IKEA KV PL 910 A++ WS Käyttöohjeet

Tyyppi
Käyttöohjeet

Tämä käsikirja sopii myös

SUOMI 32
Ennen ensimmäistä käyttökertaa
Tämä laite on tarkoitettu kotitalouskäyttöön.
Lue huolellisesti nämä käyttöohjeet, jotka
sisältävät laitteen kuvauksen ja hyödyllisiä
neuvoja.
Näin opit käyttämään laitetta parhaalla
tavalla.
Säilytä ohjeet tulevaa tarvetta varten.
1. Poistettuasi laitteen pakkauksestaan
tarkasta, että se ei ole vahingoittunut
ja että ovi sulkeutuu moitteettomasti.
Mahdollisista vioista on ilmoitettava
IKEA-huoltopalveluun mahdollisimman
pian.
2. Odota vähintään kaksi tuntia ennen
kuin kytket laitteen toimintaan, jotta
jäähdytyspiiri toimii täydellä teholla.
3. Sähköasennuksen ja -liitännän saa tehdä
vain ammattitaitoinen sähköasentaja
noudattaen valmistajan ohjeita ja
paikallisia turvallisuusmääräyksiä.
4. Puhdista laite sisältä ennen käyttöä.
Varotoimia ja yleisiä suosituksia
Asennus ja liitäntä
Laitteen käsittelyssä ja asennuksessa
tarvitaan vähintään kaksi henkilöä.
Varo, ettet vahingoita lattioita
(esimerkiksi parkettia) siirtäessäsi
laitetta.
Tarkista asennuksen yhteydessä, ettei
laite ole virtajohdon päällä.
Varmista, että laite ei ole lämmönlähteen
lähellä.
Riittävän ilmankierron varmistamiseksi
laitteen kummallekin sivulle ja
yläpuolelle on jätettävä vapaata tilaa
asennusohjeiden mukaisesti.
Älä peitä tai tuki laitteen
ilmanvaihtoaukkoja.
Älä vahingoita laitteen
jäähdytysputkistoa.
Sijoita laite tukevalle ja tasaiselle
lattialle, tarkoituksenmukaiseen ja
riittävän tilavaan paikkaan.
Sijoita laite kuivaan ja hyvin ilmastoituun
tilaan.
Laite on säädetty toimimaan alla
olevassa taulukossa esitetyillä
lämpötila-alueilla, arvokilpeen merkityn
ilmastoluokan mukaisesti. Laite ei
mahdollisesti toimi kunnolla, jos se on
ollut kauan näitä lämpötila-arvoja
lämpimämmässä tai kylmemmässä
tilassa.
Varmista, että arvokilvessä mainittu
jännite vastaa sähköverkon jännitettä.
Ilmasto-luokka Ymp. lämp.
(°C)
Ymp. lämp.
(°F)
SN 10–32 50–90
N 16–32 61–90
ST 16–38 61–100
T 16–43 61–110
Älä käytä liitoskappaleita, jakorasioita
tai jatkojohtoja.
Kytke laite vesijohtoverkkoon uuden
Turvallisuusohjeet 32
Tuotteen kuvaus 34
Ensimmäinen käyttökerta 35
Päivittäinen käyttö 35
Puhdistus ja huolto 37
Vianmääritys 39
Tekniset tiedot 42
Ympäristönsuojelu 43
IKEA-TAKUU 44
Turvallisuusohjeet
Sisältö
SUOMI 33
laitteen mukana toimitetulla putkella. Älä
käytä vanhan laitteen putkea.
Muutosten tekeminen virtajohtoon tai
sen vaihtaminen on sallittu ainoastaan
ammattitaitoiselle sähköasentajalle tai
valtuutetulle huoltoliikkeelle.
Laite on voitava irrottaa sähköverkosta
joko irrottamalla pistoke pistorasiasta
tai pistorasian edelle asennetun
kaksinapaisen verkkokytkimen avulla.
Turvallisuus
Älä säilytä laitteen sisällä räjähdysalttiita
aineita, kuten tulenarkaa ponnekaasua
sisältäviä suihkepulloja.
Älä säilytä tai käytä kaasua, bensiiniä
tai muita tulenarkoja kaasuja tai
nesteitä tämän tai minkään muunkaan
kodinkoneen läheisyydessä. Höyryt
voivat aiheuttaa tulipalon tai
räjähdyksen.
Älä yritä nopeuttaa sulatusta
mekaanisten apuvälineiden,
sähkölaitteiden tai kemikaalien
avulla. Käytä ainoastaan valmistajan
suosittelemia välineitä.
Älä käytä tai säilytä tuotteen sisällä
sähkölaitteita, elleivät ne ole valmistajan
nimenomaan hyväksymää tyyppiä.
Tätä laitetta ei ole tarkoitettu fyysisesti,
aisteiltaan tai henkisesti rajoitteisten
tai kokemattomien tai taitamattomien
henkilöiden (eikä myöskään lasten)
käyttöön, ellei heidän turvallisuudestaan
vastaava henkilö valvo tai opasta heitä
laitteen käytössä.
Älä anna lasten leikkiä laitteella tai
mennä sen sisälle tukehtumis- tai
loukkuunjäämisvaaran välttämiseksi.
Älä laita suuhun kylmävaraajien
(mallikohtainen varuste) sisältämää
(myrkytöntä) ainetta.
Älä nauti jääkuutioita tai mehujäitä
suoraan pakastimesta, sillä ne voivat
aiheuttaa kylmävammoja.
yttö
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite
irti sähköverkosta ennen minkään huolto-
tai puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Kaikki jää- ja vesiautomaatilla varustetut
laitteet on liitettävä juomavesiverkkoon
(paine 0,17–0,81 Mpa (1,7–8,1 bar)).
Jääkuutio- ja/tai vesiautomaatit, joita ei
ole liitetty suoraan juomavesiverkkoon,
saa täyttää vain puhtaalla juomavedellä.
Älä laita pakastimeen nesteitä
lasiastioissa, ne voivat särkyä.
Vältä pakkaamattomien ruokien
säilyttämistä kosketuksissa jääkaapin tai
pakastimen sisäpintoihin.
Valmistaja ei vastaa millään tavalla
vahingoista, jotka ovat aiheutuneet
edellä mainittujen ohjeiden ja varoitusten
huomiotta jättämisestä.
Jää- ja vesiautomaatin puhdistus,
sanitointi ja huolto (mallikohtainen)
Ellei näitä sanitointiohjeita noudateta, veden
hygieenisyys ja turvallisuus voivat vaarantua.
Kun otat laitteen käyttöön, juoksuta vettä
sen läpi aluksi 9–14 litraa eli noin 6–7
minuutin ajan (ei välttämättä jatkuvasti,
mutta yhteensä ennen käyttöä) ja heitä
pois ensimmäisten 24 tunnin aikana
valmistunut jää.
Aseta irrotettava vesihana
(mallikohtainen) paikalleen täysin
puhtain käsin.
Puhdista jääkuutioastia säännöllisesti
käyttäen vain puhdasta vettä.
Desin oi jää- ja vesiautomaatti kuuden
kuukauden välein elintarvikkeille
soveltuvalla desin ointiaineella
(natriumhypokloriittia sisältävä), joka
ei muuta materiaalien ominaisuuksia.
Huuhtele vedellä ennen käyttöä.
Jää- ja vesiautomaatin osien tilalle
saa vaihtaa ainoastaan alkuperäiset,
valmistajan toimittamat osat.
SUOMI 34
Tuotteen kuvaus
Jääkaappiosasto
1
Painikkeella kytkettävä puhallin ja
suodatin
2
Lamppu
3
Hyllyt/ritilät
4
Arvokilpi
5
Hedelmä- ja vihanneslaatikko
6
Hedelmä- ja vihanneslaatikon
väliseinä
7
Kätisyyden vaihtosarja
11
Ovihyllyt
12
Kananmunalokero
Pakastinosasto
8
Kahvalliset pakasteiden
säilytyskorit
9
Alakorit
10
Jääkuutioastiat
13
Hyllyt
Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen
laitteen käyttöä.
Varusteet
Kananmunalokero
1x
Jääkuutioastia
1x
Teknisiä toimenpiteitä saa tehdä vain
ammattitaitoinen huoltoteknikko tai
valtuutettu huoltoliike.
1
11
3
5
6
7
11
4
12
8
13
13
8
9
10
2
8
SUOMI 35
Kytke laite verkkovirtaan.
Laite on säädetty valmiiksi tehtaalla
elintarvikkeille sopivaan säilytyslämpötilaan
(MED).
Huomaa: Kytkettyäsi laitteen toimintaan
odota 4–6 tuntia, kunnes se on jäähtynyt
normaalin täyttömäärän vaatimaan
lämpötilaan.
Ensimmäinen käyttökerta
Lämpötilojen valintaohjeet
Lämpötilaa säädetään painamalla
käyttöpaneelin painiketta.
Lämpötila-asetusten valintapainikkeella
voidaan asettaa haluttu lämpötilataso
siirtymällä korkeimmasta lämpötilasta
portaittain kylmimpään.
Painikkeen painaminen muuttaa
asetusarvoja kiertävästi.
Asetusarvo vaikuttaa samanaikaisesti sekä
jääkaappi- että pakastinosastoon.
Kun laitteeseen kytketään virta ensimmäisen
kerran, käytössä on tehdasasetus eli
keskiasento.
Asetusarvojen tasot on esitetty seuraavassa
taulukossa:
Korkea lämpötila
Keskikorkea lämpötila
(Eko-asetus; vihreä)
Keskilämpötila
Keskimatala lämpötila
Matala lämpötila
Selitys
Merkkivalo ei pala
Merkkivalo palaa
Pikajäähdytys
Pikajäähdytystoimintoa on suositeltavaa
käyttää, kun jääkaappiosastoon laitetaan
hyvin paljon ruokia.
Kun käyttöpaneelin painiketta painetaan
kolmen sekunnin ajan, jääkaappiosastoon
laitetut elintarvikkeet jäähtyvät nopeammin.
Päivittäinen käyt
A
Pikajäähdytystoiminto
B
Lämpötilan asetusarvojen näyttö
C
Lämpötilan valinta /
Pikajäähdytyspainike (vähintään 3 s)
D
Sisävalon kytkin
Käyttöpaneeli
A B C D
SUOMI 36
Pikajäähdytys Pikajäähdytys
kytketty kytketty
toimintaan pois toiminnasta
Pikajäähdytyksen merkkivalo (keltainen)
syttyy. Toiminto poistuu automaattisesti
käytöstä kuuden tunnin kuluttua.
Pikajäähdytys voidaan kytkeä pois
toiminnasta manuaalisesti painamalla
samaa käyttöpaneelin painiketta kolmen
sekunnin ajan, jolloin keltainen merkkivalo
sammuu.
Huomio:
- Pikajäähdytys on suositeltavaa
kytkeä toimintaan myös silloin, kun
pakastinosastoon laitetaan tuoreita
elintarvikkeita.
- Pikajäähdytyksen tarkoitus on
maksimoida pakastuskapasiteetti, minkä
vuoksi se on kytkettävä toimintaan ennen
kuin pakastettavat tuotteet laitetaan
pakastimeen.
Tuoreiden elintarvikkeiden pakastaminen
Laita pakastettavat elintarvikkeet
pakastinosaston alakoriin. Vältä suoraa
kosketusta jo pakastettujen tuotteiden
kanssa. Kun haluat pakastaa arvokilpeen
merkityn enimmäismäärän elintarvikkeita,
poista ylälaatikko ja laita elintarvikkeet
suoraan ritilöiden päälle.
Puhallin (jos toimitettu laitteen mukana)
Puhallin tehostaa lämmönjakelua
jääkaappiosaston sisällä, mikä parantaa
elintarvikkeiden säilyvyyttä.
Puhallin käynnistetään ja sammutetaan
painikkeella.
On suositeltavaa käynnistää puhallin,
kun ilman lämpötila on yli 27–28 °C, kun
lasihyllyille tulee pisaroita tai olosuhteet
ovat erittäin kosteat.
Puhaltimen käynnistäminen tehostaa
jäähdytystä. Termostaattia joudutaan
ehkä säätämään, jos halutaan säilyttää
laitteen suositeltavat lämpötila-asetukset
puhaltimen ollessa käytössä.
Jos jääkaappi on liian kylmä, puhallin
voidaan kytkeä pois päältä.
Puhaltimeen kuuluu suodatin. Suodattimen
vaihto-ohjeet on esitteessä, jonka löydät
hedelmä- ja vihanneslaatikosta.
Varoitus !
Älä estä ilman kulkua asettamalla
elintarvikkeita ilmanottoalueen eteen.
Puhallin toimii VAIN, kun kompressori on
toiminnassa.
Muista sammuttaa puhallin, kun ympäristön
lämpötila on alhainen.
Jääkaapin varusteita ei saa pestä
astianpesukoneessa.
Pakastinosasto
Tässä jääkaapissa on merkinnän
mukainen pakastinosasto. Valmispakasteita
voidaan säilyttää pakkauksessa mainitun
ajan. Myös tuoreiden elintarvikkeiden
pakastaminen on mahdollista, kun
varmistetaan, että uudet pakkaukset
eivät kosketa jo pakastettuja tuotteita.
Vuorokauden (24 h) sisällä pakastettavien
tuoreiden elintarvikkeiden enimmäismäärä
on merkitty arvokilpeen. Osittain sulaneita
elintarvikkeita ei ole suositeltavaa pakastaa
uudelleen. Sulaneet elintarvikkeet on
käytettävä 24 tunnin kuluessa.
Korien poistaminen (mallikohtaisesti)
Vedä laatikoita ulospäin niin kauas kuin ne
tulevat, nosta kevyesti ja ota pois.
Huomaa: Pakastinosastoa voidaan tilan
lisäämiseksi käyttää myös ilman laatikoita.
Kun olet asettanut elintarvikkeet ritilöille,
varmista, että pakastimen ovi sulkeutuu
kunnolla.
Jääkuutioiden valmistus (jos
jääkuutioastia toimitettu laitteen mukana)
Täytä 2/3 jääkuutioastioista vedellä ja
pane astia pakastimeen. Älä käytä astian
irrottamiseen teräviä tai leikkaavia esineitä.
SUOMI 37
Puhdista laite säännöllisesti käyttäen
pehmeää puhdistusliinaa, lämmintä
vettä ja vähän pesuainetta, joka soveltuu
jääkaapin sisäosan puhdistamiseen. Älä
käytä hankaavia aineita tai välineitä. Jotta
sulatusvesi poistuu jatkuvasti oikeaa väylää
pitkin, puhdista säännöllisesti jääkaapin
takaseinässä, hedelmä- ja vihanneslaatikon
kohdalla oleva poistoaukko käyttäen apuna
laitteen mukana toimitettua välinettä (katso
kuva 1).
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
virtalähteestä ennen minkään puhdistus- tai
huoltotoimenpiteen aloittamista.
Kuva 1
Pakastinosaston sulattaminen
Huurtumattomat pakastimet kierrättävät
kylmää ilmaa elintarvikkeiden säilytystilassa
ja estävät jään muodostumisen, joten
pakastinta ei tarvitse lainkaan sulattaa.
Jäätyneet elintarvikkeet eivät tartu kiinni
pakastimen seinämiin, etiketit pysyvät
luettavina ja pakastintila säilyy siistinä ja
puhtaana.
Elintarvikkeiden säilyttäminen
Pakkaa elintarvikkeet sillä tavoin, että
pakkauksen läpi ei pääse vettä, kosteutta
tai höyryä. Tällä tavoin vältät hajujen ja
makujen siirtymisen jääkaapin sisällä, ja
näin myös pakasteet säilyvät paremmin.
Älä koskaan pane pakastimeen kuumaa
ruokaa. Lämpimien ruokien jäähdyttäminen
ennen pakastamista säästää energiaa ja
pidentää laitteen käyttöikää.
Lyhyen loman aikana
Laitetta ei tarvitse kytkeä irti sähköverkosta
alle kolme viikkoa kestävän poissaolon
ajaksi.
Käytä loppuun helposti pilaantuvat ruoat ja
pakasta muut ruoat.
Jos laitteessa on jääpala-automaatti:
1. Kytke se pois päältä.
2. Sulje jääpala-automaatin vedensyöttö.
3. Tyhjennä jääpala-astia.
Muuton yhteydessä
1. Poista kaikki laitteen irrotettavat
sisäosat.
2. Pakkaa osat hyvin ja kiinnitä ne toisiinsa
teipillä, jotta ne eivät kolhiudu toisiaan
vasten tai irtoa paikaltaan.
3. Ruuvaa säädettävät jalat siten, että ne
eivät kosketa tukipintaa.
4. Teippaa kiinni molemmat ovet ja kiinnitä
virtajohto laitteeseen teipillä.
Jos laitetta ei käytetä pitkään aikaan
Kytke laite irti sähköverkosta, ota kaikki
elintarvikkeet pois, sulata ja puhdista
laite. Jätä ovet raolleen, jotta ilma pääsee
kiertämään osastojen sisällä. Tämä estää
homeen ja pahan hajun muodostumisen.
Sähkökatkon sattuessa
Kysy sähkölaitokselta, kuinka kauan
sähkökatkon arvellaan kestävän.
Korkeintaan 24 tunnin sähkökatko
Pidä laitteen molemmat ovet suljettuina.
Näin kaapissa olevat elintarvikkeet pysyvät
mahdollisimman pitkään kylminä.
Yli 24 tunnin sähkökatko
1. Tyhjennä pakastinosasto ja siirrä
elintarvikkeet varapakastimeen. Jos
käytössäsi ei ole varapakastinta tai
keinojäätä, pyri käyttämään ruoat, jotka
pilaantuvat nopeimmin.
2. Tyhjennä jääastia.
Huomaa:
- Muista, että täysi laite säilyy kylmänä
pidempään kuin vajaatäyttöinen laite.
- Jos pakasteissa näkyy vielä jäähileitä,
Puhdistus ja huolto
SUOMI 38
ne voidaan pakastaa uudelleen täysin
turvallisesti; ruoan maku ja tuoksu
saattavat kuitenkin muuttua.
- Jos pakasteiden kunto näyttää heikolta, ne
on paras heittää pois.
Lampun vaihtaminen
Irrota jääkaappi aina virtalähteestä ennen
lampun vaihtamista.
Jos sisävalo ei toimi:
1. Irrota lampun suojus: pane sormet
sivuilla oleviin ilmankiertoaukkoihin (1),
levitä suojusta varovasti ja nosta se ylös.
2. Tarkista lamppu. Ruuvaa tarvittaessa
viallinen lamppu irti ja vaihda se uuteen
(lampun enimmäisteho näkyy lampun
suojuksessa).
3. Aseta lampun suojus paikoilleen.
Älä jätä lamppua ilman suojusta.
Laitteen toimintahäiriöt
Kun laite kytketään sähköverkkoon,
ensimmäisten 10 minuutin toiminnan aikana
näytössä voi näkyä ilmoitus anturiviasta
seuraavan taulukon mukaisesti:
Jääkaapin haihduttimen
anturin vika
Jääkaapin anturin vika
Jääkaapin ja haihduttimen
anturin vika
Selitys
Merkkivalo ei pala
Merkkivalo vilkkuu
Laite on toiminnassa ja elintarvikkeet
säilyvät moitteettomina, mutta
huoltopalveluun on otettava yhteyttä ja
ilmoitettava hälytyskoodi.
SUOMI 39
Ongelma Mahdollinen syy Ratkaisu
Laitteen käyntiääni
on kova (katso kohta
Huomautuksia).
Laitetta ei ole asennettu
oikein.
Tarkista, onko laite tukevasti
paikallaan (kaikkien jalkojen tulee
koskea lattiaan).
Laitteen sisälle laitetut
tavarat eivät ole oikein
paikallaan.
Tarkista, että
- sisäosat on laitettu oikein
paikalleen
- pullot ja astiat eivät koske
toisiaan.
Laite ei toimi. Ongelma saattaa liittyä
laitteen virransyöttöön.
Tarkista, että
- kyseessä ei ole sähkökatko
- pistoke on kiinnitetty kunnolla
pistorasiaan ja mahdollinen
verkkokytkin on oikeassa
asennossa (on)
- asunnon sähköjärjestelmän
vikavirtakytkimet ovat kunnossa
- virtajohto on ehjä.
Laite on kytketty pois
toiminnasta.
Kytke laite toimintaan.
Sisävalo ei toimi. Lamppu on
mahdollisesti palanut.
Kytke laite irti sähköverkosta,
tarkista lamppu ja vaihda tilalle
tarvittaessa uusi (katso kohta
Päivittäinen käyttö).
Lamppu ei ole oikein
paikallaan.
Kytke laite irti verkkovirrasta,
tarkista kiinnitys ja kierrä lamppu
tarvittaessa kunnolla paikalleen.
Vianmääritys
Varoitus! Irrota laite sähköverkosta ennen kuin aloitat vianmääritystoimet.
Muut kuin tässä käyttöohjeessa esitetyt vianmääritystoimet ovat sallittuja vain
ammattitaitoiselle sähköasentajalle tai muulle asiantuntevalle henkilölle.
SUOMI 40
Ongelma Mahdollinen syy Ratkaisu
Osastojen
sisälämpötila ei ole
tarpeeksi kylmä.
Vettä valuu liikaa.
Syitä saattaa olla useita
(katso Ratkaisut).
Tarkista, että
- ovet ovat kunnolla kiinni
- laitetta ei ole asennettu
lämmönlähteen lähelle
- asetettu lämpötila on oikea
-ilmankierto laitteen alaosassa olevien
ritilöiden läpi ei ole estynyt.
- Jääkaappiin tai
pakastimeen on
laitettu paljon ruokaa.
- Ovia on avattu liian
usein.
- Kuumalla säällä, tai
jos huone on hyvin
lämmin, moottori käy
kauemmin.
Korjaustoimenpiteitä ei tarvita.
Jääkaappiosaston
pohjalla on vettä.
Sulatusveden
tyhjennysaukko on
tukossa.
Puhdista sulatusveden poistoaukko
(katso Huolto ja puhdistus).
Jääkaappiin kertyy
kosteutta.
Ilmastointiaukot
saattavat olla
tukossa, mikä estää
asianmukaisen
ilmankierron.
Korjaustoimenpiteitä ei tarvita.
- Laitteen sisään
pääsee kosteutta
huoneen ilmasta.
- Ruokia ei ole pakattu
oikein..
Älä pidä ovea auki pitempään kuin on
tarpeen.
Kuivaa kaikki kosteat astiat ennen kuin
laitat ne jääkaappiin.
Laitteen etuosa on
lämmin oven tiivisteen
kohdalla.
Tämä ei ole vika.
Laite on suunniteltu
näin kosteuden
muodostumisen
välttämiseksi.
Korjaustoimenpiteitä ei tarvita.
Ovet eivät sulkeudu
ja avaudu kunnolla.
Syitä saattaa olla useita
(katso Ratkaisut).
Tarkista, että
- pakkaukset eivät estä oven
sulkeutumista
- sisäosat eivät ole pois paikaltaan
- oven tiivisteet eivät ole likaiset tai
tahmeat
- laite on tasapainossa.
SUOMI 41
Ongelma Mahdollinen syy Ratkaisu
Puhallin ei toimi. Puhallinta ei ole kytketty
toimintaan.
Paina painiketta.
- Kompressoria ei ole
kytketty toimintaan.
Korjaustoimenpiteitä ei tarvita.
Huomautuksia:
Seuraavat laitteen toiminnan aikana
kuuluvat äänet ovat normaaleja:
- sihisevä ääni, joka kuuluu, kun laite
kytketään toimintaan ensimmäisen kerran
tai pitkän tauon jälkeen
– pulputtava ääni, jonka aiheuttaa
kylmäaineen virtaus putkistossa
– surina, joka aiheutuu vesiventtiilin
toiminnasta tai puhaltimen
käynnistymisestä
– ratiseva ääni, joka kuuluu kompressorin
käynnistyessä tai jääpalojen pudotessa
jääpala-astiaan – naksahdukset
kompressorin käynnistyessä ja pysähtyessä
– kompressori käynnistyy ja pysähtyy
epäsäännöllisin välein riippuen ympäristön
lämpötilasta ja/tai termostaatin säädöstä
Ennen kuin otat yhteyttä valtuutettuun
huoltoliikkeeseen:
Käynnistä laite uudelleen ja tarkista, onko
häiriö poistunut. Mikäli näin ei ole, kytke
laite pois toiminnasta ja toista toimenpide
noin tunnin kuluttua.
Jos laite ei edellä kuvattujen tarkistusten ja
uudelleenkäynnistyksen jälkeen vieläkään
toimi moitteettomasti, ota yhteys huoltoon.
Kuvaile selkeästi ongelma ja ilmoita:
• vian tyyppi
• laitteen malli
• laitteen tyyppi ja sarjanumero (merkitty
arvokilpeen)
• huoltokoodi (numero on merkitty laitteen
sisäpuolelle kiinnitettyyn arvokilpeen,
sanan SERVICE jälkeen).
Huomaa:
Laitteen oven kätisyyden vaihtamista ei
katsota takuutoimenpiteeksi.
SUOMI 42
Tekniset tiedot
Mitat FCF 191/100
Korkeus 1750
Leveys 595
Syvyys 640
Nettotilavuus (l) Jääkaappi 191
Nettotilavuus (l) Pakastin 10 0
Sulatusjärjestelmä
Jääkaappi Automaattinen
Pakastin Automaattinen
Tähtiluokitus 4
Lämpötilan nousuaika (h) 12
Pakastusteho (kg/24 h) 4,5
Energiankulutus (kwh/24 h) 0,86
Melutaso (dBa) 42
Energialuokka A+
Tekniset tiedot on
merkitty laitteen
sisäpuolelle kiinnitettyyn
arvokilpeen ja
energiatarraan.
SUOMI 43
Ympäristönsuojelu
1. Pakkaus
Pakkaus on valmistettu 100-prosenttisesti
kierrätettävistä materiaaleista, ja siinä on
kierrätysmerkki. Hävitä se paikallisten
jätehuoltomääräysten mukaisesti. Pidä
pakkausmateriaalit (muovipussit,
polystyreenipalat jne.) poissa lasten
ulottuvilta, sillä ne voivat aiheuttaa
vaaratilanteita.
2. Käytöstäpoisto/hävittäminen
Laite on valmistettu kierrätettävistä
materiaaleista. Tämä laite on merkitty
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätystä
säätelevän WEEE-direktiivin (Waste
Electrical and Electronic Equipment)
2002/96/EY mukaisesti. Varmistamalla, että
laite poistetaan käytöstä asianmukaisesti,
voit auttaa estämään mahdollisia ympäristö-
ja terveyshaittoja.
Laitteessa tai sen mukana toimitetuissa
asiakirjoissa oleva symboli
tarkoittaa,
ettei laitetta saa hävittää kotitalousjätteiden
mukana. Laite on toimitettava sähkö- ja
elektroniikkakomponenttien keräys- ja
kierrätyspisteeseen.
Kun poistat laitteen käytöstä, tee se
käyttökelvottomaksi katkaisemalla virtajohto.
Irrota ovet ja hyllyt, jotta lapset eivät voi
päästä kaapin sisään ja jäädä loukkuun.
Noudata käytöstäpoistossa paikallisia
jätehuoltomääräyksiä. Toimita laite
kierrätyskeskukseen tai käytettyjä laitteita
vastaanottavaan liikkeeseen. Älä jätä laitetta
ilman valvontaa edes muutaman päivän
ajaksi, sillä se voi aiheuttaa vaaratilanteita
erityisesti leikkiville lapsille.
Lisätietoja tuotteen käsittelystä, talteenotosta
ja kierrätyksestä saa paikallisilta
viranomaisilta, jätehuoltolaitokselta tai
liikkeestä, josta tuote on ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC-kaasua.
Jäähdytysputkisto sisältää R600a (HC)
-kylmäainetta (katso laitteen sisään kiinnitetty
arvokilpi).
Isobutaania (R600a) käyttävät laitteet:
Isobutaani on luonnonkaasu, jolla ei ole
haitallisia ympäristövaikutuksia, mutta se on
tulenarkaa. Jäähdytysputkiston moitteeton
kunto on siis ehdottomasti varmistettava.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
• Tämä laite on suunniteltu elintarvikkeiden
säilyttämiseen, ja se on valmistettu
asetuksen (EY) nro 1935/2004 mukaisesti.
n
• Tämä laite on suunniteltu ja valmistettu ja
sitä markkinoidaan seuraavien direktiivien
mukaisesti:
– pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvallisuusmääräykset (korvaa direktiivin
73/23/ETY ja myöhemmät lisäykset)
– EMC-direktiivin 2004/108/EY
suojausvaatimukset.
Laitteen sähköturvallisuus voidaan taata
vain, kun se on kytketty hyväksyttyyn
maadoitusjärjestelmään.
SUOMI 44
IKEA-TAKUU
Miten kauan IKEA-takuu on voimassa?
Tämä takuu on voimassa viisi (5) vuotta
kodinkoneen ostopäivästä lukien.
LAGAN-merkkisten laitteiden takuu on
kaksi (2) vuotta. Todisteeksi vaaditaan
alkuperäinen ostokuitti. Takuuaikana
mahdollisesti tehdyt huoltotyöt eivät
pidennä kodinkoneen takuuaikaa.
Mitä laitteita IKEAn 5 vuoden takuu ei
koske?
LAGAN-merkkisiä kodinkoneita ja kaikkia
IKEA-tavaratalosta ennen 1. elokuuta 2007
ostettuja kodinkoneita.
Kuka vastaa takuupalvelusta?
IKEAn valtuutettu palveluntarjoaja
takaa palvelun suorittamisen oman
huoltopalvelunsa tai valtuutettujen
huoltokumppaneiden verkoston kautta.
Mitä takuu kattaa?
Takuu kattaa kodinkoneiden materiaali- ja
valmistusvirheiden aiheuttamat virheet
siitä päivästä lähtien, kun tuote ostetaan
IKEA-tavaratalosta. Takuu koskee vain
kotitalouskäyttöä. Poikkeukset mainitaan
kohdassa “Mitä tämä takuu ei kata?”.
Takuuaikana takuu kattaa vian korjaamisesta
aiheutuvat kustannukset, kuten korjaustyöt,
osat ja työ- ja matkakustannukset
edellyttäen, että laite voidaan korjata ilman
erityiskustannuksia. Näissä olosuhteissa
sovelletaan EU-direktiiviä (99/44/EY) sekä
paikallisia määräyksiä. Korvatuista osista
tulee IKEAn omaisuutta.
Mitä IKEA tekee ongelman
ratkaisemiseksi?
IKEAn nimeämä palveluntarjoaja tarkistaa
tuotteen ja päättää oman harkintansa
mukaan, kuuluuko vika takuun piiriin. Mikäli
näin on, IKEAn nimeämä palveluntarjoaja
tai sen valtuutettu huoltokumppani oman
huoltopalvelunsa kautta oman harkintansa
mukaan joko korjaa viallisen tuotteen
tai vaihtaa sen uuteen samanlaiseen tai
vastaavaan tuotteeseen. Korvatuista osista
tulee IKEAn omaisuutta.
Mitä tämä takuu ei kata?
• Normaalia kulumista.
Tahallisia tai huolimattomuudesta
aiheutuneita vahinkoja, käyttöohjeiden
noudattamisen laiminlyömisestä,
virheellisestä asennuksesta tai
väärään jännitteeseen liittämisestä
aiheutuneet vahingot, kemiallisesta
tai sähkökemiallisesta reaktiosta,
ruosteesta, syöpymisestä tai
vesivahingoista aiheutuneet
vahingot, syöttöveden liiallisesta
kalkkipitoisuudesta tai epänormaaleista
ympäristöolosuhteista aiheutuneet
vahingot mukaan lukien, mutta niihin
rajoittumatta.
Kulutushyödykkeinä pidettäviä osia,
kuten paristoja ja lamppuja.
Ei-toiminnallisten ja koristeellisten osien
vikoja, jotka eivät vaikuta kodinkoneen
normaaliin käyttöön, esim. naarmuja ja
värieroja.
Vieraiden esineiden tai aineiden tai
suodattimissa, tyhjennysjärjestelmissä
tai pesuainelokeroissa olevien
tukosten poistamisen tai kodinkoneen
puhdistuksen aiheuttamia satunnaisia
vahinkoja.
Seuraavia osia koskevia vahinkoja:
lasikeraaminen taso, varusteet, astia-
ja ruokailuvälinekorit, vedenotto- ja
tyhjennysletkut, tiivisteet, lamput ja
lampun suojukset, näytöt, kytkimet,
kuoret ja niiden osat. Tämä pätee,
ellei näiden vahinkojen voida todistaa
syntyneen valmistusvirheiden vuoksi.
Tapauksia, joissa huoltokäynnin aikana
kodinkoneessa ei havaita vikaa.
Muiden kuin nimettyjen
palveluntarjoajien ja/tai valtuutetun
SUOMI 45
huoltokumppanin tekemiä korjauksia
tai korjauksia, joissa ei ole käytetty
alkuperäisiä varaosia.
Virheellisestä tai ohjeiden vastaisesta
asennuksesta johtuneita korjauksia.
Muussa kuin kotitalouskäytössä eli
ammattimaisessa käytössä syntynyttä
vikaa.
Kuljetusvaurioita. Jos asiakas
kuljettaa tuotteen kotiinsa tai muuhun
osoitteeseen, IKEA ei vastaa kuljetuksen
aikana mahdollisesti syntyvistä
vahingoista. Jos IKEA kuitenkin toimittaa
tuotteen asiakkaan toimitusosoitteeseen,
IKEA (ei tämä takuu) vastaa toimituksen
aikana tuotteelle syntyneistä
vahingoista.
Kustannuksia, jotka syntyvät laitteen
asentamisesta paikalleen.
Jos IKEAn nimeämä palveluntarjoaja
tai valtuuttama huoltoliike kuitenkin
korjaa tai korvaa laitteen tämän takuun
ehtojen mukaisesti, palveluntarjoaja tai
sen valtuutettu huoltoliike tarvittaessa
asentaa korjatun kodinkoneen uudelleen
tai asentaa korvatun laitteen.
Nämä rajoitukset eivät koske virheetön
työtä, jonka on suorittanut ammattitaitoinen
korjaaja käyttäen kodinkoneen alkuperäisiä
osia mukauttaakseen laitteen vastaamaan
toisen EU-maan teknisiä turvallisuusohjeita.
Miten kansallista lakia sovelletaan?
IKEA-takuu antaa ostajalle tietyt lailliset
oikeudet, jotka kattavat tai ylittävät kaikki
paikalliset lailliset vaatimukset.
Nämä ehdot eivät kuitenkaan rajoita
millään tavalla kuluttajansuojalaissa
määritettyjä kuluttajan oikeuksia.
Se ei rajoita mitenkään Kuluttajasuojalaissa
määritettyjä oikeuksia.
Voimassaoloalue
Laitteille, jotka on ostettu EU-maassa ja
jotka viedään toiseen EU-maahan, palvelu
tarjotaan uudessa maassa normaalisti
voimassa olevien takuuehtojen mukaisesti.
Velvoite palvelujen suorittamiseksi takuun
puitteissa on olemassa ainoastaan, jos laite
vastaa ja on asennettu:
- sen maan teknisten määräysten
mukaisesti, jossa takuupyyntö tehdään.
- asennusohjeiden ja käyttöoppaan
turvallisuusohjeiden mukaisesti.
IKEA-kodinkoneiden valtuutettu
MYYNNINJÄLKEINEN PALVELU
Ota yhteys IKEAn nimeämään myynnin
jälkeisestä palvelusta vastaavaan
huoltoliikkeeseen, kun:
haluat tehdä tämän takuun piiriin
kuuluvan huoltopyynnön
haluat pyytää lisäohjeita koskien
IKEA-kodinkoneen asennusta
IKEA-keittiökalusteisiin
haluat pyytää lisäohjeita koskien
IKEA-kodinkoneiden toimintoja.
Varmistaaksemme, että saat parhaan
mahdollisen avun, pyydämme tutustumaan
huolellisesti asennusohjeisiin ja/tai
käyttöohjeisiin ennen yhteydenottoa.
Huoltoliikkeiden yhteystiedot
Nopean palvelun saamiseksi
suosittelemme käyttämään
tässä käyttöohjeessa mainittuja
puhelinnumeroita. Ilmoita aina tässä
ohjekirjasessa esitetyt numerotiedot
koskien sitä laitetta, joka tarvitsee
huoltoa. Ilmoita lisäksi aina IKEAn
tuotenumero (8-numeroinen koodi)
ja laitteen arvokilvessä oleva
huoltokoodi (12-numeroinen koodi).
Viimeiseltä sivulta löytyvät
kaikki IKEAn valtuuttamat
myynnin jälkeisestä
palvelusta vastaavat
huoltoliikkeet ja kyseisen
maan yhteysnumerot.
SUOMI 46
PIDÄ OSTOKUITTI TALLESSA!
Se on todiste ostosta ja vaaditaan
takuuta varten. Lisäksi ostokuitissa
on mainittu IKEA-tavaratalon nimi ja
kunkin ostetun laitteen tuotenumero
(8-numeroinen koodi).
Tarvitsetko lisäapua?
Jos sinulla on kysymyksiä, jotka eivät liity
kodinkoneen huoltoon, ota yhteys IKEA-
asiakaspalveluun.
Ennen yhteydenottoa tutustu huolellisesti
laitteen mukana tuleviin ohjekirjoihin.
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64

IKEA KV PL 910 A++ WS Käyttöohjeet

Tyyppi
Käyttöohjeet
Tämä käsikirja sopii myös