ELEKTRO HELIOS SK6310 Ohjekirja

Tyyppi
Ohjekirja
KÄYTTÖOHJE
BRUKSANVISNING
LIESI - SPIS
SK 6310
(400 V)
FI SE
2
Lasten turvallisuus
Lieden molemmilla puolilla tulee olla vähintään 40 cm
levyinen työtaso. Liesi voidaan asentaa paikalleen myös
siten, että sen toisella puolella on seinä tai korkeampi
kaappi ja toisella työtaso.
Lapsia on pidettävä silmällä. Astiat, keittoalueet ja uuni
lämpiävät polttavan kuumiksi. Ne myös pysyvät sellaisina
jonkin aikaa lieden käytön jälkeen. Pelkkä kosketus voi
aiheuttaa vakavia palovammoja.
Laite on sijoitettava lattialle.
Asennus
Lieden asennus on annettava asennusoikeudet
omaavanammattitaitoisen henkilön tehtäväksi.
Mahdollisettyövirheet saattavat vahingoittaa liettä tai
johtaa vakaviinhenkilö- tai omaisuusvahinkoihin.
Varo ettet loukkaa itseäsi. Liesi on painava ja siinä voi
olla teräviä reunoja ja ulokkeita. Käytä suojakäsineitä
nostojen ja siirtojen aikana.
Lieden käyttö
Katkaise liedestä välittömästi virta ja käänny valtuutetun
huoltoliikkeen puoleen, jos keraaminen taso vaurioituu.
Ylikiehuva keitos tai puhdistuksessa käytettävä neste
voi tunkeutua jännitteellisiin osiin ja aiheuttaa oikosulun.
Älä koskaan aseta alumiinifoliota, muovia tms. lieden
päälle, jossa se voi sulaa tai syttyä tuleen.
Älä jätä sulatettavaa rasvaa, parafiinia tai muuta
syttymisaltista ainetta liedelle hetkeksikään ilman
valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä kaikki säätimet
nolla-asentoon ja katkaise liesituulettimen virta.
TUKAHDUTA LIEKIT ASTIAN KANNEN AVULLA. Älä
käytä sammuttamisessa vettä.
Käytä ainoastaan keraamista tasoa ja uunia varten
suunniteltuja astioita.
Käyttäessäsi jotain muuta sähkölaitetta uunin
välittömässä läheisyydessä varmista, ettei verkkojohto
joudu kosketuksiin uunin kuumenevien osien kanssa.
Pysyttele aina riittävän välimatkan päässä avatessasi
uunin luukkua ruoanvalmistuksen aikana tai sen
päätyttyä, jotta sisään kerääntynyt höyry ja kuumuus
poistuvat uunista, etkä polta itseäsi.
Astioissa on oltava tasainen pohja. Muuten ne johtavat
heikosti lämpöä. Kuperapohjaiset astiat liikkuvat lisäksi
Nykyinen liesiteknologia on pitkälle kehittynyttä. Tutustu huolellisesti tässä kirjassa annettuihin turvallisuus- ja
käyttöohjeisiin. Se on paras tapa välttyä turhilta vahingoilta ja samalla varmistua siitä, että uudesta hankinnasta on iloa
ja hyötyä vuosiksi eteenpäin.
Liesi on tarkoitettu normaaliin kotitalouskäyttöön. Jos luovut siitä joskus tulevaisuudessa, muista antaa tämä kirja
seuraavalle käyttäjälle.
helposti pois paikaltaan. Varmista, että käännät kaikki
säätimet nolla-asentoon, kun lopetat lieden käytön.
Puhdistus
Pidä keraaminen taso ja uuni puhtaana. Rasva ja roiskeet
käryävät kuumetessaan. Ne voivat pahimmassa
tapauksessa sytyttää tulipalon.
Varo, ettei luukun lasi vaurioidu. Pienetkin reunasäröt
voivat johtaa lasin täydelliseen rikkoutumiseen muutaman
lämmityskerran jälkeen.
Älä käytä höyrypuhdistuslaitteita lieden puhdistamiseen.
Hoito ja huolto
Käännä kaikki säätimet nolla-asentoon ennen uunilampun
vaihtamista.
Huollot ja mahdolliset korjaukset on aina paras jättää
valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi.
Käyttäessäsi puhdistusaineita suihkepulloissa varo
suihkuttamasta puhdistusainetta vastuksiin tai
lämpötilatunnistimeen.
Romutus
Käänny ammattitaitoisen sähköasentajan puoleen, jos
liesi on kytkettävä pois sähköverkosta. Puolikiinteästi
liitetyn sähköjohdon turvallinen irrottaminen vaatii oman
ammattitaitonsa. Romutettava sähköliesi on toimitettava
paikallisen kierrätyskeskuksen osoittamaan
keräyspaikkaan.
Symboli , joka on merkitty tuotteeseen tai sen
pakkaukseen, osoittaa, että tätä tuotetta ei saa käsitellä
talousjätteenä. Tuote on sen sijaan luovutettava sopivaan
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksestä
huolehtivaan keräyspisteeseen. Tämän tuotteen
asianmukaisen hävittämisen varmistamisella autetaan
estämään sen mahdolliset ympäristöön ja terveyteen
kohdistuvat haittavaikutukset, joita voi aiheutua muussa
tapauksessa tämän tuotteen epäasianmukaisesta
jätekäsittelystä. Tarkempia tietoja tämän tuotteen
kierrättämisestä saa paikallisesta kierrätyskeskuksesta,
talousjätehuoltopalvelusta tai liikkeestä, josta tuote on
ostettu.
Tärkeää turvallisuustietoa
Suomi
3
Sisällysluettelo
Käyttäjälle Asentajalle
Tärkeää turvallisuustietoa 2
Säätimet ja merkkivalot 4
Keraaminen taso 4
Uuni 5
Ennen lieden käyttöönottoa: 6
Lieden käyttö: 6
Uuni 8
Uunin käyttö 9
Grillaus 10
Paisto- ja leivontataulukot 11
Hoito ja puhdistus: 12
Huolto ja varaosat 14
Neuvoja ja vihjeitä: Käytännön ongelmia 15
Neuvoja ja vihjeitä: Teknisiä ongelmia 16
Pakkaus 17
Tekniset tiedot 17
Asennus 18
Sähköliitäntä 18
Tämä liesi täyttää seuraavien EU-direktiivien
vaatimukset:
73/23 ETY – 90/683 ETY – 93/68 ETY – 89/
336 ETY.
Käyttöohjeissa esiintyvät
tunnukset
Kirjassa on tähdennetty tavallista tärkeämpiä asioita
seuraavilla tunnuksilla:
Turvaohjeet
Vaiheittain etenevät toiminnot
Neuvoja ja vihjeitä
Ympäristönäkökohtia
))
))
)
4
Säätimet ja merkkivalot
1. Keittoalueiden vääntimet
2. Uunin toimintovalitsin
3. Uunin lämpötilansäädin
4. Uunin merkkivalo
5. Lieden merkkivalo
Keraamisella tasolla on neljä keittoaluetta, jotka käytön
aikana kytkeytyvät päälle ja pois päältä tasaisin välein
vääntimien asennosta riippuen. Keittoalueet on varustettu
ylikuumenemissuojalla täydellä teholla tapahtuvan
kuumentamisen turvaamiseksi. Kullakin keittoalueella on
oma merkkivalo, joka sammuu vasta sitten kun alueen
lämpötila alittaa 55° C.
Keraamisen tason lasipinta on kova ja sileä. Se sietää
hyvin kuumuutta, kylmyyttä ja suuria lämpötilanvaihteluja.
Taso voi kuitenkin rikkoutua esimerkiksi kovasta iskusta
(putoava esine) tai lieteen kohdistuneen ylikuormituksen
takia (astuminen tason päälle).
Jälkilämmön merkkivalo
Keraaminen taso
1
23
5
4
5
Uuni
Eri toiminnoista on yksityiskohtainen kuvaus kohdassa
“Lieden käyttö”.
Toiminnot:
ylä-/alalämpö
grilli
alalämpö
kiertoilma
sulatus
Uunin sisäpinnat ovat emalia. Luukku on kaksinkertainen
ja sen ulko-osa on helposti irrotettavissa puhdistamista
varten (ks. kohtaa “Hoito ja puhdistus”).
Uunin lämpötilan valitsin
Käännä lämpötilan valitsinta myötäpäivään valitaksesi
haluamasi lämpötilan välillä 50°C ja MAX (230°C).
Uunin merkkivalo (jos mallissa)
Keltainen merkkivalo syttyy, kun uunitoiminto on
asetettu toimintaan.
Lämpötilan merkkivalo
Kun uunin lämpötila on asetettu, lämpötilan merkkivalo
syttyy ja palaa kunnes uuni on saavuttanut asetetun
lämpötilan; sen jälkeen valo syttyy ja sammuu, kun
termostaatti kytkee ja katkaisee.
Säilytyslaatikko
Uunin alapuolella on säilytyslaatikko, jonka salpa avautuu
nostamalla kevyesti kahvaa.
Turvavarusteet
KEITTOTASON SUOJA (lisävaruste) asennetaan
estämään lapsia kaatamasta kuumia nesteitä päälleen.
LUUKUN SALVAN eli lapsilukon ansiosta lasten on
vaikeampi avata uunin luukkua.
Nosta luukun salpaa, kun haluat avata luukun.
Uunin lämpötilansäädin
Uunin toimintovalitsin
6
Keittoalueiden katkaisimina toimivat vääntimet ovat
neliasentoisia (0 - 3), joista nolla vastaa katkaistua virtaa
ja kolmonen suurinta tehoa. Kun väännintä käännetään,
sen merkkivalo syttyy. Keraamisen tason ja keittoalue-
ille asetettujen astioiden on oltava kuivia ennen virran
kytkemistä. Kuumentaminen aloitetaan yleensä täydellä
teholla ja väännintä käännetään myöhemmin
pienemmälle tarpeen mukaan. Pienen totuttelun jälkeen
kutakin astiaa ja sen sisältöä parhaiten vastaavat
vääntimen asennot löytyvät helposti. Älä koskaan
kuormita liettä painavilla esineillä tai käytä sitä
väliaikaisena tavaroiden laskemisalustana (ostoskassin
tyhjentäminen).
Keraaminen taso
Katkaise liedestä välittömästi virta ja käänny
valtuutetun huoltoliikkeen puoleen, jos keraaminen
taso vaurioituu. Ylikiehuva ruoka tai
puhdistuksessa käytettävä neste voi tunkeutua
jännitteellisiin osiin ja aiheuttaa oikosulun.
Älä jätä sulatettavaa rasvaa, parafiinia tai muuta
syttymisaltista ainetta liedelle hetkeksikään ilman
valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä kaikki
valitsimet nolla-asentoon ja katkaise
liesituulettimen virta. TUKAHDUTA LIEKIT ASTIAN
KANNEN AVULLA. Älä käytä sammuttamisessa
vettä.
Älä koskaan aseta alumiinifoliota, muovia tms. lieden
päälle, jossa se voi sulaa tai syttyä tuleen.
Uunin puhdistus
Käytä puhdistamiseen lämpimällä vedellä ja
astianpesuaineella kostutettua sientä. Huuhtele pinnat
ja kuivaa ne huolellisesti.
Polta uunin suojarasva
Pidä lapsia silmällä. Uuni lämpiää nopeasti
polttavan kuumaksi.
Uunia suojaava rasvakerros on poltettava pois ensikäytön
yhteydessä.
1. Käännä uunin toimintovalitsin asentoon ja valitse
korkein lämpötila.
2. Tuuleta keittiö ja katkaise uunin virta kun käry ja
savuaminen on loppunut.
3. Puhdista uuni ja luukku lämpimällä vedellä ja
käsitiskiaineella. Huuhtele ja kuivaa ne huolellisesti.
Ennen lieden käyttöönottoa:
Lieden käyttö:
7
Keittoastian valinta
Keraaminen taso asettaa keittoastian tyypille ja kunnolle
suuremmat vaatimukset kuin tavallinen valurautalevy. Ota
huomioon seuraavat asiat keittoastiaa valitessasi:
- Astioissa on oltava tasainen pohja. Muuten ne johtavat
heikosti lämpöä. Kuperapohjaiset astiat liikkuvat
lisäksi helposti pois paikaltaan.
- Alumiini johtaa hyvin lämpöä, mutta se saattaa jättää
tasolle tahroja. Ne on paras poistaa lieden mukana
toimitetulla puhdistusaineella.
- Karkeapohjainen emali- tai lasiastia voi pidemmän
päälle kuluttaa keraamista tasoa enemmän kuin
muusta materiaalista valmistetut astiat.
Kun olet hankkimassa uusia astioita, katso että ne ovat
ruostumatonta terästä ja että niissä on monikerroksinen
ns. sandwich-pohja. Pohjan on ajan ja sähkönkulutuksen
säästämiseksi oltava:
läpimitaltaan vähintään yhtä suuri kuin keittoa-
lue. Muuten mahdollinen ylikiehuva ruoka palaa
kiinni keittoalueeseen.
sileärakenteinen.
hieman kovera, jolloin se suoristuu lämmetessään.
8
Uuni
Älä koskaan aseta alumiinifoliota, leivinpeltiä tai
astiaa suoraan uunin pohjalle. Lämmön siirtyminen
saattaa muuten estyä, jolloin uunin emalipinnat
voivat vahingoittua ylikuumenemisen takia.
Pidä lapsia silmällä. Uuni lämpiää nopeasti polttavan
kuumaksi.
Leivinpelti voi vääntyä hieman lämpötilan nopean nousun
takia, varsinkin jos sen kuormitus on epätasainen. Pelti
palautuu kuitenkin alkuperäiseen muotoonsa
jäähdyttyään.
Uunin toiminnot:
perinteinen uuni (ylä- ja alavastus käytössä)
grilli - grillausvastus käytössä.
alalämpö - alavastus käytössä
kiertoilma - mahdollisuus paistaa
samanaikaisesti usealla eri tasolla. Sopii myös
pakasteiden sulattamiseen.
sulatus - kiertoilmapuhallin käytössä, sopii
pakasteiden sulattamiseen.
Keltainen merkkivalo palaa uunin lämpenemisen aikana
ja sammuu, kun haluttu lämpötila on saavutettu (valo
syttyy tai sammuu virran kytkeytyessä päälle tai pois
päältä).
Pellin korkeuden valinta
Uunissa on neljä kannatintasoa peltiä varten (ks. kuvaa).
4
3
2
1
9
Uunin käyttö
Uunissa on järjestelmä, joka tuottaa luonnollisen
ilmankierron ja kierrättää höyryä jatkuvasti.
Tämän järjestelmän ansiosta ruoka voidaan valmistaa
kosteassa höyryssä, jolloin se pysyy pehmeänä sisältä
ja rapeana ulkopuolelta. Lisäksi kypsennysaika ja
energiankulutus vähenevät. Kypsennyksen aikana voi
muodostua höyryä, joka poistuu uunista, kun luukku
avataan. Tämä on täysin normaalia.
Pysy kuitenkin aina sopivan välimatkan päässä
avatessasi uunin luukkua ruoanvalmistuksen
aikana tai sen päätyttyä, jotta sisään kerääntynyt
höyry ja kuumuus poistuvat uunista, etkä polta
itseäsi.
Ylä- /alalämpö
Käännä uunin toimintovalitsin kyseisen tunnuksen
kohdalle ( ) ja käännä lämpötilanvalitsinta haluamaasi
asentoon. Jos paistaminen vaatii enemmän ylä- kuin
alalämpöä tai päinvastoin, siirrä peltiä vastaavasti tai
käännä lämpötilanvalitsin asentoon (pelkkä
alalämpö).
Grillaus
Käännä uunin toimintovalitsin kyseisen tunnuksen
kohdalle ( ) ja aseta lämpötilanvalitsin haluamaasi
asentoon. Grillatessasi lihaa tai kalaa, laita se ritilälle ja
sivele pintaan hieman voita tai öljyä. Valitse kannattimet
ruoan paksuuden mukaan.
Kaada hieman vettä uunipannuun ja aseta se alimmille
kannattimille käry- ja hajuhaittojen vähentämiseksi.
Käytä aina grillauskäsineitä asettaessasi ruokia
grilliin tai ottaessasi niitä pois sieltä.
Uuni voi saavuttaa 230°C lämpötilan. Varmista aina,
että käyttämäsi astiat ovat tarpeeksi lämmönsietäviä.
Huomio! - Älä laita mitään esineitä uunin pohjalle
äläkä peitä pohjaa alumiinifoliolla käytön aikana,
sillä tämä voi aiheuttaa lämmön kerääntymisen,
joka vaikuttaa kypsennystulokseen ja vahingoittaa
uunin emalipintaa. Aseta pannut, kuumuutta kestävät
pellit ja alumiinifolio uunin kannattimille asetetun
ritilän päälle.
Valvo kypsymistä huolellisesti, jos käytät öljyä tai
rasvaa. Ruoka voi ylikuumetessaan leimahtaa
liekkeihin.Varo myös roiskuttamasta öljyä tai rasvaa,
kun siirrät ruokia uuniin tai otat niitä ulos sieltä.
Mahdolliset valumat ja roiskeet on jo pelkän
paloturvallisuuden takia aina paras pyyhkiä heti pois.
Ruoasta erittyy höyryä samalla tavalla paistamisen kuin
keittämisenkin aikana. Kun höyry osuu uunin lasiin, se
tiivistyy siihen pisaroina.
Uunin luukun lasiin tiivistyvä kosteus on normaali ilmiö.
Lasi on hyvä pyyhkiä kuivaksi jokaisen paisto- tai
grillauskerran jälkeen.
Uunin luukku on aina pidettävä suljettuna
paistamisen tai grillaamisen aikana.
Kiertoilma
Käännä uunin toimintovalitsin kyseisen tunnuksen
kohdalle (
) ja aseta lämpötilanvalitsin haluamaasi
asentoon. Takaosassa oleva puhallin kierrättää sen
jälkeen kuumaa ilmaa uunissa.
Jos haluat käyttää useampaa tasoa samanaikaisesti,
aseta pellit alimmaisille ja kolmanneksi alimmaisille
kannattimille (ks. kuvaa).
Mikäli käytät vain yhtä tasoa, aseta pelti tai ritilä alimmille
kannattimille.
Sulatus
Käännä uunin toimintovalitsin kyseisen tunnuksen
kohdalle ( ) ja aseta lämpötilanvalitsin asentoon POIS
(tunnus: ). Puhallin kierrättää sen jälkeen
huoneenlämpöistä ilmaa uunissa ja nopeuttaa samalla
ruoan sulamista.
Kiertoilmauuni
4
3
2
1
10
Grillaus
Neuvoja ja vihjeitä
kalan ja lihan paistamiseen
Laita liha tai kala uuninkestävään astiaan tai suoraan
ritilälle. Jälkimmäisessä tapauksessa ritilän alle on
asetettava pannu keräämään ruoasta tippuvaa rasvaa ja
nestettä. Kaada pannuun hieman vettä käryämisen
vähentämiseksi.
Vaalea liha, siipikarja ja kala paistetaan yleensä
keskilämmössä (150-175°C). Punaiselle lihalle (hieman
ruskistunut pinnalta ja kevyesti paistunut sisältä)
suositellaan korkeampaa lämpötilaa (200-230°C) ja
lyhyempää paistoaikaa.
Neuvoja ja vihjeitä leivontaan
Kakut paistetaan yleensä keskilämmössä (150-200°C).
Noin kymmenen minuuttia kestävä uunin esilämmitys
parantaa leivontatulosta. Tarkkaile paistumisen
edistymistä lasin läpi avaamatta luukkua välillä.
Neuvoja ja vihjeitä
grillaamiseen
Voitele ritilä kevyesti öljyllä, ennen kuin asetat sen päälle
lihan tai kalan uuniin.
Kypsennyslämpö säteilee uunin yläosassa olevasta
grillausvastuksesta. Valitse ritilän korkeus grillattavan
lihan tai kalan paksuuden mukaan. Muista myös asettaa
alimmalle tasolle aiemmin mainittu uunipannu.
Yläpuoli
Lämpötila
Kpl Paino
Määrä
Paistoaika
(minuutteina)
Alapuoli
Grilli
RUOKA
Kannattimet
4
3
2
1
Annetut paistolämpötilat ovat ohjeellisia. Nosta tai laske lämpötiloja tarvittaessa.
Häränseläkkeet 4 800 3 max 12 ~ 15 12 ~ 14
Pihvit 4 600 3 max 10 ~ 12 6 ~ 8
Makkarat 8 3 max 12 ~ 15 10 ~ 12
Porsaankyljykset 4 600 3 max 12 ~ 16 12 ~ 14
Kana (puolitettu) 2 1000 3 max 30 ~ 35 25 ~ 30
Kebabit 4 3 max 10 ~ 15 10 ~ 12
Kananrinta 4 400 3 max 12 ~ 15 12 ~ 14
Hampurilaispihvit 6 600 3 max 10 ~ 15 8 ~ 10
Kala (fileet) 4 400 3 max 12 ~ 14 10 ~ 12
Voileivät 4-6 3 max 5 ~ 7
Paahtoleivät 4-6 3 max 2 ~ 4 2 ~ 3
Kypsennysajat eivät sisällä uunin esikuumennusta. Esilämmitä uunia noin 10 minuuttia ennen
kypsentämisen aloittamista.
Huomio! - Älä laita mitään esineitä uunin pohjalle
äläkä peitä pohjaa alumiinifoliolla käytön aikana,
sillä tämä voi aiheuttaa lämmön kerääntymisen,
joka vaikuttaa kypsennystulokseen ja vahingoittaa
uunin emalipintaa. Aseta pannut, kuumuutta
kestävät pellit ja alumiinifolio uunin kannattimille
asetetun ritilän päälle.
Huomio! - Ole varovainen, kun asetat ja otat pois
uuniritilää ja uunipannua, jottei uunitilan emalipinta
vaurioidu.
Sisälämpötila °C
Liha
Paahtopaisti, raaka 50-55
Paahtopaisti/naudanpaisti, raaka 55 - 60
Paahtopaisti/naudanpaisti, medium 65
Naudanpaisti, kypsä 70 - 75
Sianliha, kinkku 80
Selkäpaisti 85
Suolattu kinkku, foliossa 73 - 75
Lampaan/vasikanpaisti, medium 70
Lampaan/vasikanpaisti, kypsä 75
Jauhelihamureke 75-80
Lintu
Kokonainen kana 85
Kana/kalkkunanrinta, filé 75
Kalkkuna, kokonainen tai puolikas 90
Kala
Kokonainen kala n. 1 kg (kuha, turska)
65
Lohi, kokonainen / puolikas, n. 1 kg 58
Työnnä paistolämpömittarin kärki paksuimpaan
kohtaan, älä työnnä sitä rasvaan tai luuhun.
11
Paisto- ja leivontataulukot
Ylä-/alalämpö ja kiertoilma
Lämpötila
Kiertoilma Ylä-/alalämpö
HUOM!
PAINO
(g)
Paistoaika
minuutteina
4
3
2
1
RUOKALAJI
Kannatin
4
3
2
1
Kannatin Lämpötila
KAKUT
Murokakku 2 170 2 (1 ja 3)* 160 20 ~ 30 Kakkuvuoassa
Juustotorttu 1 160 2 150 60 ~ 80 Kakkuvuoassa
Omenatorttu 1 180 2 (1 ja 3)* 170 40 ~ 60 Torttuvuoassa
Struudeli 2 175 2 150 60 ~ 80
Hillotorttu 2 175 2 (1 ja 3)* 160 30 ~ 40
Hedelmäkakku 1 175 1 160 45 ~ 60 Kakkuvuoassa
Sokerikakku 1 175 2 (1 ja 3)* 160 30 ~ 40 Kakkuvuoassa
Jouluinen kakku 1 170 1 160 40 ~ 60 Kakkuvuoassa
Luumukakku 1 170 1 160 50 ~ 60 Kakkuvuoassa
Pikkuleivät 2 175 2 (1 ja 3)* 160 25 ~ 35 Leivinpelti
Keksit 2 160 2 (1 ja 3)* 150 20 ~ 30 Leivinpelti
Marengit 2 100 2 (1 ja 3)* 100 90 ~ 120 Leivinpelti
Pikkupullat 2 190 2 (1 ja 3)* 180 12 ~ 20 Leivinpelti
Wiener-leivät 2 200 2 (1 ja 3)* 190 15 ~ 25 Leivinpelti
LEIVÄT JA PIZZAT
1000 Vehnäleipä 1 190 2 180 40 ~ 60 1-2 leipää
500 Ruisleipä 1 190 1 180 30 ~ 45
500 Sämpylät 2 200 2 (1 ja 3)* 175 20 ~ 35 6-8 sämpylää
250 Pizza 1 210 2 (1 ja 3)* 190 15 ~ 30 Leivinpelti
PAISTOKSET
Vihannespaistos 2 200 2 (1 ja 3)* 175 45 ~ 60 vuoassa
Lasagne 2 180 2 160 45 ~ 60 vuoassa
Cannelloni 2 200 2 175 40 ~ 55 vuoassa
LIHA
1000 Naudanliha 2 190 2 175 50 ~ 70 ritilällä
1200 Porsaanliha 2 180 2 175 100 ~ 130 ritilällä
1000 Vasikanliha 2 190 2 175 90 ~ 120 ritilällä
1500 Paahtopaisto
1500 puoliraaka 2 210 2 200 50 ~ 60 ritilällä
1500 kypsä 2 210 2 200 60 ~ 70 ritilällä
1500 täysin kypsä 2 210 2 200 70 ~ 80 ritilällä
2000 Porsaanlapa 2 180 2 170 120 ~ 150
1200 Lammas 2 190 2 175 110 ~ 130
1000 Broileri 2 190 2 175 60 ~ 80 kokonainen
4000 Kalkkuna 2 180 2 160 210 ~ 240 kokonainen
1500 Ankka 2 175 2 160 120 ~ 150 kokonainen
3000 Hanhi 2 175 2 160 150 ~ 200 kokonainen
1200 Kaniini 2 190 2 175 60 ~ 80 paloiteltu
1500 Jänis 2 190 2 175 150 ~ 200 paloiteltu
800 Fasaani 2 190 2 175 90 ~ 120 kokonainen
Lihamureke 2 180 2 160 40 ~ 60 vuoassa
KALA
1200 Taimen 2 190 2 (1 ja 3)* 175 30 ~ 40 3-4 kalaa
1500 Tonnikala/Lohi 2 190 2 (1 ja 3)* 175 25 ~ 35 4-6 filettä
Annetut paistolämpötilat ovat ohjeellisia. Nosta tai laske lämpötiloja tarvittaessa.
(*) Jos haluat käyttää paistamisessa useampia tasoja samanaikaisesti, aseta ruoat suluissa mainituille kannattimille.
Kypsennysajat eivät sisällä uunin esikuumennusta. Esilämmitä uunia noin 10 minuuttia ennen
kypsentämisen aloittamista.
12
Yleisohjeita
Puhdista liesi säännöllisesti lämpimällä vedellä ja
astianpesuaineella kostutetulla liinalla höyryaukon
alustaa ja suojusta myöten. Älä koskaan käytä teräsvillaa
tai hankausaineita.
Keraaminen taso
Runsaasti sokeria sisältävät (esimerkiksi
marmeladia) ylikiehuneet keitokset tai kiinni
sulaneet muovit on aina poistettava lasinkaapimella
mahdollisimman pian ja tason ollessa vielä kuuma.
Menettele mahdollisten jäljelle jääneiden likatah-
rojen kanssa seuraavasti:
1. Irrota tahrat lasinkaapimella ja miedolla
suopaliuoksella. (Kaapimen voi hankkia lähimmästä
valtuutetusta huoltoliikkeestä).
2. Ravista lieden mukana toimitettua puhdistusainepul-
loa. Ruiskuta vähän ainetta tasolle ja levitä se tahro-
jen päälle esimerkiksi talouspaperilla. Pullon kyljes-
sä on annettu tarkemmat ohjeet.
3. Poista mahdolliset jäämät kostealla liinalla, jotta ne
eivät pala kiinni, kun liettä käytetään seuraavan kerran.
Kuivaa lopuksi pinnat huolellisesti.
Uuni
Jos uuni on hyvin likainen, menettele seuraavasti:
1. Poista roiskeet ja ylimääiset likakerrostumat puisella
tai muovisella paistinlastalla.
2. Pyyhi uunin pohja ja sivut lämpimällä vedellä ja
mäntysuopaliuokseen kastetulla sienellä.
3. Sulje luukku, valitse ylä-/alalämpö ja lämmitä uunia
kymmenen minuuttia 100° C lämpötilassa.
4. Kun uuni on jäähtynyt, pese ja kuivaa se. Jos tarve
vaatii, käytä pesussa apuna uuninpuhdistetta. Kuivaa
lopuksi pinnat huolellisesti..
Hoito ja puhdistus:
30°
))
))
)
13
Uunin luukun irrotus
Varo ettei luukun lasi vaurioidu. Pienetkin
reunasäröt voivat johtaa lasin täydelliseen
rikkoutumiseen muutaman lämmityskerran
jälkeen.
Uunin luukku irrotetaan puhdistamista varten
seuraavasti (ks. kuvaa):
- avaa luukku
- nosta saranahaat ylös
- nosta luukkua hieman
- tartu molemmin puolin saranoista kiinni ja vedä luukku
irti itseäsi kohti ja alaspäin siten, että se on koko
ajan samassa kulmassa.
Uunin luukun asennus
- tartu molemmin puolin saranoista kiinni
- ohjaa yläsaranat aukkoihinsa siten, että koukut
tarttuvat rulliinsa
- aseta alasaranat aukkoihinsa siten, että hakaset
tarttuvat kiinni ja laske luukku alas.
Huomaa:
Kumpikin sarana on sovitettava paikalleen
samanaikaisesti.
- Kiinnitä hakaset. Sulje luukku.
Ruostumatonta terästä tai alumiinia olevat mallit:
Puhdista uunin luukku kostealla sienellä ja kuivaa sen
jälkeen pehmeällä liinalla.
Älä koskaan käytä teräsvillaa, happoja tai hankaavia
aineita, sillä ne saattavat vahingoittaa uunin pintoja.
Noudata näitä ohjeita myös käyttöpaneelin
puhdistuksessa.
Säilytyslaatikko
1. Laatikossa on kannattimet, yksi kummallakin puolella.
Tyhjennä laatikko ja vedä se ulos.
2. Ota laatikosta kiinni molemmilta puolilta niin läheltä
liettä kuin mahdollista.
3. Nosta laatikkoa hieman siten, että se vapautuu
rajoittimistaan.
4. Vedä laatikko pois liedestä. Sovita laatikko takaisin
paikalleen päinvastaisessa järjestyksessä.
Uunin lampun vaihto
Varmista että kaikki säätimet ovat nolla-
asennossa.
Lamppuvaatimukset:
a) lämmönsieto vähintään 300 °C;
b) jännite ja taajuus 230 V - 50 Hz;
c) teho 25 W;
d) kanta E 14.
Vaihda lamppu seuraavasti (ks. kuvaa):
a) paina lasia ja käännä sitä vastapäivään;
b) kierrä viallinen lamppu irti;
c) kierrä uusi lamppu tilalle;
d) sovita lasi takaisin paikalleen;
e) uunin valo on sen jälkeen taas kunnossa.
))
))
)
))
))
)
14
Keittotason suoja (lisävaruste)
Keittotason suojan pitää olla asennettu, etteivät
lapset vetäisi keittoastioita liedeltä.
Aseta keittotason suoja paikalleen painamalla suojan
takaosaa, jotta se tarttuu tason reunoihin.
Huolto ja varaosat
Huollot, varaosatilaukset ja mahdolliset korjaukset on
annettava valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi.
Lähimmän valtuutetun huoltoliikkeen numeron löydät
soittamalla numeroon 0200-2662 (0,1597 €/min) +
pvm),* tai katsomalla puhelinluettelon keltaisilta sivuilta
kohdasta “kodinkoneiden huoltoa”.
Varmistaaksesi laitteesi moitteettoman toiminnan, vaadi
aina käytettäväksi sopivinta, siis alkuperäistä varaosaa.
* Mainitse soittaessasi tuotteen merkki. Kopioi
arvokilvestä tuotteen tiedot alla olevaan kohtaan, niin ne
löytyvät helposti, jos sinun pitää ottaa yhteys
huoltoliikkeeseen.
Malli (Model)............................................................
Tuotenumero (Prod.nr.)..............................................
Sarjanumero (Serial nr.) ............................................
Ostopäivä ................................................................
Kuluttajaneuvonta
Tuotettasi tai sen käyttöä koskeviin kysymyksiin saat
vastauksen kuluttajaneuvonnastamme soittamalla
numeroon 0200-2662 (0,1597€/min) +pvm).
Voit olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan myös
sähköpostitse osoitteessa [email protected].
Takuu
Tuotteen takuuaika voidaan ilmoittaa erikseen. Ellei
takuuaikaa ole erikseen määritelty, noudatetaan
vallitsevaa lainsäädäntöä ja kansallisia määräyksiä.
Takuuehdot noudattavat vallitsevan lainsäädännön
mukaisia yleisiä ehtoja. Ostokuitti säilytetään, koska
takuun alkaminen määritetään ostopäivän mukaan.
Korvaus huollosta voidaan periä myös takuuaikana:
* aiheettomasta huoltokäynnistä
* ellei valmistajan laitteen asennuksesta, käytöstä ja
hoidosta antamia ohjeita ole noudatettu.
Eu-maat
Laitteella on käyttömaan lainsäädännön mukainen takuu.
Kuljetusvauriot
Tarkista pakkauksen purkamisen yhteydessä, ettei laite
ole vaurioitunut kuljetuksessa. Mahdollisista
kuljetusvaurioista on heti ilmoitettava myyjäliikkeelle.
Merkkivalojen lamput
Käänny valtuutetun huoltoliikkeen puoleen, jos jokin
merkkivalojen lampuista vioittuu.
15
ONGELMA SYY TOIMENPITEET
Neuvoja ja vihjeitä: Käytännön
ongelmia
Leivonnaiset eivät nouse
kunnolla.
Leivonnaiset liian kuivia
Paistotulos liian tumma
Paistotulos liian vaalea
Uunin lämpötila liian matala. Lei-
vonnaiset nousevat hetkeksi, mutta
jäävät litteiksi.
Leipätaikina ei ole noussut kunnolla.
Se voi johtua liian pitkästä
nousuajasta.
Liian vähän hiivaa tai leivinjauhetta.
Liian kuuma rasva/nesteseos estää
hiivan toiminnan.
Liian vähän nestettä ja liian paljon tai
väärän tyyppisiä jauhoja voi johtaa
leivän kuivumiseen.
Jos uunin lämpötila on liian matala,
venyy paistoaika liian pitkäksi ja
lopputulos on liian kuiva.
Jos uunin lämpötila on liian korkea,
on paistotulos liian tumma.
Liian korkealle asetettu pelti tai ritilä
johtaa ylälämmöllä yläpuolen
ylipaistumiseen tai päinvastoin.
Kuumailman kierto estynyt uunin
pohjalle asetetun alumiinifolion, pellin
tai astian takia.
Vaalean värisissä vuoissa paistotulos
on vaaleampi kuin tummissa vuoissa.
Tarkista lämpötila.
Leipätaikinan tulee nousta jo
huoneenlämmössä. Kokeile onko
siinä tarpeeksi hiivaa; sormen
painallusjäljen on hävittävä itsestään.
Tarkista ainekset; vertaa niitä
reseptiin.
Tarkista nesteen lämpötila ennen
hiivan lisäämistä. Sen tulee olla
tuorehiivalle 37° C ja kuivahiivalle 45-
50° C.
Tarkista ainekset ja niiden
keskinäiset suhteet; vertaa määriä
reseptiin.
Tarkista lämpötila.
Tarkista lämpötila.
Tarkista ovatko pellit/ritilä oikealla
tasolla.
Varmista ettei uunin pohjalla ole
mitään.
Vaihda vuoka vaaleampaan/
tummempaan.
16
Neuvoja ja vihjeitä: Teknisiä
ongelmia
ONGELMA
Liesi ei toimi.
Liian pitkä paistoaika.
Keittoalue lämpenee liian hitaasti.
Uunin valo ei toimi.
Keraaminen taso on laikukas.
SYY
Virta on poikki.
Sopimaton kattila/pannu.
Säädin väärässä asennossa.
Lamppu on viallinen.
TOIMENPITEET
Tarkista sulakkeet.
Tarkista ettei vikavirtasuoja ole
lauennut.
Käytä tasaisia tai mieluiten lievästi
koverapohjaisia astioita. Ota myös
huomioon, että lasi ja posliini johtavat
heikommin lämpöä kuin metallit,
esimerkiksi alumiini.
Lämpötilansäädin kannattaa yleensä
alussa asettaa täysille ja kääntää sitä
pienemmälle vasta tavoitelämpötilaa
lähestyttäessä.
Vaihda lamppu.
Puhdista taso ohjeiden mukaisesti.
17
Tarkasta että liesi on virheetön. Ilmoita mahdollisista
kuljetusvaurioista välittömästi myyjälle. Pakkaus on
kierrätyskelpoinen. Ota yhteys paikalliseen
kierrätyskeskukseen, ellet ole varma mihin
pakkausmateriaali on toimitettava.
Varusteet
Lieden mukana toimitetaan seuraavat varusteet:
- Emaloidut uunipellit ja -pannu
- Ritilä
- Käyttöohje
Tekniset tiedot
Mitat (mm)
leveys 600
korkeus 900
syvyys 600
Tilavuus (l)
uuni 56
Teho (uuni)
Ylä-/alalämpö 1800 W
Alalämpö 1000 W
Ylälämpö 800 W
Grilli 1650 W
Uunin valo 25 W
Kiertoilmapuhallin 30 W
Yhteisteho (400 V-liesi): 1855 W
Keittoalueet
Läpimitta (mm) - teho (W):
takana vasen 145 - 1200
takana oikea 180 - 1700
edessä vasen 180 - 1700
edessä oikea 145 - 1200
Yhteisteho (400 V-liesi): 5800
YHTEISTEHO (400 V-liesi): 7655 W
LAMPUT
Merkkivalot: neon
Uunin lamppu: E14 kierrekanta, 230 V, 25 W ja 300 °C.
Laiteluokka 2 alaluokka 1 ja Luokka 1
Pakkaus
18
Sähköliitäntä
Lieden huolto on aina paras jättää valtuutetun
huoltoliikkeen tehtäväksi.
Varo ettet loukkaa itseäsi. Liesi on painava ja siinä
voi olla teräviä reunoja ja ulokkeita. Käytä
suojakäsineitä nostojen ja siirtojen aikana.
Mittaa että liesi sopii sille varattuun tilaan. Tarkasta
erityisesti työtason korkeus lattiasta ja sokkelitilan mitat
(ks. kuvaa). Liesi voidaan asentaa paikalleen myös siten,
että sen toisella puolella on seinä tai korkeampi kaappi
ja toisella työtaso.
Sokkeli on toimituksen yhteydessä koottu 900 mm
korkuista työtasoa ja 600 mm syvyyttä silmälläpitäen.
Sokkeli on tarvittaessa madallettavissa 850 mm
työtasokorkeutta varten.
Varmista ettei lieden sähköjohto joudu missään vaiheessa
puristukseen.
Sokkelin madaltaminen 850
mm työtasokorkeutta varten
1. Kaada liesi selälleen käyttäen esimerkiksi
pakkausmateriaalia pehmikkeenä.
2. Irrota säädettävät jalat “A” (4 kpl).
3. Poista sokkelin kiinnitysruuvit “B” (4 kpl).
4. Poista sokkeli paikaltaan.
5. Asenna säädettävät jalat takaisin paikalleen.
6. Nosta liesi pystyyn säädä se vaakasuoraan asentoon.
7. Tilaa lieden myyjältä alaraon peittävä suojalista.
Asennus vaakasuoraan
Säädä jalkoja (ks. kuvaa) siten, että liesi asettuu
kummassakin suunnassa vaakasuoraan asentoon.
Tarkasta vaakasuoruus vesivaa’alla tai keraamiselle tasolle
asetetun, vedellä täytetyn astian avulla..
A
B
Asennus
Lieden asennuksen ja korjaukset saa suorittaa
vain asennusoikeudet omaava huoltoliike tai
henkilö. Puutteellisesti suoritettu työ saattaa
heikentää lieden toimintaa ja aiheuttaa henkilö-
ja/tai omaisuusvahinkoja.
Liitäntäohje on liitäntäriman välittömässä läheisyydessä.
Lieden liitäntäteho ja jännite on mainittu arvokilvessä,
joka on lieden uunikammion oikealla sivulla.
Maajohdon tulee olla 2-3 cm pidempi kuin vaihe- ja
nollajohtojen.
Seuraavia liitäntäkaa peleita voi käyttää:
- H05 RR-F
- H05 RN-F
- H05 VV-F
- H05 V2V2-F (T 90)
- H05 BB-F
- H07 RN-F
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18

ELEKTRO HELIOS SK6310 Ohjekirja

Tyyppi
Ohjekirja

muilla kielillä