Whirlpool C AV120 A+ Käyttöohjeet

Tyyppi
Käyttöohjeet
SUOMI 24
Turvallisuusohjeet
Ennen ensimmäistä käyttökertaa
Tämä laite on tarkoitettu kotitalouskäyttöön. Lue
huolellisesti nämä käyttöohjeet, jotka sisältävät
laitteen kuvauksen ja hyödyllisiä neuvoja. Näin opit
käyttämään laitetta parhaalla tavalla.
Säilytä ohjeet tulevaa tarvetta varten.
1. Poistettuasi laitteen pakkauksestaan tarkasta,
että se ei ole vahingoittunut ja että ovi sulkeutuu
moitteettomasti. Toimintahäiriöistä on ilmoitettava
IKEA-huoltopalveluun mahdollisimman pian.
2. Ennen laitteen käynnistämistä on suositeltavaa
odottaa vähintään kaksi tuntia, jotta
jäähdytyskierto toimii täydellä tehollaan.
3. Sähköasennuksen ja -liitännän saa tehdä vain
ammattitaitoinen sähköasentaja noudattaen
valmistajan ohjeita ja paikallisia
turvallisuusmääräyksiä.
4. Puhdista laite sisältä ennen käyttöä.
Varotoimia ja yleisiä suosituksia
Asennus ja liitäntä
Laitteen käsittelyssä ja asennuksessa tarvitaan
vähintään kaksi henkilöä.
Varo, ettet vahingoita lattioita (esimerkiksi
parkettia) siirtäessäsi laitetta.
Tarkista asennuksen yhteydessä, ettei laite ole
virtajohdon päällä.
Varmista, että laite ei ole lämmönlähteen lähellä.
Riittävän ilmankierron varmistamiseksi laitteen
kummallekin sivulle ja yläpuolelle on jätettävä
vapaata tilaa asennusohjeiden mukaisesti.
Älä peitä tai tuki laitteen ilmanvaihtoaukkoja.
Älä vahingoita laitteen jäähdytysputkistoa.
Sijoita laite tukevalle ja tasaiselle lattialle,
tarkoituksenmukaiseen ja riittävän tilavaan
paikkaan.
Sijoita laite kuivaan ja hyvin ilmastoituun tilaan.
Laite on säädetty toimimaan alla olevassa
taulukossa esitetyillä lämpötila-alueilla,
arvokilpeen merkityn ilmastoluokan mukaisesti.
Laite ei mahdollisesti toimi kunnolla, jos se on
ollut kauan näitä lämpötila-arvoja
lämpimämmässä tai kylmemmässä tilassa.
Varmista, että arvokilvessä mainittu jännite
vastaa sähköverkon jännitettä.
Älä käytä liitoskappaleita, jakorasioita tai
jatkojohtoja.
Kytke laite vesijohtoverkkoon uuden laitteen
mukana toimitetulla putkella. Älä käytä vanhan
laitteen putkea.
Muutosten tekeminen virtajohtoon tai sen
vaihtaminen on sallittu ainoastaan
ammattitaitoiselle sähköasentajalle tai
valtuutetulle huoltoliikkeelle.
Laite on voitava irrottaa sähköverkosta joko
irrottamalla pistoke pistorasiasta tai pistorasian
edelle asennetun kaksinapaisen verkkokytkimen
avulla.
Turvallisuus
Älä säilytä laitteen sisällä räjähdysalttiita aineita,
kuten tulenarkaa ponnekaasua sisältäviä
suihkepulloja.
Älä säilytä tai käytä kaasua, bensiiniä tai muita
tulenarkoja kaasuja tai nesteitä tämän tai
minkään muunkaan kodinkoneen läheisyydessä.
Höyryt voivat aiheuttaa tulipalon tai räjähdyksen.
Älä yritä nopeuttaa sulatusta mekaanisten
apuvälineiden, sähkölaitteiden tai kemikaalien
avulla. Käytä ainoastaan valmistajan
suosittelemia välineitä.
Älä käytä tai säilytä tuotteen sisällä
sähkölaitteita, elleivät ne ole valmistajan
nimenomaan hyväksymää tyyppiä.
Tätä laitetta ei ole tarkoitettu fyysisesti, aisteiltaan
tai henkisesti rajoitteisten tai kokemattomien tai
taitamattomien henkilöiden (eikä myöskään
lasten) käyttöön, ellei heidän turvallisuudestaan
vastaava henkilö valvo tai opasta heitä laitteen
käytössä.
Sisällysluettelo
Turvallisuusohjeet 24
Tuotteen kuvaus 26
Ensimmäinen käyttökerta 27
Päivittäinen käyttö 27
Puhdistus ja huolto 28
Vianmääritys 29
Tekniset tiedot 30
Ympäristö 31
IKEA-TAKUU 32
Ilmastoluokka
Ymp. lämp.
(°C)
Ymp. lämp.
(°F)
SN 10 - 32 50 - 90
N 16 - 32 61 - 9 0
ST 16 - 38 61 - 10 0
T 16 - 43 61 - 110
SUOMI 25
Älä anna lasten leikkiä laitteella tai mennä sen
sisälle tukehtumis- tai loukkuunjäämisvaaran
välttämiseksi.
Älä laita suuhun kylmävaraajien (mallikohtainen
varuste) sisältämää (myrkytöntä) ainetta.
Älä nauti jääkuutioita tai mehujäitä suoraan
pakastimesta, sillä ne voivat aiheuttaa
kylmävammoja.
yt
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Käytä jääkaappiosastoa vain tuoreiden
elintarvikkeiden säilyttämiseen ja
pakastinosastoa vain pakasteiden säilyttämiseen,
tuoreiden elintarvikkeiden pakastamiseen ja
jääkuutioiden valmistamiseen.
Älä laita pakastimeen nesteitä lasiastioissa, sillä
ne voivat särkyä.
Älä säilytä pakkaamattomia elintarvikkeita
suorassa kosketuksessa jääkaapin tai
pakastinosaston sisäosiin.
"Laitteessa käytetty lamppu on tarkoitettu
erityisesti kodinkoneille eikä se sovi kotitalouden
huonevalaistukseen (Asetus (EY) 244/2009)".
Valmistaja ei vastaa millään tavalla vahingoista,
jotka ovat aiheutuneet siitä, ettei edellä mainittuja
ohjeita ja varoituksia ole noudatettu.
Varusteet
Kananmunakotelo
1x
Kaavin
1x
SUOMI 26
Tuotteen kuvaus
Jääkaappiosasto
(tuoreiden elintarvikkeiden ja juomien säilytys)
Hylly
Kytkimet
Pulloteline
Hyllyt
Ulosvedettävä sulatusveden tyhjennysputki
Arvokilpi (hedelmä- ja vihanneslaatikon
vieressä)
Hedelmä- ja vihanneslaatikko
Jääkaapin oven sisäosa: (mallikohtainen)
säädettävät ovihyllyt
Vähemmän kylmä tila
Kohtalaisen kylmä tila
Kylmin tila
Ominaisuudet, tekniset tiedot ja kuvat voivat
vaihdella mallista riippuen
8
7
6
2
1
3
4
5
Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen
käyttöä.
7
3
2
4
8
1
6
5
SUOMI 27
Jääkaappi- ja pakastinosaston käyttö
(mallikohtainen)
Aseta termostaatin säätönupilla jääkaapin
lämpötila (tai molempien osastojen lämpötila,
mallista riippuen) kuten kuvassa 1. Koko laite
kytketään pois toiminnasta kääntämällä nuppi
merkin kohdalle.
Huomaa: Ympäristön lämpötila, oven
avaamistiheys ja laitteen sijainti voivat vaikuttaa
osastojen sisälämpötilaan.
Ota huomioon nämä tekijät termostaattia
säätäessäsi.
Termostaatin säätönuppi
Valon painike
Termostaatin asennon viite
Lamppu (lue lampun vieressä olevat ohjeet)
Termostaatti asennossa 1/MIN: Alhainen
jäähdytysteho
Termostaatti asennossa 3-5/MED: Keskitason
jäähdytys
Termostaatti asennossa 7/MAX: Suurin
jäähdytysteho
Termostaatti asennossa : Sekä jäähdytys että
valaistus pois toiminnasta.
Lamppu irrotetaan kääntämällä sitä vastapäivään
kuvan 1 mukaisesti.
Jääkaappiosasto
Jääkaappiosaston sulatus on täysin automaattinen.
Jääkaapin sisälle, takaseinään muodostuvat
vesipisarat ilmaisevat, että sulatus on käynnissä.
Sulatusvesi valuu automaattisesti tyhjennysaukkoon
ja siitä haihdutusastiaan, josta se haihtuu.
Varoitus! Jääkaapin varusteita ei saa pestä
astianpesukoneessa.
D
C
B
A
D A C B
Kuva 1
Päivittäinen käyttö
Kytke laite verkkovirtaan.
Laite on säädetty valmiiksi tehtaalla elintarvikkeille
sopivaan säilytyslämpötilaan (3-5/MED).
Huomaa: Odota laitteen sähköverkkoon kytkemisen
jälkeen 2–3 tuntia, jotta laite jäähtyy normaalin
täyttömäärän vaatimaan lämpötilaan.
Ensimmäinen käyttökerta
SUOMI 28
Puhdista laite säännöllisesti käyttäen pehmeää
puhdistusliinaa, lämmintä vettä ja vähän
pesuainetta, joka soveltuu jääkaapin sisäosan
puhdistamiseen. Älä käytä hankaavia aineita tai
välineitä. Jotta sulatusvesi poistuu jatkuvasti oikeaa
väylää pitkin, puhdista säännöllisesti jääkaapin
takaseinässä,
hedelmä- ja vihanneslaatikon kohdalla oleva
poistoaukko käyttäen apuna laitteen mukana
toimitettua välinettä (katso kuvaa 1).
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Elintarvikkeiden säilyttäminen
Pakkaa elintarvikkeet sillä tavoin, että pakkauksen
läpi ei pääse vettä, kosteutta tai höyryä. Tällä
tavoin vältät hajujen ja makujen siirtymisen
jääkaapin sisällä, ja näin myös pakasteet säilyvät
paremmin.
Älä laita ruokia koskaan lämpiminä pakastimeen.
Lämpimien ruokien jäähdyttäminen ennen
pakastamista säästää energiaa ja pidentää laitteen
käyttöikää.
Jos laitetta ei käytetä pitkään aikaan
Kytke laite irti sähköverkosta, ota kaikki
elintarvikkeet pois, sulata ja puhdista laite. Jätä
ovet raolleen, jotta ilma pääsee kiertämään
osastojen sisällä. Tämä estää homeen ja pahan
hajun muodostumisen.
Sähkökatkon sattuessa
Pidä laitteen ovet kiinni. Näin elintarvikkeet säilyvät
kylminä mahdollisimman pitkään.
Älä pakasta uudelleen osittain sulanutta ruokaa,
vaan käytä ruoka 24 tunnin kuluessa.
Puhdistus ja huolto
Kuva 1
SUOMI 29
Ongelma Mahdollinen syy Ratkaisu
Laite ei toimi Ongelma saattaa liittyä laitteen
virransyöttöön.
Tarkista, että:
• kyseessä ei ole sähkökatko
• virtajohto on kiinnitetty kunnolla
pistorasiaan ja mahdollinen
kaksinapainen kytkin on oikeassa
asennossa (On)
• asunnon virtapiirin turvakytkimet ovat
täysin toimintakunnossa
• virtajohto ei ole vaurioitunut
Sisävalo ei toimi. Lamppu on ehkä palanut. Kytke laite irti sähköverkosta, tarkista
lamppu ja vaihda tilalle tarvittaessa uusi
(katso kohtaa Päivittäinen käyttö).
Osastojen sisälämpötila ei
ole tarpeeksi kylmä.
Syitä saattaa olla useita (katso
Ratkaisut)
Tarkista, että:
• ovet ovat kunnolla kiinni
• laitetta ei ole sijoitettu lämmönlähteen
lähelle
• lämpötila on säädetty sopivaksi
• ilmankierto laitteen pohjassa olevien
ilmanvaihtoaukkojen kautta ei ole estynyt
Pakastinosaston pohjalla on
vettä
Sulatusveden tyhjennysaukko
on tukossa.
Puhdista sulatusveden poistoaukko (katso
Huolto ja puhdistus).
Vianmääritys
Huomio:
Jäähdytyspiiristä kuuluvat pulputtavat, puhaltavat
tai surisevat äänet ovat normaali ilmiö.
Ennen kuin otat yhteyttä valtuutettuun
huoltoliikkeeseen:
Käynnistä laite uudelleen ja tarkista, onko häiriö
poistunut. Mikäli näin ei ole, kytke laite pois
toiminnasta ja toista toimenpide noin tunnin
kuluttua.
Jos laite ei edellä kuvattujen tarkistusten ja
uudelleenkäynnistyksen jälkeen vieläkään toimi
moitteettomasti, ota yhteys huoltoon. Kuvaile
selkeästi ongelma ja ilmoita:
vian tyyppi
laitteen malli
laitteen tyyppi ja sarjanumero (merkitty
arvokilpeen)
huoltokoodi (numero on merkitty laitteen
sisäpuolelle kiinnitettyyn arvokilpeen, sanan
SERVICE jälkeen).
Huomio:
Laitteen oven kätisyyden vaihtamista ei katsota
takuutoimenpiteeksi.
SUOMI 30
Tekniset tiedot on merkitty laitteen sisäpuolelle
kiinnitettyyn arvokilpeen ja energiatarraan
Tuotteen mitat AVKYLD
Korkeus 12 21
Leveys 540
Syvyys 550
Nettotilavuus (l)
Jääkaappi 212
Pakastin -
Sulatusjärjestelmä
Jääkaappi Automaattinen
Pakastin -
Tähtiluokitus -
Lämpötilan nousuaika (h) -
Pakastusteho (kg/24 h) -
Energiankulutus (kWh/24 h) 0,378
Äänitaso (dBA) 35
Energialuokka A+
Tekniset tiedot
SUOMI 31
Ympäristö
1. Pakkaus
Pakkausmateriaali on 100-prosenttisesti
kierrätettävää ja siinä on kierrätysmerkki. Hävitä se
paikallisten jätehuoltomääräysten mukaisesti. Pidä
pakkausmateriaalit (muovipussit, polystyreenipalat
jne.) poissa lasten ulottuvilta, sillä ne voivat
aiheuttaa vaaratilanteita.
2. Laitteen käytöstäpoisto ja hävittäminen
Laite on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista.
Tämä laite on merkitty sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden kierrätystä säätelevän WEEE-
direktiivin (Waste Electrical and Electronic
Equipment) 2002/96/EY mukaisesti. Varmistamalla,
että laite hävitetään asianmukaisesti, voit auttaa
estämään mahdollisia ympäristö- ja terveyshaittoja.
Laitteessa tai sen mukana toimitetuissa asiakirjoissa
oleva symboli arkoittaa, ettei laitetta saa
hävittää kotitalousjätteiden mukana. Laite on
toimitettava sähkö- ja elektroniikkakomponenttien
keräys- ja kierrätyspisteeseen.
Kun poistat laitteen käytöstä, tee se
käyttökelvottomaksi katkaisemalla virtajohto. Irrota
ovet ja hyllyt, jotta lapset eivät voi päästä kaapin
sisään ja jäädä sinne. Romuta laite paikallisten
jätehuoltomääräysten mukaisesti, vie se
keräyskeskukseen. Älä jätä laitetta vartioimatta
edes muutamaksi päiväksi, se voi olla lapsille
vaarallinen. Lisätietoja tuotteen käsittelystä,
talteenotosta ja kierrätyksestä saa paikallisilta
viranomaisilta, jätehuoltolaitokselta tai liikkeestä,
josta tuote on ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC-kaasua.
Jäähdytysputkisto sisältää R600a (HC) -
kylmäainetta (katso laitteen sisään kiinnitettyä
arvokilpeä).
Isobutaania sisältävät laitteet (R600a): Isobutaani
on luonnonkaasu, jolla ei ole haitallisia
ympäristövaikutuksia, mutta se on tulenarkaa.
Jäähdytysputkiston moitteeton kunto on siis
ehdottomasti varmistettava.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
Tämä laite on suunniteltu elintarvikkeiden
säilyttämiseen ja se on valmistettu asetuksen (EY)
nro 1935/2004 mukaisesti.
n
Tämä laite on suunniteltu ja valmistettu ja sitä
markkinoidaan seuraavien direktiivien mukaisesti:
- Pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvallisuusmääräykset (korvaa direktiivin
73/23/ETY sekä myöhemmät lisäykset),
- EMC-direktiivin 2004/108/EY
suojausvaatimukset.
Laitteen sähköturvallisuus voidaan taata vain, kun
se on kytketty hyväksyttyyn
maadoitusjärjestelmään.
SUOMI 32
IKEA-TAKUU
Miten kauan IKEA-takuu on voimassa?
Tämä takuu on voimassa viisi (5) vuotta
kodinkoneen ostopäivästä lukien. LAGAN-
merkkisten laitteiden takuu on kaksi (2) vuotta.
Todisteeksi vaaditaan alkuperäinen ostokuitti.
Takuuaikana mahdollisesti tehdyt huoltotyöt eivät
pidennä kodinkoneen takuuaikaa.
Mitä laitteita IKEAn 5 vuoden takuu ei koske?
LAGAN-merkkisiä kodinkoneita ja kaikkia IKEA-
tavaratalosta ennen 1. elokuuta 2007 ostettuja
kodinkoneita.
Kuka vastaa takuupalvelusta?
IKEAn valtuutettu palveluntarjoaja takaa palvelun
suorittamisen oman huoltopalvelunsa tai
valtuutettujen huoltokumppaneiden verkoston
kautta.
Mitä takuu kattaa?
Takuu kattaa kodinkoneiden materiaali- ja
valmistusvirheiden aiheuttamat virheet siitä päivästä
lähtien, kun tuote ostetaan IKEA-tavaratalosta.
Takuu koskee vain kotitalouskäyttöä. Poikkeukset
mainitaan kohdassa “Mitä tämä takuu ei kata?”.
Takuuaikana takuu kattaa vian korjaamisesta
aiheutuvat kustannukset, kuten korjaustyöt, osat ja
työ- ja matkakustannukset edellyttäen, että laite
voidaan korjata ilman erityiskustannuksia. Näissä
olosuhteissa sovelletaan EU-direktiiviä (99/44/EY)
sekä paikallisia määräyksiä. Korvatuista osista tulee
IKEAn omaisuutta.
Mitä IKEA tekee ongelman ratkaisemiseksi?
IKEAn nimeämä palveluntarjoaja tarkistaa tuotteen
ja päättää oman harkintansa mukaan, kuuluuko
vika takuun piiriin. Mikäli näin on, IKEAn nimeämä
palveluntarjoaja tai sen valtuutettu huoltokumppani
oman huoltopalvelunsa kautta oman harkintansa
mukaan joko korjaa viallisen tuotteen tai vaihtaa
sen uuteen samanlaiseen tai vastaavaan
tuotteeseen. Korvatuista osista tulee IKEAn
omaisuutta.
Mitä tämä takuu ei kata?
Normaalia kulumista.
Tahallisia tai huolimattomuudesta aiheutuneita
vahinkoja, käyttöohjeiden noudattamisen
laiminlyömisestä, virheellisestä asennuksesta tai
väärään jännitteeseen liittämisestä aiheutuneet
vahingot, kemiallisesta tai sähkökemiallisesta
reaktiosta, ruosteesta, syöpymisestä tai
vesivahingoista aiheutuneet vahingot,
syöttöveden liiallisesta kalkkipitoisuudesta tai
epänormaaleista ympäristöolosuhteista
aiheutuneet vahingot mukaan lukien, mutta niihin
rajoittumatta.
Kulutushyödykkeinä pidettäviä osia, kuten
paristoja ja lamppuja.
Ei-toiminnallisten ja koristeellisten osien vikoja,
jotka eivät vaikuta kodinkoneen normaaliin
käyttöön, esim. naarmuja ja värieroja.
Vieraiden esineiden tai aineiden tai
suodattimissa, tyhjennysjärjestelmissä tai
pesuainelokeroissa olevien tukosten poistamisen
tai kodinkoneen puhdistuksen aiheuttamia
satunnaisia vahinkoja.
Seuraavia osia koskevia vahinkoja:
lasikeraaminen taso, varusteet, astia- ja
ruokailuvälinekorit, vedenotto- ja tyhjennysletkut,
tiivisteet, lamput ja lampun suojukset, näytöt,
kytkimet, kuoret ja niiden osat. Tämä pätee, ellei
näiden vahinkojen voida todistaa syntyneen
valmistusvirheiden vuoksi.
Tapauksia, joissa huoltokäynnin aikana
kodinkoneessa ei havaita vikaa.
Muiden kuin nimettyjen palveluntarjoajien ja/tai
valtuutetun huoltokumppanin tekemiä korjauksia
tai korjauksia, joissa ei ole käytetty alkuperäisiä
varaosia.
Virheellisestä tai ohjeiden vastaisesta
asennuksesta johtuneita korjauksia.
Muussa kuin kotitalouskäytössä eli
ammattimaisessa käytössä syntynyttä vikaa.
Kuljetusvaurioita. Jos asiakas kuljettaa tuotteen
kotiinsa tai muuhun osoitteeseen, IKEA ei vastaa
kuljetuksen aikana mahdollisesti syntyvistä
vahingoista. Jos IKEA kuitenkin toimittaa tuotteen
asiakkaan toimitusosoitteeseen, IKEA (ei tämä
takuu) vastaa toimituksen aikana tuotteelle
syntyneistä vahingoista.
Kustannuksia, jotka syntyvät laitteen
asentamisesta paikalleen.
Jos IKEAn nimeämä palveluntarjoaja tai
valtuuttama huoltoliike kuitenkin korjaa tai korvaa
laitteen tämän takuun ehtojen mukaisesti,
palveluntarjoaja tai sen valtuutettu huoltoliike
tarvittaessa asentaa korjatun kodinkoneen
uudelleen tai asentaa korvatun laitteen.
Nämä rajoitukset eivät koske virheetöntä työtä,
jonka on suorittanut ammattitaitoinen korjaaja
käyttäen kodinkoneen alkuperäisiä osia
mukauttaakseen laitteen vastaamaan toisen EU-
maan teknisiä turvallisuusohjeita.
SUOMI 33
Miten kansallista lakia sovelletaan?
IKEA-takuu antaa ostajalle tietyt lailliset oikeudet,
jotka kattavat tai ylittävät kaikki paikalliset lailliset
vaatimukset.
Nämä ehdot eivät kuitenkaan rajoita millään
tavalla kuluttajansuojalaissa määritettyjä kuluttajan
oikeuksia.
Se ei rajoita mitenkään Kuluttajasuojalaissa
määritettyjä oikeuksia.
Voimassaoloalue
Laitteille, jotka on ostettu EU-maassa ja jotka
viedään toiseen EU-maahan, palvelu tarjotaan
uudessa maassa normaalisti voimassa olevien
takuuehtojen mukaisesti. Velvoite palvelujen
suorittamiseksi takuun puitteissa on olemassa
ainoastaan, jos laite vastaa ja on asennettu:
- sen maan teknisten määräysten mukaisesti, jossa
takuupyyntö tehdään.
- asennusohjeiden ja käyttöoppaan
turvallisuusohjeiden mukaisesti.
IKEA-kodinkoneiden valtuutettu
MYYNNINJÄLKEINEN PALVELU
Ota yhteys IKEAn nimeämään myynnin jälkeisestä
palvelusta vastaavaan huoltoliikkeeseen, kun:
haluat tehdä tämän takuun piiriin kuuluvan
huoltopyynnön
haluat pyytää lisäohjeita koskien IKEA-
kodinkoneen asennusta IKEA-keittiökalusteisiin
haluat pyytää lisäohjeita koskien IKEA-
kodinkoneiden toimintoja.
Varmistaaksemme, että saat parhaan mahdollisen
avun, pyydämme tutustumaan huolellisesti
asennusohjeisiin ja/tai käyttöohjeisiin ennen
yhteydenottoa.
Huoltoliikkeiden yhteystiedot
Nopean palvelun saamiseksi suosittelemme
käyttämään tässä käyttöohjeessa mainittuja
puhelinnumeroita. Ilmoita aina tässä
ohjekirjasessa esitetyt numerotiedot koskien
sitä laitetta, joka tarvitsee huoltoa. Ilmoita
lisäksi aina IKEAn tuotenumero
(8-numeroinen koodi) ja laitteen arvokilvessä
oleva huoltokoodi (12-numeroinen koodi).
PIDÄ OSTOKUITTI TALLESSA!
Se on todiste ostosta ja vaaditaan takuuta
varten. Lisäksi ostokuitissa on mainittu IKEA-
tavaratalon nimi ja kunkin ostetun laitteen
tuotenumero (8-numeroinen koodi).
Tarvitsetko lisäapua?
Jos sinulla on kysymyksiä, jotka eivät liity
kodinkoneen huoltoon, ota yhteys IKEA-
asiakaspalveluun.
Ennen yhteydenottoa tutustu huolellisesti laitteen
mukana tuleviin ohjekirjoihin.
Viimeiseltä sivulta löytyvät kaikki
IKEAn valtuuttamat myynnin
jälkeisestä palvelusta vastaavat
huoltoliikkeet ja kyseisen maan
yhteysnumerot.
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48

Whirlpool C AV120 A+ Käyttöohjeet

Tyyppi
Käyttöohjeet