Suomi
5
Tulipalon
estämiseksi älä
koskaan jätä
kynttilöitä tai muita
avotulilähteitä
television lähelle.
Tukehtumisvaara
Varoitus
Tämän tuotteen pakkaus voi aiheuttaa
tukehtumisvaaran, ja jotkut osat ovat pieniä ja voivat
aiheuttaa tukehtumisvaaran pikkulapsille. Pidä
tällaiset osat poissa pienten lasten ulottuvilta.
Jalusta
Varoitus
Älä pura tai muuta jalustaa.
Huomautus
Käytä vain tämän television mukana toimitettua jalustaa.
Älä käytä jalustaa, jos se on vääntynyt tai fyysisesti
vaurioitunut. Jos näin käy, ota välittömästi yhteys
lähimpään Panasonic-jälleenmyyjään.
Huolehdi asennuksen aikana siitä, että kaikki ruuvit
kiristetään tiukasti.
Varmista, ettei televisioon kohdistu iskuja jalustan
asennuksen aikana.
Varmista, etteivät lapset kiipeä jalustalle.
Asenna tai irrota televisio jalustalta vähintään kahden
henkilön voimin.
Asenna tai irrota TV vain kuvatulla menetelmällä.
Radioaallot
Varoitus
Älä käytä TV:tä lääketieteellisissä laitoksissa
tai paikoissa, joissa on lääketieteellisiä laitteita.
Radioaallot saattavat häiritä lääketieteellisiä laitteita ja
aiheuttaa tapaturmia toimintahäiriöiden vuoksi.
Älä käytä TV:tä automaattisten ohjauslaitteiden, kuten
automaattiovien tai palohälyttimien läheisyydessä.
Radioaallot voivat häiritä automaattisia hallintalaitteita
ja aiheuttaa tapaturmia toimintahäiriöiden vuoksi.
Pysy vähintään 15 cm:n etäisyydellä TV:stä, jos
käytät sydämentahdistinta. Radioaallot voivat häiritä
sydämen tahdistimen toimintaa.
Älä pura tai muuta TV:tä millään tavalla.
Sisäänrakennettu langaton lähiverkko
Huomautus
Älä käytä sisäänrakennettua langatonta lähiverkkoa
yhteyden muodostamiseen sellaisen langattoman
lähiverkon (SSID
*
) kanssa, johon sinulla ei ole
käyttöoikeuksia. Sellaisia verkkoja voidaan näyttää
haun tuloksena. Niiden käyttöä voidaan kuitenkin
pitää laittomana.
*
SSID on tietty tiedonsiirtoa varten tunnistettu
langaton verkko.
Älä altista sisäänrakennettua langatonta lähiverkkoa
korkeille lämpötiloille, suoralle auringonvalolle tai
kosteudelle.
Radioaalloilla lähetettyjä ja vastaanotettuja tietoja
voidaan siepata ja seurata.
Sisäänrakennettu langaton lähiverkko käyttää
2,4 GHz ja 5 GHz taajuuskaistoja.
Radioaaltohäiriöiden aiheuttamien virhetoimintojen
tai hitaan vasteen välttämiseksi sisäänrakennettua
langatonta lähiverkkoa käytettäessä
TV tulisi
pitää kaukana muun muassa muista langattoman
lähiverkon laitteista, mikroaaltouuneista,
matkapuhelimista ja laitteista, jotka käyttävät
2,4 GHz:n ja 5 GHz:n signaaleja sisäänrakennetun
langattoman lähiverkon kanssa.
Kun staattinen sähkö jne. aiheuttaa hälyä, televisio
saattaa lakata toimimasta laitteiston suojaamiseksi.
Jos näin käy, sammuta TV päävirtakytkimestä ja
käynnistä se uudelleen.
Ilmanvaihto
Huomautus
Jätä television ympärille riittävästi tilaa (vähintään 10 cm)
ilmanvaihtoa varten. Tällä tavoin ehkäistään ylikuumenemista,
joka voi johtaa sähköosien toimintahäiriöihin.
10 10 10
10
(cm)
Ilmanvaihtoa ei saa estää
peittämällä ilmanvaihtoaukko
sanomalehtien, pöytäliinojen
tai verhojen kaltaisilla esineillä.
Huolimatta siitä, käytetäänkö jalustaa vai ei, varmista,
että TV:n alaosassa olevia aukkoja ei ole peitetty ja
että sen ympärillä on riittävästi tilaa ilmanvaihtoon.
TV:n siirtäminen
Huomautus
Irrota kaikki johdot ennen television siirtämistä.
Jos televisiota ei käytetä pitkään aikaan
Huomautus
TV kuluttaa virtaa myös sammutettuna, jos virtapistoke
on kytketty jännitteiseen pistorasiaan.
Kytke TV irti seinäpistokkeesta, jos TV:tä ei tulla
käyttämään pitempään aikaan.
Liian suuri äänenvoimakkuus
Huomautus
Älä säädä äänenvoimakkuutta
liian suureksi kuulokkeita
käyttäessäsi. Siitä voi seurata
pysyviä kuulovaurioita.
Jos kuulet rummuttavaa melua korvissasi, laske
äänenvoimakkuutta tai keskeytä kuulokkeiden käyttö
väliaikaisesti.