Bauknecht GKNE 1970S A+++ Omistajan opas

Tyyppi
Omistajan opas
148
Ostamasi laite on tarkoitettu kotitalouskäyttöön
ja seuraaviin tiloihin:
- työpaikkojen, liikkeiden ja/tai toimistojen
keittiötilat
- maatilat
- hotellit, motellit, loma-asunnot ja
aamiaismajoitukset (yhden asiakkaan käyttöön).
Lue käyttöohjeet huolellisesti, jotta opit
käyttämään laitetta parhaalla mahdollisella
tavalla. Ohjeet sisältävät laitteen kuvauksen ja
hyödyllisiä neuvoja.
Säilytä ohjeet vastaisuuden varalle.
1. Kun laite on purettu pakkauksesta, tarkista ettei
se ole vaurioitunut ja että ovet sulkeutuvat
tiiviisti. Mahdollisista vaurioista on ilmoitettava
jälleenmyyjälle 24 tunnin kuluessa laitteen
toimituksesta.
2. Ennen laitteen käynnistämistä on suositeltavaa
odottaa vähintään kaksi tuntia, jotta
jäähdytyskierto toimii täydellä tehollaan.
3. Laitteen asentamisen ja sähköliitäntöjen
kytkemisen saa suorittaa vain pätevä asiantuntija
valmistajan ohjeiden sekä voimassaolevien
paikallisten määräysten mukaisesti.
4. Puhdista laitteen sisäpuoli ennen käyttöä.
ENNEN TUOTTEEN KÄYTTÖÖNOTTOA
1. Pakkaus
Pakkausmateriaali on 100-prosenttisesti
kierrätettävää ja siinä on kierrätysmerkki. Hävitä se
paikallisten jätehuoltomääräysten mukaisesti. Pidä
pakkausmateriaalit (muovipussit, polystyreenipalat
jne.) poissa lasten ulottuvilta, sillä ne voivat
aiheuttaa vaaratilanteita.
2. Käytöstäpoisto/hävittäminen
Laite on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista.
Tämä laite on merkitty sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden kierrätystä säätelevän WEEE-
direktiivin (Waste Electrical and Electronic
Equipment) 2002/96/EY mukaisesti. Varmistamalla,
että laite poistetaan käytöstä asianmukaisesti, voit
auttaa estämään mahdollisia ympäristö- ja
terveyshaittoja.
Laitteessa tai sen mukana toimitetuissa asiakirjoissa
oleva symboli tarkoittaa, ettei laitetta saa
hävittää kotitalousjätteiden mukana. Laite on
toimitettava sähkö- ja elektroniikkakomponenttien
keräys- ja kierrätyspisteeseen.
Kun poistat laitteen käytöstä, tee se
käyttökelvottomaksi katkaisemalla virtajohto. Irrota
ovet ja hyllyt, jotta lapset eivät voi päästä kaapin
sisään ja jäädä loukkuun.
Noudata käytöstäpoistossa paikallisia
jätehuoltomääräyksiä. Toimita laite
kierrätyskeskukseen tai käytettyjä laitteita
vastaanottavaan liikkeeseen. Älä jätä laitetta ilman
valvontaa edes muutaman päivän ajaksi, sillä se voi
aiheuttaa vaaratilanteita erityisesti leikkiville lapsille.
Lisätietoja tuotteen käsittelystä, talteenotosta ja
kierrätyksestä saa paikallisilta viranomaisilta,
jätehuoltolaitokselta tai liikkeestä, josta tuote on
ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC-kaasua.
Jäähdytyskierto sisältää R134a (HFC)- tai R600a
(HC) -kylmäainetta (katso laitteen sisäpuolelle
kiinnitettyä arvokilpeä).
Isobutaania (R600a) käyttävät laitteet: Isobutaani on
luonnonkaasu, jolla ei ole haitallisia
ympäristövaikutuksia, mutta se on tulenarkaa.
Jäähdytysputkiston moitteeton kunto on siis
ehdottomasti varmistettava.
Tämä tuote voi sisältää Kioton pöytäkirjan
sovellusalaan kuuluvia fluorattuja kasvihuonekaasuja;
kylmäainekaasu on suljettu ilmatiiviiseen
järjestelmään.
Jäähdytyskaasu: R134a-kaasun ilmaston
lämmityspotentiaali (GWP) on 1300.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
Tämä laite on suunniteltu elintarvikkeiden
säilyttämiseen, ja se on valmistettu asetuksen
(EY) nro 1935/2004 mukaisesti.
Tämä laite on suunniteltu ja valmistettu ja sitä
markkinoidaan seuraavien direktiivien mukaisesti:
- pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvallisuusmääräykset (korvaa direktiivin
73/23/ETY ja myöhemmät lisäykset);
- EMC-direktiivin 2004/108/EY
suojausvaatimukset.
Laitteen sähköturvallisuus voidaan taata
vain, kun se on kytketty hyväksyttyyn
maadoitusjärjestelmään.
YMPÄRISTÖNSUOJELUA KOSKEVIA
OHJEITA
149
ASENNUS
Laitteen siirtämisessä ja asennuksessa tarvitaan
vähintään kaksi henkilöä.
Varo, ettet vahingoita lattioita (esimerkiksi
parkettia) siirtäessäsi laitetta.
Tarkista asennuksen yhteydessä, ettei laite ole
virtajohdon päällä.
Varmista, että laite ei ole lämmönlähteen lähellä.
Riittävän ilmankierron varmistamiseksi laitteen
kummallekin sivulle ja yläpuolelle on jätettävä
vapaata tilaa. Laitteen takaosan ja sen takana
olevan seinän välissä on oltava 50 mm:n rako. Jos
rako on pienempi, laitteen energiankulutus
kasvaa.
Älä peitä tai tuki laitteen ilmanvaihtoaukkoja.
Älä vahingoita jääkaapin jäähdytysputkistoa.
Sijoita laite tukevalle ja tasaiselle lattialle,
tarkoituksenmukaiseen ja riittävän tilavaan
paikkaan.
Sijoita laite kuivaan ja hyvin ilmastoituun tilaan.
Laite on säädetty toimimaan alla olevassa
taulukossa esitetyillä lämpötila-alueilla,
arvokilpeen merkityn ilmastoluokan mukaisesti.
Laite ei mahdollisesti toimi kunnolla, jos se on
ollut kauan näitä lämpötila-arvoja
lämpimämmässä tai kylmemmässä tilassa.
Varmista, että arvokilvessä mainittu jännite vastaa
sähköverkon jännitettä.
Älä käytä yksi- tai kaksiosaisia jakorasioita tai
jatkojohtoja.
Kytke laite vesijohtoverkkoon uuden laitteen
mukana toimitetulla putkella. Älä käytä vanhan
laitteen putkea.
Muutosten tekeminen virtajohtoon tai sen
vaihtaminen on sallittu ainoastaan
ammattitaitoiselle sähköasentajalle tai
valtuutetulle huoltoliikkeelle.
Laite on voitava irrottaa sähköverkosta joko
irrottamalla pistoke pistorasiasta tai pistorasian
edelle asennetun kaksinapaisen verkkokytkimen
avulla.
TURVALLISUUS
Älä säilytä laitteessa räjähdysalttiita aineita, kuten
tulenarkaa ponnekaasua sisältäviä suihkepulloja.
Älä säilytä tai käytä kaasua, bensiiniä tai muita
tulenarkoja kaasuja tai nesteitä tämän tai minkään
muunkaan kodinkoneen läheisyydessä. Höyryt
voivat aiheuttaa tulipalon tai räjähdyksen.
Älä yritä nopeuttaa sulatusta mekaanisten
apuvälineiden, sähkölaitteiden tai kemikaalien
avulla. Käytä ainoastaan valmistajan suosittelemia
välineitä.
Älä käytä tai säilytä tuotteen sisällä sähkölaitteita,
elleivät ne ole valmistajan nimenomaan
hyväksymää tyyppiä.
Laitetta ei ole tarkoitettu fyysisesti, aisteiltaan tai
henkisesti rajoitteisten tai kokemattomien ja
taitamattomien henkilöiden (ei myöskään lasten)
käyttöön ilman valvontaa, ellei heidän
turvallisuudestaan vastaava henkilö valvo tai
opasta heitä laitteen käytössä.
Välttääksesi tukehtumis- tai
loukkuunjäämisvaaran älä anna lasten leikkiä
laitteen läheisyydessä tai mennä kaapin sisälle.
Älä laita suuhun kylmävaraajien (mallikohtainen
varuste) sisältämää (myrkytöntä) ainetta.
Älä nauti jääkuutioita tai mehujäitä suoraan
pakastimesta, sillä ne voivat aiheuttaa
kylmävammoja.
KÄYTTÖ
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Laitteet, joissa on jääpala- ja vesiautomaatti, on
liitettävä juomavesiverkkoon (paine 0,17–0,81
Mpa (1,7–8,1 bar)). Jääpala- ja/tai vesiautomaatit,
joita ei ole liitetty suoraan juomavesiverkkoon,
saa täyttää vain puhtaalla juomavedellä.
Käytä jääkaappiosastoa vain tuoreiden
elintarvikkeiden säilyttämiseen ja pakastinosastoa
vain pakasteiden säilyttämiseen, tuoreiden
elintarvikkeiden pakastamiseen ja jääkuutioiden
valmistamiseen.
Älä laita pakastimeen nesteitä lasiastioissa, sillä ne
voivat särkyä.
Vältä pakkaamattomien ruokien säilyttämistä
kosketuksissa jääkaapin tai pakastimen
sisäpintoihin.
Valmistaja ei vastaa millään tavalla
vahingoista, jotka ovat aiheutuneet edellä
mainittujen ohjeiden ja varoitusten huomiotta
jättämisestä.
Ilmastoluokka
Ymp. lämp.
(°C)
Ymp. lämp.
(°F)
SN 10 - 32 50 - 90
N 16 - 32 61 - 90
ST 16 - 38 61 - 100
T 16 - 43 61 - 110
VAROTOIMIA JA YLEISIÄ SUOSITUKSIA
150
Huomautuksia:
Älä tuki ilmanpoistoaluetta (takaseinässä)
elintarvikkeilla.
Jos pakastimessa on luukku, säilytystilaa voi lisätä
irrottamalla luukun (taivuttamalla).
Kaikki hyllyt, luukut ja ulosvedettävät korit ovat
irrotettavia.
Ympäristön lämpötila, oven avaamistiheys sekä
laitteen sijainti vaikuttavat laitteen
sisälämpötilaan. Huomioi nämä tekijät säätäessäsi
lämpötila-asetusta.
Ellei toisin ole mainittu, laitteen varusteet eivät
kestä konepesua.
Mitä suuremman raon jätät laitteen takaosan ja
seinän väliin, sitä enemmän voit säästää energiaa.
Voit lisätä pakasteiden säilytystilaa
pakastinosastossa:
poistamalla korit / luukut (sivuun taivuttamalla)
isojen tuotteiden säilyttämistä varten
asettamalla elintarvikkeet suoraan pakastimen
hyllyille
• poistamalla jääpala-astian tai koko Twist-
jääpalakoneen.
PAKASTEIDEN SÄILYTYSTILAN LISÄÄMINEN
SMART-NÄYTTÖ
Tämän lisätoiminnon avulla voit säästää energiaa.
Toiminnon kytkeminen päälle / pois päältä on
kuvattu pikaoppaassa.
Kun Smart-näyttö kytketään toimintaan, näyttö
sammuu kahden sekunnin kuluttua. Jos haluat säätää
lämpötilaa tai käyttää muita toimintoja, näyttö on
aktivoitava painamalla jotain painiketta. Ellei mitään
painikkeita paineta, näyttö sammuu uudelleen noin
15 sekunnin kuluttua.
Kun toiminto poistetaan käytöstä, laitteen
normaalinäyttö palautuu käyttöön. Smart-näyttö
poistuu käytöstä automaattisesti sähkökatkon
jälkeen. Huomaa, että tämä toiminto ei kytke
laitetta irti verkkovirrasta, vaan ainoastaan vähentää
ulkoisen näytön aiheuttamaa energiankulutusta.
Huomaa: Tämä toiminto on saatavana vain
malleissa, joiden ovessa on käyttöliittymä.
Laitteen ilmoitettu energiankulutus viittaa
toimintaan Smart-näyttö aktivoituna.
6th SENSE
GREEN INTELLIGENCE
6th Sense/ Green Intelligence -toiminnon tarkoitus
on pitää yllä oikea lämpötila seuraavissa tilanteissa:
- Ovea pidetään auki pitkään
Toiminto käynnistyy aina kun ovea avattaessa
laitteen sisälämpötila muuttuu huomattavasti, ja se
on käynnissä siihen saakka, kunnes optimaaliset
säilytysolosuhteet ovat palautuneet.
- Pakastimeen laitetaan tuoreita
elintarvikkeita
Toiminto käynnistyy aina kun pakastimeen
laitetaan ruokia, ja se on käynnissä siihen saakka,
kunnes olosuhteet ovat parhaat mahdolliset
lisättyjen ruokien pakastamiseen pakastuslaadun ja
energiankulutuksen optimaalisella suhteella
HUOMAA: 6th Sense / Green Intelligence -
toiminnon käynnissäoloon vaikuttavat
pakastettavien ruokien määrän lisäksi myös
ympäristön lämpötila ja pakastimessa jo olevien
tuotteiden määrä. Niinpä on täysin normaalia, että
suuret erot näissä tekijöissä vaikuttavat laitteen
toimintaan
ON/STAND BY
Tämä toiminto kytkee pakastinosaston päälle tai
valmiustilaan. Voit siirtää laitteen valmiustilaan
painamalla virta päälle- / valmiustilan painiketta i
kolmen sekunnin ajan. Kun laite on valmiustilassa,
jääkaapin sisävalo ei toimi. Huomaa, että tämä
toiminto ei kytke laitetta irti verkkovirrasta. Kytke
laite uudelleen päälle painamalla virta päälle- /
valmiustilan painiketta kolmen sekunnin ajan.
SÄHKÖKATKOHÄLYTYS
Kun virta sähkökatkon jälkeen palaa, tuote mittaa
automaattisesti pakastimen lämpötilan. Jos
pakastimen lämpötila on pakastuslämpötilaa
korkeampi, sähkökatkon symboli syttyy,
hälytysmerkk vilkkuu ja laitteesta kuuluu
merkkiääni virran kytkeytyessä uudelleen. Voit
TOIMINNOT
151
kuitata hälytyksen painamalla kerran hälytysten
kuittauspainiketta .
Sähkökatkohälytyksen tapahtuessa on suositeltavaa
toimia seuraavalla tavalla:
Jos pakastimessa olevat elintarvikkeet eivät ole
jäässä, mutta ovat edelleen kylmiä, käytä ne 24
tunnin kuluessa.
• Jos pakastimessa olevat elintarvikkeet ovat jäässä,
pakasteet ovat sulaneet ja jäätyneet uudelleen
sähkövirran palauduttua. Elintarvikkeiden maku,
laatu ja ravintoarvot ovat kärsineet tästä ja niiden
turvallisuus voi olla vaarantunut. Ruokia ei ole
suositeltavaa syödä, vaan pakastimen koko sisältö
kannattaa heittää pois. Sähkökatkohälytyksen
tarkoitus on ilmaista elintarvikkeiden laadun
heikkenemisen vaara sähkökatkon sattuessa.
Järjestelmä ei takaa ruokien laatua tai
turvallisuutta, vaan käyttäjän tulee määrittää
pakastimessa olevien ruokien käyttökelpoisuus
oman harkintansa perusteella.
LÄMPÖTILAHÄLYTYS
Laitteesta kuuluu merkkiääni ja lämpötilan symboli
(°C) vilkkuu. Laite hälyttää seuraavissa tilanteissa:
Laite kytketään verkkovirtaan pitkän
käyttämättömän ajan jälkeen.
• Pakastinosaston lämpötila on liian korkea.
• Pakastimeen on laitettu ruokia enemmän kuin
arvokilvessä mainittu enimmäismäärä.
• Pakastimen ovi on ollut pitkään auki.
Voit vaientaa hälytysäänen painamalla kerran
hälytysten kuittauspainiketta . Hälytysmerkki
sammuu automaattisesti heti, kun
pakastinosaston lämpötila on alle -10 °C,
pakastimen lämpötilan merkkivalot lakkaavat
vilkkumasta ja valittu asetus tulee näkyviin.
HUOMAA: Lämpötilahälytys voi tulla, jos ovi on
ollut pitkään auki tai pakastimeen on laitettu
tuoreita elintarvikkeita. Lämpötilan väliaikainen
nousu ei vaikuta jo pakastettujen tuotteiden
säilymiseen.
HÄLYTYS OVI AUKI
Hälytyskuvake vilkkuu ja laitteesta kuuluu
äänimerkki. Laite hälyttää, jos ovi on ollut auki
pitempään kuin kaksi minuuttia. Voit poistaa oven
aukiolohälytyksen sulkemalla oven tai painamalla
kerran hälytysten kuittauspainiketta , jolloin
hälytysääni lakkaa kuulumasta.
PAINIKELUKKO
Tämän toiminnon avulla voit estää asetusten
muuttamisen tai laitteen kytkemisen pois
toiminnasta vahingossa. Painikkeet lukitaan
painamalla hälytysten kuittauspainiketta kolmen
sekunnin ajan, kunnes näytössä näkyy painikelukon
symboli . Äänimerkki vahvistaa toiminnon
valitsemisen. Symboli sammuu kolmen sekunnin
kuluttua. Kun painikelukko on käytössä ja painat
muita painikkeita (paitsi hälytysten
kuittauspainiketta), laitteesta kuuluu äänimerkki ja
painikelukon symboli vilkkuu näytössä. Kaikki
hälytykset voidaan kuitata myös painikelukon ollessa
toiminnassa.
Painikkeiden lukitus vapautetaan vastaavalla tavalla,
kunnes näytössä näkyy painikelukon symboli .
Äänimerkki vahvistaa, että toiminto on poistettu
käytöstä. Symboli sammuu sekunnin kuluttua.
SHOKKIPAKASTIN
Shokkipakastusosasto on suunniteltu erityisesti
tuoreiden elintarvikkeiden nopeaan pakastamiseen.
Pakastettavien ruokien määrä voi olla enintään 2 kg.
Erittäin nopeasti toimiva shokkipakastus minimoi
jääkiteiden muodostumisen ruoan sisään
pakastumisen aikana, jolloin ruoan laatu on paras
mahdollinen,
kun se sulatetaan ennen käyttöä. Kun
shokkipakastustoiminto ei ole käytössä, osastoa
voidaan käyttää normaalisti tavanomaiseen
pakastukseen tai jo pakastettujen tuotteiden
säilyttämiseen.
HUOMAA: Kun shokkipakastus on käytössä,
laitteesta saattaa kuulua suriseva ääni. Ääni on täysin
normaali, ja se syntyy ilmavirtauksesta, joka saa
aikaan kylmän lämpötilan optimaalisen jakautumisen
osaston sisällä.
Shokkipakastustoiminnon kytkeminen päälle
ja pois päältä:
1. Varmista, että skokkipakastustoiminnon
edellisestä käyttökerrasta on vähintään 12 tuntia.
Älä kytke toimintoa päälle tiheämmin kuin 12
tunnin välein.
2. Tarkista, että pikapakastusta ei ole kytketty
toimintaan: Shokkipakastusta ja pikapakastusta ei
voi käyttää yhtä aikaa.
3. Tyhjennä shokkipakastusosasto.
4. Käynnistä shokkipakastustoiminto koskettamalla
lyhyesti käyttöpaneelin painiketta . Symboli
syttyy ja osaston pohjassa olevat puhaltimet
käynnistyvät. Puhaltimet tehostavat kylmän
ilman virtausta nopeuttaen tällä tavoin
pakastusprosessia.
5. Laita pakastettavat ruoat osastoon muutaman
senttimetrin (vähintään 2 cm) etäisyydelle
osaston pohjassa olevista puhaltimista siten, että
kylmä ilma pääsee kiertämään esteettä.
6. Jotta pakastuminen tapahtuu mahdollisimman
nopeasti, shokkipakastustoimintoa ei ole
suositeltavaa kytkeä pois päältä ennen kuin se
kytkeytyy automaattisesti pois päältä eikä ovea
pidä avata pakastuksen aikana.
152
7. Shokkipakastus kytkeytyy automaattisesti pois
toiminnasta 4–5 tunnin kuluttua sen
käynnistämisestä. Merkkivalo sammuu ja
puhaltimet kytkeytyvät pois toiminnasta.
Shokkipakastuksen voi kuitenkin haluttaessa
kytkeä pois toiminnasta milloin tahansa
painamalla lyhyesti käyttöpaneelin painiketta .
Merkkivalo sammuu ja puhaltimet
kytkeytyvät pois toiminnasta.
Huomio:
Ei toimi yhdessä pikapakastustoiminnon
kanssa
Optimaalisen toiminnan varmistamiseksi
shokkipakastusta ja pikapakastusta ei voi käyttää
samanaikaisesti. Jos pikapakastus on kytketty
toimintaan, se on kytkettävä ensin pois
toiminnasta, jotta shokkipakastus voidaan
käynnistää (ja päinvastion).
Jos shokkipakastusosaston puhaltimet eivät
käynnisty
Kun shokkipakastus on käynnistetty, merkkivalo
saattaa syttyä normaalisti, mutta puhaltimet
eivät käynnisty. Tämä on normaalia, ja se
tarkoittaa, että pakastimen sulatus on käynnissä.
Sulatuksen päättyessä (maksimikesto on 1,5
tuntia) puhaltimet käynnistyvät automaattisesti ja
shokkipakastus kytkeytyy normaalisti toimintaan.
Jos merkkivalo ei syty
Jos painikkeen painamisen jälkeen symboli
syttyy, painiketta . on painettu liian
pitkään. Käynnistä shokkipakastus koskettamalla
lyhyesti painiketta painamatta sitä pitempään
kuin yhden sekunnin ajan.
PIKAPAKASTUS
Tuoreiden elintarvikkeiden pakastusmäärä
(kg) 24 tunnissa on merkitty arvokilpeen.
Jotta laite toimii optimaalisesti, paina
Shokkipakastus/Pikapakastus -painiketta
kolmen sekunnin ajan (kunnes pikapakastuksen
merkkivalo syttyy) 24 tuntia ennen kuin laitat
pakastimeen tuoreita elintarvikkeita (PIKAOPPAAN
ohjeiden mukaisesti). Vuorokauden mittainen
pikapakastus on yleensä riittävä tuoreiden
elintarvikkeiden pakastamiseen. Pikapakastus
kytkeytyy automaattisesti pois toiminnasta 50
tunnin kuluttua.
Huomio: Kun pakastettava määrä on pieni,
pikapakastus voidaan kytkeä pois toiminnasta
muutaman tunnin kuluttua energian säästämiseksi.
Ei toimi yhdessä shokkipakastustoiminnon
kanssa
Optimaalisen toiminnan varmistamiseksi
shokkipakastusta ja pikapakastusta ei voi käyttää
samanaikaisesti. Jos pikapakastus on kytketty
toimintaan, se on kytkettävä ensin pois
toiminnasta, jotta shokkipakastus voidaan
käynnistää (ja päinvastion).
ECO NIGHT -TOIMINTO (YÖSÄHKÖ)
Yösähkötoiminnon avulla laitteen energiankulutus
voidaan keskittää halvemman sähkön ajalle (yleensä
yöllä), jolloin sähköä on enemmän saatavana ja se on
halvempaa kuin päivällä (vain maissa, joissa
käytetään käyttöaikaan perustuvaa hinnoittelua;
kysy sähkön hinnat sähköyhtiöstä). Toiminto
käynnistetään painamalla painiketta
alhaisemman hinnan alkaessa (aikaperusteisen
hinnoittelun mukaisesti). Jos alhaisempi hinnoittelu
alkaa esimerkiksi kello 20.00, paina painiketta
tuohon kellonaikaan. Kun yösähkön merkkivalo
palaa, toiminto on käytössä. Kun toiminto on
käynnistetty, laite sovittaa energiankulutuksen
automaattisesti valittuun aikaan, jolloin se kuluttaa
vähemmän energiaa päivällä kuin yöllä.
TÄRKEÄÄ: Jotta yösähkötoiminto toimii oikein,
sen on oltava kytkettynä toimintaan sekä yöllä että
päivällä. Toiminto pysyy käytössä, kunnes se
kytketään pois päältä (tai se kytkeytyy pois päältä
sähkökatkon yhteydessä tai kun laitteesta
katkaistaan virta). Toiminto kytketään pois päältä
painamalla uudelleen painiketta . Kun yösähkön
merkkivalo ei pala, toiminto ei ole käytössä.
Huomaa: Laitteen ilmoitettu energiankulutus
viittaa toimintaan yösähkötoiminto kytkettynä pois
päältä.
AUTOMAATTINEN SULATUS
Laitteen sulatus toimii automaattisesti
käyttöolosuhteiden ja ympäristön kosteuden
mukaisesti.
153
ELINTARVIKKEIDEN PAKASTUS- JA
SÄILYTYSVINKKEJÄ
Pakkaa elintarvikkeet ennen pakastamista
pakastukseen sopivaan alumiinifolioon,
muovikelmuun, tiiviiseen muovipakkaukseen,
kannelliseen polyeteeniastiaan tai pakastusrasiaan.
Jotta pakastustulos on hyvä, pakastettavien
elintarvikkeiden tulee olla tuoreita, kypsiä ja
ensiluokkaisia.
Tuoreet vihannekset ja hedelmät on pakastettava
mieluiten heti poimimisen jälkeen, jotta niiden
ravintoarvot, koostumus, väri ja maku säilyvät
alkuperäisinä.
Tietyt lihalajit, erityisesti riista, on riiputettava
ennen pakastamista.
Huomaa:
Anna kuumien ruokien aina jäähtyä ennen kuin
laitat ne pakastimeen.
Käytä sulaneet tai osaksi sulaneet pakasteet
välittömästi. Älä pakasta sulanutta tuotetta
uudelleen, ellet valmista sitä ensin ruoaksi
kypsentämällä. Kun sulanut ruoka on
kypsennetty, sen voi pakastaa uudelleen.
Älä pakasta uudelleen sulaneita tuotteita.
Kylmävaraajien käyttö
Kylmävaraajat auttavat pakasteiden säilyttämisessä
sähkökatkon sattuessa. Paras tapa on asettaa
kylmävaraajat ylimmässä osastossa olevien ruokien
päälle.
Pakasteiden järjestäminen ja merkintä
Aseta pakasteet laitteeseen hyvään järjestykseen.
Pakkaukseen on hyvä merkitä pakastuspäivämäärä,
jotta oikean säilytysajan ja viimeisen käyttöpäivän
voi tarkistaa.
Pakasteiden säilytysohjeita
Tarkista seuraavat asiat pakasteita ostaessasi:
Tarkista, että pakkaus ei ole vahingoittunut. (Jos
pakkaus ei ole ehjä, pakaste voi olla pilaantunut.)
Jos pakkaus on pullistunut tai siinä on
kosteusjälkiä, tuotetta ei ole mahdollisesti
säilytetty optimiolosuhteissa, ja se on voinut sulaa
säilytyksen aikana.
Osta pakasteet viimeiseksi ja kuljeta ne kotiin
kylmälaukussa.
Laita pakasteet kotiin tultuasi heti pakastimeen.
Jos tuote on sulanut vaikka vain osittain, älä
pakasta sitä uudelleen. Käytä se 24 tunnin
kuluessa.
Vältä lämpötilan vaihteluita tai rajoita ne
mahdollisimman vähäisiksi. Noudata pakkaukseen
merkittyä viimeistä käyttöpäivää.
Noudata aina pakkaukseen merkittyjä
säilytysohjeita.
Tärkeää:
Viereisessä taulukossa on esitetty tuoreena
pakastettujen elintarvikkeiden suositellut
säilytysajat.
Kaikki toimintatiedot, lämpötilan nousua
lukuun ottamatta, viittaavat laitteen
toimintaan ilman kylmävaraajia.
ELINTARVIKKEIDEN SÄILYTTÄMINEN
KUUKAUTTA ELINTARVIKKEET
154
JÄÄPALOJEN VALMISTAMINEN
Voit poistaa Twist-jääpalakoneen kokonaan (paina
(1) vasemmanpuoleista vipua ja työnnä (2) sitä
itseäsi kohti) tai voit poistaa pelkästään jääpala-
astian vetämällä sitä (3) itseäsi kohti.
tai
Täytä astia puhtaalla vedellä (maksimimäärä = 2/3
koko tilavuudesta).
tai
Aseta Twist-jääpalakone takaisin paikalleen tai
työnnä jääpala-astia Twist-jääpalakoneen sisään.
Varo läikyttämästä vettä.
Odota, kunnes jääpalat ovat valmistuneet
(suositeltava jäädytysaika on noin neljä tuntia
pikapakastus kytkettynä toimintaan).
Huomaa: Twist-jääpalakoneen voi irrottaa
paikaltaan. Voit asettaa sen vaakatasoon mihin
tahansa pakastinosaston sisään tai poistaa kokonaan
laitteen sisältä silloin, kun sitä ei tarvita.
JÄÄPALOJEN OTTAMINEN
1. Tarkista, että säilytysastia on paikallaan jääpala-
astian alapuolella. Jos säilytysastia ei ole
paikallaan, työnnä se paikalleen.
2. Kierrä lujasti toista vipua myötäpäivään, kunnes
astia kiertyy vähän. Jääpalat putoavat
säilytysastiaan.
3. Tyhjennä astian toinen puoli tarvittaessa
säilytysastiaan suorittamalla uudelleen vaihe 2.
Voit valmistaa jääpaloja (katso luku JÄÄPALOJEN
VALMISTAMINEN) ja säilyttää ne
ulosvedettävässä säilytysastiassa.
4. Kun haluat ottaa astiasta jäitä, nosta säilytysastiaa
vähän ylöspäin ja vedä sitä itseäsi kohti.
Huomaa: Voit halutessasi poistaa koko Twist-
jääpalakoneen laitteen sisältä ja asettaa sen sopivaan
jääpalojen tarjoilupaikkaan (esimerkiksi suoraan
pöydälle).
tai
TWIST-JÄÄPALAKONE
155
Lyhyt poissaolo
Laitetta ei tarvitse kytkeä irti sähköverkosta alle
kolme viikkoa kestävän poissaolon ajaksi. Käytä
pilaantuvat elintarvikkeet ja pakasta muut.
Pitkä poissaolo
Tyhjennä kaapista kaikki ruoat, jos olet poissa yli
kolme viikkoa.
1. Tyhjennä jääpala-astia.
Kiinnitä puu- tai muovikiilat kummankin oven
yläosaan ja jätä ovet sen verran raolleen, että
ilma kiertää osastojen sisällä. Näin laitteeseen ei
tule hajua tai hometta.
Laitteen kuljettaminen
1. Poista kaikki laitteen irrotettavat sisäosat.
2. Pakkaa osat hyvin ja kiinnitä ne toisiinsa teipillä,
jotta ne eivät kolhiudu toisiaan vasten tai irtoa
paikaltaan.
3. Ruuvaa säätöjalat siten, että ne eivät koske
tukipintaan.
4. Sulje molemmat ovet ja teippaa ne kiinni.
Teippaa myös sähköjohto kiinni laitteeseen.
Sähkökatko
Sähkökatkon sattuessa kysy sähkölaitokselta kuinka
kauan katkon arvellaan kestävän
Huomaa: Huomaa, että täysi pakastinosasto säilyy
kylmänä pitempään kuin tyhjempi.
Jos pakasteissa näkyy vielä jäähileitä, ne voidaan
pakastaa uudelleen täysin turvallisesti. Ruoan maku
ja tuoksu saattavat kuitenkin muuttua.
Jos pakasteiden tila on selvästi huono, ruoat on
paras heittää pois.
Jos sähkökatko kestää korkeintaan 24 tuntia.
1. Pidä molemmat ovet kiinni. Näin kaapissa olevat
elintarvikkeet pysyvät mahdollisimman pitkään
kylminä.
Jos sähkökatko kestää yli 24 tuntia.
1. Tyhjennä pakastinosasto ja laita pakasteet
kannettavaan pakastimeen. Jos käytössäsi ei ole
varapakastinta tai keinojäätä, pyri käyttämään
ruoat, jotka pilaantuvat nopeimmin.
2. Tyhjennä jääpala-astia.
SUOSITELTAVAT TOIMENPITEET, KUN
LAITETTA EI OLE TARKOITUS KÄYTTÄÄ
Sijoita laite kuivaan ja hyvin ilmastoituun tilaan,
etäälle lämmönlähteistä (esim. lämpöpatterista,
liedestä jne.). Käytä tarvittaessa eristyslevyä.
Anna lämpimien ruokien ja juomien jäähtyä,
ennen kuin laitat ne laitteen sisään!
Sulata pakasteet jääkaapissa. Pakasteet
jäähdyttävät jääkaapissa olevia ruokia.
Pidä laitteen ovia auki mahdollisimman lyhyen
aikaa.
Jalustassa oleva ilmanvaihtoaukko on
puhdistettava säännöllisesti pölynimurilla tai
maalipensselillä sähkönkulutuksen lisääntymisen
estämiseksi.
ENERGIANSÄÄSTÖVINKKEJÄ
156
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään puhdistus- tai
huoltotoimenpiteen aloittamista.
Puhdista laite säännöllisesti haaleaan veteen
kastetulla liinalla ja jääkaapin sisätilan puhdistukseen
tarkoitetulla miedolla pesuaineella. Älä käytä
voimakkaita puhdistusaineita tai hankausaineita. Älä
koskaan puhdista jääkaapin osia tulenarkojen
nesteiden avulla. Höyryt voivat aiheuttaa tulipalon
tai räjähdyksen. Puhdista laitteen ulkopinnat ja oven
tiiviste kostealla liinalla ja kuivaa pehmeällä liinalla.
Älä käytä höyrypesuria.
Puhdista lauhdutin (laitteen takana) pölynimurilla
seuraavasti: irrota etupuolen jalustapaneeli ja imuroi
pölyt pois.
Tärkeää:
Painikkeita ja käyttöpaneelin näyttöä ei saa
pyyhkiä alkoholia sisältävillä tai alkoholipohjaisilla
aineilla. Pyyhi ne kuivalla liinalla.
Sulatusvesiastian vieressä sijaitsevat
jäähdytysputket saattavat kuumentua. Puhdista
putket säännöllisesti pölynimurilla.
Lasihylly poistetaan ja asetetaan takaisin
paikalleen nostamalla hyllyn etuosa pysäyttimen
yli.
PUHDISTUS JA HUOLTO
Pakastinosaston lampuissa käytetään LED-valoja,
jotka valaisevat paremmin ja kuluttavat erittäin
vähän energiaa. Jos LED-valojärjestelmä ei toimi,
ota yhteys huoltoon lampun vaihtoa varten.
LED-VALOJÄRJESTELMÄ
157
Ennen kuin otat yhteyttä huoltoon:
Toimintahäiriöiden syynä on usein jokin pikkuseikka, jonka voit itse tarkistaa ja korjata ilman minkäänlaisia
työkaluja.
VIANMÄÄRITYS
Laitteen toiminnan aikana
kuuluvat äänet ovat normaaleja,
sillä laitteessa on useita
puhaltimia ja moottoreita. Ne
säätävät laitteen toimintoja,
jotka kytkeytyvät
automaattisesti päälle ja pois
päältä.
Voit vähentää joitakin toiminnan
aikana esiintyviä ääniä
seuraavasti:
- Tasapainota laite ja sijoita se
tasaiselle alustalle.
- Sijoita laite siten, että se ei kosketa
viereisiin kalusteisiin.
- Tarkista, että sisäosat on laitettu
oikein paikalleen.
- Tarkista, että pullot ja astiat eivät
koske toisiaan.
Laitteen toimintaan liittyviä ääniä ovat:
Suhina, joka kuuluu, kun kytket laitteen toimintaan
ensimmäisen kerran tai pitkän käyttämättömän ajan
jälkeen.
Pulputtava ääni, jonka aiheuttaa kylmäaineen virtaus
putkistossa.
Surina, joka aiheutuu vesiventtiilin toiminnasta tai
puhaltimen käynnistymisestä.
Ratiseva ääni, joka kuuluu kompressorin käynnistyessä tai
jääpalojen pudotessa jääpala-astiaan.
Naksahdukset kompressorin käynnistyessä ja pysähtyessä.
Laite ei toimi: Onko virtajohto kytketty pistorasiaan ja onko verkkovirran
jännite oikea?
Oletko tarkistanut asunnon sähköjärjestelmän sulakkeet ja
suojakytkimet?
Jos sulatusastiassa on vettä: Tämä on normaalia kuuman ja kostean sään aikana. Astia voi olla
jopa puolillaan. Varmista, että laite on tasapainossa, jotta vesi ei
vuoda yli.
Oven tiivisteen viereiset kaapin
reunat ovat kuumat:
Tämä on normaalia kuuman sään aikana kompressorin käydessä.
Valo ei syty: Oletko tarkistanut asunnon sähköjärjestelmän sulakkeet ja
suojakytkimet?
Onko virtajohto kytketty pistorasiaan ja onko verkkovirran
jännite oikea?
Onko lamppu palanut?
Moottori tuntuu käyvän liian
kauan:
Onko lauhduttimessa (laitteen takana) pölyä tai nukkaa?
Ovatko ovet kunnolla kiinni?
Ovatko oven tiivisteet kunnossa?
Kuumalla säällä, tai jos huone on hyvin lämmin, moottori käy
kauemmin.
Jos ovea on pidetty auki pitkään, tai jos jääkaappiin on laitettu
paljon ruokia, moottori käy kauemmin, jotta jääkaapin sisätila
jäähtyy.
Moottorin käyntiaika riippuu monesta eri asiasta: oven
avaamisesta, säilytettävien ruokien määrästä, huoneen
lämpötilasta ja lämpötilan asetusarvoista.
158
TOIMINTAHÄLYTYKSET
Laitteen toimintaan liittyvä hälytys ilmaistaan myös numeronäytön LED-valoilla (esimerkiksi Vika 1, Vika 2
jne.). Ota yhteys huoltopalveluun ja ilmoita hälytyskoodi. Laitteesta kuuluu hälytysääni, hälytysmerkki
syttyy ja numeronäytössä vilkkuu F-kirjain seuraavassa kuvattujen virhekoodien mukaisesti:
Vian koodi Näyttö
Vika 2
F-kirjain syttyy/sammuu 0,5 sekunnin välein. Valo
vilkkuu kaksi kertaa, jonka jälkeen on viiden sekunnin
tauko. Jakso toistuu.
x2
Vika 3
F-kirjain syttyy/sammuu 0,5 sekunnin välein. Valo
vilkkuu kolme kertaa, jonka jälkeen on viiden sekunnin
tauko. Jakso toistuu.
x3
Vika 6
F-kirjain syttyy/sammuu 0,5 sekunnin välein. Valo
vilkkuu kuusi kertaa, jonka jälkeen on viiden sekunnin
tauko. Jakso toistuu.
x6
Laitteen lämpötila on liian
korkea:
Onko lämpötila-arvot asetettu oikein?
Onko jääkaappiin tai pakastimeen laitettu paljon ruokia?
Varmista, että ovea ei avata liian usein.
Tarkista, että ovi sulkeutuu kunnolla.
Varmista, että osaston sisällä olevat ilmanvaihtoaukot eivät ole
tukossa, sillä tällöin kylmän ilman kierto estyy.
Jääkaappiin kertyy kosteutta Varmista, että osaston sisällä olevat ilmanvaihtoaukot eivät ole
tukossa, sillä tällöin ilman kierto estyy.
Varmista, että ruoat on pakattu oikein. Pyyhi kosteat astiat
kuiviksi ennen kuin laitat ne jääkaappiin.
Varmista, että ovia ei avata liian usein. Kun ovi avataan,
huoneilman sisältämä kosteus pääsee laitteen sisälle. Mitä
useammin ovea avataan, sitä nopeammin kosteutta kertyy,
erityisesti kun huoneilma on hyvin kosteaa.
Jos huoneilma on hyvin kosteaa, on normaalia, että jääkaapin
sisälle kerääntyy kosteutta.
Ovet eivät sulkeudu ja avaudu
kunnolla:
Tarkista, että pakkaukset eivät estä oven sulkeutumista.
Tarkista, että automaattisen jääpalakoneen sisäosat eivät ole
pois paikaltaan.
Tarkista, että oven tiivisteet eivät ole likaiset tai tahmeat.
Varmista, että laite on tasapainossa.
159
Ennen kuin otat yhteyden huoltoon:
Käynnistä laite uudelleen ja tarkista, onko häiriö
poistunut. Jos häiriö esiintyy edelleen, kytke laite
pois toiminnasta ja toista toimenpide noin tunnin
kuluttua.
Jos laite ei edelleenkään toimi kunnolla suoritettuasi
vianmääritystaulukossa kuvatut tarkastukset, ota
yhteys huoltoon ja kuvaile ongelma.
Ilmoita seuraavat asiat:
laitteen malli ja sarjanumero (merkitty
arvokilpeen)
ongelman laatu
huoltokoodi (laitteen sisäpuolelle kiinnitettyyn
arvokilpeen SERVICE-sanan jälkeen merkitty
luku)
täydellinen osoitteesi
puhelin- ja suuntanumerosi.
Huomaa:
Ovien avautumissuuntaa voi vaihtaa. Laitteen ovien
kätisyyden vaihtamisen suorittaa huoltopalvelu.
Toimenpidettä ei katsota takuutoimenpiteeksi.
HUOLTOPALVELU
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116
  • Page 117 117
  • Page 118 118
  • Page 119 119
  • Page 120 120
  • Page 121 121
  • Page 122 122
  • Page 123 123
  • Page 124 124
  • Page 125 125
  • Page 126 126
  • Page 127 127
  • Page 128 128
  • Page 129 129
  • Page 130 130
  • Page 131 131
  • Page 132 132
  • Page 133 133
  • Page 134 134
  • Page 135 135
  • Page 136 136
  • Page 137 137
  • Page 138 138
  • Page 139 139
  • Page 140 140
  • Page 141 141
  • Page 142 142
  • Page 143 143
  • Page 144 144
  • Page 145 145
  • Page 146 146
  • Page 147 147
  • Page 148 148
  • Page 149 149
  • Page 150 150
  • Page 151 151
  • Page 152 152
  • Page 153 153
  • Page 154 154
  • Page 155 155
  • Page 156 156
  • Page 157 157
  • Page 158 158
  • Page 159 159
  • Page 160 160
  • Page 161 161
  • Page 162 162
  • Page 163 163
  • Page 164 164
  • Page 165 165
  • Page 166 166
  • Page 167 167
  • Page 168 168
  • Page 169 169
  • Page 170 170
  • Page 171 171
  • Page 172 172
  • Page 173 173
  • Page 174 174
  • Page 175 175
  • Page 176 176
  • Page 177 177
  • Page 178 178
  • Page 179 179
  • Page 180 180
  • Page 181 181
  • Page 182 182
  • Page 183 183
  • Page 184 184
  • Page 185 185
  • Page 186 186
  • Page 187 187
  • Page 188 188
  • Page 189 189
  • Page 190 190
  • Page 191 191
  • Page 192 192
  • Page 193 193
  • Page 194 194
  • Page 195 195
  • Page 196 196
  • Page 197 197
  • Page 198 198
  • Page 199 199
  • Page 200 200
  • Page 201 201
  • Page 202 202
  • Page 203 203
  • Page 204 204
  • Page 205 205
  • Page 206 206
  • Page 207 207
  • Page 208 208
  • Page 209 209
  • Page 210 210
  • Page 211 211
  • Page 212 212
  • Page 213 213
  • Page 214 214
  • Page 215 215
  • Page 216 216
  • Page 217 217
  • Page 218 218
  • Page 219 219
  • Page 220 220
  • Page 221 221
  • Page 222 222
  • Page 223 223
  • Page 224 224
  • Page 225 225
  • Page 226 226
  • Page 227 227
  • Page 228 228
  • Page 229 229
  • Page 230 230
  • Page 231 231
  • Page 232 232
  • Page 233 233
  • Page 234 234
  • Page 235 235
  • Page 236 236
  • Page 237 237
  • Page 238 238
  • Page 239 239
  • Page 240 240
  • Page 241 241
  • Page 242 242
  • Page 243 243
  • Page 244 244
  • Page 245 245
  • Page 246 246
  • Page 247 247
  • Page 248 248
  • Page 249 249
  • Page 250 250
  • Page 251 251
  • Page 252 252
  • Page 253 253
  • Page 254 254
  • Page 255 255
  • Page 256 256
  • Page 257 257
  • Page 258 258
  • Page 259 259
  • Page 260 260
  • Page 261 261
  • Page 262 262
  • Page 263 263
  • Page 264 264
  • Page 265 265
  • Page 266 266
  • Page 267 267
  • Page 268 268
  • Page 269 269
  • Page 270 270
  • Page 271 271
  • Page 272 272
  • Page 273 273
  • Page 274 274
  • Page 275 275
  • Page 276 276
  • Page 277 277
  • Page 278 278
  • Page 279 279
  • Page 280 280
  • Page 281 281
  • Page 282 282
  • Page 283 283
  • Page 284 284

Bauknecht GKNE 1970S A+++ Omistajan opas

Tyyppi
Omistajan opas