IKEA CFS NP6 S Käyttöohjeet

Tyyppi
Käyttöohjeet
SUOMI 40
Ennen ensimmäistä käyttöä
Tämä laite on tarkoitettu kotitalouskäyttöön.
Lue huolellisesti nämä käyttöohjeet, jotka
sisältävät laitteen kuvauksen ja hyödyllisiä
neuvoja. Näin opit käyttämään laitetta
parhaalla tavalla.
Säilytä ohjeet tulevaa tarvetta varten.
1. Purettuasi laitteen pakkauksestaan
tarkista, ettei se ole vaurioitunut
kuljetuksessa ja että ovi sulkeutuu
kunnolla. Mahdollisista vioista on
ilmoitettava IKEA-huoltopalveluun
mahdollisimman pian.
2. Odota vähintään kaksi tuntia ennen
kuin kytket laitteen toimintaan, jotta
jäähdytyspiiri toimii täydellä teholla.
3. Sähköasennuksen ja -liitännän
saa tehdä vain ammattitaitoinen
sähköasentaja noudattaen
valmistajan ohjeita ja paikallisia
turvallisuusmääräyksiä.
4. Puhdista laite sisältä ennen sen käyttöä.
Varotoimia ja yleisiä suosituksia
Asennus ja liitäntä
Laitteen siirtämisessä ja asennuksessa
tarvitaan vähintään kaksi henkilöä.
Varo, ettet vahingoita lattioita
(esimerkiksi parkettia) siirtäessäsi
laitetta.
Tarkista asennuksen yhteydessä, ettei
laite ole virtajohdon päällä.
Varmista, että laite ei ole
lämmönlähteen lähellä.
Riittävän ilmankierron varmistamiseksi
laitteen kummallekin sivulle ja
yläpuolelle on jätettävä vapaata tilaa
asennusohjeiden mukaisesti.
Älä peitä tai tuki laitteen
ilmanvaihtoaukkoja.
Älä vahingoita jääkaapin
jäähdytysputkistoa.
Sijoita laite tukevalle ja tasaiselle
lattialle, tarkoituksenmukaiseen ja
riittävän tilavaan paikkaan.
Sijoita laite kuivaan ja hyvin ilmastoituun
tilaan. Laite on säädetty toimimaan
alla olevassa taulukossa esitetyillä
lämpötila-alueilla, arvokilpeen merkityn
ilmastoluokan mukaisesti. Laite ei
mahdollisesti toimi kunnolla, jos se on
ollut kauan näitä lämpötila-arvoja
lämpimämmässä tai kylmemmässä
tilassa.
Ilmastoluokka Ymp. lämp.
(°C)
Ymp. lämp.
(°F)
SN 10-32 50-90
N 16-32 61-90
ST 16-38 61-100
T 16-43 61-110
Varmista, että arvokilvessä mainittu
jännite vastaa sähköverkon jännitettä.
Älä käytä yksi- tai kaksiosaisia
jakorasioita tai jatkojohtoja.
Käytä vesiliitännässä ainoastaan
laitteen mukana toimitettua uutta letkua.
Älä käytä vanhan koneen letkua.
Muutosten tekeminen virtajohtoon tai
sen vaihtaminen on sallittu ainoastaan
ammattitaitoiselle sähköasentajalle tai
valtuutetulle huoltoliikkeelle.
Laite on voitava irrottaa sähköverkosta
Turvallisuusohjeet 40
Tuotteen kuvaus 42
Ensimmäinen käyttö 43
Päivittäinen käyttö 43
Puhdistus ja huolto 46
Vianmääritys 47
Tekniset tiedot 48
Ympäristö 49
IKEA-TAKUU 50
Turvallisuusohjeet
Sisällysluettelo
SUOMI 41
joko irrottamalla pistoke pistorasiasta
tai pistorasian edelle asennetun
kaksinapaisen verkkokytkimen avulla.
Turvallisuus
Älä säilytä laitteessa räjähdysalttiita
aineita, kuten tulenarkaa ponnekaasua
sisältäviä suihkepulloja.
Älä säilytä tai käytä kaasua, bensiiniä
tai muita tulenarkoja kaasuja tai
nesteitä tämän tai minkään muunkaan
kodinkoneen läheisyydessä. Höyryt
voivat aiheuttaa tulipalon tai
räjähdyksen.
Älä yritä nopeuttaa sulamista
mekaanisten apuvälineiden,
sähkölaitteiden tai kemikaalien
avulla. Käytä ainoastaan valmistajan
suosittelemia välineitä.
Älä käytä tai säilytä tuotteen sisällä
sähkölaitteita, elleivät ne ole valmistajan
nimenomaan hyväksymää tyyppiä.
Laitetta ei ole tarkoitettu fyysisesti,
aisteiltaan tai henkisesti rajoitteisten
tai kokemattomien ja taitamattomien
henkilöiden (ei myöskään lasten)
käyttöön ilman valvontaa, ellei heidän
turvallisuudestaan vastaava henkilö
valvo tai opasta heitä laitteen käytössä.
Välttääksesi tukehtumis- tai
loukkuunjäämisvaaran älä anna lasten
leikkiä laitteen läheisyydessä tai mennä
kaapin sisälle.
Älä laita suuhun kylmävaraajien
(mallikohtainen varuste) sisältämää
(myrkytöntä) ainetta.
Älä nauti jääkuutioita tai mehujäitä
suoraan pakastimesta, sillä ne voivat
aiheuttaa kylmävammoja.
yttö
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke
laite irti sähköverkosta ennen minkään
huolto- tai puhdistustoimenpiteen
aloittamista.
Kaikki laitteet, joissa on jääkuutio-
ja vesiautomaatti, on liitettävä
vesijohtoverkkoon (veden paine 0,17-
0,81 Mpa (1,7-8,1 bar)). Jää- ja/tai
vesiautomaatteihin, joita ei ole kytketty
suoraan vesijohtoverkkoon, saa lisätä
vain puhdasta vesijohtovettä.
Käytä jääkaappiosastoa vain tuoreiden
elintarvikkeiden säilyttämiseen ja
pakastinosastoa vain pakasteiden
säilyttämiseen, tuoreiden
elintarvikkeiden pakastamiseen ja
jääkuutioiden valmistamiseen.
Älä laita pakastimeen nesteitä
lasiastioissa, sillä ne voivat särkyä.
Valmistaja ei vastaa millään tavalla
vahingoista, jotka ovat aiheutuneet
edellä mainittujen ohjeiden ja varoitusten
huomiotta jättämisestä.
Jää- ja vesiautomaatin puhdistus,
sanitointi ja huolto (mallikohtainen)
Ellei näitä sanitointiohjeita noudateta,
veden hygieenisyys ja turvallisuus voivat
vaarantua.
Kun otat laitteen käyttöön, juoksuta
laitteen läpi vettä aluksi 9-14 litraa
tai 6-7 minuutin ajan (ei välttämättä
jatkuvasti, mutta joka tapauksessa ennen
käyttöä) ja heitä pois ensimmäisten 24
tunnin aikana valmistunut jää.
Aseta irrotettava vesihana
(mallikohtainen) paikalleen täysin
puhtain käsin.
Puhdista jääkuutioastia säännöllisesti
käyttäen vain puhdasta vettä.
• Desin oi jää- ja vesiautomaatti kuuden
kuukauden välein elintarvikkeille
soveltuvalla desin ointiaineella
(natriumhypokloriittia sisältävä), joka
ei muuta materiaalien ominaisuuksia.
Huuhtele vedellä ennen käyttöä.
Jää- ja vesiautomaatin osien tilalle
saa vaihtaa ainoastaan alkuperäiset,
valmistajan toimittamat osat.
Teknisiä toimenpiteitä saa tehdä vain
ammattitaitoinen huoltoteknikko tai
valtuutettu huoltoliike.
SUOMI 42
2
1
3
Tuotteen kuvaus
1
Pakastusosasto
2
Käyttöpaneeli
3
Laatikot ja ulosvedettävät korit
4
Arvokilpi (laitteen sisällä)
5
Kylmävaraajat (laitteen sisällä,
mallikohtainen varuste)
Huom. Laatikoiden ja
lisävarusteiden ulkonäkö voi
vaihdella mallista riippuen.
2
3
4
5
Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen
laitteen käyttöä.
Varusteet
Jääpala-astia
2x
1
A B C D E F G
A
Pakastimen virtapainike
B
Äänimerkin vaimennuspainike
C
Punainen merkkivalo: vilkkuminen
tarkoittaa, että pakastimen sisälämpötila
on liian korkea
D
Digitaalinen lämpötilanäyttö
E
Keltainen merkkivalo: ilmaisee, että
pikapakastustoiminto on käytössä
F
Pikapakastuspainike
G
Sisälämpötilan säätäminen
Käyttöpaneeli
SUOMI 43
Pakastimessa voidaan säilyttää pakasteita
sekä pakastaa tuoreita elintarvikkeita.
Pakastimen kytkeminen toimintaan
ensimmäisen kerran
Pakastimen lämpötilaa ei tarvitse säätää
termostaatilla, sillä lämpötila on asetettu
valmiiksi tehtaalla.
Kytke laite verkkovirtaan.
Hälytysääni alkaa kuulua. Se tarkoittaa,
että pakastimen sisälämpötila ei ole
vielä riittävän alhainen elintarvikkeiden
säilyttämistä varten.
Laita elintarvikkeet pakastimeen vasta,
kun hälytysvalo on sammunut.
Kytkeminen toimintaan
Säilytyslokero
Pakastusalue
1. Kiinnitä pistoke pistorasiaan.
Huomaa: jos digitaalinäytössä näkyy
valopiste, paina pakastimen virtapainiketta
A.
Digitaalinäyttöön tulee kuusi vaakaviivaa.
Noin kolmen sekunnin kuluttua laitteen
ollessa lämmin (sisälämpötila yli 10°C) vain
keskimmäiset kaksi viivaa jäävät näkyviin.
Hälytysääni alkaa kuulua ja punainen
merkkivalo syttyy.
2. Voit vaientaa hälytysäänen painamalla
painiketta B.
Äänimerkki lakkaa kuulumasta, mutta
punainen merkkivalo vilkkuu edelleen.
3. Odota, kunnes digitaalinäytössä näkyy
lämpötila-arvo -12 °C.
Kun lämpötila on -12 °C, punainen
merkkivalo lakkaa vilkkumasta
automaattisesti.
4. Laita pakastettavat ruoat ja/tai
valmispakasteet pakastimeen.
Ensimmäinen käyttö
Pakastinosaston lämpötilan säätäminen
Laite on normaalisti säädetty valmiiksi
tehtaalla toimimaan pakasteille
optimaalisessa lämpötilassa, joka on -18 °C.
Sisälämpötilaa voi säätää välillä -16 °C ...
-24°C seuraavalla tavalla:
Paina kerran painiketta G.
Digitaalinäytössä näkyy aikaisemmin
asetettu lämpötila.
Lämpötila-arvo vaihtuu jokaisella
painikkeen painalluksella yhden asteen.
Arvo (-16°C ... -24°C) vilkkuu näytössä.
Noin viiden sekunnin kuluttua painikkeen
viimeisestä painamisesta asetettu
lämpötila tallentuu muistiin, näytön
vilkkuminen lakkaa ja senhetkinen
sisälämpötila näkyy digitaalinäytössä.
Huomaa: Sisälämpötila näkyy
digitaalinäytössä alueella +10 °C ... -24 °C.
Sähkökatkon sattuessa valitut toiminnot
pysyvät tallennettuina muistiin.
Ympäristön lämpötila, oven avaamistiheys
ja laitteen sijainti voivat vaikuttaa
pakastimen sisälämpötilaan.
Ota huomioon nämä tekijät termostaattia
säätäessäsi.
Pakastaminen
Tuoreiden elintarvikkeiden pakastusmäärä
(kg) 24 tunnissa on merkitty arvokilpeen.
Jotta pakastustulos on paras mahdollinen,
paina pikapakastuspainiketta (kunnes
keltainen merkkivalo syttyy) 24 tuntia ennen
elintarvikkeiden laittamista pakastimeen.
Vuorokauden mittainen pikapakastus on
yleensä riittävä tuoreiden elintarvikkeiden
pakastamiseen. Kytke pikapakastus pois
toiminnasta 24 tunnin kuluttua.
Tärkeää:
Kun pakastettava määrä on pieni,
pikapakastus voidaan kytkeä pois
toiminnasta muutaman tunnin kuluttua
energian säästämiseksi.
Päivittäinen käyttö
SUOMI 44
Elintarvikkeiden pakastus- ja
säilytysvinkkejä
Kääri elintarvikkeet ennen pakastamista
alumiinifolioon tai muovikelmuun tai
pakkaa ne ilmatiiviisiin ja vedenpitäviin
pakastuspusseihin tai kannellisiin
muovirasioihin.
Jotta pakastustulos on hyvä,
pakastettavien elintarvikkeiden tulee
olla tuoreita, kypsiä ja ensiluokkaisia.
Tuoreet hedelmät ja vihannekset on
mieluiten pakastettava heti poimimisen
jälkeen ravintoarvojen, rakenteen, värin
ja maun säilyttämiseksi. Tietyt lihalajit,
erityisesti riista, on riiputettava ennen
pakastamista.
Huomaa:
Anna kuumien ruokien aina jäähtyä
ennen kuin laitat ne pakastimeen.
Käytä sulaneet tai osaksi sulaneet
pakasteet välittömästi. Älä pakasta
ruokia uudelleen, ellet kypsennä niitä
sulamisen jälkeen. Kun sulanut ruoka
on kypsennetty, sen voi pakastaa
uudelleen.
Elintarvikkeiden pakastaminen ja säilytys
Laita pakastettavat ruoat koreihin.
Laita mahdolliset kylmävaraajat
paikalleen (ylimmälle ritilälle) tai
yläosastossa olevien ruokien päälle.
Tärkeää:
Viereisessä taulukossa on esitetty tuoreena
pakastettujen elintarvikkeiden suositellut
säilytysajat.
Kaikki toimintatiedot, lämpötilan nousua
lukuun ottamatta, viittaavat laitteen
toimintaan ilman kylmävaraajia.
Pakasteiden merkintä
Lajittele tai merkitse pakasteet.
Pakkaukseen on hyvä merkitä
pakastuspäivämäärä, jotta oikean
säilytysajan voi tarkistaa.
Valmispakasteet
Kun ostat valmispakasteita:
Tarkista, että pakkaus ei ole
vahingoittunut (jos pakkaus ei ole
ehjä, pakaste voi olla pilaantunut).
Jos pakkaus on pullistunut tai
siinä on kosteusjälkiä, tuotetta
ei ole mahdollisesti säilytetty
optimiolosuhteissa, ja se on voinut sulaa
säilytyksen aikana.
Osta pakasteet viimeiseksi ja kuljeta ne
kotiin kylmälaukussa.
Laita pakasteet kotiin tultuasi heti
pakastimeen.
Jos tuote on sulanut vaikka vain osittain,
älä pakasta sitä uudelleen.
Käytä se 24 tunnin kuluessa.
Vältä lämpötilan vaihteluita tai rajoita
ne mahdollisimman vähäisiksi.
Noudata pakkaukseen merkittyä
viimeistä käyttöpäivää.
Noudata aina pakkaukseen merkittyjä
säilytysohjeita.
Korien poistaminen
Vedä kori ulos vasteeseen saakka ja
poista se nostamalla.
Vetolaatikot (alalaatikkoa lukuun ottamatta),
kiskot ja valkoinen ritilä (mallikohtainen
varuste) voidaan irrottaa säilytystilan
lisäämiseksi (katso kuva).
SUOMI 45
Varmista, että et ylitä laitteen sivuseiniin
merkittyä sallittua kuormitusta
(mallikohtainen ominaisuus).
Osasto
Käytä tätä osastoa ainoastaan jääpalojen
valmistukseen ja kylmävaraajien
säilyttämiseen kuvan mukaisesti.
Noudata aina pakasteiden pakkauksiin
merkittyjä säilytysaikoja.
Jääpalojen valmistus
Täytä 2/3 jääkuutioastiasta vedellä ja
laita astia pakastinosastoon.
Jos astia tarttuu kiinni pakastimen
pohjaan, älä käytä irrottamiseen teräviä
tai leikkaavia esineitä.
Jääpalat irtoavat helpommin, kun
taivutat astiaa varovasti.
Huomaa:
Pakastimen ovi ei aukea helposti uudelleen
heti sulkemisen jälkeen (lukuun ottamatta
malleja, joissa on erikoisventtiili).
Odota muutama minuutti ennen kuin
avaat oven uudelleen, jotta laitteen sisään
muodostunut alipaine tasaantuu.
Pikapakastus
Pikapakastus kytkeytyy pois toiminnasta
automaattisesti pakastuksen päättyessä.
Hälytykset
Huomaa:
Lämpötilahälytys voi aktivoitua, jos ovi
on auki pitkän aikaa tai sen jälkeen,
kun pakastimeen on laitettu tuoreita
elintarvikkeita. Lämpötilan väliaikainen
nousu ei vaikuta jo pakastettujen ruokien
säilymiseen.
SUOMI 46
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään puhdistus- tai
huoltotoimenpiteen aloittamista.
Elektronisissa malleissa painetaan ensin
virtapainiketta ja sen jälkeen virtajohto
irrotetaan pistorasiasta. Pakastin on
suositeltavaa sulattaa 1–2 kertaa
vuodessa tai kun ritilöille on muodostunut
paksu jääkerros. Jään muodostuminen
jäähdytysritilöille on normaali ilmiö.
Kerroksen paksuus ja muodostumisnopeus
riippuvat ympäristön lämpötilasta ja
kosteudesta sekä oven avaamistiheydestä.
Sulata pakastin silloin, kun säilytettäviä
pakasteita on vähän.
Poista elintarvikkeet pakastimesta
ja kääri ne sanomalehteen tiukasti
toisiaan vasten ja vie viileään paikkaan
tai laita kannettavaan pakastimeen /
kylmälaukkuun.
Jätä pakastimen ovi auki, jotta jää sulaa.
Puhdista pakastimen sisäpinnat
lämpimään veteen ja/tai mietoon
pesuaineeseen kastetulla sienellä. Älä
käytä hankaavia aineita.
Huuhtele ja kuivaa sisäpinnat
huolellisesti.
Järjestä elintarvikkeet takaisin
paikalleen.
Sulje pakastimen ovi.
Kiinnitä pistoke pistorasiaan.
• Käynnistä pakastin.
Huom. Elektronisissa malleissa virtajohto
kytketään ensin pistorasiaan ja laite
kytketään sitten toimintaan painamalla
virtapainiketta.
Suorita vaiheet, jotka on kuvattu kohdassa
Laitteen kytkeminen toimintaan.
1. Paina pakastimen virtapainiketta A.
Digitaalinäytössä näkyy valopiste.
2. Irrota pistoke pistorasiasta tai katkaise
virta pääkytkimestä.
3. Laita poistoputki paikalleen (katso kuva).
4. Kytke pistoke uudelleen pistorasiaan.
5. Paina pakastimen virtapainiketta A.
Ennen kuin aloitat mitään puhdistus- tai
huoltotöitä, irrota pistoke pistorasiasta tai
katkaise virransyöttö.
Elektronisissa malleissa painetaan ensin
virtapainiketta ja sen jälkeen virtajohto
irrotetaan pistorasiasta.
Puhdista laitteen takana sijaitseva lauhdutin
säännöllisesti pölynimurilla tai harjalla.
Puhdista sisätila säännöllisesti lämpimään
veteen ja/tai neutraaliin pesuaineeseen
kastetulla sienellä.
Huuhtele ja kuivaa pehmeällä pyyhkeellä.
Älä käytä hankaavia aineita.
Puhdistus ja huolto
SUOMI 47
Ongelma Mahdollinen syy Ratkaisu
Käyttöpaneelin valo ei pala
ja/tai laite ei toimi.
Ongelma saattaa liittyä
laitteen virransyöttöön.
Tarkista, että
• kyseessä ei ole sähkökatko
• virtajohto on kiinnitetty
kunnolla pistorasiaan ja
mahdollinen kaksinapainen
kytkin on oikeassa asennossa
(On)
• asunnon virtapiirin
turvakytkimet ovat täysin
toimintakunnossa
• virtajohto ei ole vaurioitunut
Pakastinosastoon on
muodostunut runsaasti
huurretta.
– Ovi ei ole
mahdollisesti kunnolla
kiinni.
– Elintarvikkeet estävät
oven sulkeutumisen
kunnolla.
Tarkista, että
• ovet ovat kunnolla kiinni
Osastojen sisälämpötila ei ole
tarpeeksi kylmä.
Syitä saattaa olla useita
(katso Ratkaisut).
Tarkista, että
• ovet ovat kunnolla kiinni
• laitetta ei ole sijoitettu
lämmönlähteen lähelle
• lämpötila on säädetty
sopivaksi
• ilmankierto laitteen pohjassa
olevien ilmanvaihtoaukkojen
kautta ei ole estynyt
Pakastinosaston pohjalla on
vettä.
– Sulatusveden
poistoaukko on tukossa.
– Ovi ei ole
mahdollisesti kunnolla
kiinni.
Puhdista sulatusveden
poistoaukko (katso Huolto ja
puhdistus).
Vianmääritys
Jos laitetta ei käytetä pitkään aikaan
• Tyhjennä pakastin.
Kytke pakastin irti sähköverkosta.
Sulata ja puhdista.
Jätä ovi auki, jotta sisälle ei muodostu
epämiellyttävää hajua ja kosteus poistuu.
Huom. Elektronisissa malleissa virtajohto
kytketään ensin pistorasiaan ja laite
kytketään sitten toimintaan painamalla
virtapainiketta.
Huomaa:
Jäähdytyspiiristä kuuluvat pulputtavat, puhaltavat tai surisevat äänet ovat normaali ilmiö.
SUOMI 48
Ennen kuin otat yhteyttä valtuutettuun
huoltoliikkeeseen:
Käynnistä laite uudelleen ja tarkista, onko
häiriö poistunut. Mikäli näin ei ole, kytke
laite pois toiminnasta ja toista toimenpide
noin tunnin kuluttua.
Jos laite ei edellä kuvattujen tarkistusten ja
uudelleenkäynnistyksen jälkeen vieläkään
toimi moitteettomasti, ota yhteys huoltoon.
Kuvaile selkeästi ongelma ja ilmoita:
• vian tyyppi
• laitteen malli
• laitteen tyyppi ja sarjanumero (merkitty
arvokilpeen)
• huoltokoodi (numero on merkitty laitteen
sisäpuolelle kiinnitettyyn arvokilpeen, sanan
SERVICE jälkeen).
Huomaa:
Laitteen oven kätisyyden vaihtaminen ei
kuulu takuuseen.
Tekniset tiedot
Mitat FF235
Korkeus 1750
Leveys 596
Syvyys 626
Nettotilavuus (l)
Jääkaappi
Pakastin 235
Sulatusjärjestelmä
Jääkaappi
Pakastin Manuaalinen
Tähtiluokitus 4
Lämpötilan nousuaika (h) 22
Pakastusteho (kg/24 h) 24
Energiankulutus (kwh/24 h) 0,77
Äänitaso (dBa) 42
Energialuokka A+
Tekniset tiedot on merkitty laitteen
sisällä olevaan arvokilpeen ja
energiatarraan.
SUOMI 49
Ympäristö
1. Pakkaus
Pakkausmateriaali on 100-prosenttisesti
kierrätettävää ja siinä on kierrätysmerkki.
Hävitä se paikallisten jätehuoltomääräysten
mukaisesti. Pidä pakkausmateriaalit
(muovipussit, polystyreenipalat jne.) poissa
lasten ulottuvilta, sillä ne voivat aiheuttaa
vaaratilanteita.
2. Laitteen käytöstäpoisto ja hävittäminen
Laite on valmistettu kierrätettävistä
materiaaleista. Tämä laite on merkitty
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätystä
säätelevän WEEE-direktiivin (Waste
Electrical and Electronic Equipment)
2002/96/EY mukaisesti. Varmistamalla,
että laite hävitetään asianmukaisesti, voit
auttaa estämään mahdollisia ympäristö- ja
terveyshaittoja.
Laitteessa tai sen mukana toimitetuissa
asiakirjoissa oleva symboli
tarkoittaa,
ettei laitetta saa hävittää kotitalousjätteiden
mukana. Laite on toimitettava sähkö- ja
elektroniikkakomponenttien keräys- ja
kierrätyspisteeseen.
Kun poistat laitteen käytöstä, tee se
käyttökelvottomaksi katkaisemalla virtajohto.
Irrota ovet ja hyllyt, jotta lapset eivät voi
päästä kaapin sisään ja jäädä sinne. Romuta
laite paikallisten jätehuoltomääräysten
mukaisesti, vie se keräyskeskukseen. Älä
jätä laitetta vartioimatta edes muutamaksi
päiväksi, se voi olla lapsille vaarallinen.
Lisätietoja tuotteen käsittelystä, talteenotosta
ja kierrätyksestä saa paikallisilta
viranomaisilta, jätehuoltolaitokselta tai
liikkeestä, josta tuote on ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC-kaasua.
Jäähdytysputkisto sisältää R600a (HC)
-kylmäainetta (katso laitteen sisään
kiinnitettyä arvokilpeä).
Isobutaania sisältävät laitteet (R600a):
Isobutaani on luonnonkaasu, jolla ei ole
haitallisia ympäristövaikutuksia, mutta se on
tulenarkaa. Jäähdytysputkiston moitteeton
kunto on siis ehdottomasti varmistettava.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
• Tämä laite on suunniteltu elintarvikkeiden
säilyttämiseen ja se on valmistettu asetuksen
(EY) nro 1935/2004 mukaisesti.
n
• Tämä laite on suunniteltu ja valmistettu ja
sitä markkinoidaan seuraavien direktiivien
mukaisesti:
- Pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvallisuusmääräykset (korvaa direktiivin
73/23/ETY sekä myöhemmät lisäykset),
- EMC-direktiivin 2004/108/EY
suojausvaatimukset.
Laitteen sähköturvallisuus voidaan taata
vain, kun se on kytketty hyväksyttyyn
maadoitusjärjestelmään.
SUOMI 50
IKEA-TAKUU
Miten kauan IKEA-takuu on voimassa?
Tämä takuu on voimassa viisi (5) vuotta
kodinkoneen ostopäivästä lukien.
LAGAN-merkkisten laitteiden takuu on
kaksi (2) vuotta. Todisteeksi vaaditaan
alkuperäinen ostokuitti. Takuuaikana
mahdollisesti tehdyt huoltotyöt eivät
pidennä kodinkoneen takuuaikaa.
Mitä laitteita IKEAn 5 vuoden takuu ei
koske?
LAGAN-merkkisiä kodinkoneita ja kaikkia
IKEA-tavaratalosta ennen 1. elokuuta 2007
ostettuja kodinkoneita.
Kuka vastaa takuupalvelusta?
IKEAn valtuutettu palveluntarjoaja
takaa palvelun suorittamisen oman
huoltopalvelunsa tai valtuutettujen
huoltokumppaneiden verkoston kautta.
Mitä takuu kattaa?
Takuu kattaa kodinkoneiden materiaali- ja
valmistusvirheiden aiheuttamat virheet
siitä päivästä lähtien, kun tuote ostetaan
IKEA-tavaratalosta. Takuu koskee vain
kotitalouskäyttöä. Poikkeukset mainitaan
kohdassa “Mitä tämä takuu ei kata?”.
Takuuaikana takuu kattaa vian korjaamisesta
aiheutuvat kustannukset, kuten korjaustyöt,
osat ja työ- ja matkakustannukset
edellyttäen, että laite voidaan korjata ilman
erityiskustannuksia. Näissä olosuhteissa
sovelletaan EU-direktiiviä (99/44/EY) sekä
paikallisia määräyksiä. Korvatuista osista
tulee IKEAn omaisuutta.
Mitä IKEA tekee ongelman
ratkaisemiseksi?
IKEAn nimeämä palveluntarjoaja tarkistaa
tuotteen ja päättää oman harkintansa
mukaan, kuuluuko vika takuun piiriin. Mikäli
näin on, IKEAn nimeämä palveluntarjoaja
tai sen valtuutettu huoltokumppani oman
huoltopalvelunsa kautta oman harkintansa
mukaan joko korjaa viallisen tuotteen
tai vaihtaa sen uuteen samanlaiseen tai
vastaavaan tuotteeseen. Korvatuista osista
tulee IKEAn omaisuutta.
Mitä tämä takuu ei kata?
• Normaalia kulumista.
Tahallisia tai huolimattomuudesta
aiheutuneita vahinkoja, käyttöohjeiden
noudattamisen laiminlyömisestä,
virheellisestä asennuksesta tai
väärään jännitteeseen liittämisestä
aiheutuneet vahingot, kemiallisesta
tai sähkökemiallisesta reaktiosta,
ruosteesta, syöpymisestä tai
vesivahingoista aiheutuneet
vahingot, syöttöveden liiallisesta
kalkkipitoisuudesta tai epänormaaleista
ympäristöolosuhteista aiheutuneet
vahingot mukaan lukien, mutta niihin
rajoittumatta.
Kulutushyödykkeinä pidettäviä osia,
kuten paristoja ja lamppuja.
Ei-toiminnallisten ja koristeellisten osien
vikoja, jotka eivät vaikuta kodinkoneen
normaaliin käyttöön, esim. naarmuja ja
värieroja.
Vieraiden esineiden tai aineiden tai
suodattimissa, tyhjennysjärjestelmissä
tai pesuainelokeroissa olevien
tukosten poistamisen tai kodinkoneen
puhdistuksen aiheuttamia satunnaisia
vahinkoja.
Seuraavia osia koskevia vahinkoja:
lasikeraaminen taso, varusteet, astia-
ja ruokailuvälinekorit, vedenotto- ja
tyhjennysletkut, tiivisteet, lamput ja
lampun suojukset, näytöt, kytkimet,
kuoret ja niiden osat. Tämä pätee,
ellei näiden vahinkojen voida todistaa
syntyneen valmistusvirheiden vuoksi.
Tapauksia, joissa huoltokäynnin aikana
kodinkoneessa ei havaita vikaa.
Muiden kuin nimettyjen
palveluntarjoajien ja/tai valtuutetun
huoltokumppanin tekemiä korjauksia
tai korjauksia, joissa ei ole käytetty
alkuperäisiä varaosia.
Virheellisestä tai ohjeiden vastaisesta
asennuksesta johtuneita korjauksia.
SUOMI 51
Muussa kuin kotitalouskäytössä eli
ammattimaisessa käytössä syntynyttä
vikaa.
Kuljetusvaurioita. Jos asiakas
kuljettaa tuotteen kotiinsa tai muuhun
osoitteeseen, IKEA ei vastaa kuljetuksen
aikana mahdollisesti syntyvistä
vahingoista. Jos IKEA kuitenkin toimittaa
tuotteen asiakkaan toimitusosoitteeseen,
IKEA (ei tämä takuu) vastaa toimituksen
aikana tuotteelle syntyneistä
vahingoista.
Kustannuksia, jotka syntyvät laitteen
asentamisesta paikalleen.
Jos IKEAn nimeämä palveluntarjoaja
tai valtuuttama huoltoliike kuitenkin
korjaa tai korvaa laitteen tämän takuun
ehtojen mukaisesti, palveluntarjoaja tai
sen valtuutettu huoltoliike tarvittaessa
asentaa korjatun kodinkoneen uudelleen
tai asentaa korvatun laitteen.
Nämä rajoitukset eivät koske virheetöntä
työtä, jonka on suorittanut ammattitaitoinen
korjaaja käyttäen kodinkoneen alkuperäisiä
osia mukauttaakseen laitteen vastaamaan
toisen EU-maan teknisiä turvallisuusohjeita.
Miten kansallista lakia sovelletaan?
IKEA-takuu antaa ostajalle tietyt lailliset
oikeudet, jotka kattavat tai ylittävät kaikki
paikalliset lailliset vaatimukset.
Nämä ehdot eivät kuitenkaan rajoita
millään tavalla kuluttajansuojalaissa
määritettyjä kuluttajan oikeuksia.
Se ei rajoita mitenkään Kuluttajasuojalaissa
määritettyjä oikeuksia.
Voimassaoloalue
Laitteille, jotka on ostettu EU-maassa ja
jotka viedään toiseen EU-maahan, palvelu
tarjotaan uudessa maassa normaalisti
voimassa olevien takuuehtojen mukaisesti.
Velvoite palvelujen suorittamiseksi takuun
puitteissa on olemassa ainoastaan, jos laite
vastaa ja on asennettu:
- sen maan teknisten määräysten
mukaisesti, jossa takuupyyntö tehdään.
- asennusohjeiden ja käyttöoppaan
turvallisuusohjeiden mukaisesti.
IKEA-kodinkoneiden valtuutettu
MYYNNINJÄLKEINEN PALVELU
Ota yhteys IKEAn nimeämään myynnin
jälkeisestä palvelusta vastaavaan
huoltoliikkeeseen, kun:
haluat tehdä tämän takuun piiriin
kuuluvan huoltopyynnön
haluat pyytää lisäohjeita koskien
IKEA-kodinkoneen asennusta
IKEA-keittiökalusteisiin
haluat pyytää lisäohjeita koskien
IKEA-kodinkoneiden toimintoja.
Varmistaaksemme, että saat parhaan
mahdollisen avun, pyydämme tutustumaan
huolellisesti asennusohjeisiin ja/tai
käyttöohjeisiin ennen yhteydenottoa.
Huoltoliikkeiden yhteystiedot
Nopean palvelun saamiseksi
suosittelemme käyttämään
tässä käyttöohjeessa mainittuja
puhelinnumeroita. Ilmoita aina tässä
ohjekirjasessa esitetyt numerotiedot
koskien sitä laitetta, joka tarvitsee
huoltoa. Ilmoita lisäksi aina IKEAn
tuotenumero (8-numeroinen koodi)
ja laitteen arvokilvessä oleva
huoltokoodi (12-numeroinen koodi).
PIDÄ OSTOKUITTI TALLESSA!
Se on todiste ostosta ja vaaditaan
takuuta varten. Lisäksi ostokuitissa
on mainittu IKEA-tavaratalon nimi ja
kunkin ostetun laitteen tuotenumero
(8-numeroinen koodi).
Tarvitsetko lisäapua?
Jos sinulla on kysymyksiä, jotka eivät liity
kodinkoneen huoltoon, ota yhteys IKEA-
asiakaspalveluun.
Ennen yhteydenottoa tutustu huolellisesti
laitteen mukana tuleviin ohjekirjoihin.
Viimeiseltä sivulta löytyvät
kaikki IKEAn valtuuttamat
myynnin jälkeisestä
palvelusta vastaavat
huoltoliikkeet ja kyseisen
maan yhteysnumerot.
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68

IKEA CFS NP6 S Käyttöohjeet

Tyyppi
Käyttöohjeet