Sony BDV-EF220 pikaopas

Kategoria
Blu-Ray players
Tyyppi
pikaopas

Tämä käsikirja sopii myös

2
FI
Älä sijoita laitetta suljettuun tilaan,
kuten umpinaiseen kirjahyllyyn tai
kaappiin.
Älä peitä laitteen tuuletusaukkoja
esimerkiksi sanomalehdellä, liinalla
tai verhoilla, sillä siitä voi seurata
tulipalo. Älä myöskään aseta
avotulta, esimerkiksi palavaa
kynttilää, laitteen päälle.
Suojaa laite tippuvalta ja
roiskuvalta vedeltä äläkä sijoita
laitteen päälle maljakkoa tai muita
nestettä sisältäviä esineitä, jotta
tulipalon tai sähköiskun vaara
voidaan välttää.
Älä altista paristoja tai laitetta, jossa
on paristo, kuumuudelle, kuten
auringonpaisteelle, tulelle tai
muulle vastaavalle.
Loukkaantumisvaaran takia laite
on kiinnitettävä tukevasti seinään
tai lattiaan asennusohjeiden
mukaisesti.
Vain sisäkäyttöön.
VAROITUS
Optisten laitteiden käyttäminen
tämän tuotteen kanssa voi
vahingoittaa silmiä. Tässä Blu-ray
Disc/DVD-kotiteatterijärjestelmä -
järjestelmässä käytettävä lasersäde
vahingoittaa silmiä, joten älä yritä
avata koteloa.
Laitteen saa huoltaa vain
ammattitaitoinen huoltoliike.
Tämä tuote on LUOKAN 3R
LASERLAITE. Laserin
suojakotelon avaaminen voi altistaa
näkyvälle ja näkymättömälle
lasersäteilylle. Varo, ettei säteily osu
suoraan silmiin.
Tämä merkintä sijaitsee laitteen
sisällä olevan laserin
suojakotelossa.
Tämä tuote on LUOKAN 1
LASERLAITE. Tämä merkintä
on laitteen takapuolella.
Nimilaatta on laitteen pohjassa.
Euroopassa asuvat
asiakkaat
Käytöstä
poistettujen
sähkö- ja
elektroniikka-
laitteiden
hävittäminen
(koskee Euroopan yhteisön
ja muiden Euroopan maiden
jätehuoltoa)
Tämä laitteeseen tai sen
pakkaukseen merkitty symboli
tarkoittaa, että laitetta ei saa
käsitellä kotitalousjätteenä. Sen
sijaan laite on toimitettava sähkö
ja elektroniikkalaitteiden
kierrätyksestä huolehtivaan keräys-
ja kierrätyspisteeseen.
Varmistamalla, että tämä laite
hävitetään asianmukaisesti, voit
auttaa estämään mahdollisia
ympäristö- ja terveyshaittoja, joita
muuten voi aiheutua laitteen
epäasianmukaisesta käsittelystä.
Materiaalien kierrätys säästää
luonnonvaroja. Lisätietoja laitteen
käsittelystä, talteenotosta ja
kierrätyksestä on saatavilla
paikallisilta
ympäristöviranomaisilta,
jätehuoltokeskuksesta tai liikkeestä,
josta laite on ostettu.
Käytöstä
poistettujen
paristojen
hävitys (koskee
Euroopan
unionia sekä
muita Euroopan
maita, joissa on erillisiä
keräysjärjestelmiä)
Tämä symboli paristossa tai sen
pakkauksessa tarkoittaa, ettei
paristoa lasketa normaaliksi
kotitalousjätteeksi.
Tietyissä paristoissa tätä symbolia
voidaan käyttää yhdessä kemikaalia
ilmaisevan symbolin kanssa.
Paristoon on lisätty kemikaaleja
elohopea (Hg) ja lyijyä (Pb)
ilmaisevat symbolit, jos paristo
sisältää enemmän kuin 0,0005 %
elohopeaa tai enemmän kuin
0,004 % lyijyä.
Varmistamalla, että paristo
poistetaan käytöstä asiaan
kuuluvalla tavalla, estetään
mahdollisia negatiivisia
vaikutuksia luonnolle ja ihmisten
terveydelle, joita paristojen väärä
hävittäminen saattaa aiheuttaa.
Materiaalien kierrätys auttaa
säästämään luonnonvaroja.
Mikäli tuotteen turvallisuus,
suorituskyky tai tietojen säilyminen
vaatii, että paristo on kiinteästi
kytketty laitteeseen, tulee pariston
vaihto suorittaa valtuutetun
huollon toimesta.
Jotta varmistetaan, että käytöstä
poistettu tuote käsitellään
asianmukaisesti, tulee tuote viedä
käytöstä poistettujen sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden
vastaanottopisteeseen.
Muiden paristojen osalta tarkista
käyttöohjeesta miten paristo
irrotetaan tuotteesta turvallisesti.
Toimita käytöstä poistettu paristo
paristojen vastaanottopisteeseen.
Lisätietoja tuotteiden ja paristojen
kierrätyksestä saa paikallisilta
viranomaisilta, jäteyhtiöistä tai
liikkeestä, josta tuote on ostettu.
VAROITUS
3
FI
Huomautus asiakkaille: seuraavat
tiedot koskevat ainoastaan laitteita,
joita myydään EU:n direktiivejä
noudattavissa maissa.
Tämän tuotteen valmistaja on
Sony Corporation, 1-7-1 Konan
Minato-ku Tokyo, 108-0075 Japani.
Sähkömagneettista
yhteensopivuutta ja
tuoteturvallisuutta koskevissa
asioissa valtuutettu edustaja on Sony
Deutschland GmbH, Hedelfinger
Strasse 61, 70327 Stuttgart, Saksa.
Huoltoa ja takuuta koskevissa
asioissa pyydämme ottamaan
yhteyttä erillisissä huolto- ja
takuuasiakirjoissa mainittuihin
osoitteisiin.
Varotoimet
Tämän laitteen on testeissä
todettu olevan EMC-direktiivin
rajoitusten mukainen, kun käytössä
on enintään 3 metrin pituinen
liitäntäkaapeli.
Virtalähteet
Laite on kytkettynä sähköverkkoon
aina, kun virtajohto on liitettynä
pistorasiaan, vaikka virta olisi
katkaistu laitteen virtakytkimellä.
Koska laite irrotetaan
virtalähteestä irrottamalla
virtajohto pistorasiasta, kytke laite
pistorasiaan, johon on esteetön
pääsy. Jos laite toimii
epänormaalisti, irrota pistoke
pistorasiasta välittö
mästi.
3D-videokuvan
katselemiseen liittyviä
seikkoja
Jotkut henkilöt voivat saada fyysisiä
oireita (silmien rasittumista,
väsymystä tai pahoinvointia)
3D-videokuvan katselusta. Sony
suosittelee, että kaikki katselijat
pitävät säännöllisin välein taukoja
katsellessaan 3D-videokuvaa.
Taukojen pituuden ja taajuuden
tarve vaihtelee henkilöittäin. Toimi
itsellesi parhaalla tavalla.
Jos koet
e
pämiellyttäviä oireita, lopeta
3D-videokuvan katselu, kunnes
oireet häviävät. Ota tarvittaessa
yhteys lääkäriin. Tutustu myös
(i) muiden tämän laitteen kanssa
käytettävien laitteiden
käyttöohjeisiin ja/tai varoituksiin
tai tuotteen mukana toimitetun Blu-
ray Disc -levyn sisältöön sekä (ii)
Internet-sivustoomme
(http://esupport.sony.com/), jossa
on uusimmat tiedot aiheesta.
Pienten (erityisesti alle
kuusivuotiaiden) lasten näköaisti
on vielä kehitysvaiheessa. Kysy
lisätietoja lääkäriltä (lastenlääkäriltä
tai silmälääkäriltä), ennen kuin
annat lasten katsoa 3D-videokuvaa.
Aikuisten tulee tarkkailla lapsiaan
ja varmistaa, että he noudattavat
edellä mainittuja suosituksia.
Kopiosuojaus
•B
lu-ray Disc- ja DVD-levyissä
käytetään kehittyneitä
suojausjärjestelmiä. Nämä
järjestelmät, joita kutsutaan AACS
(Advanced Access Content
System) - ja CSS (Content
Scramble System) -järjestelmiksi,
saattavat sisältää toistoon,
analogiseen signaaliin ja muihin
vastaaviin toimintoihin liittyviä
rajoituksia. Tämän tuotteen
toiminta ja tuotteeseen asetetut
rajoitukset saattavat vaihdella
ostopäivämäärän mukaan, sillä
AACS:n hallintoelin saattaa
ostopäivämäärän jälkeen ottaa
käyttöön uusia tai muuttaa
olemassa olevia rajoitussääntöjä.
Cinavia-tekniikkaa koskeva
huomautus
Tässä tuotteessa käytetään
Cinavia-tekniikkaa rajoittamaan
kaupalliseen käyttöön tuotettujen
elokuvien, videoiden ja niiden
äänisisällön luvattomien kopioiden
käyttöä. Jos järjestelmä havaitsee,
että käytössä on luvaton kopio,
näyttöön tulee ilmoitus, ja toisto
tai kopiointi keskeytyy.
Lisätietoja Cinavia-tekniikasta on
Cinavia Online Consumer
Information Center
-asiakaspalvelussa osoitteessa
http://www.cinavia.com.
Lisätietoja Cinaviasta voi pyytää
myös postitse lähettämällä oman
osoitteen sisältävän postikortin
osoitteeseen: Cinavia Consumer
Information Center, P.O. Box
86851, San Diego, CA, 92138, USA.
Tekijänoikeudet ja
tavaramerkit
(vain BDV-E690/BDV-E490/
BDV-E290/BDV-E190)
• Tässä laitteessa on Dolby* Digital,
mukautuva
tilaäänidekooderimatriisi Dolby
Pro Logic ja DTS** Digital
Surround System.
* Valmistettu Dolby
Laboratories -yhtiön
lisenssillä.
Dolby, Pro Logic ja kaksois-
D-symboli ovat Dolby
Laboratories -yhtiön
tavaramerkkejä.
** Valmistettu seuraavien
Yhdysvaltojen
patenttinumeroiden
lisenssien alaisena:
5,956,674; 5,974,380;
6,226,616; 6,487,535;
7,212,872; 7,333,929;
7,392,195; 7,272,567.
Lisäksi muita patentteja on
myönnetty ja haetaan
Yhdysvalloissa ja
maailmanlaajuisesti. DTS-
HD, symboli se
yhdistetty DTS-HD ja
symboli ovat DTS, Inc.
-yhtiön rekisteröityjä
tavaramerkkejä. Tuote
sisältää ohjelmiston.
© DTS, Inc. Kaikki
oikeudet pidätetään.
(
vain BDV-EF420/BDV-EF220)
Tässä laitteessa käytetään Dolby*
Digital- ja DTS** Digital
Surround System -tekniikkaa.
* Valmistettu Dolby
Laboratories -yhtiön
lisenssillä.
Dolby ja kaksois-D-symboli
ovat Dolby Laboratoriesin
tavaramerkkejä.
4
FI
** Valmistettu seuraavien
Yhdysvaltojen
patenttinumeroiden
lisenssien alaisena:
5,956,674; 5,974,380;
6,226,616; 6,487,535;
7,212,872; 7,333,929;
7,392,195; 7,272,567.
Lisäksi muita patentteja
on myönnetty ja haetaan
Yhdysvalloissa ja
maailmanlaajuisesti. DTS-
HD, symboli sekä
yhdistetty DTS-HD ja
symboli ovat DTS, Inc.
-yhtiön rekisteröityjä
tavaramerkkejä. Tuote
sisältää ohjelmiston.
© DTS, Inc. Kaikki
oikeudet pidätetään.
Tässä laitteessa käytetään High-
Definition Multimedia Interface
(HDMI) -tekniikkaa.
HDMI, HDMI-logo ja High-
Definition Multimedia Interface
ovat HDMI Licensing LLC
-yhtiön tavaramerkkejä tai
rekisteröityjä tavaramerkkejä
Yhdysvalloissa ja muissa maissa.
Java on Oraclen ja/tai sen
osakkuusyhtiöiden tavaramerkki.
BD-LIVE ja BONUSVIEW ovat
Blu-ray Disc Associationin
tavaramerkkejä.
Blu-ray Disc on tavaramerkki.
Blu-ray Disc-, DVD+RW-, DVD-
RW-, DVD+R-, DVD-R-, DVD
VIDEO- ja CD-logot ovat
tavaramerkkejä.
Blu-ray 3D ja Blu-ray 3D-logo
ovat Blu-ray Disc Associationin
tavaramerkkejä.
BRAVIA on Sony Corporationin
tavaramerkki.
AVCHD ja AVCHD-logo ovat
Panasonic Corporationin ja
Sony Corporationin
tavaramerkkejä.
, XMB, ja xross media bar ovat
Sony Corporationin ja Sony
Computer Entertainment Inc.:n
tavaramerkkejä.
PlayStation on Sony Computer
Entertainment Inc. -yhtiön
rekisteröity tavaramerkki.
Musiikin ja videoiden
tunnistustekniikan ja liittyvät
tiedot tarjoaa Gracenote
®
.
Gracenote on musiikin
tunnistustekniikan ja liittyvän
sisällön toimituksen alan
standardi. Lisätietoja on
osoitteessa www.gracenote.com.
CD-, DVD-, Blu-ray Disc- sekä
musiikki- ja videotiedot toimittaa
Gracenote, Inc., copyright
© 2000–tämä päivä Gracenote.
Gracenote Ohjelmisto, copyright
© 2000–tämä päivä Gracenote.
Tätä tuotetta ja palvelua koskee
yksi tai useampi patentti, jonka
omistaa Gracenote. Katso
Gracenote-sivustosta alustava
luettelo soveltuvista Gracenote-
patenteista. Gracenote, CDDB,
MusicID, MediaVOCS,
Gracenote-logo ja -logotyyppi
sekä Powered by Gracenote -logo
ovat Gracenoten rekisteröityjä
tavaramerkkejä tai
tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja/
tai muissa maissa.
•Wi-Fi
®
, Wi-Fi Protected Access
®
ja Wi-Fi Alliance
®
ovat Wi-Fi
Alliancen rekisteröityjä merkkejä.
•WPA, WPA2 ja Wi-Fi
Protected Setup ovat Wi-Fi
Alliancen merkkejä.
PhotoTV HD ja PhotoTV HD-
logo ovat Sony Corporationin
tavaramerkkejä.
MPEG Layer-3 -
äänikoodaustekniikkaa ja
-patentteja käytetään Fraunhofer
IIS:n ja Thomsonin luvalla.
Tässä tuotteessa käytetään
lisenssillä Verance Corporationin
omistamaa tekniikkaa, joka on
suojattu Yhdysvaltojen patentilla
7,369,677 ja muilla Yhdysvalloissa
ja maailmanlaajuisesti
myönnetyillä ja haetuilla
patenteilla. Lisäksi tiettyjä
tällaisen tekniikan osa-alueita
suojaavat tekijänoikeudet ja
liikesalaisuudet. Cinavia on
Verance Corporationin
tavaramerkki. Copyright 2004–
2010 Verance Corporation.
Verance pidättää kaikki oikeudet.
Takaisinmallinnus ja purkaminen
on kielletty.
iPhone, iPod, iPod classic, iPod
nano ja iPod touch ovat Apple
Inc:n Yhdysvalloissa ja muissa
maissa rekisteröimiä
tavaramerkkejä.
Made for iPod- ja Made for
iPhone -merkinnät tarkoittavat,
että elektroninen lisälaite on
suunniteltu käytettäväksi
erityisesti iPod- tai iPhone-
laitteen kanssa ja lisälaitteen
kehittäjä takaa, että laite on
Applen suorituskykyä koskevien
standardien mukainen.
Apple ei vastaa tämän laitteen
toiminnasta tai siitä, että laite on
turvallisuusmääräysten ja muiden
lakisääteisten standardien
mukainen. Huomaa, että tällaisen
lisälaitteen käyttö iPod- tai
iPhone-laitteen kanssa voi
vaikuttaa langattomaan
suorituskykyyn.
Windows Media on
Microsoft Corporationin
rekisteröity tavaramerkki tai
tavaramerkki Yhdysvalloissa ja/
tai muissa maissa.
Tässä tuotteessa on käytetty
tekniikkaa, joka on Microsoftin
aineetonta omaisuutta koskevien
oikeuksien alainen. Kyseisen
tekniikan käyttö ja jakelu tämän
tuotteen ulkopuolella on kielletty
ilman asianmukaista Microsoftin
myöntämää lupaa.
Sisällön omistajat suojaavat
aineetonta omaisuutta koskevia
oikeuksiaan, mukaan lukien
sisällön tekijänoikeuksia,
Microsoft
®
PlayReady -
sisällönkäyttöteknologialla. Tämä
laite käyttää PlayReady-suojattua
sisältöä ja/tai WMDRM-suojattua
sisältöä PlayReady-tekniikan
5
FI
avulla. Jos laite ei rajoita sisällön
käyttöä toivotulla tavalla, sisällön
omistaja voi pyytää Microsoftia
peruuttamaan laitteen kyvyn
käyttää PlayReady-suojattua
sisältöä. Peruuttamisen ei tulisi
vaikuttaa suojaamattomaan
sisältöön eikä sisältöön, joka
on suojattu jollakin muulla
tekniikalla. Sisällön omistajat
voivat edellyttää, että päivität
PlayReadyn, ennen kuin voit
käyttää heidän sisältöään. Jos
kieltäydyt päivityksestä, et voi
käyttää päivitystä edellyttävää
sisältöä.
•DLNA
®
, DLNA-logo ja DLNA
CERTIFIED ovat Digital Living
Network Alliancen
tavaramerkkejä, palvelumerkkejä
tai sertifiointimerkkejä.
•Opera
®
-selaimen julkaisija on
Opera Software ASA. Copyright
1995–2010 Opera Software ASA.
Kaikki oikeudet pidätetään.
Kaikki muut tavaramerkit ovat
omistajiensa omaisuutta.
Muut järjestelmien tai tuotteiden
nimet ovat yleensä valmistajiensa
tavaramerkkejä tai rekisteröityjä
tavaramerkkejä. Merkintöjä
ja ® ei käytetä tässä asiakirjassa.
Loppukäyttäjän
käyttöoikeustiedot
Gracenote
®
-palvelun
loppukäyttäjän
käyttöoikeussopimus
Tämä sovellus tai laite sisältää
ohjelmiston, jonka valmistaja on
Gracenote, Inc., Emeryville,
Kalifornia (”Gracenote”).
Gracenoten ohjelmiston
(”Gracenote-ohjelmisto”) avulla
tämä sovellus voi tunnistaa levyn
ja/tai tiedoston ja hakea musiikkiin
liittyviä tietoja, kuten nimi-,
esittäjä-, kappale- ja nimiketietoja
(”Gracenote-tiedot”),
verkkopalvelimista tai upotetuista
tietokannoista (yhdessä
”Gracenote-palvelimet”) ja
suorittaa muita toimintoja.
Voit käyttää Gracenote-tietoja
ainoastaan tämän sovelluksen
tai laitteen tarkoitettujen
loppukäyttäjän toimintojen
puitteissa.
Suostut siihen, että käytät
Gracenote-tietoja, Gracenote-
ohjelmistoa ja Gracenote-
palvelimia ainoastaan omaan
henkilökohtaiseen, ei-kaupalliseen
käyttöön. Hyväksyt, ettet luovuta,
kopioi, siirrä tai lähetä Gracenote-
ohjelmistoa tai mitään Gracenote-
tietoja kolmansille osapuolille.
HYVÄKSYT, ETTET KÄYTÄ TAI
HYÖDYNNÄ GRACENOTE-
TIETOJA, GRACENOTE-
OHJELMISTOA TAI
GRACENOTE-PALVELIMIA
MUUTEN KUIN TÄSSÄ
NIMENOMAISESTI
SALLITUILLA TAVOILLA.
Hyväksyt, että ei-yksinomainen
Gracenote-tietojen, Gracenote-
ohjelmiston ja Gracenote-
palvelimien käyttöoikeus päättyy,
jos et noudata näitä rajoituksia. Jos
käyttöoikeus päättyy, käyttäjän on
lopetettava Gracenote-tietojen,
Gracenote-ohjelmiston ja
Gracenote-palvelinten käyttö.
Gracenote pidättää kaikki oikeudet
Gracenote-tietoihin, Gracenote-
ohjelmistoon ja Gracenote-
palvelimiin, mukaan lukien kaikki
omistusoikeudet. Gracenote ei
missään tapauksessa ole velvollinen
maksamaan korvausta käyttäjälle
mistään käyttäjän antamista
tiedoista. Hyväksyt, että Gracenote,
Inc. voi panna täytäntöön tässä
sopimuksessa määritettyjä
oikeuksiaan käyttäjää vastaan
omissa nimissään.
Gracenote-palvelu käyttää
yksilöivää tunnistetta kyselyjen
seurantaan tilastointia varten.
Satunnaisesti määritetyn
numeerisen tunnisteen avulla
Gracenote-palvelu voi laskea
kyselyt tunnistamatta, kuka ne
on lähettänyt. Lisätietoja
Gracenote-tietosuojakäytännöstä
on Gracenote-palvelun
verkkosivustossa.
Gracenote-ohjelmisto ja kaikki
Gracenote-tiedot on lisensoitu
käyttäjälle ”SELLAISENAAN”.
Gracenote ei anna mitään
nimenomaisia tai oletettuja
ilmoituksia tai takuita Gracenote-
palvelinten Gracenote-tietojen
virheettömyydestä. Gracenote
pidättää oikeuden poistaa tietoja
Gracenote-palvelimista tai muuttaa
tietoluokkia Gracenoten
tarpeelliseksi katsomasta syystä.
Mitään takuita ei anneta
Gracenote-ohjelmiston tai
Gracenote-palvelinten
virheettömyydestä tai siitä, että
Gracenote-ohjelmisto tai
Gracenote-palvelimet toimivat
keskeytyksettä. Gracenote ei ole
velvollinen antamaan käyttäjälle
parannettuja tai uusia tietotyyppejä
tai -luokkia, joita Gracenote saattaa
tarjota tulevaisuudessa, ja voi
lopettaa palvelujen tarjoamisen
milloin tahansa.
GRACENOTE KIISTÄÄ KAIKKI
NIMENOMAISET JA OLETETUT
TAKUUT, MUKAAN LUKIEN
RAJOITTAMATTA OLETETUT
TAKUUT TUOTTEEN
KAUPALLISTETTAVUUDESTA,
SOVELTUVUUDESTA
TIETTYYN TARKOITUKSEEN,
OMISTUSOIKEUDESTA TAI
OMISTUSOIKEUDEN
LOUKKAAMATTOMUUDESTA.
GRACENOTE EI TAKAA
GRACENOTE-OHJELMISTOA
TAI GRACENOTE-PALVELIMIA
KÄYTTÄMÄLLÄ SAATUJA
TULOKSIA. GRACENOTE EI
MISSÄÄN TILANTEESSA
VASTAA MISTÄÄN SYYSTÄ
SATTUNEISTA
SEURAAMUKSELLISISTA TAI
SATUNNAISISTA
VAHINGOISTA TAI
VOITTOJEN TAI TULOJEN
MENETYKSESTÄ.
© Gracenote, Inc. 2009
6
FI
Varotoimet
Turvallisuus
Tulipalon tai sähköiskun vaaran takia järjestelmän
päälle ei saa asettaa maljakkoa tai muita nestettä
sisältäviä esineitä eikä järjestelmää saa sijoittaa lähelle
vettä, kuten kylpyammeen tai suihkun läheisyyteen.
Jos järjestelmän sisään pääsee kiinteitä esineitä tai
nesteitä, keskeytä järjestelmän käyttö, irrota
virtajohto pistorasiasta ja toimita järjestelmä
huoltoon.
Älä koske virtajohtoon kostein käsin. Se saattaa
aiheuttaa sähköiskun.
Virtalähteet
Irrota virtajohto pistorasiasta, jos et aio käyttää
laitetta pitkään aikaan. Irrota virtajohto pistorasiasta
vetämällä pistokkeesta. Älä koskaan vedä johdosta.
Sijoittaminen
Jotta järjestelmä ei kuumenisi liikaa, sijoita se
paikkaan, jossa on riittävä ilmanvaihto.
Kun järjestelmää käytetään pitkään suurella
äänenvoimakkuudella, sen kotelo voi kuumentua.
Tämä ei ole vika. Vältä kuitenkin koskettamasta
koteloa. Älä sijoita järjestelmää suljettuun tilaan,
jossa ilmanvaihto ei ole riittävä. Muutoin järjestelmä
voi ylikuumentua.
Älä aseta järjestelmän päälle mitään, jotta
ilmanvaihtoaukot eivät peity. Järjestelmässä on
tehokas vahvistin. Jos ilmanvaihtoaukot on peitetty,
järjestelmä voi ylikuumentua ja vioittua.
Älä sijoita järjestelmää sellaiselle alustalle
(esimerkiksi matolle tai peitteelle) tai lähelle sellaista
materiaalia (esimerkiksi verhoja), joka voi tukkia
laitteen ilmanvaihtoaukot.
Älä sijoita järjestelmää suljettuun tilaan, kuten
umpinaiseen kirjahyllyyn tai vastaavaan.
Älä sijoita järjestelmää lämmityslaitteiden,
ilmanvaihtokanavien tai muiden lämmönlähteiden
lähelle tai paikkaan, jossa se on alttiina suoralle
auringonvalolle, pölylle, tärinälle tai iskuille.
Älä sijoita järjestelmää kaltevalle alustalle. Laite on
suunniteltu käytettäväksi ainoastaan vaakasuorassa
asennossa.
Älä sijoita järjestelmää tai levyjä mikroaaltouunin,
kookkaiden kaiuttimien tai muiden voimakkaita
magneettikenttiä aiheuttavien laitteiden lähelle.
Älä aseta painavia esineitä järjestelmän päälle.
• Älä aseta etupaneelin eteen metalliesineitä. Ne voivat
rajoittaa radioaaltojen vastaanottoa.
Älä sijoita järjestelmää paikkaan, jossa käytetään
lääketieteellisiä laitteita. Lääketieteellisiin laitteisiin
voi tulla toimintahäiriö.
Jos käytät sydämentahdistinta tai muuta
lääketieteellistä laitetta, kysy neuvoa lääkäriltä tai
laitteen valmistajalta ennen langattoman LAN-
toiminnon käyttöä.
Käyttäminen
• Jos järjestelmä tuodaan kylmästä suoraan lämpimään
paikkaan tai sijoitetaan hyvin kosteaan tilaan,
järjestelmän sisällä oleviin linsseihin voi tiivistyä
kosteutta. Tällöin järjestelmä ei ehkä toimi oikein. Jos
näin käy, poista levy ja kytke järjestelmään virta noin
puoleksi tunniksi, jotta kosteus haihtuu.
Poista levy järjestelmästä, ennen kuin siirrät sitä.
Muutoin levy voi vahingoittua.
Jos laitteen sisään pääsee vieraita esineitä, keskeytä
laitteen käyttö, irrota virtajohto sähköverkosta ja
toimita laite huoltoon.
Äänenvoimakkuuden säätäminen
Älä lisää äänenvoimakkuutta, kun kuuntelet hyvin
hiljaista tai äänetöntä levyn osaa. Muutoin kaiuttimet
voivat vahingoittua, kun äänenvoimakkuus äkillisesti
kasvaa.
Puhdistaminen
Puhdista kotelo, paneeli, painikkeet ja säätimet
mietoon pesuaineliuokseen kostutetulla
pehmeällä liinalla. Älä käytä hankaustyynyjä,
tahranpoistoaineita tai liuottimia, kuten alkoholia tai
bensiiniä.
Jos sinulla on järjestelmään liittyviä kysymyksiä tai
ongelmia, ota yhteyttä lähimpään Sony-
jälleenmyyjään.
Puhdistuslevyt, levyjen/linssin
puhdistusaineet
Älä käytä puhdistuslevyjä tai levyjen/linssin
puhdistusaineita (juoksevaa nestettä tai
sumutetta). Nämä voivat vioittaa laitetta.
Osien vaihtaminen
• Jos järjestelmää korjataan, korjatut osat voidaan ottaa
talteen uudelleenkäyttöä tai kierrätystä varten.
Television kuvan värit
Jos kaiuttimet vääristävät television kuvan värejä,
katkaise televisiosta virta ja kytke virta takaisin 15–
30 minuutin kuluttua. Jos television kuvan värien
vääristyminen jatkuu, siirrä kaiuttimet kauemmas
televisiosta.
7
FI
Laitteen siirtäminen
• Varmista ennen järjestelmän siirtämistä, että sisällä ei
ole levyä, ja irrota virtajohto pistorasiasta.
Tietoja levyistä
Levyjen käsittely
Tartu levyyn vain sen reunoista, jotta levy
pysyy puhtaana. Älä kosketa levyn pintaa.
Älä kiinnitä levyyn paperia tai teippiä.
Älä jätä levyä suoraan auringonvaloon
äläkä ilmanvaihtokanavan tai muiden
lämmönlähteiden lähelle. Älä jätä levyä
auringonpaisteeseen pysäköityyn autoon,
sillä lämpötila auton sisällä saattaa nousta
hyvin korkeaksi.
Sijoita levy omaan koteloonsa käytön jälkeen.
Puhdistaminen
Ennen kuin alat käyttää levyä, puhdista se
puhdistusliinalla.
Pyyhi levyä keskustasta reunoja kohti.
Älä käytä puhdistamiseen bensiiniä, tinneriä
tai muita liuottimia äläkä alan liikkeissä
myytäviä puhdistusaineita tai vinyylilevyjen
hoitamiseen tarkoitettuja antistaattisia
suihkeita.
Tässä järjestelmässä voi toistaa vain tavallisia
pyöreitä levyjä. Jos toistettava levy ei ole pyöreä
(vaan esimerkiksi suorakaiteen, sydämen tai
tähden muotoinen), järjestelmään voi tulla
toimintahäiriö.
Älä kiinnitä levyihin myynnissä olevia
tarvikkeita, kuten etikettejä tai nimitarroja.
TÄRKEÄ HUOMAUTUS
Huomio: Tämä laite voi pitää pysäytyskuvaa tai
kuvaruutunäyttökuvaa television kuvaruudussa
rajoituksettoman ajan. Jos jätät pysäytyskuvan tai
näyttökuvan television kuvaruutuun pitkäksi ajaksi,
kuvaruutu saattaa vahingoittua pysyvästi.
Projektiotelevisiot ovat erityisen herkkiä.
8
FI
Tekniset tiedot
Vahvistinosio
BDV-E690/BDV-E490/BDV-E290
LÄHTÖTEHO (nimellinen)
Vasen/oikea etukaiutin: 75 W + 75 W (3 ohmia,
1 kHz, harmoninen
särö 1 %)
LÄHTÖTEHO (vertailu)
Vasen etukaiutin/oikea etukaiutin/
vasen surround-kaiutin/oikea surround-kaiutin:
125 W (kanavaa kohti
3 ohmia, 1 kHz)
Keskikaiutin: 250 W (6 ohmia, 1 kHz)
Bassokaiutin: 250 W (6 ohmia, 80 Hz)
Tuloliitännät (analogiset)
AUDIO (AUDIO IN) Herkkyys: 1 V/400 mV
Tuloliitännät (digitaaliset)
TV (Audio Return Channel/OPTICAL)
Tuetut muodot: LPCM
2CH (enintään 48 kHz),
Dolby Digital, DTS
BDV-E190
LÄHTÖTEHO (nimellinen)
Vasen/oikea etukaiutin: 40 W + 40 W (3 ohmia,
1 kHz, harmoninen
särö 1 %)
LÄHTÖTEHO (vertailu)
Vasen etukaiutin/oikea etukaiutin/
vasen surround-kaiutin/oikea surround-kaiutin:
40 W (kanavaa kohti
3 ohmia, 1 kHz)
Keskikaiutin: 70 W (6 ohmia, 1 kHz)
Bassokaiutin: 70 W (6 ohmia, 80 Hz)
Tuloliitännät (analogiset)
AUDIO (AUDIO IN) Herkkyys: 2 V/700 mV
Tuloliitännät (digitaaliset)
TV (Audio Return Channel/OPTICAL)
Tuetut muodot: LPCM
2CH (enintään 48 kHz),
Dolby Digital, DTS
BDV-EF420
LÄHTÖTEHO (nimellinen)
Vasen/oikea etukaiutin: 75 W + 75 W (3 ohmia,
1 kHz, harmoninen
särö 1 %)
LÄHTÖTEHO (vertailu)
Vasen etukaiutin/oikea
etukaiutin: 125 W (kanavaa kohden
3 ohmia, 1 kHz)
Bassokaiutin: 250 W (6 ohmia, 80 Hz)
Tuloliitännät (analogiset)
AUDIO (AUDIO IN) Herkkyys: 1 V/400 mV
Tuloliitännät (digitaaliset)
TV (Audio Return Channel/OPTICAL)
Tuetut muodot: LPCM
2CH (enintään 48 kHz),
Dolby Digital, DTS
BDV-EF220
LÄHTÖTEHO (nimellinen)
Vasen/oikea etukaiutin: 40 W + 40 W (3 ohmia,
1 kHz, harmoninen
särö 1 %)
LÄHTÖTEHO (vertailu)
Vasen etukaiutin/oikea
etukaiutin: 40 W (kanavaa kohden
3 ohmia, 1 kHz)
Bassokaiutin: 70 W (6 ohmia, 80 Hz)
Tuloliitännät (analogiset)
AUDIO (AUDIO IN) Herkkyys: 2 V/700 mV
Tuloliitännät (digitaaliset)
TV (Audio Return Channel/OPTICAL)
Tuetut muodot: LPCM
2CH (enintään 48 kHz),
Dolby Digital, DTS
Video-osio
Lähtösignaalit VIDEO: 1 Vp-p 75 ohmia
HDMI-osio
Liitin Tyyppi A (19-nastainen)
BD-/DVD-/Super Audio CD-/CD-järjestelmä
Signaalijärjestelmä PAL
USB-osio
(USB) -liitäntä: Tyyppi A (USB-muistin,
muistikortin lukijan sekä
digitaalisen
valokuvakameran ja
videokameran
kytkemiseen)
LAN-osio
LAN (100) -liitäntä 100BASE-TX-liitäntä
FM-viritinosio
Järjestelmä Kidelukittu digitaalinen
PLL-synteesiviritin
Viritysalue 87,5–108,0 MHz (tarkkuus
50 kHz)
Antenni FM-johtoantenni
Antenniliitännät 75 ohmia,
tasapainottamaton
9
FI
Kaiuttimet
Etu-/surround-kaiutin (SS-TSB119) mallille
BDV-E690
Etukaiutin (SS-TSB119) malleille BDV-E490/
BDV-EF420
Mitat (noin) 260 mm × 1 190 mm ×
260 mm (l/k/s)
Paino (noin) 2,9 kg (kaiutinjohdon ja
jalustan kanssa)
Etukaiutin (SS-TSB117) mallille BDV-EF220
Mitat (noin) 91 mm × 148 mm × 87 mm
(l/k/s)
Paino (noin) 0,33 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Etu-/surround-kaiutin (SS-TSB118) mallille
BDV-E290
Surround-kaiutin (SS-TSB118) mallille
BDV-E490
Mitat (noin) 95 mm × 210 mm × 93 mm
(l/k/s)
Paino (noin) Etukaiutin:
0,54 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Surround-kaiutin:
0,62 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Etu-/surround-kaiutin (SS-TSB117) mallille
BDV-E190
Mitat (noin) 91 mm × 148 mm × 87 mm
(l/k/s)
Paino (noin) Etukaiutin:
0,33 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Surround-kaiutin:
0,38 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Keskikaiutin (SS-CTB113) malleille BDV-E690/
BDV-E490/BDV-E290
Mitat (noin) 245 mm × 87 mm × 78 mm
(l/k/s)
Paino (noin) 0,59 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Keskikaiutin (SS-CTB112) mallille BDV-E190
Mitat (noin) 145 mm × 94 mm × 84 mm
(l/k/s)
Paino (noin) 0,39 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Bassokaiutin (SS-WSB115) malleille
BDV-E690/BDV-E490/BDV-EF420
Mitat (noin) 225 mm × 365 mm ×
320 mm (l/k/s)
Paino (noin) 6,1 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Bassokaiutin (SS-WSB114) mallille BDV-E290
Mitat (noin) 215 mm × 335 mm ×
260 mm (l/k/s)
Paino (noin) 3,9 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Bassokaiutin (SS-WSB113) malleille
BDV-E190/BDV-EF220
Mitat (noin) 177 mm × 280 mm ×
245 mm (l/k/s)
Paino (noin) 2,7 kg (kaiutinjohdon
kanssa)
Yleistä
Käyttöjännite 220–240 V AC,
50/60 Hz
Tehonkulutus
BDV-E690/BDV-E490/BDV-E290
Toiminnassa: 130 W
Valmiustilassa: 0,3 W
(virransäästötilassa)
BDV-E190 Toiminnassa: 95 W
Valmiustilassa: 0,3 W
(virransäästötilassa)
BDV-EF420 Toiminnassa: 75 W
Valmiustilassa: 0,3 W
(virransäästötilassa)
BDV-EF220 Toiminnassa: 60 W
Valmiustilassa: 0,3 W
(virransäästötilassa)
Mitat (noin) 430 mm × 50 mm ×
275 mm (l/k/s) ulkonevat
osat mukaan lukien
Paino (noin)
BDV-E690/BDV-E490/BDV-E290/BDV-E190
2,8 kg
BDV-EF420/BDV-EF220 2,7 kg
Rakennetta ja teknisiä tietoja saatetaan muuttaa siitä
erikseen ilmoittamatta.
Valmiustilan tehonkulutus on 0,3 W.
Digitaalisella S-Master-vahvistimella saavutetaan
yli 85 %:n hyötysuhde.
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60

Sony BDV-EF220 pikaopas

Kategoria
Blu-Ray players
Tyyppi
pikaopas
Tämä käsikirja sopii myös