Samsung UE75JU6475U Pikaopas

Kategoria
LED TVs
Tyyppi
Pikaopas
Vaara Tärkeitä turvallisuusohjeita
(Lue turvallisuusohjeet ennen television käyttöä.)
HUOMIO
SÄHKÖISKUN VAARA. ÄLÄ AVAA.
HUOMIO: ÄLÄ POISTA LAITTEEN SUOJUSTA (ÄLÄKÄ
TAKAOSAA), JOTTA VOISIT VÄLTTYÄ SÄHKÖISKUILTA. LAITTEEN
SISÄLLÄ EI OLE SELLAISIA OSIA, JOITA KÄYTTÄJÄ VOISI ITSE
HUOLTAA. ANNA KAIKKI HUOLTOTOIMENPITEET PÄTEVIEN
TEKNIKKOJEN TEHTÄVIKSI.
Tämä merkki tarkoittaa, että laitteen sisällä on
suurjännitettä. On vaarallista koskea millään
tavoin tämän laitteen sisäosiin.
Tämä merkki tarkoittaa, että laitteen mukana
on tärkeitä käyttö- ja huolto-ohjeita.
Kotelon, pohjan ja takaosan kolot ja aukot on tarkoitettu laitteen kannalta välttämättömään ilmanvaihtoon. Näitä koloja ja aukkoja ei saa missään
olosuhteissa peittää eikä tukkia, jotta laite toimisi oikein eikä ylikuumenisi.
- Älä asenna laitetta suljettuun tilaan, esimerkiksi kirjahyllyyn tai kaappiin, jollei riittävää ilmanvaihtoa voida taata.
- Älä asenna laitetta lämpöpatterin tai -vastuksen lähelle tai päälle tai sellaiseen paikkaan, jossa se altistuu suoralle auringonvalolle.
- Älä aseta laitteen päälle mitään vettä sisältäviä astioita (maljakkoja yms.), sillä tämä voi aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun.
Älä altista laitetta sateelle äläkä pidä sitä veden läheisyydessä (kylpyammeen, pesualtaan, tiskialtaan tai pesukoneen lähellä, kosteassa kellarissa
tai uima-altaan tms. tuntumassa). Jos laite kastuu vahingossa, irrota se sähköverkosta ja ota välittömästi yhteyttä valtuutettuun jälleenmyyjään.
Tämä laite käyttää paristoja tai akkuja. Alueellasi saattaa olla säädöksiä, joissa määrätään akkujen ja paristojen hävittämisestä. Pyydä paikallisilta
viranomaisilta lisätietoja oikeanlaisesta hävittämisestä tai kierrätyksestä.
Älä ylikuormita pistorasioita, jatkojohtoja tai verkkolaitteita, sillä tämä saattaa aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun.
Virtajohto tulee asettaa sellaiseen paikkaan, ettei sen yli tarvitse kävellä eivätkä terävät esineet pääse osumaan siihen. Tarkista johdon pistorasian-
ja laitteenpuoleiset päät.
Irrota laitteen johto pistorasiasta ja kytke antenni tai kaapelijärjestelmä pois käytöstä ukkosmyrskyn uhatessa tai silloin, kun laitetta ei valvota tai
käytetä pitkään aikaan. Tämä suojaa salaman ja virtapiikkien aiheuttamilta laitevaurioilta.
Ennen kuin kytket virtajohdon verkkolaitteeseen, varmista, että verkkolaitteen jännite vastaa käyttöalueen sähköverkon jännitettä.
Älä työnnä mitään metalliesineitä laitteen avoimiin osiin. Tämä saattaa aiheuttaa sähköiskun.
Älä milloinkaan kosketa laitteen sisäosia, jotta et saisi sähköiskua. Vain ammattitaitoinen asentaja saa avata tämän laitteen.
Kiinnitä virtajohto pistorasiaan tiiviisti. Kun irrotat virtajohdon pistorasiasta, vedä aina pistokkeesta. Älä milloinkaan vedä suoraan johdosta. Älä
kosketa virtajohtoa märillä käsillä.
Jos laite toimii poikkeavasti (erityisesti, jos siitä kuuluu epätavallisia ääniä tai havaitset outoa hajua), irrota laite välittömästi sähköverkosta ja ota
yhteyttä valtuutettuun jälleenmyyjään tai huoltoon.
Muista irrottaa pistoke pistorasiasta, jos et käytä televisiota tai jos lähdet pois kotoa pitkäksi aikaa (erityisesti silloin, jos asuntoon jää lapsia,
vanhuksia tai vammaisia).
- Laitteeseen kerääntyvä pöly saattaa aiheuttaa sähköiskun, sähkövuodon tai tulipalon tai saada sähköjohdon kipinöimään tai kuumenemaan.
Myös laitteen eristys voi vaurioitua.
Ota yhteyttä valtuutettuun huoltoliikkeeseen, jos televisio asennetaan erittäin pölyiseen, kuumaan, kylmään tai kosteaan paikkaan tai tiloihin, joissa
on kemikaaleja tai joissa televisiota käytetään ympäri vuorokauden, esim. lentokentälle tai rautatieasemalle. Jos et toimi näin, televisio saattaa
vaurioitua pahoin.
Käytä ainoastaan oikein maadoitettuja pistokkeita ja pistorasioita.
- Väärä maadoitus voi aiheuttaa sähköiskun tai vaurioittaa laitetta. (Vain luokan l laitteille.)
Jos haluat sammuttaa laitteen täysin, irrota pistoke pistorasiasta. Pistorasian ja virtajohdon tulee olla helposti irrotettavissa.
Älä anna lasten roikkua laitteesta.
Säilytä lisävarusteet (akku yms.) turvallisessa paikassa poissa lasten ulottuvilta.
Älä asenna laitetta epävakaalle alustalle, kuten heiluvalle hyllylle, kaltevalle lattialle tai tärinälle alttiiseen paikkaan.
Älä pudota laitetta äläkä kohdista siihen iskuja. Jos laite vaurioituu, irrota virtajohto ja ota yhteyttä huoltoliikkeeseen.
Irrota pistoke pistorasiasta ennen puhdistamista ja pyyhi laite puhtaaksi pehmeällä, kuivalla liinalla. Älä käytä kemikaaleja, kuten vahaa,
bentseeniä, alkoholia, ohenteita, hyönteismyrkkyjä, ilmanraikastimia tai voitelu- ja puhdistusaineita. Tällaiset kemikaalit voivat vaurioittaa laitteen
ulkopintoja tai pinnoilla olevat merkinnät saattavat hävitä.
Älä altista laitetta roiskeille.
Akkuja ja paristoja ei saa heittää tuleen.
Älä pura tai ylikuumenna akkuja ja paristoja äläkä aiheuta niissä oikosulkuja.
Jos vaihdat kaukosäätimen paristot vääränlaisiin paristoihin, säädin saattaa räjähtää. Vaihda akut ja paristot vain samanlaisiin tai
vastaavantyyppisiin akkuihin ja paristoihin.
VAROITUS: VÄLTÄ TULIPALON VAARA PITÄMÄLLÄ LAITE AINA ETÄÄLLÄ KYNTTILÖISTÄ JA AVOTULESTA.
* Tämän käyttöoppaan kuvat ja piirrokset ovat vain viitteellisiä ja ne saattavat olla erilaisia kuin varsinainen tuote. Laitteen
ulkoasua ja teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta.
IVY-alueen kielet (venäjä, ukraina ja kazakki) eivät ole käytettävissä tässä laitteessa, koska laite on tarkoitettu EU-alueen kuluttajille.
Suomi - 2
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 2 2015-03-03 오후 3:47:29
Pakkauksen sisältö
Kaukosäädin ja paristot (AAA, 2kpl) Säädösopas
Käyttöopas Virtajohto
Takuukortti (ei saatavilla kaikilla alueilla)
CI-kortinlukija
- Varmista, että television mukana toimitetaan alla mainitut osat. Jos osia puuttuu, ota yhteyttä lähimpään jälleenmyyjään.
- Osien väri ja muoto vaihtelevat malleittain.
- Ne johdot, joita ei toimiteta laitteen mukana, voidaan ostaa erikseen.
- Avaa laatikko ja varmista, ettei mikään lisävaruste ole jäänyt piiloon pakkausmateriaalien taakse tai sisälle.
Palvelumaksu saatetaan veloittaa seuraavissa tapauksissa:
(a) Kutsut asentajan paikalle, vaikka laitteessa ei ole vikaa (eli et ole lukenut käyttöopasta).
(b) Viet laitteen huoltoon, vaikka siinä ei ole vikaa (eli et ole lukenut käyttöopasta).
Sinulle kerrotaan palvelumaksuista ennen asentajan käyntiä.
Varoitus: Jos kuvaruutua käsitellään väärin ja siihen kohdistuu suoraa
painetta, se voi vaurioitua. Suosittelemme nostamaan televisiota pitämällä
kiinni sen reunoista kuvan osoittamalla tavalla.
Älä koske
kuvaruutuun!
Television ohjaimen käyttäminen
Useimpia television toimintoja voidaan hallita sen takana olevalla ohjaimella kaukosäätimen sijaan.
Ohjain
Ohjain on television takapaneelin
vasemmassa alakulmassa.
Hallintavalikko
: Avaa
Smart Hub
-toiminnon.
: Valitsee lähteen.
: Avaa valikon.
: Sammuttaa television.
Kaukosäätimen anturi
Suomi
Suomi - 3
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 3 2015-03-03 오후 3:47:30
Kaukosäädin
- Painikkeiden todelliset nimet voivat olla erilaisia kuin yllä olevat nimet.
Näyttää ja valitsee käytettävissä olevat
kuvalähteet.
Ottaa
Urheilutila
-toiminnon käyttöön tai
pois käytöstä.
Ottaa äänen käyttöön tai pois käytöstä.
Käynnistää
Smart Hub
-sovellukset.
Tutustu e-Manual-oppaan lukuun Smart-
toiminnot >
Smart Hub
.
Vaihtaa kanavaa.
Poistuu valikosta.
Näyttää elektronisen ohjelmaoppaan
(EPG).
Näyttää tietoja parhaillaan esitettävästä
ohjelmasta tai sisällöstä.
Käynnistää tai sammuttaa television.
Suora pääsy kanaville.
Säätää äänenvoimakkuutta.
Kanavaluettelo
avautuu.
Tällä voit valita vuorotellen seuraavat tilat:
tekstitelevisio käytössä, kaksoiskuva,
samanaikainen katselu tai poissa käytöstä.
E-MANUAL
: Avaa e-Manualin.
EXTRA: Näyttää parhaillaan esitettävään
ohjelmaan liittyviä tietoja.
AD/SUBT.
: Näyttää
Helppokäyttötoimintojen pikanäppäimet
-valikon.
Palaa edelliselle kanavalle.
Näyttää kuvaruutuvalikon.
Usein käytettyjen toimintojen nopeaan
valitsemiseen.
Palaa edelliseen valikkoon tai kanavalle.
Käytä näitä painikkeita kuvaruudun
ohjeiden mukaisesti.
P.MODE
: Vaihtaa kuvatilaa.
P.SIZE
: Muuta kuvan kokoa.
SEARCH
: Käynnistää
Haku
-toiminnon.
Käytä näitä painikkeita eri toiminnoissa.
Käytä näitä painikkeita kuvaruudun
ohjeiden mukaisesti.
Siirtää kohdistusta ja muuttaa television
valikkojen asetuksia.
E
(Hyväksy): Valitsee tai käynnistää
korostetun kohteen.
- Näytä
Opas
pitämällä tätä painettuna.
Kaukosäätimen paristojen asentaminen
Aseta paristojen navat paristokotelon merkkien mukaisesti.
- Käytä kaukosäädintä noin 7metrin etäisyydellä televisiosta.
- Kirkas valo saattaa haitata kaukosäätimen toimintaa. Vältä kirkkaiden loistevalaisinten tai
neonvalojen käyttöä kaukosäätimen lähellä.
- Kaukosäätimen väri ja muoto voivat vaihdella eri malleissa.
Suomi - 4
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 4 2015-03-03 오후 3:47:31
Television kameran kytkeminen
- Television kamera myydään erikseen.
- Kytke TV CAMERA -porttiin ainoastaan television kamera.
Verkkoyhteyden muodostaminen
Jos yhdistät television verkkoon, voit käyttää Smart Hub -palvelua ja muita verkkopalveluita sekä tehdä ohjelmistopäivityksiä.
Verkkoyhteys – langaton
Yhdistä televisio Internetiin käyttämällä tavallista reititintä tai modeemia.
Langaton IP-reititin tai modeemi,
jossa on DHCP-palvelin
Lähiverkkokaapeli (ei sisälly toimitukseen)
Lähiverkkoliitäntä seinässä
Verkkoyhteys – kaapeli
Television takapaneeli
Yhdistä televisio verkkoon lähiverkkokaapelilla.
- Televisio ei tue 10Mbps:n tai sitä hitaampia yhteysnopeuksia.
- Käytä kytkemiseen Cat7 -kaapelia.
Suomi
Suomi - 5
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 5 2015-03-03 오후 3:47:31
E-Manual
Television sisäisessä e-Manualissa on tietoja sen tärkeimmistä toiminnoista.
- Voit ladata e-Manualin tulostettavan version Samsungin sivustolta.
E-Manualin näyttäminen:
•
Paina kaukosäätimen
E-MANUAL
-painiketta.
•
Valitse television valikosta
Tuki
>
e-Manual
.
E-Manualin pääikkunassa olevien painikkeiden käyttäminen
Haku
Avaa hakua vastaava sivu valitsemalla haluamasi kohta hakutulosluettelosta.
Hakemisto
Siirry hakusanaan liittyvälle sivulle valitsemalla hakusana.
Avattu sivu
Valitse aihe hiljattain näytettyjen aiheiden luettelosta.
E-Manualin aihesivua vastaavaan valikkoon siirtyminen
Yritä nyt
Siirry aihetta vastaavaan valikkoon ja kokeile toimintoa suoraan.
Liitä
Siirry aiheeseen, johon e-Manualin aihesivulla viitataan.
Valikkoa vastaavaan e-Manualin aiheeseen siirtyminen valikosta
Lue jotakin nykyisen näytön valikkotoimintoa käsittelevä e-Manualin luku painamalla kaukosäätimen
E-MANUAL
-painiketta.
- E-Manualiin ei pääse kaikista valikoista.
E-Manualin päivittäminen uusimpaan versioon
E-Manual voidaan päivittää samalla tavoin kuin sovellukset.
Käyttöönotto
Alkuasetusikkuna avautuu, kun televisio käynnistetään ensimmäistä kertaa. Päätä käyttöönotto noudattamalla kuvaruudulla
näytettyjä ohjeita. Tämän voi tehdä myöhemmin manuaalisesti valikosta
Järjestelmä
>
Asetukset
.
Suomi - 6
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 6 2015-03-03 오후 3:47:32
Vianmääritys ja huolto
Vianmääritys
Jos television käytön aikana esiintyy ongelmia, kokeile ensin tässä luettelossa annettuja ratkaisuja. Voit halutessasi myös
tutustua e-Manualin vianmääritysosioon. Jos mikään näistä vianetsinnän vinkeistä ei auta, käy osoitteessa www.samsung.com,
napsauta tukivalikkoa tai ota yhteyttä asiakaspalveluun, jonka yhteystiedot löytyvät tämän oppaan viimeiseltä sivulta.
- Tämä TFT LED -paneeli koostuu alipikseleistä, joiden tuottaminen edellyttää pitkälle kehitettyä tekniikkaa. Kuvaruudussa
saattaa näkyä joitakin kirkkaita tai tummia pikseleitä. Kyseiset pikselit eivät vaikuta laitteen suorituskykyyn.
- Jotta televisio toimisi mahdollisimman hyvin, päivitä sen ohjelmisto viimeisimpään versioon. Käytä television
Päivitä nyt
- tai
Autom. päivitys
-toimintoja (MENU >
Tuki
>
Ohjelmistopäivitys
>
Päivitä nyt
tai MENU >
Tuki
>
Ohjelmistopäivitys
>
Autom.
päivitys
).
Ongelmat Ratkaisut ja kuvaukset
Televisio ei käynnisty. Varmista, että virtajohto on kytketty paikoilleen, kaukosäätimen paristoissa on varausta ja
kaukosäädin toimii oikein. Jos virtajohto on kytketty oikein ja kaukosäädin toimii normaalisti,
ongelma voi johtua antennijohdon liitännästä tai siitä, että kaapeli- tai digisovitin ei ole
käynnissä. Tarkista antenniliitäntä tai käynnistä kaapeli- tai digisovitin.
Televisio ei käynnisty. Varmista, että virtajohto on kunnolla kiinni sekä televisiossa että pistorasiassa.
Varmista, että pistorasia toimii.
Tarkista television
P
-painiketta painamalla, että ongelma ei johdu kaukosäätimestä. Jos
televisio käynnistyy, katso jäljempänä olevaa kohtaa ”Kaukosäädin ei toimi”.
Laitteessa ei näy
pysäytettyä eikä liikkuvaa
kuvaa.
Tarkista johtojen kytkennät. Irrota kaikki television ja ulkoisten laitteiden johdot ja kytke ne
takaisin paikoilleen.
Aseta ulkoisten laitteiden (kaapeli-/digisovittimen, DVD- tai Blu-ray-laitteen jne.)
kuvalähtöliitännät vastaamaan sitä television tuloliitäntää, johon kyseiset ulkoiset laitteet on
kytketty. Jos esimerkiksi ulkoisen laitteen lähtöliitäntänä on HDMI, laite on kytkettävä television
HDMI-tuloliitäntään.
Varmista, että kytketyt laitteet ovat käynnissä.
Varmista, että olet valinnut oikean kuvalähteen.
Käynnistä kytketty laite uudelleen irrottamalla sen virtajohto ja kytkemällä se takaisin
paikoilleen.
Kaukosäädin ei toimi. Vaihda kaukosäätimen paristot. Varmista, että paristot on asetettu niin, että niiden napaisuudet
(+/–) ovat oikein.
Puhdista kaukosäätimen anturin lasi.
Suuntaa kaukosäädin 1,5–1,8metrin etäisyydeltä suoraan televisioon.
Kaapeli- tai digisovittimen
kaukosäädin ei
käynnistä tai sammuta
televisiota eikä säädä
äänenvoimakkuutta.
Ohjelmoi kaapeli- tai digisovittimen kaukosäädin niin, että sillä voi hallita televisiota. Tarkista
SAMSUNGin television koodi kaapeli- tai digisovittimen käyttöoppaasta.
Suomi
Suomi - 7
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 7 2015-03-03 오후 3:47:32
Ekotunnistin ja kuvaruudun kirkkaus
Ekotunnistin säätää television kuvaruudun kirkkauden automaattisesti. Ekotunnistin mittaa huoneen valaistuksen ja optimoi
television kirkkauden automaattisesti virran säästämiseksi. Jos haluat ottaa tämän toiminnon pois käytöstä, siirry kohtaan
MENU >
Järjestelmä
>
Ekoratkaisu
>
Ekotunnistin
.
- Jos kuvaruutu on liian tumma, kun katselet televisiota hämärässä, syynä voi olla
Ekotunnistin
.
- Älä peitä tunnistinta millään tavoin. Tämä voi vähentää kuvan kirkkautta.
Pysäytettyjä kuvia koskeva varoitus
Vältä pysäytettyjen kuvien (esim. jpeg-kuvatiedostojen) tai niiden osien (televisiokanavien logojen, ruudun alalaidassa näkyvien
uutis- tai osakekurssitietojen yms.) tai panoraama- tai 4:3-kuvamuotoja käyttävien ohjelmien näyttämistä kuvaruudulla.
Pysäytettyjen kuvien jatkuva näyttäminen voi saada kuvan palamaan kuvaruutuun, ja tämä vaikuttaa haitallisesti kuvanlaatuun.
Voit välttyä tältä noudattamalla seuraavia suosituksia:
•
Vältä saman kuvan näyttämistä pitkän aikaa.
•
Näytä aina kuvat koko ruudun kokoisina. Etsi paras mahdollinen asetus television kuvakokovalikosta.
•
Voit ehkäistä jälkikuvien esiintymistä vähentämällä kuvan kirkkautta ja kontrastia.
•
Hyödynnä kaikki ne television ominaisuudet, jotka on tarkoitettu jäännöskuvien ja kuvan palamisen estämiseen. Saat
lisätietoja e-Manualista.
Television huoltaminen
- Jos television kuvaruudussa on ollut tarra, siitä saattaa jäädä pieniä jälkiä sen irrottamisen jälkeen. Pyyhi jäljet pois ennen
television käyttöä.
- Television ulkopinta ja kuvaruutu voivat naarmuuntua puhdistamisen aikana. Pyyhi ulkopinta ja kuvaruutu varovasti
pehmeällä liinalla, jotta ne eivät naarmuuntuisi.
Älä suihkuta vettä tai muita nesteitä suoraan televisioon. Jos laitteen
sisälle pääsee mitä tahansa nestettä, seurauksena voi olla laitevika,
tulipalo tai sähköisku.
Sammuta televisio ja pyyhi kuvaruudussa olevat tahrat ja sormenjäljet pois
mikrokuituliinalla. Puhdista television runko ainoastaan pehmeällä, pieneen
määrään vettä kostutetulla liinalla. Älä käytä puhdistusaineita tai syttyviä
nesteitä (bentseeniä, ohenteita yms.). Poista vaikeat tahrat liinalla, jota on
hieman kostutettu kuvaruudun puhdistamiseen tarkoitetulla aineella.
Suomi - 8
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 8 2015-03-03 오후 3:47:32
Television asentaminen
Television asentaminen seinälle
Jos asennat laitteen seinälle, noudata valmistajan antamia ohjeita tarkasti. Jollei laitetta asenneta oikein, se
saattaa liukua tai pudota pois paikoiltaan, vaurioitua pahoin ja aiheuttaa vakavia vammoja joko lapsille tai
aikuisille.
Seinätelineen asentaminen
Voit asentaa television seinälle seinätelineen avulla (myydään erikseen).
TV
Seinätelineen
kiinnike
C
Seinätelineen tarkat asennusohjeet löytyvät sen mukana toimitetusta ohjeesta. On suositeltavaa pyytää teknikkoa asentamaan
seinäteline. Emme suosittele tämän tekemistä itse. Samsung Electronics ei vastaa laitevaurioista eikä itsellesi tai muille
sattuvista henkilövahingoista, jos asennat seinätelineen itse.
VESA-seinätelineitä koskevia huomautuksia ja tietoja
Asenna seinäteline vankalle seinälle, joka on kohtisuorassa lattiaan nähden. Pyydä lähimmältä jälleenmyyjältä lisätietoja, ennen
kuin kiinnität seinätelineen johonkin muuhun materiaaliin kuin kipsilevyyn. Jos televisio asennetaan kattoon tai kaltevalle seinälle,
se saattaa pudota ja aiheuttaa vakavia henkilövahinkoja.
Tuotesarja
Television
koko
tuumina
VESA-ruuvien reikien
tiedot (A * B) millimetreinä
C (mm) Vakioruuvi Määrä
UHD-
televisio
40 200 X 200
13,8 ~ 21,4 M8 4
48 ~ 75 400 X 400
Suomi
Suomi - 9
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 9 2015-03-03 오후 3:47:33
Älä asenna seinätelinettä, kun televisioon on kytketty virta. Tämä voi aiheuttaa sähköiskun ja
henkilövahinkoja.
Älä käytä vakioruuveja pidempiä ruuveja äläkä sellaisia ruuveja, jotka eivät täytä VESA-ruuvistandardeja.
Liian pitkät ruuvit saattavat vaurioittaa television sisäosia.
•
Jos asennettavassa seinätelineessä ei käytetä VESA-standardin mukaisia ruuveja, kiinnitykseen käytettävien
ruuvien pituus riippuu seinätelineen teknisistä tiedoista.
•
Älä kiristä ruuveja liikaa. Laite saattaa vaurioitua tai pudota ja aiheuttaa henkilövahinkoja. Samsung ei vastaa
tämänkaltaisista vahingoista.
•
Samsung ei vastaa laitevaurioista tai henkilövahingoista, jos muita kuin VESA-standardien mukaisia
seinätelineitä käytetään tai jos käyttäjä ei noudata laitteen asennusohjeita.
•
Älä asenna televisiota yli 15 asteen kallistuskulmaan.
•
Television asentamiseen seinälle tarvitaan kaksi henkilöä.
Television ilmankierron takaaminen
Kun asennat television, pidä vähintään 10cm:n etäisyys television ja muiden kohteiden (seinät, kaapiston reunat jne.) välillä,
jotta ilmanvaihto toimisi kunnolla. Puutteellinen ilmanvaihto saattaa aiheuttaa tulipalon tai laitteen sisäisestä kuumenemisesta
johtuvan vian.
Kun asennat television, suosittelemme käyttämään vain Samsung Electronicsin toimittamia osia riippumatta siitä, käytätkö
asennuksessa jalustaa vai seinätelinettä. Jos käytät muiden valmistajien toimittamia osia, laitteen kanssa voi esiintyä ongelmia
tai se saattaa pudota ja aiheuttaa henkilövahinkoja.
Asentaminen jalustan kanssa Asentaminen seinätelineen kanssa
10 cm
10 cm
10 cm
10 cm
10 cm
10 cm
10 cm
Suomi - 10
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 10 2015-03-03 오후 3:47:33
Television kiinnittäminen jalustaan
Varmista, että kaikki näytetyt lisätarvikkeet ovat käytettävissäsi ja että olet koonnut jalustan sen mukana toimitettujen ohjeiden
mukaisesti.
Varotoimenpide: Television kiinnittäminen seinään
Huomio: Television vetäminen, työntäminen tai siinä kiipeily saattavat aiheuttaa sen
putoamisen. Varmista erityisesti, etteivät lapset leiki televisiolla tai kallista sitä. Muutoin
televisio voi kaatua ja aiheuttaa vakavia henkilövahinkoja tai kuoleman. Noudata
kaikkia television mukana toimitetun turvaoppaan turvallisuusohjeita. Saat lisäturvaa ja
lisää vakautta asentamalla putoamisenestolaitteen alla kuvatulla tavalla.
Television putoamisen estäminen
Nämä ovat vain yleisohjeita. Samsung ei toimita kiinnikkeitä, ruuveja ja vaijeria. Ne on hankittava erikseen. Suosittelemme
pyytämään huoltoliikettä tai ammattiasentajaa asentamaan laitteet ja niiden putoamisenestomekanismit.
1. Aseta ruuvit kiinnikkeisiin ja kiristä ne kiinni seinään. Varmista, että ruuvit ovat
tukevasti kiinni seinässä.
- Saatat tarvita seinän rakenteesta riippuen lisää kiinnitystarvikkeita, esim.
ruuvitulppia.
2. Poista television takana keskellä olevat ruuvit. Aseta ruuvit kiinnikkeisiin ja kiinnitä
ne sitten takaisin televisioon.
- Ruuveja ei välttämättä toimiteta laitteen mukana. Jos näin on, hanki oheisten
teknisten tietojen mukaiset ruuvit.
3. Yhdistä televisioon ja seinään kiinnitetyt kiinnikkeet toisiinsa kestävällä vaijerilla ja
sido vaijeri tiukasti kiinni.
- Asenna televisio lähelle seinää, jotta se ei kaatuisi taaksepäin.
- Kiinnitä vaijeri niin, että seinään kiinnitetyt kiinnikkeet ovat joko samalla tasolla
tai alempana kuin television kiinnikkeet.
- Irrota vaijeri ennen television siirtämistä.
4. Varmista, että kaikki kiinnitykset on tehty kunnolla. Tarkista säännöllisesti, ettei
kiinnityksissä ole merkkejä rapistumisesta, jotteivät ne pettäisi. Jos sinulla on
pienintäkään epäilystä kiinnitysten turvallisuudesta, ota yhteyttä ammattitaitoiseen
asentajaan.
- Näytetty kuva voi olla erilainen eri
malleissa.
Suomi
Suomi - 11
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 11 2015-03-03 오후 3:47:34
Tekniset tiedot ja muita tietoja
Tekniset tiedot
Kuvan resoluutio 3840x2160
Käyttö- ja säilytysympäristö
Käyttölämpötila
Käyttötilan ilmankosteus
Säilytyslämpötila
Säilytystilan ilmankosteus
10 – 40°C (50 – 104°F)
10 – 80%, tiivistymätön
-20 – 45°C (-4 – 113°F)
5 – 95%, tiivistymätön
Mallin nimi UE40JU6465 / UE40JU6475 UE48JU6465 / UE48JU6475
Kuvaruudun koko (kulmasta
kulmaan) 40tuumaa (101cm) 48tuumaa (121cm)
Ääni
(lähtö) 20 W (V: 10 W, O: 10 W)
Mitat (L x K x S)
Runko
Jalustan kanssa
917,7 x 535,7 x 62,6 mm
917,7 x 582,2 x 241,6 mm
1087,1 x 630,9 x 63,3 mm
1087,1 x 676,8 x 254,6 mm
Paino
Ilman jalustaa
Jalustan kanssa
7,7 kg
9,4 kg
11,4 kg
13,6 kg
Mallin nimi UE50JU6475 UE55JU6465 / UE55JU6475
Kuvaruudun koko (kulmasta
kulmaan) 50tuumaa (125cm) 55tuumaa (138cm)
Ääni
(lähtö) 20 W (V: 10 W, O: 10 W)
Mitat (L x K x S)
Runko
Jalustan kanssa
1128,9 x 654,4 x 63,2 mm
1128,9 x 688,6 x 254,6 mm
1242,6 x 718,4 x 63,2 mm
1242,6 x 763,4 x 267,5 mm
Paino
Ilman jalustaa
Jalustan kanssa
12,2 kg
14,4 kg
15,0 kg
17,3 kg
Suomi - 12
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 12 2015-03-03 오후 3:47:34
Mallin nimi UE60JU6475 UE65JU6475
Kuvaruudun koko (kulmasta
kulmaan) 60tuumaa (152cm) 65tuumaa (163cm)
Ääni
(lähtö) 20 W (V: 10 W, O: 10 W)
Mitat (L x K x S)
Runko
Jalustan kanssa
1363,6 x 789,5 x 64,0 mm
1363,6 x 834,1 x 316,8 mm
1463,5 x 844,5 x 64,6 mm
1463,5 x 889,1 x 316,8 mm
Paino
Ilman jalustaa
Jalustan kanssa
20,9 kg
24,7 kg
23,7 kg
27,5 kg
Mallin nimi UE75JU6475
Kuvaruudun koko (kulmasta
kulmaan) 75tuumaa (189cm)
Ääni
(lähtö) 20 W (V: 10 W, O: 10 W)
Mitat (L x K x S)
Runko
Jalustan kanssa
1688,9 x 972,2 x 66,0 mm
1688,9 x 1034,4 x 355,3 mm
Paino
Ilman jalustaa
Jalustan kanssa
36,5 kg
42,5 kg
Suomi
Suomi - 13
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 13 2015-03-03 오후 3:47:34
Kuvan resoluutio 3840x2160
Käyttö- ja säilytysympäristö
Käyttölämpötila
Käyttötilan ilmankosteus
Säilytyslämpötila
Säilytystilan ilmankosteus
10 – 40°C (50 – 104°F)
10 – 80%, tiivistymätön
-20 – 45°C (-4 – 113°F)
5 – 95%, tiivistymätön
Mallin nimi UE40JU6415 UE48JU6415
Kuvaruudun koko (kulmasta
kulmaan) 40tuumaa (101cm) 48tuumaa (121cm)
Ääni
(lähtö) 20 W (V: 10 W, O: 10 W)
Mitat (L x K x S)
Runko
Jalustan kanssa
914,3 x 530,7 x 49,5 mm
914,3 x 584,6 x 237,0 mm
1083,7 x 625,9 x 50,1 mm
1083,7 x 683,7 x 257,0 mm
Paino
Ilman jalustaa
Jalustan kanssa
8,2 kg
11,1 kg
11,1 kg
14,9 kg
Mallin nimi UE55JU6415
Kuvaruudun koko (kulmasta
kulmaan) 55tuumaa (138cm)
Ääni
(lähtö) 20 W (V: 10 W, O: 10 W)
Mitat (L x K x S)
Runko
Jalustan kanssa
1239,2 x 713,4 x 50,1 mm
1239,2 x 770,7 x 257,0 mm
Paino
Ilman jalustaa
Jalustan kanssa
16,1 kg
19,9 kg
- Laitteen ulkoasua ja teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta.
- Saat lisätietoja virtalähteestä ja virrankulutuksesta laitteeseen kiinnitetystä tarrasta.
- Tyypillinen virrankulutus on mitattu IEC 62087 Ed.2 -standardin mukaisesti.
Virrankulutuksen vähentäminen
Kun sammutat television, se siirtyy valmiustilaan. Valmiustilassa se kuluttaa edelleen jonkin verran virtaa. Jos haluat vähentää
virrankulutusta, irrota virtajohto pistorasiasta, kun televisiota ei käytetä pitkään aikaan.
Suomi - 14
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 14 2015-03-03 오후 3:47:34
Käyttöoikeudet
The terms HDMI and HDMI High-Definition Multimedia Interface, and the HDMI Logo are trademarks or registered
trademarks of HDMI Licensing LLC in the United States and other countries.
Suositus – vain EU:ssa
Samsung Electronics vakuuttaa, että tämä televisio täyttää direktiivin 1999/5/EY keskeiset vaatimukset ja määräykset.
Virallinen vaatimustenmukaisuusvakuutus on osoitteessa http://www.samsung.com. Kirjoita laitteen mallin nimi kohtaan Tuki
> Etsi tuotetukea.
Tätä laitetta saa käyttää vain sisätiloissa.
Tätä laitetta saa käyttää kaikissa EU-maissa.
Laitteen turvallinen hävittäminen (sähkö- ja elektroniikkalaiteromu)
(Koskee maita, joissa on erillinen kierrätysjärjestelmä.)
Tämä merkintä laitteessa, sen lisätarvikkeissa tai sen mukana toimitetuissa asiakirjoissa tarkoittaa, että laitetta ja sen
elektronisia lisätarvikkeita (esim. laturi, kuulokkeet tai USB-kaapeli) ei saa hävittää muiden kotitalousjätteiden mukana, kun
laitteet tulevat elinkaarensa päähän. Kun laitteet tulevat elinkaarensa päähän, älä hävitä niitä muiden jätteiden mukana, vaan
toimita ne kierrätettäviksi. Näin estät mahdolliset ympäristö- ja terveyshaitat ja edistät samalla materiaalien kierrätystä.
Kotitalousasiakkaat saavat tarvittaessa tarkempia kierrätysohjeita jälleenmyyjältä tai paikallisesta jätehuollosta.
Yritysasiakkaiden tulisi ottaa yhteyttä tavarantoimittajaan ja tarkistaa hankintasopimuksen ehdot. Tätä laitetta ja sen
elektronisia lisätarvikkeita ei saa hävittää yhdessä muiden yritysjätteiden kanssa.
Laitteen akkujen ja paristojen oikea hävittämistapa
(Koskee maita, joissa on erillinen kierrätysjärjestelmä.)
Jos akussa tai paristossa, käyttöoppaassa tai pakkauksessa on tämä merkki, se tarkoittaa, että akkuja ja paristoja ei saa
hävittää kotitalousjätteen joukossa, kun ne tulevat elinkaarensa päähän. Kemialliset merkinnät Hg, Cd tai Pb ilmaisevat, että
akku tai paristo sisältää elohopeaa, kadmiumia tai lyijyä yli Euroopan yhteisön direktiivin 2006/66 vertailutasojen. Jos akkuja tai
paristoja ei hävitetä asianmukaisesti, nämä ainesosat saattavat vahingoittaa ihmisten terveyttä tai luontoa.
Luonnon suojelemiseksi ja materiaalien uudelleenkäytön edistämiseksi erottele akut tai paristot muusta jätteestä ja toimita ne
maksuttomaan paikalliseen keräyspisteeseen.
Suomi
Suomi - 15
[JU6415-XE]BN68-07198E-01L05.indb 15 2015-03-03 오후 3:47:35
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72

Samsung UE75JU6475U Pikaopas

Kategoria
LED TVs
Tyyppi
Pikaopas