Zanussi ZK19/7AGO Ohjekirja

Tyyppi
Ohjekirja
TÄRKEÄÄ
Tämä ohjekirja tulee ehdottomasti säilyttää laitteen yhteydessä myöhempää käyttöä varten. Mikäli laite
myydään tai siirretään uudelle omistajalle tai jos laitteen käyttäjä muuttaa ja jättää laitteen vanhaan
huoneistoon, on varmistettava, että käyttöohje jää uuden käyttäjän saataville. Uudella käyttäjällä on
oltava mahdollisuus tutustua laitteen käyttöohjeisiin ja sitä koskeviin varoituksiin.
Mikäli tämä jääkaappi, jonka ovi sulkeutuu magneettisesti, korvaa vanhan lukollisen jääkaapin,
irroittakaa vanhan kaapin ovi tai rikkokaa lukko. Muussa tapauksessa leikkivät lapset voivat joutua
hengenvaaraan jäädessään ansaan kaapin sisään.
Nämä ohjeet on annettu turvallisuussyistä. Lue ne huolellisesti ennen kuin ryhdyt asentamaan tai
käyttämään laitetta.
Yleinen turvallisuus
Tämä laite on tarkoitettu aikuisten käyttöön.
Lasten ei saa antaa koskea säätimiin tai leikkiä
laitteella.
Laitteen ominaisuuksien muuttaminen millään
tavoin on vaarallista.
Käyttäjän tulee huolehtia, että laitetta ei ole
asetettu sähköjohdon päälle.
Tärkeää: jos sähköjohto vahingoittuu, se tulee
vaihtaa valmistajalta tai huoltopalvelusta
saatavaan erikoisjohtoon tai -sarjaan.
Ennen kuin ryhdyt mihinkään puhdistus- tai
huoltotöihin, kytke laite pois toiminnasta ja
virtajohto irti virtalähteestä.
Laite on raskas. Noudata varovaisuutta laitetta
siirtäessäsi.
Suoraan pakastimesta otetut erittäin kylmät
tuotteet voivat aiheuttaa paleltumisvammoja.
Noudata erityistä varovaisuutta laitetta
käsitellessäsi, jotta jäähdytysyksikkö ei
vahingoittuisi.Vahingoittumisesta voi seurata
nestevuotoja.
Laitetta ei saa asentaa kaasulieden tai
lämpöpatterien läheisyyteen.
Laitetta ei tulisi asentaa paikkaan, jossa
siihen kohdistuu suora auringonvalo.
Laitteen takaosaan tulee jättää riittävästi tilaa
tuuletusta varten. Jäähdytyspiirin
vahingoittuminen on estettävä.
Älä käytä jäähdytyslaitteiden sisällä muita
sähkölaitteita (esim. jäätelökonetta).
Huolto/korjaus
Laitteen asennustyö tulee antaa valtuutetun
henkilön tai sähköalan ammattilaisen tehtäväksi.
Laite tulee huollattaa valtuutetussa
huoltoliikkeessä ja varaosina tulee käyttää vain
alkuperäisiä varaosia.
•Älä milloinkaan yritä korjata laitetta itse.
Asiantuntemattoman henkilön tekemät korjaukset
voivat aiheuttaa henkilövahinkoja tai pahentaa
vikaa entisestään. Ota yhteys valtuutettuun
huoltoliikkeeseen ja vaadi aina, että laitteessa
käytetään alkuperäisiä varaosia.
Laitteen jäähdytysyksikkö sisältää hiilivetyjä.
Tästä syystä huolto ja jälleentäyttö on annettava
ainoastaan valtuutetun huoltohenkilökunnan
tehtäväksi.
•Älä koskaan käytä metallisia esineitä laitteen
puhdistamiseen, sillä ne voivat vaurioittaa laitetta.
yttö
Kotitalouskäyttöön tarkoitetut jääkaapit ja
pakastimet on tarkoitettu ainoastaan
elintarvikkeiden säilytykseen.
Laitteen suorituskyky on parhaimmillaan silloin,
kun ympäristön lämpötila on +18°C ja +43°C
välillä (Luokka T); +18°C ja +38°C välillä (Luokka
ST); +16°C ja +32°C välillä (Luokka N); +10°C e
+32°C (Luokka SN). Laitteen luokka on osoitettu
sarjanumerokyltissä (sijoitettu vihannestilan
sivulla olevaan kennoon).
Huomio: Noudata seuraavia ohjeita, mikäli
ympäristön lämpötila on luokalle osoitettujen
rajojen ulkopuolella: kun ympäristön lämpötila
putoaa minimiarvon alapuolelle pakastelokeron
säilytyslämpötilaa ei voida taata. Tämän vuoksi
suosittelemme pakastelokerossa olevien
elintarvikkeiden käyttämistä mahdollisimman
nopeasti.
Pakastettua ruokaa ei tulisi pakastaa uudelleen
sen jälkeen, kun se on kerran sulanut.
Noudata tarkasti valmistajan antamia
säilytysohjeita. Tarkasta ohjeet tuotteen
pakkauksesta.
Laitteen sisäpinta muodostuu kanavista, joiden
läpi jäähdytysaine virtaa. Jos tällaiseen kanavaan
puhkaistaan reikä, laite vaurioituu
korjauskelvottomaksi ja säilytettävä ruoka
tuhoutuu. ÄLÄ KÄYTÄ TERÄVIÄ ESINEITÄ
huurteen tai jään poistamiseen. Huurretta
voidaan kaapia pois laitteen mukana tulevaa
muovilastaa käyttäen. Kiinteää jäätä ei saa
missään tapauksessa yrittää väkisin irrottaa
laitteen sisäpinnasta, vaan sen on annettava
sulaa pois. Ks. sulatusohjeet.
13
24
ADVARSLER OG VIGTIGE ANVISNINGER
Det er af stor vigtighed, at denne betjeningsvejledning opbevares sammen med apparatet til fremtidig
brug. Hvis apparatet sælges eller overdrages til en anden ejer, eller De flytter og efterlader apparatet,
bør De altid sikre Dem, at vejledningen følger apparatet, således at den nye ejer kan gøre sig bekendt
med apparatets funktion og de relevante advarsler.
Dette skab lukkes ved hjælp af en magnetliste på døren. Hvis det skal erstatte et ældre skab med
smæklås, anbefales det at gøre denne smœklås ubrugelig, før skabet kasseres, således at legende børn
ikke kan komme i fare.
Disse advarsler gives af hensyn til Deres og andres sikkerhed. De bør lœse dem grundigt igennem,
inden apparatet installeres eller tages i brug.
Generelle sikkerhedsoplysninger
Dette apparat er beregnet til at blive betjent af
voksne. Børn bør ikke have lov til at pille ved
knapperne eller lege med apparatet.
Det er farligt at ændre dette apparats
specifikationer eller egenskaber.
Inden der udføres rengørings- eller
vedligeholdelsesarbejde, skal De sikre Dem, at
apparatet er afbrudt og stikket trukket ud.
Dette apparat er tungt. Udvis forsigtighed, når det
flyttes.
Ispinde kan forårsage kuldeforbrændinger, hvis
de indtages straks efter, at de er taget ud af
apparatet.
Ved håndtering af skabet må køleenheden ikke
beskadiges, da dette kan medføre lækage.
Skabet må ikke placeres i nærheden af
radiator eller komfur.
Skabet bør ikke udsættes for direkte sollys i
længere tid.
Der skal være tilstrækkelig ventilation rundt
om bagsiden af skabet. Kølekredsløbet må
ikke beskadiges.
Det er hensigtsmæssigt at placere en fryser i
kælderen (ikke indbygningsmodeller).
El-apparater såsom ismaskiner må ikker
kebenyttes inden i et køleskab, medmindre de
er godkendt til dette formål af producenten.
Service/reparation
Såfremt el-arbejde er nødvendigt for at installere
apparatet, bør dette udføres af en autoriseret el-
installatør eller anden kompetent person.
Reparationer på apparatet bør kun udføres af et
autoriseret servicecenter og kun originale
reservedele bør anvendes.
Hvis der opstår en fejl på apparatet, bør De under
ingen omstændigheder selv forsøge at reparere
apparatet.
Reparationer udført af usagkyndige kan medføre
skade eller alvorligere fejl. Henvend Dem til det
nærmeste servicecenter og forlang altid originale
reservedele.
Anvendelse
Køleskabe og frysere til hjemmebrug er
udelukkende beregnet til opbevaring af madvarer.
Frosne madvarer må ikke nedfryses igen, når de
en gang har vaeret optøet.
Producentens anvisninger vedrørende opbevaring
af madvarer bør overholdes nøje. Læs
vejledningen på den pågældende emballage.
De bedste udbytte opnås ved rumtemperaturer
fra +18° C til +43° C (Klasse T); fra +18° C til
+38° C (Klasse ST); fra +16° C til +32° C (Klasse
N); fra +10° C til +32° C (Klasse SN);
køleskabets klasse er angivet på
identifikationspladen (anbragt indvendigt i
køleskabet ved siden af grøntsagsskuffen).
Apparatets indvendige foring består af kanaler,
som kølemidlet løber igennem. Hvis der går hul på
disse, vil det beskadige apparatet så meget, at det
ikke kan repareres, og det vil medføre tab af
madvarer. ANVEND IKKE SKARPE GENSTANDE
til at fjerne rim- eller islag. Rimlag kan fjernes ved
at anvende den medfølgende skraber. Islag bør
under ingen omstœndigheder skrabes af de
indvendige sider. Islag bør optøs ved afrimning af
apparatet. Se afrimningsvejledningen.
Kulsyreholdige eller mousserende drikkevarer
må ikke placeres i fryseren, da der skabes et tryk
i flasken eller beholderen, som kan få den til at
eksplodere, hvilket medfører skade på apparatet.
Der må ikke anvendes andre genstande eller
hjælpemidler til at fremskynde afrimningen end
dem, som er anbefalet af producenten.
14
•Älä laita hiilihappopitoisia tai kuohuvia juomia
pakastimeen, sillä jäätymisen aiheuttama paine
voi räjäyttää pullon ja vaurioittaa laitetta.
•Älä käytä mekaanisia apuvälineitä äläkää yritä
nopeuttaa sulamista keinotekoisesti muuten kuin
valmistajan suosittelemilla menetelmillä.
Asennus
Normaalissa käytössä laitteen takana sijaitsevat
kondensaattori ja kompressori kuumenevat
huomattavasti. Turvallisuussyistä on
huolehdittava ao. kuvan mukaisesta
vähimmäistuuletuksesta.
HUOMIO: huolehdi, että tuuletusaukkojen
edessä ei ole ilman virtausta haittaavia esteitä
Laitteen tietyt osat kuumenevat huomattavasti.
Varmista aina riittävä tuuletus, sillä tämän
laiminlyöminen voi aiheuttaa osien rikkoutumisen
ja säilytettävän ruuan tuhoutumisen. Ks.
asennusohjeet.
Kuumenevia osia ei tule jättää avoimiksi. Mikäli
mahdollista, laitteen takaosa tulee asettaa seinää
kohti.
Mikäli laitetta on kuljetettu vaakasuorassa
asennossa, saattaa moottorin kompressorin öljyä
valua jäähdytysainekiertoon. Kuljetuksen jälkeen
tulisi odottaa vähintään kaksi tuntia ennen
laitteen kytkemistä käyttöön, jotta öljy valuisi
takaisin kompressoriin.
SISÄLLYSLUETTELO
Tärkeää 13
Käyttö 15
Puhdistaminen 15
Käynnistys 15
Lämpötilan säätö 15
Ruokatarvikkeiden jäähdytys 15
Elintarvikkeiden pakastus ja pakasteiden
säilytys 16
Pakasteiden sulatus 16
Jääpalat 16
Sisätilan jako 17
Ovilokeroiden korkeuden säätö 17
Ympäristökytkin 17
Ohjeita 18
Ohjeita jääkaappisäilytystä varten 18
Ohjeita pakastusta varten 18
Huolto ja hoito 19
Säännöllinen puhdistus 19
Kun kaappi on pois käytöstä 19
Säännöllinen puhdistus 19
Sulatus 19
Jos laite ei toimi 20
Huolto ja varaosat 21
Tekniset tiedot 22
Asennus 22
Sijoitus 22
Sähköliitäntä 22
Puhdistaminen 22
Etäisyystuet 23
Ovien avautumissuunnan vaihtaminen 23
Ympäristönsuojelu
Laitteen jäähdytyspiiri ja eristeet eivät sisällä
otsonikerrosta vahingoittavia kaasuja. Laitetta
ei saa hävittää talousjätteen mukana. Varo
vahingoittamasta jäähdytysyksikköä,
erityisesti takana olevan lauhduttimen
ympäristöä. Pyydä paikallisilta viranomaisilta
lisätietoja alueen kaatopaikoista.Tässä
laitteessa käytetyt materiaalit, jotka on
merkitty symbolilla ovat kierrätettäviä.
23
Ovien avautumissuunnan
vaihtaminen
Ennen työhön ryhtymistä kaapin virransyöttö on
katkaistava.
1. Tuuletusritilä (D) irrotetaan.
2. Alasarana (E) ruuvataan irti.
3. Pakastimen ovi irrotetaan vetämällä se irti
keskimmäisestä saranasta.
4. Keskimmäinen sarana (H) ruuvataan irti.
5. Jääkaapin ovi irrotetaan vetämällä se irti
yläsaranasta (G).
6. Saranatappi (G) ja kiinnitetään vastakkaiselle
puolelle sen jälkeen kun tulppa on irrotettu.
Tulppa laitetaan sen jälkeen aukkoon, jossa
saranatappi oli ennen.
7. Jääkaapin ovi laitetaan paikalleen.
8. Keskisarana kiinnitetään vasemmalle puolelle.
9. Pakastimen ovi laitetaan paikalleen.
10.Alasarana (E) ruuvataan kiinni vasemmalle
puolelle aiemmin irrotetuilla ruuveilla.
11.Tuuletusritilän (D) suojus (F) ja kiinnitetään
vastakkaiselle puolelle.
12.Tuuletusritilä (D) kiinnitetään jälleen paikalleen.
Ovet keskitetään säätämällä ja alimmasta
saranasta.
Keskisaranaa (H) voidaan säätää vaakasuorassa
työvälineen avulla, kun kaksi ruuvia on ensin
löysätty.
Huomio
Tarkasta oven avautumisreunan vaihtamisen
jälkeen, että oven tiiviste myötäilee kaapin reunaa.
Jos ulkoilman lämpötila on alhainen (esim. talvella)
tiiviste ei ehkä asetu täydellisesti kaapin reunaa
vasten. Odota, kunnes tiiviste asettuu luonnostaan
oikeaan muotoon tai nopeuta sen asettumista
kuumentamalla kyseistä kohtaa tavallisella
hiustenkuivaajalla.
PR60
A
45°
Etäisyystuet
Laitteen mukana on kaksi etäisyystukea, jotka
kiinnitetään jääkaapin takakulmiin ylös.
Etäisyystukea käännetään 45° kunnes se lukittuu
paikalleen, nuoli on tällöin pystyasennossa.
Etäisyystukien tarkoitus on varmistaa riittävä tila
jääkaapin takana sijaitsevaa lauhdutinta varten.
E
F
D
F
F
F
G
D419
H
15
YTTÖ
Puhdistaminen
Puhdista kaapin sisäosat käyttäen haaleaa vettä,
mietoa pesuainetta ja pehmeää riepua.
ÄLÄ käytä synteettisiä pesuaineita tai
hankauspulveria, joka voi pilata pinnan ja aiheuttaa
naarmuja.
Lämpötilan säätö
Jääkaapin lämpötilaa säädetään kääntämällä
lämpötilan valitsinta (säätöalue min.max.).
Säätäessäsi jääkaapin lämpötilaa, ota huomioon
ympäristön lämpötila, oven avaamistiheys, kaapissa
olevien ruokatavaroiden määrä sekä jääkaapin
sijoitus.
Käännä lämpötilan valitsinta:
- pienempi lukema korkeampi lämpötila
- suurempi lukema alhaisempi lämpötila.
Asteikon keskiasento on useimmiten sopivin.
Tärkeää!
Jos jääkaapin lämpötilan valitsin on säädetty
suurimpaan lukemaan ympäristölämpötilan ollessa
korkea, saattaa olla seurauksena, että jääkaapin
kompressori toimii jatkuvasti ja kaapin sisälle
takaseinään muodostuu huurretta. Säädä tällöin
jääkaapin lämpötilan valitsinta pienempään
lukemaan, jotta jääkaapin automaattinen
sulatusjärjestelmä toimisi. Näin säästät myös
sähköä.
ynnistys
Työnnä pistotulppa pistorasiaan. Avaa jääkaapin ovi.
Termostaatin väännin, joka sijaitsee ylhäällä oikealla
on nyt asennossa «0» (suljettu). Käännä väännintä
myötäpäivään.
Jääkaappi on nyt kytketty toimintaan.
Ruokatarvikkeiden jäähdytys
- Asettele ruokatarvikkeet erilleen toisistaan siten,
että kylmä ilma pääsee kiertämään niiden
ympärillä.
- Älä laita ruokatarvikkeita suoraan kiinni kaapin
takaseinän jäähdytyslevyyn, sillä ne saattavat
jäätyä.
- Älä milloinkaan laita ruokatarvikkeita kaappiin
lämpimänä. Niiden tulee ensin jäähtyä.
- Peitä kaikki ruokatarvikkeet asianmukaisesti,
jotta maut ja tuoksut eivät pääse sekoittumaan.
22
ASENNUS
Huom
Tämän jääkaappi-pakastimen ovet sulkeutuvat
magneettitiivisteen avulla. Vanhan kaapin
romuttamisen yhteydessä varmista, että kaikki lukot
ja salvat on irrotettu estääksesi pikkulasten
joutumisen kaapin sisälle. Varminta on irrottaa koko
ovi.
Sijoitus
Kaappia ei saa sijoittaa lämpölähteiden läheisyyteen
(esim. lämpöpatterit, uunit, suora auringonvalo jne).
Mikäli kyseessä on kalusteisiin asennettava kaappi
ja mahdollinen oven aukeamissuunnan vaihto, lue
asiaa koskeva jakso.
Sähköliitäntä
Kytke kaappi maadoitettuun pistorasiaan.
Jännite: 230 V. Sulake 10 A.
Tämä laite täyttää seuraavien EY- direktlivien
vaatimukset:
- 87/308 EEC/päiväys 2.ó.87 radiohäirintää
koskevan
- 73/23 EEC/päiväys 19.2.73 (pienjännite-direktiivi)
ja seurannaismuutokset;
NP00
100 mm10 mm
10 mm
A
B
TEKNISET TIEDOT
Teholuokka
A
202
57
0,819
299
6
21
1600
550
600
Jääkaapin nettotilavuus litroina
Sähkönkulutus, kWh/24 h
Sähkönkulutus, kWh/vuosi
Pakastusteho, 24 h
Lämpötilan nousuaika -18°C -9°C:seen (tuntia)
Pakastimen nettotilavuus litroina
Mitat, mm
korkeus
leveys
syvyys
Tekniset tiedot löytyvät arvokilvestä, joka on sijoitettu laitteen sisälle vasemmalle puolelle.
- 89/336 EEC/päiväys 3.5.89 (direktiivi
sähkömagneettisesta yhteensopivuudesta) ja
seurannaismuutokset.
Puhdistaminen
Puhdista kaapin sisäosat käyttäen haaleaa ÄLÄ
käytä synteettisiä pesuaineita tai hankauspulveria,
joka voi pilata pinnan ja aiheuttaa naarmuja.
Tärkeää
Laite tulee pystyä kytkemään irti sähköverkosta.
Koskettimen tulee olla helposti saavutettavassa
paikassa laitteen asentamisen jälkeen.
16
Pakasteiden sulatus
Pakasteet on sulatettava ennen käyttöä mieluiten
jääkaapissa.
Huonelämpötilassa ne sulavat nopeammin. Pieniä
annoksia voidaan valmistaa heti sulattamatta, jolloin
valmistus kestää kauemmin.
Jääpalat
Pakastimessa on jääpalalokero, joka täytetään
vedellä ja asetetaan pakastustilaan.
Jääpalat irtoavat helpommin, jos lokeroa pidetään
hetki kylmän vesihanan alla.
Jääpalojen irrottamiseen ei saa käyttää
metalliesineitä!
Jäätelöä ei tule syödä suoraan pakastimesta, koska
alhainen lämpötila voi aiheuttaa paleltumia.
Elintarvikkeiden pakastus ja
pakasteiden säilytys
Pakastimessa on neljän tähden symboli
joka osoittaa, että kaappia voi käyttää sekä
tuoreiden elintarvikkeiden pakastamiseen että
pakasteiden ja jäätelön säilytykseen.
Elintarvikkeiden pakastaminen
Elintarvikkeita pakastettaessa ei termostaatin
asentoa tarvitse muuttaa, vaan lämpötilan voi pitää
normaalitasolla. Jos sitä vastoin halutaan käynnistää
pikapakastus, on lämpötilan valitsin käännettävä
kylmimpään asentoon. Jos jääkaapin lämpötila
tällöin iaskee alle 0°C, on lämpötilan säädin
käännettävä alhaisempaan lukemaan lämpötilan
nostamiseksi.
Pakasteiden säilytys
Mikäli pakastin ei ole ollut päällä jonkun aikaa, on
pakastin käynnistettävä (lämpötilan säädin käänne-
tään alhaisimpaan lämpötilaan) vähintään 2 tuntia
ennen, kuin pakastimeen laitetaan pakasteita, minkä
jälkeen katkaisin palautetaan keskiasentoon.
Hyviä neuvoja pakasteiden ostoon ja
säilytykseen
Pakasteisiin merkittyä viimeistä käyttöpäivää ei saa
ylittää.
Tarkistakaa pakasteiden laatu ennen pakastimeen
panemista.
Pakasteet on tuotava llikkeestä suoraan kotiin ja pa-
kastimeen hyvin paketoituina.
Kaappia ei tule avata sähkökatkon aikana. Osittain
sulaneita pakasteita ei saa pakastaa uudelleen,
vaan ne on käytettävä 24 tunnin kuluessa.
Tärkeää
Jos pakastin on pois päältä esim. sähkökatkon
vuoksi yli teknisten tietojen taulukon kohdassa
“lämpötilan kohoamisaika” annetun arvon, käytä
elintarvikkeet mahdollisimman pian tai valmista
ne välittömästi ja pakasta uudelleen
(jäähtyneinä).
21
HUOLTO JA VARAOSAT
Takuu
Tuotteella on kahden (2) vuoden takuu.
Takuuehdot noudattavat alan yleisiä ehtoja ja niitä
on saatavissa myyjäliikkeestä tai maahantuojalta.
Ostokuitti säilytetään, koska
takuun alkaminen määritetään ostopäivän mukaan.
Korvaus huollosta voidaan periä myös takuuaikana:
* aiheettomasta valituksesta
* ellei käyttöohjetta ole noudatettu.
Maahantuoja
ELECTROLUX-KODINKONEET ZANUSSI
Osoite:
Pakkalankuja 6
01510 VANTAA
Kuluttajaneuvonta
Tuotettasi tai sen käyttöä koskeviin kysymyksiin saat
vastauksen kuluttajaneuvonnastamme soittamalla
numeroon 0200-2662 (0,1597e/min). Voit olla
yhteydessä kuluttajaneuvontaan myös sähköpostitse
osoitteessa [email protected].
Huolto ja varaosat
Huollot, varaosatilaukset ja mahdolliset korjaukset
on annettava valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi.
Lähimmän valtuutetun huoltoliikkeen numeron löydät
soittamalla numeroon 0200-2662 (0,1597e/min) tai
katsomalla puhelinluettelon keltaisilta kohdasta
kodinkoneiden huoltoa.*)
Varmistaaksesi laitteesi moitteettoman toiminnan
vaadi aina käytettäväksi sopivinta, siis alkuperäistä
varaosaa. Huollosta ja varaosien myynnistä vastaa
Oy Electrolux Kotitalouskoneet Ab - HUOLTOLUX,
Porissa, puh. (20) 622 33 00.
*) Mainitse soittaessasi tuotteen merkki. Kopioi
arvokilvestä tuotteen tiedot alla olevaan kohtaan,
niin ne löytyvät helposti, jos sinun pitää ottaa
yhteys huoltoliikkeeseen.
MOD (Malli):........................................................
PROD.NO (Tuotenumero):..................................
SER:NO (Sarjanumero):......................................
Ostopäivä............................................................
17
Sisätilan jako
Eri korkeudelle säädettävät ritilät.
Ovilokeroiden korkeuden säätö
Ovilokeroiden korkeutta voidaan säätää
ruokatavaroiden pakkauskokojen mukaan.
D338
Ympäristökytkin
Huonelämpötilan ollessa alle +16°C, kytkintä A
(katso kuva) painetaan (kytkimen valo syttyy).
A - Ympäristökytkin
D710
A
PR260
20
Termostaatin väännin säädetään asentoon «0»
tai pistoke vedetään irti pistorasiasta.
Pakastusosa tyhjennetään pakasteista, jotka
kääritään sanomalehteen ja laitetaan
mahdollisimman kylmään paikkaan.
Ovi pidetään auki ja muovilasta asetetaan sille
tarkoitettuun paikkaan, jolloin sulamisvesi pääsee
valumaan lastan alle laitettuun astiaan.
Pakastusosa kuivataan huolella sisäpuolelta
sulatuksen jälkeen. Muovilasta laitetaan
paikalleen.
Termostaatin väännin säädetään haluttuun
asentoon tai pistotulppa työnnetään takaisin
pistorasiaan.
2-3 tunnin kuluttua voidaan pakasteet laittaa
takaisin pakastusosaan.
Huomio:
Älä käytä metallisia työkaluja huurteen poistoon,
sillä ne saattaisivat vaurioittaa laitetta erittäin
pahoin.
Älä käytä mitään muuta mekaanista tai muuta
keinotekoista tapaa huurteen poiston
nopeuttamiseen, paitsi suositeltuja tapoja.
Pakasteiden lämpötilan nousu saattaa vähentää
niiden säilyvyysaikaa.
D068
JOS LAITE EI TOIMI
Jos laitteessa ilmenee toimintahäiriöitä, tarkista:
että pistotulppa on asianmukaisesti
pistorasiassa;
että laite saa sähköä;
että lämpötilanvalitsin on keskiasennossa.
Lisäksi:
jos laitteen toimintaääni on voimistunut, tarkista
etteivät sen sivut koske kalusteisiin, jotka
saattavat aiheuttaa melua tai tärinää;
jos jääkaapin pohjalle kerääntyy vettä, tarkista
ettei sulatuksesta syntyvän veden poistoaukko
ole tukossa.
Jos toimintahäiriö ei poistu yllä lueteltujen
tarkistusten jälkeen, ota yhteys lähimpään
valtuutettuun huoltoliikkeeseen.
18
OHJEITA
Ohjeita jääkaappisäilytystä varten
Makujen tarttuminen ruoasta toiseen vältetään
suojaamalla ruoat esim. alumiini- tai
muovikelmulla.
Käytännöllisiä neuvoja:
Raaka liha, joka on suojattu muovikelmulla,
säilytetään lasihyllyllä.
Siten liha säilyy korkeintaan 1-2 päivää.
Keitetty liha, leikkeleet jne on peitettävä.Ne
voidaan säilyttää millä hyllyllä tahansa.
Hedelmät ja vihannekset: säilytetään
puhdistuksen ja pesun jälkeen
vihanneslaatikossa.
Voi ja juustot: säilytetään ilmatiiviissä astioissa tai
alumiini-tai muovikelmuissa/muovipusseissa.
Ohjeita pakastusta varten
Hyviä neuvoja pakastamiseen:
Pakasta ainoastaan tuoreita, puhdistettuja ja
korkealaatuisia elintarvikkeita.
Jaa elintarvikkeet annoksiin ennen pakastusta.
Tällöin pakastaminen käy nopeammin, eikä
tarvitse sulattaa suuria määriä kerrallaan.
Vähärasvainen liha säilyy paremmin kuin suolattu
tai rasvainen liha.
Elintarvikkeet säilyvät parhaiten ilmatiiviissä
alumiini-tai muovipakkauksissa. Pakastimeen ei
koskaan saa panna hiilihappopitoisia juomia tai
suljettuja pulloja (räjähdysvaara), eikä lämpimiä
ruokia. Kannellisia astioita ei saa täyttää reunoja
myöten.
Suositamme pakastuspäivän kirjoittamista
pakasteisiin tai joissakin pakastuskoreissa oleviin
etiketteihin. Tällöin säilytysaikoja on helpompi
pitää silmällä.
Jos pakastimessa olevat elintarvikkeet sulavat
sähkökatkon aikana, ne on valmistettava heti ja
pakastettava sen jälkeen uudelleen. Jos
sähkökatko kestää vain hetken (korkeintaan 8
tuntia), ja pakastin on täynnä, pakastimen eristys
estää pakasteiden sulamisen.
Laatikoissa olevat symbolit esittävät erilaisia
pakasteita.
Luvut kertovat, kuinka monta kuukautta eri
pakasteita on mahdollista säilyttää. Annettujen
säilytysaikojen ylempi tai alempi arvo on
voimassa sen mukaan, millainen elintarvikkeen
laatu ja esivalmistus ennen sen pakastamista on.
Hyviä neuvoja pakasteiden ostoon ja
säilytykseen:
Pakasteislin merkittyä viimeistä käyttöpäivää ei
saa ylittää.
Tarkista pakasteiden laatu ennen pakastimeen
panemista.
Pakasteet on tuotava liikkeestä suoraan kotiin ja
pakastimeen hyvin paketoituina.
Kaappia ei tule avata sähkökatkon aikana.
Osittain sulaneita pakasteita ei saa pakastaa
uudelieen, vaan ne on käytettävä 24 tunnin
kuluessa.
19
HUOLTO JA HOITO
Tärkeää
Tämän laitteen jäähdytysyksikkö sisältää
hiilivetyjä.Tästä syystä ainoastaan valtuutettu
ammattilainen saa suorittaa laitteen huollon.
Säännöllinen puhdistus
Useat keittiöpesuaineet sisältävät kemiallisia
lisäaineita jotka saattavat vahingoittaa laitteen
muoviosia. Suosittelemme tästä johtuen että
laitteen ulkoiset osat puhdistetaan ainoastaan
vedellä ja miedolla puhdistusaineella.
Puhdista jääkaapin ulko- ja sisäpinnat haalealla
vedellä ja miedolla astianpesuaineella.
Jääkaapin takaosa puhdistetaan kerran vuodessa
joko harjalla tai imurilla. Siten säästyy energiaa ja
kaapin toiminta paranee.
Kun kaappi on pois käytöstä
Mikäli jääkaapin toiminta katkaistaan pidemmäksi
ajaksi kuten esim. Ioma-ajaksi, on toimittava
seuraavasti:
Irrota pistotulppa pistorasiasta;
Poista kaikki elintarvikkeet kaapista;
Puhdista sisävaippa;
Jätä ovi auki, jotta ilma pääsee vapaasti kiertämään
estäen epämiellyttävän hajun tai homeen
syntymisen.
Sisäosan valaistus
Hehkulamppu kaapin sisällä voidaan tarkistaa
seuraavasti:
Lampun suojuksessa olevat ruuvit irrotetaan.
Suojuksen liikkuva osa painetaan irti kuvan
mukaisesti.
Jos ovi on auki ja lamppu ei syty, tarkistetaan, onko
hehkulamppu kierretty tiukasti paikalleen. Mikäli
lamppu ei edelleenkään pala, vaihdetaan tilalle sa-
mantehoinen lamppu.
Lampun tyyppi ja teho on mainittu lampun
suojuksessa.
D411
Sulatus
Jääkaapin höyrystimeen muodostuva huurrekerros
sulaa automaattisesti kompressorin pysähtyessä.
Sulamisvesi valuu kourua pitkin kaapin takaosassa
olevaan sulamisvesiastiaan ja haihtuu ilmaan. On
hyvä puhdistaa sulamisvesikourun keskellä oleva
aukko säännöllisesti, jolloin sulamisvesi ei pääse
valumaan yli ja tippumaan ruokatavaroille.
Puhdistukseen käytetään sulamisvesiaukossa
olevaa puhdistuspuikkoa.
Pakastusosan seinämiin muodostunut huurrekerros
on poistettava kun se on 4 mm:n paksuinen. Huurre
poistetaan muovilastalla. Laitetta ei tarvitse huurteen
poiston aikana kytkeä pois päältä eikä tyhjentää.
Huurrekerrosta ei tule poistaa metalliesineillä,
koska se voi vahingoittaa laitetta pysyvästi.
Mikäli pakastusosan sisäseinämiin on päässyt
muodostumaan paksu jääkerros, kaappi on
sulatettava kokonaan seuraavalla tavalla:
D037
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18

Zanussi ZK19/7AGO Ohjekirja

Tyyppi
Ohjekirja