Panasonic ne 1037 Omistajan opas

Kategoria
Microwaves
Tyyppi
Omistajan opas

Tämä käsikirja sopii myös

- 105 -
Suomi
Asennus
Tutki uunisi
Avaa uunin pakkaus ja irrota kaikki
pakkausmateriaali. Tutki, ettei uunissa ole vaurioita,
kuten painaumia, vääntyneitä saranoita tai säröjä
ovessa.
Mikäli laite on vaurioitunut, ota välittömästi yhteys
jälleenmyyjääsi, ÄLÄKÄ ota sitä käyttöön.
Maadoitusohjeet
TÄRKEÄÄ: HENKILÖKOHTAISEN
TURVALLISUUDEN VUOKSI TÄMÄN LAITTEEN
ON OLTAVA TÄYDELLISESTI MAADOITETTU.
Jos Sinun pistorasiasi ei ole maadoitettu, vastuu sen
vaihtamisesta maadoitettuun on asiakkaalla eikä
myyjällä tai maahantuojalla. Myös jatkojohtojen
täytyy olla maadoitettuja.
Varoitus käyttöjännitteestä
Käytöjännitteen on oltava sama kuin
mikroaaltouuniin merkitty. Suuremman
käyttöjännitteen kytkeminen on vaarallista ja voi
aiheuttaa tulipalon tai muita vahinkoja.
Uunin paikka
1. Uunin tulee olla tasaisella tukevalla pinnalla.
2. Miten tahansa mikro sijoitetaan, on huolehdittava
siitä, että virta on helposti katkaistavissa
vetämällä pistoke seinästä tai katkaisemalla virta
pääsähkötaulusta.
3. Jotta uuni toimisi kunnolla, sillä pitää olla riittävä
ilmankierto.
Sijoitettuna tasolle tai pöydälle:
a. Mikro tarvitsee tilaa kummallekin sivuilleen
5 cm, taakseen 10 cm ja päälle 15 cm kuvan
mukaan.
b. Jos mikron toinen sivu on kiinni kaapistossa,
toinen sivu tai katto täytyy olla vapaana.
9. Älä tuki kuoren tuuletusaukkoja. Jos ne ovat
tukossa käytön aikana, uuni saattaa
ylikuumentua. Jos tämä tapahtuu, varolaite
katkaisee virran. Tällöin uuni pysyy poissa päältä,
kunnes se on jäähtynyt.
Varotoimenpiteitä
1. Oven tiivistyspinnat ja niiden ympäristö
puhdistetaan kostealla kankaalla. Mikäli
tiivistyspinnat ovat vaurioituneet, ei uunia saa
käyttää ennenkuin valtuutettu huoltomies on
tarkistanut laitteen.
2. Älä käytä uunia, jos sähköjohto tai pistoke on
vaurioitunut, uuni ei toimi kunnolla tai uuni on
vaurioitunut tai pudonnut.
3. Älä yritä tehdä minkäänlaisia säätöjä tai
korjauksia oveen, paneeliin, oven turvalukkoihin
tai muihin uunin osiin. Älä poista uunin
ulkokuorta. Korjaukset saa tehdä ainoastaan
valtuutettu huoltohenkilö.
Laitteen huollon saa suorittaa vain valtuutettu
ammattimies. Älä avaa laitetta, koska se voi olla
vaarallista.
4. Ota yhteys valtuutettuun Panasonic-
huoltoliikkeeseen, kun lampun vaihto on
välttämätön.
Jos verkkojohto on vaurioitunut sen saa
vaihtaa ainoastaan erikoisjohtoon Kawasaki
Typ. KP-4819D Tai Hanai Typ. P-3681.
Molemmat ovat liitäntätavaltaan M-tyyppiä.
Käyttö
1. Älä käytä mikroa muuhun tarkoitukseen kuin
ruoan valmistukseen. Laite on erityisesti
suunniteltu ruoan lämmittämiseen tai
kypsentämiseen. Älä lämmitä mikrolla
kemikaaleja tai muita vastaavia materiaaleja.
2. Ennenkuin käytät uunia, sinun tulee varmistua
että käyttämäsi astiat soveltuvat käytettäviksi
mikroaaltouunissa.
3. Älä käytä mikroa lehden, vaatteiden tai muiden
vastaavien materiaalien kuivaamiseen. Ne
saattavat syttyä tuleen.
4. Kun uuni ei ole käytössä, älä säilö mitään
esineitä tai vastaavaa muuta kuin uunin varusteet
uunin sisällä, jos uuni vahingossa käynnistetään.
5. Älä käynnistä uunia tyhjänä, koska se voi
aiheuttaa vahinkoa uunillesi.
6. Jos uunissa syttyy tuli, paina pysäytysnäppäintä,
käännä ajastin nollille jätä uunin ovi kiinni. Vedä
uunin johto irti pistorasiasta tai katkaise virta
ottamalla sulake pois.
4. Älä asenna uunia kuuman tai kostean pinnan,
kuten lieden tai pesualtaan viereen.
5. Älä irroita jalkoja.
6. Älä käytä uunia ulkona tai upota sitä, sähköjohtoa
tai pistoketta veteen.
7. Älä käytä uunia, kun ilman kosteus on liian suuri.
8. Verkkojohto ei saa koskettaa kotelon pintaa.
Sähköjohto ei saa koskettaa kuumia pintoja tai
roikkua tason reunalta eikä työntyä työtilaan.
15 cm
5 cm
10 cm
AVOIN
Pöytätaso
Suomi
- 106 -
Yleisohjeita
1) Kypsennysajat
Keittokirjassa mainitut kypsennysajat ovat
likimääräisiä. Kypsennysaika riippuu eri tekijöistä,
kuten ruuan lämpötilasta, määrästä ja
kypsennysastian muodosta.
Aloita pienimmällä kypsennysajalla estääksesi
ruoan ylikypsymisen. Jos ruoka ei ole riittävästi
kypsynyttä voit lämmittää sitä hieman uudestaan.
Huom. Jos suositetut kypsennysajat ylitetään,
ruoka pilaantuu ja saattaa äärimmäisissä
tapauksissa syttyä tuleen ja vahingoittaa uunia.
2) Pienet ruokamäärät
Pienet ruokamäärät, jotka sisältävät vähän vettä
saattavat palaa, kuivua tai syttyä tuleen.
Jos materiaali uunin sisällä syttyy, paina seis/
peruutus- näppäintä ja jätä uunin ovi kiinni.
Irroita verkkojohto pistorasiasta tai katkaise
virta pääsähkötaulusta.
3) Kananmunat
Kovaksi keitettyjä kokonaisia tai raakoja
kananmunia ei saa lämmittää mikroaaltouunissa,
koska ne voivat räjähtää lämmityksen aikana tai
sen jälkeen.
4)
Kiinteäpintaisten tuotteiden lämmitys
Ruokien, joilla on kiinteä ja ehjä kuori, kuten
perunat, munankeltuaiset, omenat ja makkarat,
pintaan on pisteltävä reikiä ennen lämmittämistä
mikroaaltouunissa räjähtämisen välttämiseksi.
5) Nesteet
Lämmittäessäsi nesteitä, kuten keittoja, kastikkeita
tai juomia mikroaaltouunissa, saattaa kuuma
neste purskahtelemalla kiehua yli ilman kuplimista.
Suorita seuraavat toimenpiteen ylikiehumisen
estämiseksi:
a) Älä käytä kapeita ja korkeasuisia astioita
nesteiden lämmitykseen.
b) Älä kuumenna liikaa.
c) Sekoita nestettä ennen kuumennusta sekä
kuumennuksen puolivälissä.
d)
Anna nesteen tasaantua hetken mikroaaltouunissa.
Sekoita vielä kerran ennen kuin poistat astian
varovasti uunista.
6) Lihalämpömittarin käyttö
mikroaaltouunissa
Käytä lihalämpömittaria kypsennysasteen
tarkistamiseksi vasta kun olet poistanut lihan uunista.
ÄLÄ käytä tavallista lihalämpömittaria
mikroaaltouunissa, koska se voi aiheuttaa kipinöintiä.
7) Paperit ja muovit
Kuumentaessasi ruokaa muovi- tai paperiastiassa
tarkista uuni välillä, koska tämäntyyppiset astiat
saattavat ylikuumetessaan syttyä helposti.
Älä käytä kierrätyspaperituotteita (esim. keittiöpaperia)
ellei tuotteen pakkauksessa ole mainintaa, että sitä
voidaan turvallisesti käyttää mikroaaltouunissa.
Kierrätystuotteet saattavat sisältää epäpuhtauksia,
jotka voivat aiheuttaa kipinöintiä käytön aikana.
Poista rautalankakiinnikkeet pakkauksista ennen
tuotteen asettamista uuniin.
Poista muovipussit tuotteista ennen kuumennusta.
8
)
Säilykkeet ja alumiinifoliot
Älä kuumenna suljettuja säilykkeitä tai pulloja
räjähdysvaaran takia.
Jos käytät jonkinlaista alumiinifoliota, metallia
sisältävää materiaalia tai metalliastioita, täytyy niiden
etäisyyden olla vähintään 2cm mikroaaltouunin oveen
tai sisäseinämään, kipinöinnin välttämiseksi.
EMME SUOSITTELE METALLIASTIOIDEN TAI
METALLIA SISÄLTÄVIEN ASTIOIDEN KÄYTTÖÄ
MIKROAALTOUUNISSA.
9) Syöttöpullot ja lastenruokapurkit
Poista yläosa, tutti tai kansi syöttöpulloista tai
lastenruokapurkeista ennen asettamista mikroaaltouuniin.
Syöttöpullojen ja lastenruokapurkkien sisältö tulee
sekoittaa tai ravistaa huolellisesti ennen käyttöä.
Tarkista aina lämpötila ennen tarjoilua.
10) Muuta huomioitavaa
Älä käytä mikroaaltouunia purkkisäilykkeiden
valmistukseen. Huonosti purkitettu ruoka voi
pilaantua ja aiheuttaa sairastumisen.
Älä keitä öljyä mikroaaltouunissa.
On eritäin tärkeää käyttää oikeaa lämmitysaikaa
valmistettaessa paljon rasvaa ja sokeria sisältäviä
jälkiruokia. Jos niitä lämmitetään liian kauan, ne
saattavat syttyä palamaan.
1.
Irroita pistotulppa seinärasiasta ennen puhdistusta.
2.
Pidä uunin sisusta puhtaana. Jos uunin seinämiin
tai oven tiivisteisiin ja pintaan tarttuu jätteitä ruuasta
tai läikkyneistä nesteistä, pyyhi ne pois kostealla
paperipyyhkeellä. Mietoja puhdistusaineita voidaan
käyttää, jos uuni on erittäin likainen. Älä käytä
voimakkaita tai hiovia puhdistusaineita.
3. Uunin ulkopinnat tulee puhdistaa vedellä ja
saippualla ja kuivata pehmeällä pyyhkeellä.
Sisäosien vaurioiden välttämiseksi veden ei tule
antaa valua sisään tuuletusaukoista.
4.
Jos uunin ohjauspaneeli likaantuu, puhdista se
pehmeällä, kuivalla liinalla. Älä käytä voimakkaita tai
hankaavia aineita ohjauspaneelin puhdistamiseen.
Mikroaaltouunin hoito
Jätä puhdistuksen ajaksi ovi auki estääksesi uunia
käynnistymästä vahingossa. Paina puhdistamisen
jälkeen pysäytys/palautusnäppäintä näyttöikkunan
tyhjentämiseksi tai käännä ajastimen valintasäädin
takaisin nolla 0 asentoon.
5. Jos höyryä kertyy uunin oven sisä-tai
ulkopuolelle, pyyhi se pois pehmeällä pyyhkeellä.
Tämä on aivan normaalia, kun ilma on kosteaa.
6. Puhdista uunin pohjapinnat rasvasta ja pölystä.
Käytä haaleaa saippualiuosta.
7. Tätä mikroaaltouunia saa huoltaa vain valtuutettu
huoltohenkilö. Uunin hoitoa ja korjausta
koskevissa asioissa, ota yhteys lähimpään
valtuutettuun myyjäliikkeeseen.
NE-1027
- 107 -
Suomi
Uunin kaaviokuva
Kuumennus
1.
Käännä ajastimen säädin haluttuun asentoon.
Huomautus:
Kun valitset alle 4 minuutin aikoja, käännä
ajastimen säädin 4 minuutin pisteen ohi ja palauta
se sitten oikealle ajalle.
2. Käännä tehovalitsin halutulle tehotasolle.
Tehotaso:
d . . . 1000 W
a . . . 500 W
b . . . 340 W (Sulatus)
c . . . 100 W
3. Paina käynnistyspainiketta.
Kuumennus käynnistyy.
Huomautus: Uunin pysäyttämiseksi, avaa uunin ovi tai käännä ajastimen säädin takaisin 0 (nolla)
asentoon - mikroaallot katkeavat automaattisesti.
Käyttö NE-1027
0
5
10
15
20
25
30
1
2
3
4
6
7
8
9
(Min)
Uunin ikkuna Uunin lamppu
Ohjauspaneeli
Uuniluukun turvalukkolaite
0
5
10
15
20
25
30
1
2
3
4
6
7
8
9
(Min)
0
5
10
15
20
25
30
1
2
3
4
6
7
8
9
(Min)
Suomi
NE-1037
- 108 -
Uunin kaaviokuva (NE-1037)
Tehotasonäppäin
Ohjelmointinäppäin
Kaksinkertaisen
määrän (
t
2) näppäin
Käynnistysnäppäin
Pysäytys/
palautusnäppäin
Memory Pads
Digitaalinen näyttöikkuna
Näytön ilmaisimet
AOhjelmanvaihtoilmaisin
BKaksinkertaisen määrän (t2)
kuumennusilmaisin
CMuistinäppäimen numero ja
kuumennusaika Näyttö (min. sek.)
DKuumennusvaiheen ilmaisin
ETehotasoilmaisin
d 1000 W
a 500 W
b 340 W (Sulatus)
Tämä mikroaaltouuni on ohjelmoitu tehtaalla seuraavasti:
1. 1000 W teholle esiasetetut muistinäppäimet ilmaisevat kuumennusajat yksivaiheista kuumennusta varten.
Näppäin
Aika
1
10 sek.
2
20 sek.
3
30 sek.
4
45 sek.
5
1 min.
6
1 min.
30 sek.
7
2 min.
8
2 min.
30 sek.
9
3 min.
0
3 min.
30 sek.
Kaksinkertaisen määrän (k2) näppäin kaksinkertaistaa jokaiselle muistinäppäimelle ohjelmoidun ajan.
(Katso sivut 109, 110)
2. Ohjelmalukituksen poisto. (Katso sivu 110)
3. Palauta käyttökertalaskuri 0 asentoon. (Katso sivu 111)
Näyttö:
Näytto sammuu (luukun ollessa
suljettu):
toiminnan keskeytyessä yli
minuutin pituiseksi ajaksi.
minuutin kuluttua ruuan
kuumentamisesta ja
poistamisesta uunista.
Näytössä vikkuu 0:
jos ovea ei avata ruuan
poisottoa varten.
Mikrouunin valo:
Uunin valo syttyy:
luukun avautuessa.
kuumennuksen käynnistyessä.
Uunin valo sammuu:
luukun ollessa suljettu (ei
kuumennusta).
kuumennuksen päättyessä.
Pysäytys/palautusnäppäin:
1. Kuumennuksen aikana, yksi
kosketus pysäytys/
palautusnäppäimeen pysäyttää
uunin. Voit käynnistää uunin
uudelleen painamalla
käynnistysnäppäintä. Toinen
pysäytys/palautusnäppäimen
kosketus peruuttaa valitun
ohjelman.
2. Yksi kosketus pysäytys/
palautusnäppäimeen ennen
kuumennuksen käynnistymistä
peruuttaa valitun ohjelman.
x2 1 2 3
x
2
1
2
3
4
5
6
7
8
9
0
x2
123
BA
C
D
E
NE-1037
- 109 -
Suomi
1
0
1
0
Käyttö
A. Käsisäätöinen kuumennus (tai sulatus)
Aseta ruoka uuniin ja sulje ovi.
Näyttöikkunassa pitää näkyä 0.
Esimerkki: 30 sekuntia 1000 W teholla
1.
2.
3.
NÄPPÄIN OHJEET
Valitse haluttu tehotaso.
d (1000 W) paina kerran
a (500 W) paina 2 kertaa
b (340 W sultatus) paina 3 kertaa
Valitse haluttu kuumennusaika painamalla muistinäppäimiä.
d max 30 minuuttiin
a b max 90 minuuttiin 99 sekuntiin
Paina käynnistysnäppäintä.
2 tai 3 vaiheista kuumennusta (tai sulatusta) varten, toista askeleet 12 ennen käynnistysnäppäimen
painamista.
2 vaiheista kuumennusta:
3 vaiheista kuumennusta:
B. Ohjelmoitu kuumennus
Aseta ruoka uuniin ja sulje ovi.
Näyttöikkunassa pitää näkyä 0.
Ohjelmoidulla lukitustoiminnolla
Esimerkki: Muistinäppäin 3
Yhtä annosta varten:
1.
NÄPPÄIN OHJEET
Paina haluttua muistinäppäintä.
Useampaa annosta varten:
1.
2.
NÄPPÄIN OHJEET
Paina kaksinkertaisen määrän näppäintä.
Paina haluttua muistinäppäintä.
Ohjelmoitu lukitustoiminto vapautettuna
Paina käynnistysnäppäintä painettuasi ensin haluttua muistinäppäintä.
ja ja
3
0
1
0
1
0
1
0
ja ja ja
3
x
2
3
Suomi
NE-1037
- 110 -
Käyttö
C. Muistinäppäimien ohjelmointi
Muistinäppäimet on ohjelmoitu tehtaalla 1000 W teholle näytön ilmaisemille kuumennusajoille yksivaiheista
kuumennusta varten.
ÄLÄ AVAA UUNIN OVEA
Näyttöikkunan on oltava tyhjä.
Esimerkki: 2 minuuttia 340 W teholle muistinäppäimelle 1.
Yhden annoksen lämmittämiseksi:
1.
2.
3.
4.
5.
NÄPPÄIN OHJEET
Paina ohjelmointinäppäintä.
Huomautus: J
os näyttöikkunaan ei ilmesty yhtään ohjelmointi-
ilmaisinta, on ohjelmalukitus peruutettava.
Paina ohjelmoitavaksi haluttua muistinäppäintä.
Näppäimen numero sekä aikaisemmin valittu aika ja
tehotasoilmaisin ilmestyvät näytöön.
Valitse haluttu tehotaso.
Valitse haluttu kuumennusaika käyttämällä muistinäppäimia.
Paina ohjelmointinäppäintä uudelleen.
2 tai 3-vaiheista kuumentamista varten, toista askeleet 3 ja 4 ennen askelta 5.
Useamman annoksen lämmittämiseksi:
1.
2.
3.
NÄPPÄIN OHJEET
Paina ohjelmointinäppäintä.
Paina kaksinkertaisen määrän näppäintä.
Suorita ylläesitetyt askeleet 25.
D. Ohjelmalukitus
ÄLÄ AVAA UUNIN OVEA
Näyttöikkunan on oltava tyhjä.
Ohjelmalukituksen aktivointi:
Tämä toiminto lukitsee ohjauspaneelin muistinäppäimet niiden ohjelmoiduille kuumennusajoille je tehotasoille.
Näppäimien toiminnot muuttuvat samalla yhdellä kosketuksella toimiviksi.
1.
NÄPPÄIN OHJEET
Pidä ohjelmointinäppäintä painettuna kunnes näyttöikkunaan
ilmestyy ohjelmointi-ilmaisin, P ja L.
Ohjelmalukituksen vapautus:
1.
NÄPPÄIN OHJEET
Samalla, kun pidät pysäytys/palautusnäppäintä painettuna, paina
ohjelmointinäppäintä kunnes ohjelmointi-ilmaisin ja P sammuvat.
1
0
0
2
x
2
+
NE-1037
- 111 -
Suomi
Käyttö
E. Ohjelmaluettelo
Esimerkki: Voidaksesi lukea muistinäppäimelle 5 taltioidut tiedot.
1.
2.
3.
NÄPPÄIN OHJEET
Avaa uunin ovi ja jätä se auki.
Paina käynnistysnäppäintä samalla, kun pidät pysäytys/
palautusnäppäintä painettuna. Ohjelmointi-ilmaisin ja P
syttyvät näyttöikkunaan 2 sekunnin kuluttua.
Paina luettavaksi haluttua muistinäppäintä. Näyttö ilmaisee
näppäinnumeron, vaihekuumennusilmaisimen ja ohjelmoidun
tehon tasoilmaisimen.
Huomautus: Jos haluat vaihtaa johonkin toiseen ohjelmaan, paina haluttuna muistinäppäintä ohjelman
lukemiseksi muistinäppäintietojen näkyessä näytössä.
Jos haluat nähdä useamman annoksen (k2) kuumennusohjelman, paina kaksinkertaisen
määrän näppäintä ennen muistinäppäimen painamista.
F. Äänimerkin valinta:
Äänimerkki (piippaus) voidaan aktivoida tai vapauttaa
1.
2.
3.
4.
5.
NÄPPÄIN OHJEET
Avaa uunin ovi.
Paina ohjelmointinäppäintä. Näyttö ei muutu.
Paina muistinäppäintä 0.
Paina toisutuvasti muistinäppäintä 0. Valitse piippausäänen
asetukseksi OFF
Vaiheilmaisin 1lON (aktivoitu)
Vaiheilmaisin 2lOFF (vapautettu)
Paina ohjelmointinäppäintä uudelleen. Piippausäänen
ohjelmointi on nyt suoritettu.
2 sekunnin kuluttua, näyttöön ilmestyy 0.
G. Käyttökertalaskijan lukeminen:
Yhteenlasketut käyttökerrat on mahdollista ilmaista mikroaaltouunin näytössä. Tätä voidaan käyttää uunin
käytön analysointiin.
1.
2.
NÄPPÄIN OHJEET
Avaa uunin ovi.
Paina tehotasonäppäintä samalla, kun pidät pysäytys/
palautusnäppäintä painettuna. Näyttö ilmaisee tällöin uunin
yhteenlasketut käyttökerrat.
Esimerkki:
9999 tarkoittaa, että uunia on käytetty 999900999999 kertaa.
90020 tarkoittaa, että uunia on käytetty 20002099 kertaa.
9 Jos uunin yhteenlaskettuja käyttökertoja on alle 100, niin
näyttöön ei ilmesty muutoksia.
2 sekunnin kuluttua, näyttöikkunaan ilmestyy 0.
+
5
0
0
+
Suomi
- 112 -
Kypsennys/sulatusopas
Allaolevan taulukon ilmaisemat ajat ovat ainoastaan viitteellisiä. Useat tekijät, kuten esim. ruuan
aloituslämpötila, vaikuttavat vaadittuun kuumennusaikaan. Kypsennys- ja sulatusajat tulee säätää tarpeen
mukaan.
Kaikki ajat on tarkistettu käyttämällä allaesitettyjen aloituslämpötilojen mukaisia ruokia:
Kylmät ruuat . . . . . . noin i5 oC
Pakastetut ruuat . . . noin j18 oC
Tarkista aina oikea sisälämpötila elintarvikeviranomaisten antamien määräysten mukaisesti.
Toiminto
Sulatus
Jääkaappiläm-
pöisen raaan
ruuan
kypsennys
Pakasteiden
kypsennys ja/
tai lämmitys
Kypsytetyn
jääkaappiläm-
pöisen ruuan
lämmitys
Ruoka
Kalafileet
Jauhelihapihvit
Kokonainen broileri
Ruoka-annokset
Useampi annos
Yksi annos
Omenapiiraat
Kakut
Sämpylät
Munakokkeli
Parsakaali
Kalafileet
Pekoni
Broileriannokset
Herneet
Kypsennetty riisi
Kypsennetyt
makkarat
Tuliset broilerisiivet
Kypsennetty
juustopurilainen
Kinuskikakku
Lasagne
Chili
Omenapiiras
Pippurikastike
Kypsennetyt pavut
Keitto
Paino
500 g
500 g
1,36 kg
1,36 kg
275 g
1 annos
1 annos
1 annos 50 g
2 munaa
i
2 rkl maitoa
500 g
500 g
2 pekoniviipaletta
500 g
500 g
167 g
k3 (50 g/kpl)
k7
75 g
1 annos
325 g
325 g
1 annos
100 ml
100 ml
125 ml
Tehotaso
340 W
340 W
340 W
340 W
340 W
340 W
340 W
340 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
340 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
1000 W
Aika
8 min.
5 min.
25 min.
20 min.
8 min.
1 min. 15 sek.
2 min.
30 sek.
45 sek.
6 min.
4 min.
1 min. 30 sek.
5 min. 30 sek.6 min. 30 sek.
8 min.
2 min. 20 sek.2 min. 45 sek.
1 min. 20 sek.1 min. 45 sek.
2 min.2 min. 20 sek.
1 min. 30 sek.1 min. 45 sek.
30 sek.
3 min. 45 sek.4 min. 15 sek.
3 min. 30 sek.4 min.
30 sek.
1 min.1 min. 15 sek.
1 min. 15 sek.1 min. 30 sek.
1 min. 30 sek.1 min. 45 sek.
Vihjeitä:
Älä kypsennä/lämmitä/sulata suoraan mikrouunin pohjalla - käytä sopivaa astiaa.
Sulattaessasi useampia ruoka-annoksia, käännä ja erottele ruoka pienempiin osiin sulatusajan puolivälissä
mikroaaltoenergian tunkeutumisen helpottamiseksi.
Kovin tiiviitä ruokia ei pidä kypsentää pakasteesta sillä ne ylikypsyvät reunoista ennen kuin keskusta on
saavuttanut vaaditun lämpötilan.
Peitä ruuat tarpeen vaatiessa kypsennyksen/lämmityksen ajaksi. Tämä säilyttää kosteuden ja estää
roiskumiset.
Avaa kannet/pistele kelmuun reikiä ennen peitettyjen ruokien kypsentämistä/lämmittämistä.
Sekoita tai ravista ruokia kypsennyksen/sulatuksen puolivälissä lämmön tasaisempaa leviämistä varten.
Anna ruuan tasaantua ennen lämpötilan tarkistusta ja tarjoilua.
- 113 -
Suomi
Automaattisten virhekoodien selitykset
Tämä mikroaaltouuni tarkkailee omaa toimintaansa ja ilmaisee virhekoodin näyttöön, kun ongelmia esiintyy.
Mitä tehdä, kun virhekoodi ilmestyy:
KOODI
F01
F3334
F44
AIHEUTTAJA
*Ylikypsynyt ruoka
*Poistoilma on liian kuumaa
*Viallinen termistoripiiri
*Jotakin näppäintä on painettu yli
2 minuuttia
*Viallinen osa tai ohjauspiiri
KORJAUSTOIMENPIDE
*Paina pysäytys/palautusnäppäintä
piippausäänen vapauttamiseksi.
*Irrota uunin verkkojohto pistorasiasta ja
odota noin 30 minuuttia ennen kuin
kytket sen uudelleen.
*Odota, että uuni on jäähtynyt ja sen
toiminnot palautuneet.
*
Jos havaitset liekkejä, älä avaa uunin ovea.
*
Jos uunin toiminta ei palaudu
normaaliksi, ota yhteys huoltoteknikkoon
ja ilmoita hänelle vikakoodi.
*Irrota uunin verkkojohto pistorasiasta ja
odota noin 10 sekuntia ennen kuin
kytket sen uudelleen.
*
Jos uunin toiminta ei palaudu
normaaliksi, ota yhteys huoltoteknikkoon
ja ilmoita hänelle vikakoodi.
Huomautus: Yllämainitut koodit eivät kata kaikkia mahdollisia ongelmia.
Tekniset tiedot
Verkkojännite
Tehontarve
Kuumennusteho
Taajuus
Ulkomita
(leveysksyvyyskkorkeus)
Uunitilan mitat
(leveysksyvyyskkorkeus)
Nettopainot
NE-1027/NE-1037
230240 V, 50 Hz, vaihtovirta
6,6 A 1490 W
d 1000 W*
2450 MHz
510 mmk360 mmk306 mm
330 mmk330 mmk200 mm
17,8 kg
*IEC testausmenetelmä
Valmistaja pidättää oikeudet muutoksiin ilman eri ilmoituta.
Laite edestä Laite sivusta Laite sivusta ovi avattuna
510 mm
370 mm
743 mm
290 mm
225 mm
36 mm
70 mm
360 mm
332 mm
383 mm
61 mm
306 mm
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116

Panasonic ne 1037 Omistajan opas

Kategoria
Microwaves
Tyyppi
Omistajan opas
Tämä käsikirja sopii myös