Electrolux ERN23501 Ohjekirja

Tyyppi
Ohjekirja

Tämä käsikirja sopii myös

Varoituskolmioiden ja/tai merkkisanojen avulla kiinnitetään huomio ohjeisiin, jotka ovat tärkeitä
turvallisuutesi kannalta tai laitteen toimintakyvyn kannalta. Noudata näitä ehdottomasti.
Tämän merkin jälkeen saat laitteen toimintaan ja jokapäiväiseen käyttöön liittyviä lisätietoja.
Laitteen taloudelliseen ja ympäristöä säästävään käyttöön liittyvät vinkit ja ohjeet on merkitty
apilanlehdellä.
Tärkeää
Tämä ohiekirja tulee ehdottomasti säilyttää
laitteen yhteydessä myöhempää käyttöä varten.
Mikäli laite myydään tai siirretään uudelle
omistajalle tai jos laitteen käyttäjä muuttaa ja
jättää laitteen vanhaan huoneistoon, on
varmistettava, että käyttöohje jää uuden käyttäjän
saataville. Uudella käyttäjällä on oltava
mahdollisuus tutustua laitteen käyttöohjeisiin ja
sitä koskeviin varoituksiin. Mikäli tämä kaappi,
jonka ovi sulkeutuu magneettisesti, korvaa
vanhan lukollisen kaapin, irrottakaa vanhan
kaapin ovi tai rikkokaa lukko. Muussa
tapauksessa leikkivät lapset voivat joutua
hengenvaaraan jäädessään ansaan kaapin
sisään.
Nämä ohjeet on annettu turvallisuussyistä. Lue
ne huolellisesti ennen kuin ryhdyt asentamaan tai
käyttämään laitetta.
Yleinen turvallisuus
Tämä laite ei ole tarkoitettu fyysisesti, motorisesti
tai henkisesti rajoitteisten tai kokemattomien tai
taitamattomien henkilöiden (eikä lasten) käyttöön,
ellei heidän turvallisuudestaan vastuussa oleva
henkilö valvo ja opasta heitä laitteen käytössä.
Pikkulapsia on valvottava eikä heidän pidä antaa
leikkiä laitteella
• Ennen kuin ryhdyt mihinkään puhdistus- tai
huoltotöihin, kytke laite pois toiminnasta ja
virtajohto irti virtalähteestä.
Laite on raskas. Noudata varovaisuutta laitetta
siirtäessäsi.
• Suoraan pakastimesta otetut erittäin kylmät
tuotteet voivat aiheuttaa paleltumisvammoja.
Noudata erityistä varovaisuutta laitetta
käsitellessäsi, jotta jäähdytysyksikkö ei
vahingoittuisi. Vahingoittumisesta voi seurata
nestevuotoja.
Laitetta ei saa asentaa kaasulieden tai
lämpöpatterien läheisyyteen.
Laitetta ei tulisi asentaa paikkaan, jossa siihen
kohdistuu suora auringonvalo.
Laitteen takaosaan tulee jättää riittävästi tilaa
tuuletusta varten. Jäähdytyspiirin vahingoittuminen
on estettävä.
Älä käytä jäähdytyslaitteiden sisällä muita
sähkölaitteita (esim. jäätelökonetta), ellei valmistaja
ole erityisesti hyväksynyt kyseisen laitteen käyttöä.
Huolto/korjaus
• Laitteen asennustyö tulee antaa valtuutetun
henkilön tai sähköalan ammattilaisen tehtäväksi.
Laite tulee huollattaa valtuutetussa huoltoliikkeessä
ja varaosina tulee käyttää vain alkuperäisiä
varaosia.
Älä milloinkaan yritä korjata laitetta itse.
Asiantuntemattoman henkilön tekemät korjaukset
voivat aiheuttaa henkilövahinkoja tai pahentaa
vikaa entisestään. Ota yhteys valtuutettuun
huoltoliikkeeseen ja vaadi aina, että laitteessa
käytetään alkuperäisiä varaosia.
Laitteen jäähdytysyksikkö sisältää hiilivetyjä. Tästä
syystä huolto ja jälleentäyttö on annettava
ainoastaan valtuutetun huoltohenkilökunnan
tehtäväksi.
Älä koskaan käytä metallisia esineitä laitteen
puhdistamiseen, sillä ne voivat vaurioittaa laitetta.
Käyttö
Kotitalouskäyttöön tarkoitetut jääkaapit ja
pakastimet on tarkoitettu ainoastaan
elintarvikkeiden säilytykseen.
Pakastettua ruokaa ei tulisi pakastaa uudelleen
sen jälkeen, kun se on kerran sulanut.
Noudata tarkasti valmistajan antamia
säilytysohjeita. Tarkasta ohjeet tuotteen
pakkauksesta.
Laitteen sisäpinta muodostuu kanavista, joiden läpi
jäähdytysaine virtaa. Jos tällaiseen kanavaan
puhkaistaan reikä, laite vaurioituu
korjauskelvottomaksi ja säilytettävä ruoka
tuhoutuu. ÄLÄ KÄYTÄ TERÄVIÄ ESINEITÄ
huurteen tai jään poistamiseen. Huurretta voidaan
kaapia pois laitteen mukana tulevaa muovilastaa
käyttäen. Kiinteää jäätä ei saa missään
tapauksessa yrittää väkisin irrottaa laitteen
29
Ympäristönäkökohtia
sisäpinnasta, vaan sen on annettava sulaa pois.
Ks. sulatusohjeet.
Älä laita hiilihappopitoisia tai kuohuvia juomia
pakastimeen, sillä jäätymisen aiheuttama paine voi
räjäyttää pullon ja vaurioittaa laitetta.
Älä käytä mekaanisia apuvälineitä äläkä yritä
nopeuttaa sulamista keinotekoisesti muuten kuin
valmistajan suosittelemilla menetelmillä.
Asennus
• Käyttäjän tulee huolehtia, että laitetta ei ole
asetettu sähköjohdon päälle.
Normaalissa käytössä laitteen takana sijaitsevat
kondensaattori ja kompressori kuumenevat
huomattavasti. Turvallisuussyistä on huolehdittava
ao. kuvan mukaisesta vähimmäistuuletuksesta.
HUOMIO: huolehdi, että tuuletusaukkojen
edessä ei ole ilman virtausta haittaavia esteitä
Kuumenevia osia ei tule jättää avoimiksi. Mikäli
mahdollista, laitteen takaosa tulee asettaa seinää
kohti.
Varmista, että laitteen takaosassa oleva pistoke ei
ole puristuksissa tai vahingoittunut.
Vahingoittunut pistoke voi ylikuumentua ja
aiheuttaa palovaaran.
• Älä aseta painavia tavaroita tai itse laitetta
liitosjohdon päälle.
Oikosulun tai tulipalon vaara.
Älä poista pistoketta pistorasiasta liitosjohdosta
vetämällä, erityisesti silloin, kun laitetta vedetään
pois kalusteesta.
Vahingoittunut liitosjohto voi aiheuttaa oikosulun,
tulipalon ja/tai sähköiskun.
Lasten turvallisuus
Tämä laite on tarkoitettu aikuisten käyttöön.
Lasten ei saa antaa koskea säätimiin tai leikkiä
laitteella.
Pakkauksen osat (esim. kalvot, styroksi) voivat olla
lapsille vaarallisia. Tukehtumisvaara! Pidä lapset
loitolla pakkausmateriaaleista!
Saata käytöstä poistetut laitteet käyttökelvottomiksi
ennen niiden hävitystä. Irrota verkkopistoke,
katkaise verkkojohto, irrota tai tuhoa mahdolliset
varmuuslukot tai numerolukot. Näin estät sen, että
lapset lukitsevat itsensä laitteeseen leikkiessään
(tukehtumisvaara!) tai joutuvat muihin
hengenvaarallisiin tilanteisiin.
Ympäristönsuojelu
Laitteen jäähdytyspiiri ja eristeet eivät sisällä
otsonikerrosta vahingoittavia kaasuja. Laitetta
ei saa hävittää talousjätteen mukana. Varo
vahingoittamasta jäähdytysyksikköä, erityisesti
takana olevan lauhduttimen ympäristöä. Pyydä
paikallisilta viranomaisilta lisätietoja alueen
kierrätyskeskuksista.
30
Tietoja laitteen pakkausmateriaaleista
Tässä laitteessa käytetyt materiaalit, jotka on
merkitty symbolilla ovat kierrätettäviä.
>PE<=polyeteeni
>PS<=puristettu polystyreeni
>PP<=polypropeeni
Kaikki käytetyt materiaalit ovat ympäristölle
haitattomia!
Käytöstä poistettujen laitteiden hävitys
Symboli
, joka on merkitty tuotteeseen tai sen
pakkaukseen, osoittaa, että tätä tuotetta ei saa
käsitellä talousjätteenä. Tuote on sen sijaan
luovutettava sopivaan sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden kierrätyksestä huolehtivaan
keräyspisteeseen. Tämän tuotteen asianmukaisen
hävittämisen varmistamisella autetaan estämään sen
mahdolliset ympäristöön ja terveyteen kohdistuvat
haittavaikutukset, joita voi aiheutua muussa
tapauksessa tämän tuotteen epäasianmukaisesta
jätekäsittelystä. Tarkempia tietoja tämän tuotteen
kierrättämisestä saa paikallisesta kunnantoimistosta,
talousjätehuoltopalvelusta tai liikkeestä, josta tuote
on ostettu.
31
Tärkeää . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .29
Ympäristönäköhtia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .30
Käyttö Ennen käyttöönottoa / Käynnistys / Lämpötilan säätö / Jääkaapin sisällä olevat varusteet . . . . . . . . .31
Ohjeita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .32
Hoito-Ohjeet Sulatus / Puhdistus / Sisäosan valaistus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .33
Jos kaappi ei toimi tyydyttävästi... / Huolto ja varaosat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .34
Tekniset tiedot / Oven avautumissuunnan vaihtaminen / Asennus Sijoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .35
Asennus Sähköliitäntä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .36
Kalusteisiin asennettavan kaapin asennusohjeet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .36
Sisältö
Käyttö
Ennen käyttöönottoa
Mikäli laitetta on kuljetettu vaakasuorassa
asennossa, saattaa moottorin kompressorin
öljyä valua jäähdytysainekiertoon. Kuljetuksen
jälkeen tulisi odottaa vähintään kaksi tuntia
ennen laitteen kytkemistä käyttöön, jotta öljy
valuisi takaisin kompressoriin.
Puhdista sisäpinnat ja hyllyt ennen käyttöönottoa
haalealla, miedolla pesuaineliuoksella ja vedellä,
jolloin kaapista poistuu uudelle tuotteelle
ominainen haju. Kuivaa kaappi tämän jälkeen
huolellisesti.
Älä käytä voimakastuoksuisia pesujauheita tai
hankausjauheita.
Älä käytä hankaavia puhdistusaineita.
Poista oven vasemmalla ja oikealla puolella oleva
teippi. Poista teippi ja pakkauksen osat laitteen
sisältä.
Käynnistys
Työnnä pistoke pistorasiaan.
Jääkaapissa ylhäällä oikealla olevaa termostaatin
väännintä käännetään keskiasentoon.
Kaapin toiminta katkaistaan kääntämällä
termostaatin väännintä asentoon «O».
Lämpötilan säätö
Lämpötilaa säädetään termostaatilla.
Lämpimämpää: termostaattia käännetään
pienempään lukemaan.
Kylmempää: termostaattia käännetään
suurempaan lukemaan.
Säätimen oikeaa asentoa haettaessa on
muistettava seuraavien tekijöiden voivan vaikuttaa
kaapin lämpötilaan:
• ympäristön lämpötila;
• kuinka usein ovi avataan;
• kaapissa säilytettävien elintarvikkeiden määrä;
• kaapin sijainti.
Jääkaapin sisällä olevat varusteet
Säilytyshyllyt
Jääkaappi on varustettu monilla kannattimilla,
joiden ansiosta hyllyjen korkeutta voidaan säätää
toivomuksen mukaan.
Tilan hyödyntämiseksi pienet etuhyllyt (malleissa,
joissa tällaiset on) voidaan sijoittaa takimmaisten
hyllyjen päälle (kuva ).
• Kun laitat hyllyn toiseen kohtaan, menettele
päinvastaisesti.
D338
Jotta hedelmät ja vihannekset säilyvät
pitempään, hedelmä- ja vihanneslaatikoiden
päällä olevaa lasista säilytystasoa ei saa
poistaa eikä siirtää.
Ovihyllyjen sijoittaminen
Ovihyllyt voidaan sijoittaa halutulle korkeudelle
säilytystarpeiden mukaan.
• Irrota hylly vetämällä sitä varovasti nuolten
osoittamaan suuntaan.
Sijoita halutulle korkeudelle.
• Ovihylly voidaan irrottaa puhdistusta varten
työntämällä sitä ylöspäin kuvan mukaisesti ja
asettamalla takaisin paikalleen puhdistuksen
jälkeen.
32
Ohjeita
Energiansäästövinkkejä
Älä sijoita laitetta liesien, lämpöpattereiden tai
muiden lämmönlähteiden läheisyyteen.
Ks. asennusohjeet.
Älä pidä ovea auki liian kauan tai avaa sitä liian
usein.
Jos termostaatti on säädetty kylmimpään
mahdolliseen asentoon esim. korkean
ympäristölämpötilan takia, voi käydä niin, ettei
kaappi toimikaan automaattisesti, vaan
höyrystimen takaseinälle muodostuu huurretta.
Tällöin on termostaatin säätöä pienennettävä, niin
että kaapin automaattinen sulatus käynnistyy
energiansäästösyistä.
Älä laita lämpimiä ruokia laitteeseen. Anna niiden
ensin jäähtyä.
Älä säädä lämpötilaa kylmemmäksi kuin
välttämätöntä.
Kompressoriin kertyvä pöly heikentää
jäähdytystehoa ja lisää energian kulutusta. Tämän
vuoksi puhdista laitteen takana oleva kompressori
varovasti kerran vuodessa pehmeällä harjalla tai
pölynimurilla.
Jääkaappisäilytystä varten
Jääkaappi on tarkoitettu päivittäin käytettäviä
juomia ja elintarvikkeita varten.
Jotta jääkaappi saataisiin toimimaan
mahdollisimman tehokkaasti, ei jääkaappiin saa
sijoittaa lämpimiä tai höyryäviä nesteitä (kuten
esim. keittoja ja liemiä).
Makujen tarttuminen ruoasta toiseen vältetään
suojaamalla ruoat esim. alumiini- tai
muovikelmulla.
Sen takia elintavikkeet on pakattava huolellisesti
ennen jääkaappiin panemista.
Liha, kala: Raaka liha, joka on suojattu
muovikelmulla, säilytetään lasihyllyllä.
Siten liha säilyy korkeintaan 1-2 päivää.
Keitetty liha, leikkeleet jne on peitettävä: ne
voidaan säilyttää millä hyllyllä tahansa.
Hedelmät ja vihannekset: säilytetään
puhdistuksen ja pesun jälkeen vihanneslaatikossa.
Voi ja juustot: säilytetään ilmatiiviissä astioissa tai
alumiini-tai muovikelmuissa/muovipusseissa.
Maito: säilytetään hyvin suljetuissa pakkauksissa
ovessa sijaitsevilla hyllyillä.
Banaani, peruna, sipuli ja valkosipuli tulisi
säilyttää pakattuina omissa pakkauksissaan.
33
Hoito-ohjeet
Tämän laitteen jäähdytysyksikkö sisältää
hiilivetyjä.
Tästä syystä ainoastaan valtuutettu
ammattilainen saa suorittaa laitteen
huollon ja täyttämisen.
Sulatus
• Normaalin käytön aikana jääkaapin höyrystin
sulattaa kaapin automaattisesti joka kerta
kompressorin pysähtyessä.
Sulamisvesi virtaa poistoaukosta kaapin
takaosassa kompressorin päällä olevaan
sulamisvesiastiaan, josta vesi haihtuu.
Sulamisvesikourun keskellä oleva poistoaukko
on tärkeä pitää puhtaana, jotta vesi ei pääse
ylivuotamaan ja tippumaan kaapissa oleville
elintarvikkeille.
Tähän tarkoitukseen käytetään poistoaukossa
olevaa puhdistuspuikkoa.
D037
Puhdistus
Älä koskaan puhdista laitetta
höyrypuhdistuslaitteilla. Kosteutta saattaa
päästä sähköisiin rakenneosiin,
sähköiskun vaara! Kuuma höyry voi
vahingoittaa muoviosia.
Älä käytä sulatussuihkeita tai muita
synteettisiä aineita. Ne saattavat sisältää
terveydelle haitallisia ja/tai muoviosia
vahingoittavia aineita.
• Jääkaappi pestään sisältä ja ulkoa haalealla
vedellä ja laimealla astianpesuaineella.
Puhdista joskus myös laitteen takana oleva lauhdutin
(musta ritilä) harjalla tai pölynimurilla, jottei sinne ker-
tynyt pöly estäisi lämmön haihtumista.
Jos kaappia ei käytetä
Jos kaappi ei ole käytössä, menetellään seuraavasti:
Pistoke irrotetaan pistorasiasta.
Kaikki ruoka poistetaan kaapista.
Kaappi sulatetaan ja pestään - myös varusteet.
Ovi jätetään raolleen, niin että ilma pääsee esteettä
kiertämään, eikä synny epämiellyttävää hajua tai
hometta.
Sisäosan valaistus
Kytke virta pois laitteesta ennen lampun vaihtoa ja
irrota verkkopistoke tai irrota sulake.
1. Kierrä ristikantaruuvi irti ja ota lampunsuojus alas
(kuva).
2. Vaihda viallinen lamppu uuteen.
3. Laita lampunsuojus takaisin paikalleen ja kierrä
ristikantaruuvi kiinni.
Lampun tyyppi ja teho on mainittu lampun
suojuksessa.
D411
Jos kaappi ei toimi tyydyttävästi...
Laite ei toimi kunnolla, tarkista, että:
Aseta kylmempi lämpötila.
Laita ruokatarvikkeet niin, että kylmä ilma pääsee kiertämään niiden välissä.
Tarkista, että ovi on kunnolla kiinni ja että tiiviste on ehjä ja puhdas.
Kaapin ympäristön lämpötila on normaalia huonelämpötilaa korkeampi.
Aseta lämpöisempi lämpötila.
Aseta lämpoisempi lämpötila.
Kaapin ympäristön lämpötila on normaalia huonelämpötilaa korkeampi.
Tarkista, että ilmankierto on riittävä ja että ilmankiertoaukkojen edessä ei ole esteitä.
Ruokatarvikkeita on laitettu kaappiin suurempi määrä ja/tai ovea on avattu usein.
Sulamisveden pistoreikä on tukossa; katso kappale “Sulatus”.
Käyntiäänet ovat normaaleja. Aina, kun kompressori kytkeytyy toimintaan ja pois
toiminnasta, kuulet napsahduksen.
Kuuluu, kun laite on käynnissä. Kylmäaine kiertää jäähdytysjärjestelmässä.
Termostaatti pitää naksahtelevaa ääntä, kun kaappi kytkeytyy toimintaan ja pois
toiminnasta.
Heti, kun kompressori on toiminnassa, voit kuulla sen hurinan.
Kaapin eristeet lisäävät hieman käyntiääniä, mutta niillä on myös parempi eristyskyky ja
alempi energiankulutus.
Jääkaapissa on liian lämmintä
Jääkaapissa on liian kylmä
Kompressori käy jatkuvasti
Vettä laitteen pohjalla tai hyllyillä
Käyntiäänet
Häiriö Mahdollinen syy/Toimenpide
Jos jääkaapista lähtee liikaa ääntä, tutki tärisevätkö kaapin jäähdytysputket tai koskevatko kaapin seinät
keittiökalusteisiin.
Jos jääkaappi ei vieläkään toimi tutkittuasi yllä mainitut seikat, käänny myyjän tai lähimmän valtuutetun
huoltoliikkeen puoleen.
Ottaessasi yhteyttä valtuutettuun huoltoon muista ilmoittaa jääkaapin sisällä alhaalla
vasemmalla
olevassa arvokilvessä ilmoitettu mallinimike ja tuotenumero.
Huolto ja varaosat
Kuljetusvauriot
Tarkista pakkauksen purkamisen yhteydessä, ettei
kaappi ole vaurioitunut kuljetuksessa.
Mahdollisista kuljetusvaurioista on heti ilmoitettava
myyjäliikkeelle.
Kuluttajaneuvonta
Tuotettasi tai sen käyttöä koskeviin kysymyksiin saat
vastauksen kuluttajaneuvonnastamme soittamalla
numeroon 0200-2662 (0,1597 E/min + pvm).
Voit olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan myös
sähköpostitse osoitteessa [email protected].
Huolto ja varaosat
Huollot varaosatilaukset ja mahdolliset korjaukset on
annettava valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi.
Lähimmän valtuutetun huoltoliikkeen numeron löydät
soittamalla numeroon 0200-2662 (0,1597 E /min +
pvm)
(
*
)
, tai katsomalla puhelinluettelon keltaisilta
sivuilta kohdasta "kodinkoneiden huoltoa".
Varmistaaksesi laitteesi moitteettoman toiminnan
vaadi aina käytettäväksi sopivinta, siis alkuperäistä
varaosaa.
MOD (Malli):
PROD. NO (Tuotenumero):
SER. No (Sarjanumero):
Ostopäivä:
Takuu
Tuotteen takuuaika voidaan ilmoittaa erikseen. Ellei
takuuaikaa ole erikseen määritelty, noudatetaan
vallitsevaa lainsäädäntöä ja kansallisia määräyksiä.
Takuuehdot noudattavat vallitsevan lainsäädännön
mukaisia yleisiä ehtoja. Ostokuitti säilytetään, koska
takuun alkaminen määritetään ostopäivän mukaan.
Korvaus huollosta voidaan periä myös takuuaikana:
aiheettomasta huoltokäynnistä
ellei valmistajan laitteen asennuksesta, käytöstä ja
hoidosta antamia ohjeita ole noudatettu.
Eu-maat
Laitteella on käyttömaan lainsäädännön mukainen
takuu.
(
*
)
Mainitse soittaessasi tuotteen merkki. Kopioi arvokilvestä
tuotteen tiedot alla olevaan kohtaan, niin ne löytyvät helposti,
jos sinun pitää ottaa yhteys huoltoliikkeeseen.
34
35
Tekniset tiedot
Tekniset tiedot on merkitty arvokilpeen kaapin sisälle vasemmalle puolelle.
Oven avautumissuunnan vaihtaminen
Jääkaapin ovi on kaapin kuljetusta varten suojattu ja
varmistettu saranasokalla molemmin kiinnityspuolin.
Sokat on poistettava yhdeltä puolelta sekä ylhäältä
että alhaalta, oven avautumissuunnasta riippuen.
Tarkista oven kätisyyden muuttamisen jälkeen,
että oven tiiviste asettuu oikein paikoilleen.
Tiiviste ei välttämättä asetu kaapin
myötäisesti, mikäli ympäristön lämpötila on
matala (esim. talvella). Odota tässä
tapauksessa, että tiiviste asettuu luonnollisesti
paikoilleen tai voit nopeuttaa tätä
toimenpidettä puhaltamalla kyseiselle osalle
lämmintä ilmaa tavallisella hiustenkuivaajalla
matalalla lämpötilalla.
B
A
Asennus
Ole varovainen käsitellessäsi laitetta, jotta et
vahingoittaisi laitteen kylmäainejärjestelmää.
Laitteen tietyt osat kuumenevat huomattavasti.
Varmista aina riittävä tuuletus, sillä tämän
laiminlyöminen voi aiheuttaa osien rikkoutumisen ja
säilytettävän ruuan tuhoutumisen. Ks.
asennusohjeet.
Tärkeää: Verkkojohdon saa vaihtaa ainoastaan
valtuutettu huoltoliike. Jos laitteen korjaaminen on
tarpeen, ota yhteyttä lähimpään valtuutettuun
huoltoliikkeeseen.
Sijoitus
Pura laite pakkauksestaan ja tarkista, ettei se ole
vahingoittunut kuljetuksessa.
Kaappia ei saa sijoittaa lämpölähteiden
läheisyyteen (esim. lämpöpatterit, uunit, suora
auringonvalo jne).
Huom: älä peitä ilmankiertoaukkoja.
Seuraa kuvassa annettuja ohjeita, jolloin saadaan
riittävän hyvä ilmankierto.
On tärkeää, että kalusteessa on riittävää
ilmankiertoa varten seuraava ilmankiertoaukko:
Syvyys 50 mm
Leveys 540 mm
Ilmastoluokan löydät arvokilvestä, joka on laitteen
sisäosassa vasemmalla.
Seuraavasta taulukosta näet, mikä ympäristön
lämpötila kuuluu mihinkin ilmastoluokkaan:
50 mm
min.
200 cm
2
200 cm
2
min.
D526
Ilmastoluokka
SN +10 - +32°C
+16 - +32°C
+18 - +38°C
+18 - +43°C
N
ST
T
ympäristön lämpötiloille
Tämä laite täyttää seuraavien EYdirektiivien
vaatimukset:
- 73/23 EEC/päiväys 19.2.73 (pienjännitedirektiivi) ja
seurannaismuutokset;
- 89/336 EEC/päiväys 3.5.89 (direktiivi
sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta) ja
seurannaismuutokset.
Tärkeää
Laite tulee pystyä kytkemään irti
sähköverkosta. Pistokkeen tulee olla helposti
saavutettavassa paikassa laitteen
asentamisen jälkeen.
36
Asennusmitat
ERN 16300 ERN 23500
Korkeus 880 1225 mm
Syvyys 550 550 mm
Leveys 560 560 mm
On tärkeää, että kalusteessa on riittävää ilmankiertoa
varten seuraava ilmankiertoaukko:
Syvyys 50 mm
Leveys 540 mm
Kalusteisiin asennettavan kaapin asennusohjeet
PR0
540
50
3
2
1
1. Sijoita jääkaappi tarkoitusta varten soveltuvaan
kaappiin siten, että jääkaapin aukaisupuoli asettuu
kaapin sisäseinämää vasten. Työnnä jääkaappia,
kunnes ylempi ilmaritilän suoja koskettaa kaapin
sisäseinämää (1). Varmista, että alempi sarana on
samansuuntainen kaapin seinämän kanssa (2).
D022
1
2
D132
Sähköliitäntä
Tämä laite on tarkoitettu 220-240 V 50 Hz
vaihtovirralle.
Liitetään lähimpään pistorasiaan.
Tarkeää
Liitä laite maadoitettuun pistorasiaan. Mikäli
kotitaloutesi pistorasiat eivät ole maadoitettuja,
pyydä valtuutettua sähköasentajaa tekemään
olemassaolevien turvallisuusmääräysten
mukainen maadoitus erillisen
maadoitusjohdon kautta.
Tämä laite täyttää radiohäirintää koskevan EY-
direktiivin (n:o 87/308/päiväys 2.6.87)
vaatimukset.
2. Paina tiivistyslista kaapin ja kalusteen väliin.
PR167
Ha
Hb
8mm
3. Avaa ovi ja työnnä kaappi syvennykseen kaapin
saranallisen puolen vastakkaista seinää vasten.
Kiinnitä kaappi niiden neljän ruuvin (I) avulla, jotka
ovat kaapin mukana.
I
4. Tuuletusristikko (B) ja saranan peitelaatta (E)
työnnetään paikoilleen.
Kiinnitä suojakansi (C-D) sokkareikään ja
saranareikään.
B
E
C
D
5. Erota kappaleet Ha, Hb, Hc, Hd kuvan
osoittamalla tavalla.
6. Aseta ohjain kaapin oven ylä- ja alaosan
sisäpuolelle kuvan osoittamalla tavalla ja merkitse
ulkoisten reikien paikat. Poraa reiät ja kiinnitä
ohjain mukana toimitettavilla ruuveilla.
8. Aukaise laitteen ja kaapin ovi noin 90°. Aseta
kulmamitta (Hb) ohjaimelle (Ha). Pidä laitteen ja
kaapin ovia yhdessä ja merkitse reiät kuvan
osoittamalla tavalla.
7. Aseta kansi (Hc) ohjaimelle (Ha), kunnes se
naksahtaa.
2
1
m
m
2
1
m
m
ca. 50 mm
90°
90°
ca. 50 mm
PR33
Hc
Ha
37
38
10. Aseta kulmamitta uudelleen ohjaimen päälle ja
kiinnitä mukana toimitettavilla ruuveilla.
Voit tarvittaessa asettaa kaapin oven suoraan
käyttämällä uritettujen reikien välystä.
Tarkista toimenpiteen päätyttyä, että laitteen ovi
sulkeutuu moitteettomasti.
11. Aseta kansi (Hd) kulmamitta (Hb), kunnes se
naksahtaa.
PR167
Ha
8mm
K
9. Poista kulmakappaleet ja merkitse naulalla (K)
kohta, joka on 8 mm oven ulkoreunasta.
PR168
Hb
PR167/1
Hd
Hb
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60

Electrolux ERN23501 Ohjekirja

Tyyppi
Ohjekirja
Tämä käsikirja sopii myös