Samsung DVD-HD850 Omistajan opas

Kategoria
DVD players
Tyyppi
Omistajan opas
FIN-2
Turvatoimenpitett
1. Asentaminen
Varmista, että asuntosi verkkovirransyöttö on samanlainen kuin
laitteen takaosassa olevassa tunnistetarrassa. Aseta soitin
vaaka-asentoon sopivalle alustalle (esim. huonekalun päälle)
siten, että sen ympärille jää riittävästi tilaa ilmankiertoa varten
(7~10 cm). Varmista, että ilmastointiaukot eivät ole peitossa.
Älä laita muita laitteita tai raskaita esineitä soittimen päälle. Älä
laita soitinta vahvistimien tai muiden kuumenevien laitteiden
päälle. Varmista ennen soittimen siirtämistä, että levyalusta
(kelkka) on tyhjä. Tämä soitin on suunniteltu toistuvaan
käyttöön. DVD -soittimen asettaminen valmiustilaan ei katkaise
virtaa laitteesta. Jos laitteen virransyöttö halutaan katkaista
kokonaan, virtajohto täytyy irrottaa pistokkeesta, varsinkin silloin
kun laite on pitkäaikaisesti pois käytöstä.
2. Turvaohjeita
Älä koskaan avaa soittimen koteloa tai sen osia. Se voi
aiheuttaa henkilövahinkoja tai vaurioittaa tiettyjä herkkiä
komponentteja. Voit saada sähköiskun tai joutua alttiiksi laser-
säteilylle. Älä katso levyalustan aukkoon tai muihin aukkoihin,
joista näkyy laitteen sisälle.
3. Varoitus
Suojaa soitin kosteudelta (esim. vesipisarolta ja roiskeilta ja
huolehdi. ettei laitteen päälle aseteta nesteitä sisältäviä esineitä
kuten maljakoita) ja kuumuudelta (esim. takkatulelta) sekä
laittelta, jotka synnyttävät voimakkaita magneetti- tai
sähkökenttiä (esim. kaiuttimet). Irrota virtajohto pistokkeesta,
mikäli laitteessa esiintyy toimintahäiriöita. Soitinta ei ole
tarkoitettu ammattikäyttöön, vaan ainoastaan kotikäyttöön.
Tuote on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön.
Kondensoituminen; Jos olet säilyttänyt soitinta tai levyjä
kylmässä paikassa, esimerkiksi kuljetus talvella, odota noin
kaksi tuntia kunnes laite ja levyt ovat saavuttaneet
huoneenlämmön.
4. Levy
Käsittele levyä varovasti. Pidä levyä kiinni sen reunoista tai
reiästä. Aseta levy laitteeseen aina etiketti ylöspäin (yksipuoliset
levyt). Käytä aina puhdasta kangasta levyn puhdistamiseen, jos
se on tarpeen. Pyyhi levy keskeltä reunaan päin. Laita levyt
aina takaisin koteloihinsa ja säilytä ne pystyasennossa. Aseta
levy aina huolellisesti oikeaan kohtaan levyalustalle. Älä
koskaan käytä levyjen puhdistamiseen suihkeita, bensiiniä,
sähköstaattisia nesteitä tai muita liuottimia. Pyyhi levy varovasti
kosteala, pehmeällä kankaalla (kostuta ainoastaan vedellä).
Ällä koskaan pyyhi levyä pyörivällä liikkeellä. Siitä vou jäädä
rengasmaisia naarmuja jotka voivat aiheuttaa kohinaa levyn
toistoon.
STANDBY/ON
LOADINGPLAY
EZ VIEW
STANDBY/ON
LOADINGPLAY
EZ VIEW
STANDBY/ON
LOADINGPLAY
EZ VIEW
STANDBY/ON
LOADINGPLAY
EZ VIEW
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 2
FIN-3
5. Paristo
Tässä tuotteessa käytettävä paristo sisältää ympäristölle
haitallisia kaemikaaleja. Älä häytä paristoja tavallisten
talousjätteiden mukana. Suosittelemme, että paristo
vaihdetaan alan liikkeessä.
6. Kotelon huoltaminen
Turvallisuutesi vuoksi irrota virtajohto pistokkeesta.
älä kaytä puhdistamiseen bensiiniä, tinneriä tai muita
liuottimia.
Pyyhi kotelo pehmeällä kankaalla.
Tämän käyttöoppaan mukana tuleva tuoteyksikkö on lisensoitu tiettyjen immateriaalioikeuksien
mukaisesti tiettyjen kolmansien osapuolten toimesta. Lisenssi on rajoitettu loppukuluttajan
yksityiseen, ei-kaupalliseen käyttöön lisensoidun sisällön osalta. Mitään oikeuksia kaupalliseen
käyttöön ei ole myönnetty. Lisenssi kattaa ainoastaan tuoteyksikön, eikä lisenssi ulotu mihinkään
lisensoimattomaan laitteeseen tai mihinkään ISO/IEC 11172-3- tai ISO/IEC 13818-3 -prosessiin,
jota käytetään tai myydään tämän tuotteen mukana. Lisenssi kattaa ainoastaan tämän tuoteyksikön
audiotiedostojen koodaamisen ja koodin purkamisen ISO/IEC 11172-3:n tai ISO/IEC 13818-3:n
mukaisesti. Tämän lisenssin nojalla ei ole myönnetty mitään oikeuksia tuoteominaisuuksille tai
toiminnoille, jotka eivät ole ISO/IEC 11172-3:n tai ISO/IEC 13818-3:n mukaisia.
VAROITUS: NÄIDEN OHJEIDEN VASTAINEN KÄYTTÖ MISSÄ TAHANSA LAITTEEN
HALLINNASSA, SÄÄDÖSSÄ TAI MUISSA TOIMINNOISSA SAATTAA JOHTAA VAARALLISSEEN
ALTISTUMISEEN SÄTEILYLLE.
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 3
FIN-4
Kaukosäätimen paristojen asentaminen
1
Avaa paristorasian
kansi
kaukosäätimen
takaosasta.
2
Asenna kaksi AAA-
paristoa. Varmista, että
paristojen navat (+ ja -)
tulevat oikein.
3
Laita paristorasian
kansi paikoilleen.
Ellei kaukosäädin toimi kunnolla:
- Tarkista paristojen navat + - (kuivaparistot).
- Tarkista, etteivät paristot ole tyhjät.
- Tarkista, ettei kaukosäätimen tunnistimen edessä ole esteitä.
- Tarkista, onko läheisyydessä fluoresoivaa säteilyä.
Ennen kuin aloitat
Oheistarvikkeet
Kaukosäädin
Kaukosäätimen
paristot
(koko AAA)
Kayttöopas Video/Audio-
kaapeli
HDMI-kaapeli
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 4
FIN-5
TABLE OF CONTENTS
Turvatoimenpiteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2
Ennen kuin aloitat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Kappaleen 1:
Asetukset
Yleiset ominaisuudet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6
Levytyypit ja ominaisuudet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7
Esittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Kaukosäätimen esittely. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10
Kappaleen 2: Yhteydet
Yhteyden valinta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11
Kappaleen 3: Perus Toiminnot
Levyn soittaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
Haku- ja sivuutustoimintojen käyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
Display-toiminnon käyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22
Disc- tai Title-valikon (Levy- tai Nimike-valikon) käyttäminen . . . . . 24
Toimintovalikon käyttäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25
Uusintatoisto Repeat Play . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26
Hindastettu toisto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27
Ohjelman toisto ja satunnaistoisto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28
Kappaleen 4: Kehittyneet Toiminnot
Kuvasuhteen säätäminen (EZ View) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29
Audio-kielen valinta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31
Tekstityskielen valinta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 32
Kamerakulman muuttaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33
Instant Replay- tai Skip-toiminnon käyttäminen . . . . . . . . . . . . . . . . 33
Merkintätoiminnon käyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34
Zoom-toimintojen käyttö. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36
MP3/WMA/JPEG/MPEG4-leikevalikko. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 37
Kansion valinta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 37
MP3/WMA-toisto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38
MPEG4-toisto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 40
Kuva-CD-levyjen toistaminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 42
Kappaleen 5: Asetusten Muuttaminen
Asetusvalikon käyttö. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 44
Kielivaihtoehtojen asetus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45
Audiovaihtoehtojen asetus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50
Näyttövaihtoehtojen asetus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52
Ikärajavalvonnan asetus. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55
Kappaleen 6: Lisäksi
Television ohjaaminen kaukosäätimellä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58
Laitteisto-ohjelmiston päivitys. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59
Vianetsintäopas . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60
Erittelyt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61
Takapaneeli. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 5
FIN-6
Kappaleen 1
ASETUKSET
Yleiset ominaisuudet
Erinomainen ääni
Dolby Laboratoriesin kehittämä Dolby
Digitalteknologia tuottaa kristallinkirkaan äänen.
Kuvaruutu
Video perustuu MPEG-2 pakkausteknologiaan. Tuki
tavallisille ja laajakangaselokuville (16:9) käytvät.
Hidastettu kuva
Tärkeät elokuvakohdat voidaan katsella
hidastettuina.
Ohjelmoitu toisto (CD)
Voit ohjelmoida urien toiston halutussa järjestyksessa.
Vanhempain valvontamahdollisuus
(DVD)
Vanhempain valvontatoiminto sallii käyttäjien estää
lapsia katselemasta vahingollisia elokuvia, kuten
väkivaltaa sisältäviä tai aikuisille suunnattuja filmejä.
Erilaisia kuvaruututoimintojen
valintamahdollisuuksia
Voit valita eri kiellä (ääni/tekstitys) ja kuvakulmia
samalla kun nautit elokuvista.
Progressiivinen kuvanmuodostus
Progressiivinen kuvanmuodostus (progressive scan)
parantaa kuvaa, koska siinä piirretään kerralla kaksi
kertaa enemmän vaakajuovia kuin perinteisessä
lomitetussa kuvanmuodostuksessa (interlaced scan).
EZ VIEW (kokonäyttökuva) (DVD)
Easy View -toiminnon avulla kuva voidaan säätää
television kuvaruudun koon (16:9 tai 4:3) mukaiseksi.
Digital Photo Viewer (JPEG)
Voit katsella digitaalikuvia TV-ruudulla.
Toisto
Voit toistaa kappaleen tai elokuvan uudestaan
helposti painamalla REPEAT-nappulaa.
MP3/WMA
Tällä laitteella voi toistaa MP3/WMA-tiedostoista.
Pikatoisto (DVD)
Tämän toiminnon avulla voit toistaa elokuvan
viimeiset 10 sekuntia.
Instant Skip (pikasiirtyminen) (DVD)
Voit tämän toiminnon avulla siirtyä elokuvassa 10
sekuntia eteenpäin.
MPEG4
Tämän laite voi toistaa AVI-tiedostojen MPEG4-
jaksoja.
HDMI (High Definition Multimedia
Interface)
HDMI vähentää kuvan kohinaa sallimalla suoran
digitaalisen video/audio-signaalipolun tallentimesta
televisioosi.
HUOM!
-Seuraavia levyjan ei voida toistaa tässä
soitimessa:
DVD-ROM • DVD-RAM
CD-ROM • CDV
CDI • CVD
Super Audio CD (lukuun ottamatta CD-
kerrosta)
CDG-levyiltä toistetaan vain ääni, ei
grafiikkaa.
-Toistomahdollisuus saattaa määräytyä
äänitysasetuksista.
DVD-R, +R
CD-RW
DVD+RW, -RW
-Tässä laitteessa ei ehkä voida toistaa tiettyjä
CD-R, CD-RW- tai DVD-R-levyjä levyn typin
tai tallennusmenetelmän vuoksi.
KOPIOINTISUOJA
Monet DVD-levyt ovat kopiosuojattuja. Siksi sinun
kannattaa yhdistää DVD-laitteesi suoraan
televisioosi, eikä videolaitteeseesi. Yhdistäminen
videonauhuriin aiheuttaa häiriöitä kuvaan
kopiosuojattuja DVD-levyjä käytettäessä.
Tämä tuote sisältää yhdysvaltalaisen patenttilain-
säädännön mukaisen tekijänoikeussuojauksen.
Tekijänoikeudet kuuluvat Macrovision Corporationille
ja muutamille muille omistajille. Tekijänoikeussuojan
teknologian käyttö vaatii Macrovisionin valtuutuksen
ja on tarkoitettu koti- ja muuhun rajoitettuun käyttöön,
ellei Macrovision kanssa ole sovittu muista
järjestelyistä. Laitteen purkaminen ja muuttaminen on
kielletty.
PROGRESSIVE SCAN -ulostulot
(525p/625p)
"KULUTTAJIEN ON HUOMIOITAVA ETTÄ KAIKKI
KORKEAN TOISTOTARKKUUDEN OMAAVAT
TELEVISIOVASTAANOTTIMET EIVÄT OLE TÄYSIN
YHTEENSOPIVIATÄMÄN TUOTTEEN KANSSAJA
SAATTAVAT AIHEUTTAA HÄIRIÖITÄ NÄYTÖSSÄ.
MALLEIHIN 525 TAI 625 LIITTYVISSÄ KEHITTYNEEN
SKANNAUKSEN ONGELMATAPAUKSISSA
KÄYTTÄJÄÄ SUOSITELLAAN KÄYTTÄMÄÄN
”STANDARD DEFINITION” -KYTKENTÄÄ
ULOSTULOSSA. OTTAKAAYHTEYTTÄ
ASIAKASPALVELUUMME MIKÄLI TEILLÄ ON
KYSYMYKSIÄ DVD-SOITTIMIEMME 525p TAI 625p
YHTEENSOPIVUUDESTA ERI TV MALLIEN KANSSA.”
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 6
FIN-7
Asetukset
ASETUKSET
Levytypit ja ominaisuudet
Tällä DVD-soittimella voidaan toistaa seuraavanlaisia levyja (levyjen logot selviävät myös
luettelosta:
Levyjen merkinnät Alueellinen numerointi
Sekä DVD-laite että -levyt on koodattu
alueen mukaan. Näiden alueellisten
koodien on täsmättävä toisiinsa, jotta
levyn käyttö on mahdollista. Elleivät
koodit vastaa toisiaan, levyn soitto ei
onnistu.
Tämän laitteen alueellinen numero
löytyy takapanelista.
12 Cm
8 Cm
Yksipuolinen 240 min.
Kaksipuolinen 480 min.
Yksipuolinen 80 min.
Kaksipuolinen160 min.
Audio
+
Video
- DVD sisältää erinomaiset ääni- ja
kuvaominaisuudet Dolby Digital ja
MPEG-2 järjestelmiensä ansiosta.
- Erilaiset kuvaruutu- ja audiotoiminnot
voidaan helposti valita kuvaruudulta.
Levytypit (logot)
Taltiontityypit Levyn koko Maksimi soittoakika Ominaisuudet
DVD
12 Cm
8 Cm
74 min.
20 min.
Audio
+
Video
- Video CD-äänellä, VHS-laatu &
MPEG-1 pakkausteknikka.
VIDEO-CD
12 Cm
8 Cm
74 min.
20 min.
Audio
- LP-levy äänitetään analogisena
signaalina tuottaen jonkin verran
säröä. CD-levy äänittyy digitaalisena
signaalina. Tuloksena on parempi
äänenlaadun heikkenemistä ajan
myötä.
AUDIO-CD
~
DIGITAL
SOUND
STEREO
PAL
Aluenumerointi
PAL radiolähetysjärjestelmä Englannissa,
Ranskassa, Saksassa, jne.
Dolby Digital -levy
Stereolevy
Digitaalinen audiolevy
DTS-levy
MP3-levy
Aseta laitteeseen vain yksi DVD-levy
kerrallaan. Jos asetat laitteeseen kaksi levyä
tai useita levyjä, niitä ei voi toistaa ja DVD-
soitin voi vaurioitua.
DivX-sertifiointi
DivX, DivX-sertifiointi ja
nihin liittyvät logot ovat
DivXNetworks, Inc:in
tavaramerkkejä. Niitä käytetään
lisenssin nojalla.
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 7
FIN-8
EZ VIEW
ASETUKSET
Esittely
Etupaneelin esittely
1. STANDBY/ON ( )
Kun laite kytketään pistorasiaan, merkkivalo syttyy.
Kun painat STANDBY/ON-painiketta, sininen valo syttyy
ja soitin käynnistyy.
2. DISC TRAY
Aseta levy tähän.
3. OPEN/CLOSE ( )
Paina tätä painiketta aukaistaksesi ja sulkeaksesi
levykelkan.
4. DISPLAY
Toimintojen merkkivalot näkyvät tässä.
5. EZ VIEW
Voit säätää kuvasuhteen helposti television kuvaruudun
koon (16:9 tai 4:3) mukaiseksi.
6. STOP ( )
Paina tätä painiketta lopettaaksesi levyn soiton.
7. ETÄVASTAANOTIN
8. SKIP ( ) / SEARCH
Voit ohittaa kohtauksen tai siirtyä musiikkikappaleen
verran eteenpäin.
9. SKIP ( ) / SEARCH
Voit ohittaa kohtauksen tai siirtyä musiikkikappaleen
verran taaksepäin.
10. PLAY/PAUSE ( )
Paina tätä painiketta aloittaaksesi levyn soiton tai
keskeyttääksesi sen.
1 87
9
10
23456
Näytön ilmaisimet
1. Levytyypin ilmaisimet
2. Toisto/tauko
3. Eri toiminnoista kertova näyttö PLAY,
STOP, LOAD ...
no DISC: Laitteeseen ei ole syötetty levyä.
OPEN: Levykelkka on auki.
LOAD: Laite lataa levyn sisältämää tietoa.
12 3
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 8
FIN-9
Asetukset
ASETUKSET
Takapaneelin esittely
1. DIGITAALISEN ÄÄNEN
ULOSTULOLIITÄNTÄ
- Käytä joko optista tai koaksiaalikaapelia yhdistämään
yhteensopivaan Dolby Digital -vastaanottimmeen.
- Käytä yhdistämään A/V-virittimeen, jossa on Dolby
Digital -dekooderi tai DTS -dekooderi.
2. KOMPONENTTIVIDEON
ULOSTULOLIITÄNNÄT (COMPONENT
VIDEO OUT JAKCKS)
- Käytä näitä liitäntöjä jos sinulla on komponent-
tivideoliitännöillä varustettu TV. Nämä liitännät tarjoavat
P
R-
, P
B-
ja Y-videon.
- Jos Setup-asetusvalikossa Video Output
(videosignaalin ulostulo) -asetukseksi on valittu
HDMI/COMPONENT (P-SCAN)-videolähtö, S-Video-
vaihtoehto ei ole käytössä.
- Jos Setup-asetusvalikossa Video Output
(videosignaalin ulostulo) -asetukseksi on valittu
COMPONENT (I-SCAN) -videolähtö progressivinen
skannaus ja HDMI-tila eivät ole käytössä.
3. AUDIO OUT -LIITÄNNÄT
- Yhdistä televisiosi audio/video- tai Audio-sisään-
menoliitäntään
4. VIDEON ULOSTULOLIITÄNTÄ
- Käytä videokaapelia yhdistääksesi televisiosi Video-
sisäänmenoliitäntään.
- Setup Menu -asetusvalikossa Video Output
(videosignaalin ulostulo) -asetukseksi on valittava
COMPONENT (I-SCAN), SCART-lähtö tai
COMPOSITE/S-VIDEO.
5. S-VIDEON ULOSTULOLIITÄNTÄ
- Käytä S-Video-kaapelia yhdistäessäsi tämän liitännän
televisiosi S-videoliitäntään parempilaatuisen kuvan
aikaansaamiseksi.
- Asetusvalikossa videolostuloksi on valittava
COMPOSITE/S-VIDEO.
6. HDMI-ULOSTULOLIITÄNTÄ (DVI OUT
JACK)
- Käytä HDMI-johtoa kytkeäksesi tämän liitännän
television HDMI-liitäntään.
- Jos HDMI-johto on liitetty HDMI-ulostulo-
ominaisuudella varustettuun televisioon, HDMI-tila
toimii automaattisesti.
- Jos haluat käyttää video-, S-Video- tai
komponenttilähtöä, irrota HDMI-johto.
7. SCART AV liitäntä
- Yhdistä televisioon scart-sisäänmenoliitännällä.
Tärkeä huomautus
-
Katso TV:n käyttöoppaasta tukeeko TV-vastaanottimesi kehittynyttä skannaustoimintoa. Jos kehittynyttä
skannaustoimintoa tuetaan, seuraa TV:n käyttöoppaan ohjeita kyseisen toiminon asettamisesta TV:n
valikkoihin.
- Jos Setup-asetusvalikossa Video Output (videosignaalin ulostulo) -asetukseksi on valittu
HDMI/COMPONENT (P-SCAN)-videolähtö, Video-, S-Video- ja SCART-vaihtoehto eivät ole käytössä.
- Tämän laitteen HDMI-ulostulo voidaan kytkeä TV:n DVI-liitäntään tai toiseen muunnosadapteria käyttävään
laitteeseen. Siinä tapauksessa on välttämätöntä käyttää TV:tä tai näyttoä, jonka DVI-ulostulo on HDCP-
yhteensopiva.
- Kuva ei välttämättä tule näkyviin, jos laite on kytketty TV:hen tai näyttöön, joka ei ole yhteensopiva
yllämainitun formaatin kanssa.
- Tutustu tähän laitteeseen kytketyn TV:n tai näytön kysymyksissä.
- Sivulla 52 ~ 54 on lisätietoja Setup-asetusvalikon käyttämisestä.
1
13
4
5
6
2
7
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 9
FIN-10
ASETUKSET
Kaukosäätimen esittely
1. DVD käynnistyspainike
Käynnistää tai sammuttaa virran.
2. Numeropainikket
3. PROG-painike
Tämä mahdollistaa ohjelmoinin halutussa järjestyksessä.
4. STEP-painike
Toisto etenee kehys kerrallaan.
5. VOL (+, -) -painikket
Äänenvoimakkuuden säätö.
6. TV/VIDEO-painike
Paina nähdäksesi kaikki saatavilla olevat videolähteet
(esim. TV, Cable, Video)
7. SEARCH painikkeet ( / )
Mahdollistaa etsinnän (search) levyltä eteen- ja
taaksepäin.
8. Lopetuspainike ( )
9. SKIP painikkeet ( / )
Käyta SKIP-painikkeet hypätäksesi otsikon, kappaleen
tai raidan yli.
10. MENU -painike
Tuo esille DVD-laitteen asetuskokoelman.
11. Valikkopainike
Tuo esille levyvalikot.
12. Toimintopainike
Mahdollistaa erikoiskäskyn ohjelmoinnin.
13. Zoomauspainike
Suurentaa DVD-kuvaa.
14. VIDEO SEL.-painike
Valitsee videon lähtömuodon.
15. REPEAT A-B -painike
Mahdollistaa valitun kohdan (A–B) uudelleentoiston.
16. Merkintäpainike
17. TV POWER -painike
Kytkee TV:n virran päälle ja pois.
18. Tyhjennyspainike
Käytä poistaaksesi näytön valikot tai tilannekuvaukset
kuvaruudulta.
19. INSTANT SKIP -painike
Voit tämän toiminnon avulla siirtyä 10 sekuntia
eteenpäin.
20. INSTANT REPLAY -painike
Tämän toiminnon avulla voit toistaa elokuvan viimeiset
10 sekuntia.
21. CH ( , ) -painiket
Kanavan valinta.
22. OPEN/CLOSE ( ) -painike
Levykelkan avaaminen ja sulkeminen.
23. Toisto/tauko -painike ( )
Aloittaa/keskeyttää levyn toiston.
24. INFO-painike
Näyttää nykyisen levytilan.
25. DISC MENU -painike
Tuo näkyviin levyvalikon.
26. ENTER/
œœ
-painike
Tämä painike toimii vaihtokytkimenä.
27. Kulmapainike
Käytä valitaksesi eri kamerakulmia DVD-laitteessasi.
28. EZ VIEW -painike
Easy View -toiminnon avulla voit muuttaa Letter
Boxmuodon tavallisessa televisiossa näkyvään muotoon.
29. HDMI SEL. -painike
HDMI tai DVI Ulostulo resoluution asutekset.
30. Näyttopainike
Näyttää käytössä olevat levyn toiminnot.
31. Tekstityspainike
32. VALINTAPYÖRÄ (hakutila)
Pikakelaus eteenpäin.
33. VALINTAPYÖRÄ (askeltila)
Ohjaa toistamista kehys kerrallaan. CD-tilassa ohja
raitojen etsimistä.
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 10
FIN-11
Yhteydet
Kappeleen 2
YHTEYDET
Kytkentätavan valitseminen
Seuraavassa on esimerkkejä tavallisista DVD-soittimen ja television tai muiden laitteiden
kytkennöistä.
Ennen DVD-soittimen kytkemistä
- Katkaise aina virta DVD-soittimesta, televisiosta ja muista laitteista, ennen kuin kytket tai irrotat
johtoja.
- Katso lisätiedot kytkettävien lisälaitteiden (kuten television) käyttöoppaista.
Kytkeminen televisioon (SCART)
- Kytke SCART-johto DVD-soittimen takana olevaan SCART (EXT) -lähtöliittimeen ja television
SCART (IN) -tuloliittimeen.
- Jos televisiossasi ei ole SCART-liitintä, voit valita jonkin seuraavista vaihtoehtoisista kytkentätavoista:
Kytkeminen televisioon (Video CVBS)
1
Kytke video- ja audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin
VIDEO OUT (keltainen)- ja AUDIO OUT (punainen ja
valkoinen) -lähtöliittimiin ja television VIDEO IN (keltainen)- ja
AUDIO IN (punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
2
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta, kunnes
DVD-soittimen videosignaali näkyy television kuvaruudussa.
HUOM!
- Jos audiojohto viedään liian lähelle virtajohtoa, äänessä voi olla kohinaa.
- Jos haluat kytkeä vahvistimen, katso ohjeet vahvistimen kytkentää koskevilta sivuilta. (Katso sivut 17–18.)
- Liittimien määrä ja sijainti voivat vaihdella sen mukaan, millainen televisiosi on. Katso ohjeet oman televisiosi
käyttöoppaasta.
- Jos televisiossa on yksi audiotuloliitin, kytke se DVD-soittimen vasempaan (L, valkoinen) AUDIO OUT -
lähtöliittimeen.
- Jos painat VIDEO SEL. -painiketta, kun DVD-soitin on pysäytystilassa tai soittimessa ei ole levyä,
videolähtötila vaihtuu seuraavassa järjestyksessä: (SCART RGB
SCART VIDEO COMPOSITE/S-
VIDEO
COMPONENT(I-SCAN) HDMI/COMPONENT(P-SCAN))
- Kun Asetukset -valikon Videolähtö -asetukseksi on valittu HDMI/COMPONENT(P-SCAN), video- ja S-Video-
lähdöt eivät toimi.
PUNAINEN
VALKOINEN
KELTAINEN
tai
PUNAINEN
VALKOINEN
KELTAINEN
Audiojohto Videojohto
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 11
FIN-12
YHTEYDET
Kytkeminen televisioon (S-Video)
- Kytke DVD-soitin televisioon S-Video-johdolla.
- Kuvanlaatu paranee. S-Video-lähtö erottaa kuvasignaalit musta-valkoisiksi signaaleiksi (Y) ja
värisignaaleiksi (C), jolloin kuvat ovat selkeämpiä kuin tavallisessa videotulotilassa.
(Äänisignaalit siirtyvät audiolähdön kautta.)
HUOM!
- Jos haluat kytkeä vahvistimen, katso ohjeet vahvistimen kytkentää koskevilta sivuilta. (Katso sivut 17–18.)
- Liittimien määrä ja sijainti voivat vaihdella sen mukaan, millainen televisiosi on.
Katso ohjeet oman televisiosi käyttöoppaasta.
1
Kytke S-Video-johto (ei toimiteta mukana) DVD-soittimen
takana olevaan S-VIDEO OUT -lähtöliittimeen ja television
S-VIDEO IN -tuloliittimeen.
2
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO OUT
(punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja television AUDIO IN
(punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta, kunnes
DVD-soittimen S-Video-signaali näkyy television kuvaruudussa.
4
Valitse Display Setup (Näytön asetukset) -valikon Video Output
(Videolähtö) -asetukseksi COMPOSITE/S-VIDEO.
(Katso sivut 52–54.)
Voi muuttaa Video Output (Videolähtö) -asetusta VIDEO SEL. -
painikkeella. (Katso sivu 11.)
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
Audiojohto
S-Video-johto
(ei toimiteta mukana)
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 12
FIN-13
Yhteydet
YHTEYDET
Kytkeminen televisioon (lomitettu kuvanmuodostus)
- Kytke DVD-soitin televisioon komponenttivideojohdoilla.
- Näin kuva on laadukas ja värit toistuvat tarkasti. Komponenttivideolähtö erottaa kuvasignaalin
musta-valkoisiksi(Y), sinisiksi(P
B
) ja punaisiksi(P
R
) signaaleiksi, jolloin kuva on selkeä ja tarkka.
(Äänisignaalit siirtyvät audiolähdön kautta.)
HUOM!
- Jos videolähdöksi on valittu vahingossa S-Video komponenttijohtojen ollessa kytkettyinä,
kuvaruutu muuttuu punaiseksi.
- Jos haluat kytkeä vahvistimen, katso ohjeet vahvistimen kytkentää koskevilta sivuilta. (Katso sivut 17–18.)
- Television komponenttiliittimessä voi olla valmistajasta riippuen merkintä ”R-Y, B-Y, Y” tai ”Cr, Cb, Y”
merkinnän “P
R
, P
B
, Y” sijaan. Liittimien määrä ja sijainti voivat vaihdella sen mukaan, millainen televisiosi on.
Katso ohjeet oman televisiosi käyttöoppaasta.
1
Kytke komponenttivideojohdot (ei toimiteta mukana) DVD-
soittimen takana oleviin COMPONENT OUT -lähtöliittimiin ja
television COMPONENT IN -tuloliittimiin.
2
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO OUT
(punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja television AUDIO IN
(punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta, kunnes
DVD-soittimen komponenttisignaali näkyy television
kuvaruudussa.
4
Valitse Display Setup (Näytön asetukset) -valikon Video Output
(Videolähtö) -asetukseksi COMPONENT(I-SCAN).
(Katso sivut 52–54.)
Voi muuttaa Video Output (Videolähtö) -asetusta VIDEO SEL. -
painikkeella. (Katso sivu 11.)
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN SININEN
VIHREÄ
Audiojohto
Komponenttijohto
(ei toimiteta mukana)
SININEN VIHREÄ
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 13
FIN-14
YHTEYDET
Kytkeminen televisioon (progressiivinen kuvanmuodostus)
HUOM!
- Mikä on progressiivinen kuvanmuodostus (progressive scan)?
Progressiivisessa kuvanmuodostuksessa kuvaan piirtyy kerralla kaksi kertaa enemmän vaakajuovia kuin
lomitetussa kuvanmuodostuksessa.
Progressiivinen kuvanmuodostus tekee kuvasta laadukkaamman ja selkeämmän.
1
Kytke komponenttivideojohdot (ei toimiteta mukana) DVD-
soittimen takana oleviin COMPONENT OUT -lähtöliittimiin ja
television COMPONENT IN -tuloliittimiin.
Tarkista progressiivisen videolähdön käytettävyys seuraavasti:
- Katso televisiosi käyttöoppaasta, tukeeko televisio progressiivista kuvanmuodostusta.
Jos televisio tukee progressiivista kuvanmuodostusta, määritä progressiivisen
kuvanmuodostuksen asetukset television valikkojärjestelmässä käyttöoppaan mukaisesti.
- Kytkentätapa voi erota yllä olevasta kuvasta sen mukaan, millainen televisiosi on.
2
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO OUT
(punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja television AUDIO IN
(punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta, kunnes
DVD-soittimen komponenttisignaali näkyy television
kuvaruudussa.
4
Valitse Display Setup (Näytön asetukset) -valikon Video Output
(Videolähtö) -asetukseksi HDMI/COMPONENT(P-SCAN).
(Katso sivut 52–54.)
Voi muuttaa Video Output (Videolähtö) -asetusta VIDEO SEL. -
painikkeella. (Katso sivu 11.)
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN SININEN
VIHREÄ
Audiojohto
Komponenttijohto
(ei toimiteta mukana)
SININEN VIHREÄ
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 14
FIN-15
Yhteydet
YHTEYDET
Kytkeminen televisioon DVI-liittimellä
1
Kytke HDMI-DVI-johto (ei toimiteta mukana) DVD-soittimen
takana olevaan HDMI OUT -lähtöliittimeen ja television DVI IN -
tuloliittimeen.
2
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO OUT
(punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja television AUDIO IN
(punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta, kunnes
DVD-soittimen DVI-signaali näkyy television kuvaruudussa.
Kytkeminen televisioon HDMI-liittimellä
1
Kytke HDMI-HDMI-johto (ei toimiteta mukana) DVD-soittimen
takana olevaan HDMI OUT -lähtöliittimeen ja television HDMI
IN -tuloliittimeen.
2
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta, kunnes
DVD-soittimen HDMI-signaali näkyy television kuvaruudussa.
HDMI-videokuvan tekniset tiedot
Kun painat HDMI SEL. -painiketta, resoluutioksi vaihtuu järjestyksessä 480p/576p, 720p, 768p ja 1080i.
Ensimmäinen
HDMI SEL. -painikkeen painallus näyttää senhetkisen resoluution.
Toisella painalluksella voit muuttaa HDMI-lähdön resoluutiota.
- Jotkin HDMI-lähdön resoluutiot eivät ehkä toimi sen mukaan, millainen televisio sinulla on.
- Katso ohjeet oman televisiosi käyttöoppaasta.
- Jos televisioon on kytketty HDMI- tai HDMI-DVI-johto, DVD-soittimen lähdöksi muuttuu 10 sekunnin kuluessa
HDMI tai DVI.
- Jos valitset HDMI-lähdön resoluutioksi 720p tai 1080i, HDMI-lähdön kuvanlaatu on parempi.
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN VALKOINEN
Audiojohto
HDMI-DVI-johto
(ei toimiteta mukana)
HDMI-johto
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:40 AM Page 15
FIN-16
YHTEYDET
HDMI (High Definition Multimedia Interface)
HDMI-liitäntä mahdollistaa video- ja audiodatan siirtämisen vain yhtä liitintä käyttämällä. HDMI:n avulla
DVD-soitin siirtää digitaalista video- ja audiosignaalia ja näyttää kirkkaan kuvan televisiossa, jossa on
HDMI-liitäntä.
HDMI-liitännän kuvaus
HDMI-liitin-pakkaamatonta videodataa ja digitaalista audiodataa (LPCM- tai bittivirtadataa).
- Vaikka soitin käyttää HDMI-kaapelia, soitin lähettää TV:hen vain puhdasta digitaalista signaalia.
- Jos TV ei tue HDCP:tä (High-bandwidth Digital content protection), näytölle ilmestyy lumisadetta.
Miksi Samsung käyttää HDMI:tä?
Analoginen TV tarvitsee analogisen video/audiosignaalin. DVD-levyä toistettaessa televisioon lähetettävä
data on digitaalista. Tämän vuoksi tarvitaan joko digitaalisen datan analogiseksi muuntava sovitin (DVD
soittimessa) tai analogisen datan digitaaliseksi muuttava sovitin (TV;ssä). Muunnoksen aikana kuvan laatu
saattaa heikentyä hälinästä ja signaalin menetyksestä jotuen. DVI-teknologian etuna on, ettei se tarvitse
D/A-muunosta ja että soittimesta TV:hen tuleva signaali on puhtaasti digitaalinen.
Mikä on HDCP?
HDCP (High-bandwidth Digital Content Protection) on sujaa DVI-ulostulon kautta tulevaa DVD-sisältöä
kopioninnilta. Se tarjoaa turvalisen digitaalilinkin videolähteen (esim. PC tai DVD) ja näyttölaitteen (esim.
TV tai projektori) välille. Sisältö on salattu lähdelaittessa, mikä estää luvattoman kopioinin.
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:41 AM Page 16
FIN-17
Yhteydet
YHTEYDET
HUOM!
- Pienennä äänenvoimakkuutta, ennen kuin kytket vahvistimeen virran.
Äkillinen kova äänenvoimakkuus voi vaurioittaa kaiuttimia ja kuuloasi.
- Määritä ääniasetukset valikossa vahvistimen mukaisiksi. (Katso sivut 50–51.)
- Liittimien sijainti voi vaihdella sen mukaan, millainen vahvistin sinulla on.
Katso ohjeet oman vahvistimesi käyttöoppaasta.
Kytkeminen äänentoistojärjestelmään (kaksikanavaiseen vahvistimeen)
1
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO OUT
(punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja vahvistimen AUDIO
IN (punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
2
Kytke videosignaalijohdot DVD-soittimen takana olevaan
VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT- tai HDMI OUT -
lähtöliittimeen ja television VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT-
tai DVI IN -tuloliittimeen sivujen 11–15 ohjeiden mukaisesti.
3
Kytke virta DVD-soittimeen, televisioon ja vahvistimeen.
4
Valitse vahvistimen lähdevalintapainikkeella ulkoinen tulo, jotta
kuulet DVD-soittimen äänen.
Katso vahvistimen käyttöoppaasta, miten äänitulo valitaan.
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
Kaksikanavainen
stereovahvistin
Audiojohto
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:41 AM Page 17
FIN-18
YHTEYDET
HUOM!
- Kun kytket DVD-soittimen DTS-vahvistimeen ja toistat DTS-levyä, ota DTS käyttöön Audio Setup
(Ääniasetukset) -valikossa. Jos asetukseksi on valittu Off (Poissa käytöstä), ääntä ei kuulu tai
kaiuttimista kuuluu kovaa kohinaa.
- Pienennä äänenvoimakkuutta, ennen kuin kytket vahvistimeen virran.
Äkillinen kova äänenvoimakkuus voi vaurioittaa kaiuttimia ja kuuloasi.
- Määritä ääniasetukset valikossa vahvistimen mukaisiksi. (Katso sivut 50–51.)
- Liittimien sijainti voi vaihdella sen mukaan, millainen vahvistin sinulla on.
Katso ohjeet oman vahvistimesi käyttöoppaasta.
- Poista pölysuojus optisesta audiolähtöliittimestä, ennen kuin kytket siihen optisen johdon (ei toimiteta
mukana), ja aseta pölysuojus takaisin paikalleen, kun liitin ei ole käytössä.
Kytkeminen äänentoistojärjestelmään (Dolby Digital-, MPEG2- tai DTS-vahvistimeen)
1
Jos käytät optista johtoa (ei toimiteta mukana), kytke se DVD-
soittimen takana olevaan DIGITAL AUDIO OUT (OPTICAL) -
lähtöliittimeen ja vahvistimen DIGITAL AUDIO IN (OPTICAL) -
tuloliittimeen.
Jos käytät koaksiaalijohtoa (ei toimiteta mukana), kytke se
DVD-soittimen takana olevaan DIGITAL AUDIO OUT
(COAXIAL) -lähtöliittimeen ja vahvistimen DIGITAL AUDIO IN
(COAXIAL) -tuloliittimeen.
2
Kytke videosignaalijohdot DVD-soittimen takana olevaan
VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT- tai HDMI OUT -
lähtöliittimeen ja television VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT-
tai DVI IN -tuloliittimeen sivujen 11–15 ohjeiden mukaisesti.
3
Kytke virta DVD-soittimeen, televisioon ja vahvistimeen.
4
Valitse vahvistimen lähdevalintapainikkeella ulkoinen tulo, jotta
kuulet DVD-soittimen äänen.
Katso vahvistimen käyttöoppaasta, miten äänitulo valitaan.
Optinen johto
(ei toimiteta mukana)
Koaksiaalijohto
(ei toimiteta mukana)
tai
Dolby Digital- tai
DTS-vahvistin
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:41 AM Page 18
FIN-19
Perus
Toiminnot
Kappeleen 3
PERUS TOIMINNOT
Levyn soittaminen
Ennen toistoa
- Kytke televisioon virta ja valitse television kaukosäätimellä oikea videotulo.
- Jos käytössä on ulkoinen äänijärjestelmä, kytke siihen virta ja viritä se oikealle äänen
tulokanavalle. Lue AUDIO käyttäjän käsikirja.
Kun olet liittänyt laitteen pistorasiaan ensimmäisen kerran ja painat DVD POWER -
painiketta näytöllä näkyy seuraava viesti: If you want to select the language, press a
NUMBER button. (Jos haluat valita kielen, paina NUMBER-painiketta).
(Tämä näkymä tulee näkyviin ainoastaan ensimmäisellä kerralla, kun liität laitteen
pistorasiaan.) Jos kieltä ei valita käynnistysnäytössä, asetukset voivat muuttua aina,
kun kytket tai katkaiset virran. Muista siksi valita haluamasi kieli.
Kun olet valinnut valikkokielen, voit muuttaa sitä painamalla laitteen etupaneelin
painiketta yli 5 sekunnin ajan, kun laitteessa ei ole levyä. Tällöin kuvaruutuun tulee
SELECT MENU LANGUAGE-ikkuna, josta voit valita haluamasi kielen.
Toisto
1
Paina OPEN/CLOSE ( )-
painiketta. STANDBY-
merkkivalo sammuu ja
levykelkka aukeaa.
2
Aseta levy varovasti
levykelkkaan levyn
tekstipuoliylöspäin.
3
Paina PLAY/PAUSE ( )
-painiketta tai OPEN/CLOSE
()-painiketta sulkeaksesi
levykelkan.
Jatka toiminto
Kun lopetat levyn toiston, laite muistaa mihin
pysähdyit. Kun painat PLAY/PAUSE ( ) -
painiketta uudelleen, se etsii kohdan, johon jäit
(paitsi jos poistat levyn, katkaiset laitteesta
virran tai painat STOP ( ) -painiketta kaksi
kertaa).
Press 1 for English
Touche 2 pour Français
Drücken Sie 3 für Deutsch
Pulsar 4 para Español
Premere 5 per Italiano
Druk op 6 voor Nederlands
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:41 AM Page 19
FIN-20
PERUS TOIMINNOT
4
Toiston pysäytys
Paina STOP ( ) painiketta
toiston aikana.
HUOM!
- Jos laite jätetään STOP-tooiminnon alaiseksi
kauemmaksi kuin 1 minuutti ilman käyttäjän
mitään toimenpidettä. Paina PLAY/PAUSE ( )-
painiketta palauttaaksesi normaalitian.
- Soitin sammuu automaattisesti ottuaan puoli
tuntia pysähtyneenä. (Automaattinen
sammuttaminen.
6
Toiston keskeyttäminen
Paina PLAY/PAUSE
()-painiketta tai STEP-
painiketta toiston aikana.
Kuvaruutu pysähtyy, ei ääntä.
Jatkaaksesi, paina PLAY/PAUSE ( ) -
painiketta uudelleen.
HUOM!
Jos laite on jätetty 5 minuutiksi tauko-toiminnolle,
se pysähtyy.
7
Näkymä kerrallaan -toisto
(paitsi CD)
Käännä kaukosäätimen JOG
DIAL -säädintä myötäpäivään
tai paina STEP-painiketta
toiston aikana.
Joka kerta painiketta painettaessa tai kun Jog
Dial on käytössä, uusi kehys ilmestyy.
STEP-toiminnon aikana ei kuulu ääntä.
Paina PLAY/PAUSE ( ) -painiketta jatkaaksesi
normaalia toistoa.
Voit suorittaa STEP-toiminnon vain toistaessasi
forward-asennossa.
Ääni ei kuulu hidastetun toiston aikana.
Paina PLAY/PAUSE ( ) -painiketta palataksesi
normaaliin toistoon.
Toiston aikana hidastettu kelaus taaksepäin ei
toimi.
5
Levyn poistaminen
Paina OPEN/CLOSE ( ) -
painiketta.
8
Hidastettu toisto (paitsi
CD)
Valitse toistonopeudeksi 1/8,
1/4 tai 1/2 normaalista
nopeudesta painamalla
SEARCH ( ) -painiketta
PAUSE- tai STEP -tilassa.
HUOM!
Tämä ( ) merkki tarkoittaa, että olet painanut
painiketta, joka ei juuri ole voimassa.
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:41 AM Page 20
FIN-21
Perus
Toiminnot
PERUS TOIMINNOT
Haku- ja sivuutustoimintojen käyttö
Toiston aikana voit nopeasti käyttää hakutoimintoa kappaleen tai uran läpi tai käyttää
sivuutustoimintoa hypätäksesi seuraavaan.
FORWARD- ja REVERSE-hakutoiminnot
Käännä toiston aikana
kaukosäätimen SHUTTLE
DIAL -säädintä tai paina
SEARCH ( tai ) -
painiketta yli 1 sekunnin
ajan.
Paina toiston aikana SEARCH
( tai )
-
painiketta ja paina painiketta uudelleen, jos
haluat suurentaa hakunopeutta.
HUOM!
- Toiminnon nopeus voi poiketa todellisesta
toistonopeudesta.
- Hakutilassa ei kuulu ääntä (paitsi CD-haun
aikana).
DVD
VCD
CD
2X, 4X, 64X, 128X
4X, 8X
2X, 4X, 8X
Raitojen ohittaminen
- Mikäli painat SKIP ( )-painiketta DVD-levyn
toiston aikana, siirryt sueraavaan kappaleeseen.
Mikäli painat SKIP ( ) -painiketta, toisto siirtyy
kappaleen alkuun. Yhden lisäpininalluksen
seurauksena toisto siirtyy edellisen kappaleen
alkuun.
- Mikäli painat SKIP ( ) -painiketta soittaessasi
VCD 2.0-levyä MENU OFF -tilassa, VCD1.1-tai
CD-levyä, toisto siirtyy seuraavaan uraan. Mikäli
painat SKIP ( ) -painiketta, toisto siirtyy uran
alkuun. Yhden lisäpainalluksen seurauksena
toisto siirtyy edellisen kappaleen alkuun.
- Mikäli uran kesto on yli 15 minuuttia VCD-levyä
soitettaessa, toisto siirtyy 5 minuuttia ettenpäin.
Mikäli painat -painiketta, toisto siirtyy 5
minuuttia taaksepäin.
Paina SKIP ( tai ) -
painiketta toiston aikana.
HUOM!
Kun toistat VCD 2.0 -levyä, tämä toiminto toimii
vain silloin, kun valikko on poissa käytöstä.
Valitse asetus Menu Off (Valikko poissa käytöstä)
painamalla DISC MENU -painiketta.
00631C-HD850-FIN_1 4/12/05 10:41 AM Page 21
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116
  • Page 117 117
  • Page 118 118
  • Page 119 119
  • Page 120 120
  • Page 121 121
  • Page 122 122
  • Page 123 123
  • Page 124 124
  • Page 125 125
  • Page 126 126
  • Page 127 127
  • Page 128 128
  • Page 129 129
  • Page 130 130
  • Page 131 131
  • Page 132 132
  • Page 133 133
  • Page 134 134
  • Page 135 135
  • Page 136 136
  • Page 137 137
  • Page 138 138
  • Page 139 139
  • Page 140 140
  • Page 141 141
  • Page 142 142
  • Page 143 143
  • Page 144 144
  • Page 145 145
  • Page 146 146
  • Page 147 147
  • Page 148 148
  • Page 149 149
  • Page 150 150
  • Page 151 151
  • Page 152 152
  • Page 153 153
  • Page 154 154
  • Page 155 155
  • Page 156 156
  • Page 157 157
  • Page 158 158
  • Page 159 159
  • Page 160 160
  • Page 161 161
  • Page 162 162
  • Page 163 163
  • Page 164 164
  • Page 165 165
  • Page 166 166
  • Page 167 167
  • Page 168 168
  • Page 169 169
  • Page 170 170
  • Page 171 171
  • Page 172 172
  • Page 173 173
  • Page 174 174
  • Page 175 175
  • Page 176 176
  • Page 177 177
  • Page 178 178
  • Page 179 179
  • Page 180 180
  • Page 181 181
  • Page 182 182
  • Page 183 183
  • Page 184 184
  • Page 185 185
  • Page 186 186
  • Page 187 187
  • Page 188 188
  • Page 189 189
  • Page 190 190
  • Page 191 191
  • Page 192 192
  • Page 193 193
  • Page 194 194
  • Page 195 195
  • Page 196 196
  • Page 197 197
  • Page 198 198
  • Page 199 199
  • Page 200 200
  • Page 201 201
  • Page 202 202
  • Page 203 203
  • Page 204 204
  • Page 205 205
  • Page 206 206
  • Page 207 207
  • Page 208 208
  • Page 209 209
  • Page 210 210
  • Page 211 211
  • Page 212 212
  • Page 213 213
  • Page 214 214
  • Page 215 215
  • Page 216 216
  • Page 217 217
  • Page 218 218
  • Page 219 219
  • Page 220 220
  • Page 221 221
  • Page 222 222
  • Page 223 223
  • Page 224 224
  • Page 225 225
  • Page 226 226
  • Page 227 227
  • Page 228 228
  • Page 229 229
  • Page 230 230
  • Page 231 231
  • Page 232 232
  • Page 233 233
  • Page 234 234
  • Page 235 235
  • Page 236 236
  • Page 237 237
  • Page 238 238
  • Page 239 239
  • Page 240 240
  • Page 241 241
  • Page 242 242
  • Page 243 243
  • Page 244 244
  • Page 245 245
  • Page 246 246
  • Page 247 247
  • Page 248 248
  • Page 249 249
  • Page 250 250

Samsung DVD-HD850 Omistajan opas

Kategoria
DVD players
Tyyppi
Omistajan opas