Samsung DVD-P365 Omistajan opas

Kategoria
DVD players
Tyyppi
Omistajan opas
2
TURV
TURV
A
A
T
T
OIMENPITETT
OIMENPITETT
1. Asentaminen
Varmista, että asuntosi verkkovirransyöttö on
samanlainen kuin laitteen takaosassa olevassa
tunnistetarrassa. Aseta soitin vaaka-asentoon
sopivalle alustalle (esim. huonekalun päälle)
siten, että sen ympärille jää riittävästi tilaa
ilmankiertoa varten (7~10 cm). Varmista, että
ilmastointiaukot eivät ole peitossa. Älä laita
muita laitteita tai raskaita esineitä soittimen
päälle. Älä laita soitinta vahvistimien tai muiden
kuumenevien laitteiden päälle. Varmista ennen
soittimen siirtämistä, että levyalusta (kelkka) on
tyhjä. Tämä soitin on suunniteltu toistuvaan
käyttöön. DVD -soittimen asettaminen valmiusti-
laan ei katkaise virtaa laitteesta. Jos laitteen vir-
ransyöttö halutaan katkaista kokonaan, virtajo-
hto täytyy irrottaa pistokkeesta, varsinkin silloin
kun laite on pitkäaikaisesti pois käytöstä. Jos
laite täytyy saada irti sähköverkosta, pistoke
täytyy irrottaa pistorasiasta, joten pistokkeen
tulisi olla paikassa, jossa siihen pääsee helposti
käsiksi.
2. Turvaohjeita
Älä koskaan avaa soittimen koteloa tai sen osia.
Se voi aiheuttaa henkilövahinkoja tai vaurioittaa
tiettyjä herkkiä komponentteja. Voit saada
sähköiskun tai joutua alttiiksi laser-säteilylle. Älä
katso levyalustan aukkoon tai muihin aukkoihin,
joista näkyy laitteen sisälle.
3. Varoitus
Suojaa soitin kosteudelta (esim. vesipisarolta ja
roiskeilta ja huolehdi. ettei laitteen päälle asete-
ta nesteitä sisältäviä esineitä kuten maljakoita)
ja kuumuudelta (esim. takkatulelta) sekä lait-
telta, jotka synnyttävät voimakkaita magneetti-
tai sähkökenttiä (esim. kaiuttimet). Irrota virtajo-
hto pistokkeesta, mikäli laitteessa esiintyy toim-
intahäiriöita. Soitinta ei ole tarkoitettu ammat-
tikäyttöön, vaan ainoastaan kotikäyttöön. Tuote
on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön.
Kondensoituminen; Jos olet säilyttänyt soitinta
tai levyjä kylmässä paikassa, esimerkiksi kulje-
tus talvella, odota noin kaksi tuntia kunnes laite
ja levyt ovat saavuttaneet huoneenlämmön.
4. Levy
Käsittele levyä varovasti. Pidä levyä kiinni sen
reunoista tai reiästä. Aseta levy laitteeseen aina
etiketti ylöspäin (yksipuoliset levyt). Käytä aina
puhdasta kangasta levyn puhdistamiseen, jos
se on tarpeen. Pyyhi levy keskeltä reunaan
päin. Laita levyt aina takaisin koteloihinsa ja säi-
lytä ne pystyasennossa. Aseta levy aina huolel-
lisesti oikeaan kohtaan levyalustalle. Älä
koskaan käytä levyjen puhdistamiseen suihkei-
ta, bensiiniä, sähköstaattisia nesteitä tai muita
liuottimia. Pyyhi levy varovasti kosteala,
pehmeällä kankaalla (kostuta ainoastaan vedel-
lä). Ällä koskaan pyyhi levyä pyörivällä liikkeellä.
Siitä vou jäädä rengasmaisia naarmuja jotka
voivat aiheuttaa kohinaa levyn toistoon.
5. Paristo
Tässä tuotteessa käytettävä paristo sisältää
ympäristölle haitallisia kaemikaaleja. Älä häytä
paristoja tavallisten talousjätteiden mukana.
Suosittelemme, että paristo vaihdetaan alan liik-
keessä.
6. Kotelon huoltaminen
Turvallisuutesi vuoksi irrota virtajohto pistok-
keesta.
älä kaytä puhdistamiseen bensiiniä, tinneriä
tai muita liuottimia.
Pyyhi kotelo pehmeällä kankaalla.
Tämän käyttöoppaan mukana tuleva tuoteyksikkö on
lisensoitu tiettyjen immateriaalioikeuksien mukaisesti
tiettyjen kolmansien osapuolten toimesta. Lisenssi
on rajoitettu loppukuluttajan yksityiseen, ei-kaupal-
liseen käyttöön lisensoidun sisällön osalta. Mitään
oikeuksia kaupalliseen käyttöön ei ole myönnetty.
Lisenssi kattaa ainoastaan tuoteyksikön, eikä
lisenssi ulotu mihinkään lisensoimattomaan lait-
teeseen tai mihinkään ISO/IEC 11172-3- tai ISO/IEC
13818-3 -prosessiin, jota käytetään tai myydään
tämän tuotteen mukana. Lisenssi kattaa ainoastaan
tämän tuoteyksikön audiotiedostojen koodaamisen
ja koodin purkamisen ISO/IEC 11172-3:n tai ISO/IEC
13818-3:n mukaisesti. Tämän lisenssin nojalla ei ole
myönnetty mitään oikeuksia tuoteominaisuuksille tai
toiminnoille, jotka eivät ole ISO/IEC 11172-3:n tai
ISO/IEC 13818-3:n mukaisia.
VAROITUS: NÄIDEN OHJEIDEN VASTAINEN
KÄYTTÖ MISSÄ TAHANSA LAITTEEN
HALLINNASSA, SÄÄDÖSSÄ TAI MUISSA TOIMIN-
NOISSA SAATTAA JOHTAA VAARALLISSEEN
ALTISTUMISEEN SÄTEILYLLE.
3
ENNEN
ENNEN
KUIN
KUIN
ALOIT
ALOIT
A
A
T
T
Suomi
1. Avaa paristorasian kansi kaukosäätimen takaosasta.
2. Asenna kaksi AAA- paristoa. Varmista, että
paristojen navat (+ ja -) tulevat oikein.
3. Replace the battery cover.
Kaukosäädin
-
Kaukosäätimen paristot
(koko AAA)
Kayttöopas
Video/Audio-
kaapeli
Kaukosäätimen paristojen asenta-
minen
Ellei kaukosäädin toimi kunnolla:
- Tarkista paristojen navat + - (kuivaparistot).
- Tarkista, etteivät paristot ole tyhjät.
- Tarkista, ettei kaukosäätimen tunnistimen edessä
ole esteitä.
- Tarkista, onko läheisyydessä fluoresoivaa säteilyä.
Turvatoimenpiteet. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2
Ennen kuin aloitat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Asetukset
Yleiset ominaisuudet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Levytyypit ja ominaisuudet . . . . . . . . . . . . . . . . . 5
Esittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6
Kaukosäätimen esittely. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Yhteydet
Kytkentatavan Valitseminen . . . . . . . . . . . . . . . . . 9
Perus Toiminnot
Levyn soittaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15
Haku- ja sivuutustoimintojen käyttö . . . . . . . . . . 16
Display-toiminnon käyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16
Disc- tai Title-valikon (Levy- tai Nimike-valikon)
käyttäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17
Toimintovalikon käyttäminen . . . . . . . . . . . . . . . 17
Uusintatoisto Repeat Play . . . . . . . . . . . . . . . . . 17
Hidas toisto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18
Kehittyneet Toiminnot
Kuvasuhteen säätäminen (EZ View). . . . . . . . . . 18
Audio-kielen valinta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
Tekstityskielen valinta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
Kamerakulman muuttaminen . . . . . . . . . . . . . . . 20
Instant Replay- tai Skip-toiminnon käyttäminen. . 20
Merkintätoiminnon käyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20
Zoom-toimintojen käyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
MP3/WMA/JPEG/MPEG4/CD Audio-
leikevalikko . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
Kansion valinta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
MP3/WMA/CD Audio-toisto. . . . . . . . . . . . . . . . . 22
MPEG4-toisto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22
Kuva-CD-levyjen toistaminen . . . . . . . . . . . . . . . 23
Asetusten Muuttaminen
Asetusvalikon . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24
Kielivaihtoehtojen asetus . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25
Audiovaihtoehtojen asetus . . . . . . . . . . . . . . . . . 26
Näyttövaihtoehtojen asetus. . . . . . . . . . . . . . . . . 27
Ikärajavalvonnan asetus. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28
Lisäksi
Laitteisto-ohjelmiston päivitys . . . . . . . . . . . . . . . 29
Vianetsintäopas . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 30
Erittelyt. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31
SISÄLL
SISÄLL
YSLU
YSLU
ETTELO
ETTELO
Oheistarvikkeet
4
ASETUKSET
ASETUKSET
Erinomainen ääni
Dolby Laboratoriesin kehittämä Dolby
Digitalteknologia tuottaa kristallinkirkaan äänen.
Kuvaruutu
Video perustuu MPEG-2 pakkausteknologiaan. Tuki
tavallisille ja laajakangaselokuville (16:9) käytvät.
Hidastettu kuva
Tärkeät elokuvakohdat voidaan katsella hidastettuina.
Vanhempain valvontamahdollisuus
(DVD)
Vanhempain valvontatoiminto sallii käyttäjien estää
lapsia katselemasta vahingollisia elokuvia, kuten
väkivaltaa sisältäviä tai aikuisille suunnattuja filmejä.
Erilaisia kuvaruututoimintojen val
intamahdollisuuksia
Voit valita eri kiellä (ääni/tekstitys) ja kuvakulmia
samalla kun nautit elokuvista.
Progressiivinen kuvanmuodostus
Progressiivinen kuvanmuodostus (progressive scan)
parantaa kuvaa, koska siinä piirretään kerralla kaksi
kertaa enemmän vaakajuovia kuin perinteisessä
lomitetussa kuvanmuodostuksessa (interlaced scan).
EZ VIEW (kokonäyttökuva) (DVD)
Easy View -toiminnon avulla kuva voidaan säätää
television kuvaruudun koon (16:9 tai 4:3) mukaiseksi.
Digital Photo Viewer (JPEG)
Voit katsella digitaalikuvia TV-ruudulla.
Toisto
Voit toistaa kappaleen tai elokuvan uudestaan hel-
posti painamalla REPEAT-nappulaa.
MP3/WMA
Tällä laitteella voi toistaa MP3/WMA-tiedostoista.
Pikatoisto (DVD)
Tämän toiminnon avulla voit toistaa elokuvan
viimeiset 10 sekuntia.
Instant Skip (pikasiirtyminen) (DVD)
Voit tämän toiminnon avulla siirtyä elokuvassa 10
sekuntia eteenpäin.
MPEG4
Tämän laite voi toistaa AVI-tiedostojen MPEG4-jaksoja.
HUOM!
- Seuraavia levyjan ei voida toistaa tässä
soitimessa:
DVD-ROM • DVD-RAM
CD-ROM • CDV
•CDI • CVD
Super Audio CD (lukuun ottamatta CD-ker-
rosta)
CDG-levyiltä toistetaan vain ääni, ei grafiikkaa.
-Toistomahdollisuus saattaa määräytyä
äänitysasetuksista.
DVD-R, +R
CD-RW
DVD+RW, -RW
- Tässä laitteessa ei ehkä voida toistaa tiettyjä
CD-R, CD-RW- tai DVD-R-levyjä levyn typin
tai tallennusmenetelmän vuoksi.
KOPIOINTISUOJA
Monet DVD-levyt ovat kopiosuojattuja. Siksi sinun
kannattaa yhdistää DVD-laitteesi suoraan televi-
sioosi, eikä videolaitteeseesi. Yhdistäminen
videonauhuriin aiheuttaa häiriöitä kuvaan kopiosuo-
jattuja DVD-levyjä käytettäessä.
Tämä tuote sisältää yhdysvaltalaisen patenttilain-
säädännön mukaisen tekijänoikeussuojauksen.
Tekijänoikeudet kuuluvat Macrovision Corporationille
ja muutamille muille omistajille. Tekijänoikeussuojan
teknologian käyttö vaatii Macrovisionin valtuutuksen
ja on tarkoitettu koti- ja muuhun rajoitettuun käyt-
töön, ellei Macrovision kanssa ole sovittu muista jär-
jestelyistä. Laitteen purkaminen ja muuttaminen on
PROGRESSIVE SCAN -ulostulot
(525p/625p)
"KULUTTAJIEN ON HUOMIOITAVA ETTÄ KAIKKI
KORKEAN TOISTOTARKKUUDEN OMAAVAT
TELEVISIOVASTAANOTTIMET EIVÄT OLE
TÄYSIN YHTEENSOPIVIA TÄMÄN TUOTTEEN
KANSSAJASAATTAVAT AIHEUTTAA HÄIRIÖITÄ
NÄYTÖSSÄ. MALLEIHIN 525 TAI 625 LIITTYVISSÄ
KEHITTYNEEN SKANNAUKSEN ONGELMATA-
PAUKSISSA KÄYTTÄJÄÄ SUOSITELLAAN
KÄYTTÄMÄÄN ”STANDARD DEFINITION” -
KYTKENTÄÄ ULOSTULOSSA. OTTAKAA
YHTEYTTÄ ASIAKASPALVELUUMME MIKÄLI
TEILLÄ ON KYSYMYKSIÄ DVD-SOITTIMIEMME
525p TAI 625p YHTEENSOPIVUUDESTA ERI TV
MALLIEN KANSSA.”
Yleiset ominaisuudet
5
Suomi
Tällä DVD-soittimella voidaan toistaa seuraavanlaisia levyja (levyjen logot selviävät myös luettelosta:
Levyjen merkinnät
Alueellinen numerointi
Sekä DVD-laite että -levyt on koodattu alueen
mukaan. Näiden alueellisten koodien on täs-
mättävä toisiinsa, jotta levyn käyttö on mahdol-
lista. Elleivät koodit vastaa toisiaan, levyn soitto
ei onnistu.
Tämän laitteen alueellinen numero löytyy
takapanelista.
Aseta laitteeseen vain yksi DVD-levy kerral-
laan. Jos asetat laitteeseen kaksi levyä tai
useita levyjä, niitä ei voi toistaa ja DVD-soitin
voi vaurioitua.
12 Cm
8 Cm
Yksipuolinen 240 min.
Kaksipuolinen 480 min.
Yksipuolinen 80 min.
Kaksipuolinen160 min.
Audio
+
Video
- DVD sisältää erinomaiset ääni- ja
kuvaominaisuudet Dolby Digital ja
MPEG-2 järjestelmiensä ansiosta.
- Erilaiset kuvaruutu- ja audiotoiminnot
voidaan helposti valita kuvaruudulta.
Levytypit (logot)
Taltiontityypit Levyn koko Maksimi soittoakika Ominaisuudet
DVD
12 Cm
8 Cm
74 min.
20 min.
Audio
+
Video
-Video CD-äänellä, VHS-laatu &
MPEG-1 pakkausteknikka.
VIDEO-CD
12 Cm
8 Cm
74 min.
20 min.
Audio
- LP-levy äänitetään analogisena sig-
naalina tuottaen jonkin verran säröä.
CD-levy äänittyy digitaalisena sig-
naalina. Tuloksena on parempi
äänenlaadun heikkenemistä ajan
myötä.
AUDIO-CD
~
DIGITAL
SOUND
STEREO
PAL
Aluenumerointi
PAL radiolähetysjärjestelmä Englannissa,
Ranskassa, Saksassa, jne.
Dolby Digital -levy
Stereolevy
Digitaalinen audiolevy
DTS-levy
MP3-levy
DivX-sertifiointi
DivX, DivX-sertifiointi ja
nihin liittyvät logot ovat DivXNetworks,
Inc:in tavaramerkkejä. Niitä käytetään
lisenssin nojalla.
Levytypit ja ominaisuudet
6
Etupaneelin esittely
Näytön ilmaisimet
1. STANDBY/ON ( )
STANDBY/ON-painiketta, sininen valo syttyy ja soitin
käynnistyy.
2. STANDBY-merkkivalo
Kun laite kytketään pistorasiaan, merkkivalo syttyy.
3. DISC TRAY
Aseta levy tähän.
4. OPEN/CLOSE ( )
Paina tätä painiketta aukaistaksesi ja sulkeaksesi
levykelkan.
5. DISPLAY
Toimintojen merkkivalot näkyvät tässä.
6. SKIP ( / ) SEARCH
Tällä painikkeella voit selata levyä eteen- tai taak-
sepäin.
Painikkeella voit myös ohittaa nimikkeen, jakson
tai raidan.
7. STOP ( )
Paina tätä painiketta lopettaaksesi levyn soiton.
8. PLAY/PAUSE ( )
Paina tätä painiketta aloittaaksesi levyn soiton tai
keskeyttääksesi sen.
Esittely
Eri toiminnoista kertova näyttö, kuten PLAY, STOP, LOAD,...
nodSC : Laitteeseen ei ole syötetty levyä.
OPEn : Levykelkka on auki.
LOAd : Laite lataa levyn sisältämää tietoa.
1
7
8
6
23
4
5
6
1
2
3
4
7
8
5
6
6
DVD-P360
DVD-P365
7
Suomi
Takapaneelin esittely
1. SCART AV LIITÄNTÄ
- Yhdistä televisioon scart-sisäänmenoliitännällä.
2. DIGITAALISEN ÄÄNEN
ULOSTULOLIITÄNTÄ
- Käytä joko optista tai koaksiaalikaapelia yhdistämään
yhteensopivaan Dolby Digital -vastaanottimmeen.
- Käytä yhdistämään A/V-virittimeen, jossa on Dolby
Digital -dekooderi tai DTS -dekooderi.
3. KOMPONENTTIVIDEON
ULOSTULOLIITÄNNÄT (COMPO-
NENT VIDEO OUT JAKCKS)
- Käytä näitä liitäntöjä jos sinulla on komponent-tivide-
oliitännöillä varustettu TV. Nämä liitännät tarjoavat P
R-
,
P
B-
ja Y-videon.
- Jos Setup-asetusvalikossa Video Output (videosig-
naalin ulostulo) -asetukseksi on valittu P-SCAN-vide-
olähtö, S-Video-vaihtoehto ei ole käytössä.
- Kun valitset valikossa Setup Menu (Asetusvalikko)
Video Output (Videolähtö) -asetuksen
I-SCAN, lomitettu kuvanmuodostus toimii.
4. AUDIO OUT -LIITÄNNÄT
- Yhdistä televisiosi audio/video- tai Audio-sisään-
menoliitäntään
5. VIDEON ULOSTULOLIITÄNTÄ
- Käytä videokaapelia yhdistääksesi televisiosi Video-
sisäänmenoliitäntään.
- Asetusvalikossa videolostuloksi on valittava S-Video.
6. S-VIDEON ULOSTULOLIITÄNTÄ
- Käytä S-Video-kaapelia yhdistäessäsi tämän liitännän
televisiosi S-videoliitäntään parempilaatuisen kuvan
aikaansaamiseksi.
- Asetusvalikossa videolostuloksi on valittava S-Video.
Tärkeä huomautus
- Katso TV:n käyttöoppaasta tukeeko TV-vastaanottimesi kehittynyttä skannaustoimintoa. Jos kehittynyttä
skannaustoimintoa tuetaan, seuraa TV:n käyttöoppaan ohjeita kyseisen toiminon asettamisesta TV:n
valikkoihin.
- Jos Setup-asetusvalikossa Video Output (videosignaalin ulostulo) -asetukseksi on valittu P-SCAN-vide-
olähtö, Video-, S-Video- ja SCART-vaihtoehto eivät ole käytössä.
- Kuva ei välttämättä tule näkyviin, jos laite on kytketty TV:hen tai näyttöön, joka ei ole yhteensopiva yllä-
mainitun formaatin kanssa.
- Tutustu tähän laitteeseen kytketyn TV:n tai näytön kysymyksissä.
- Sivulla 27 on lisätietoja Setup-asetusvalikon käyttämisestä.
2
1
3
4526
8
Kaukosäätimen esittely
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
14
11
12
13
15
16
17
18
19
20
21
22
23
5. INSTANT REPLAY -painike
Tämän toiminnon avulla voit toistaa elokuvan viimeiset
10 sekuntia.
6. SKIP painikkeet ( / )
Käyta SKIP-painikkeet hypätäksesi otsikon, kappaleen
tai raidan yli.
7. Lopetuspainike ( )
8. MENU -painike
Tuo esille DVD-laitteen asetuskokoelman.
9. ENTER/
¥¥
painike
Tämä painike toimii vaihtokytkimenä.
10. EZ VIEW -painike
Easy View -toiminnon avulla voit muuttaa Letter
Boxmuodon tavallisessa televisiossa näkyvään muotoon.
11. DISC MENU -painike
Tuo näkyviin levyvalikon.
12. Tekstityspainike
13. Toimintopainike
Mahdollistaa erikoiskäskyn ohjelmoinnin.
14. Zoomauspainike
Suurentaa DVD-kuvaa.
15. OPEN/CLOSE ( )-painike
Levykelkan avaaminen ja sulkeminen.
16. STEP-painike
Toisto etenee kehys kerrallaan.
17. INSTANT SKIP -painike
Voit tämän toiminnon avulla siirtyä 10 sekuntia eteenpäin.
18. Toisto/tauko -painike ( )
Aloittaa/keskeyttää levyn toiston.
19. Valikkopainike
Tuo esille levyvalikot.
20. INFO-painike
Näyttää nykyisen levytilan.
21. CANCEL-painike
Käytä poistaaksesi näytön valikot tai tilannekuvaukset
kuvaruudulta.
22. REPEAT A-B -painike
Mahdollistaa valitun kohdan (A–B) uudelleentoiston.
23. Näyttopainike
Näyttää käytössä olevat levyn toiminnot.
1. DVD käynnistyspainike
Käynnistää tai sammuttaa virran.
2. Numeropainikket
3. VIDEO SEL.-painike
Vaihda videolähdön tilaa.
4. SEARCH painikkeet ( / )
Mahdollistaa etsinnän (search) levyltä eteen- ja taak-
sepäin..
9
YHTEYDET
YHTEYDET
Suomi
Seuraavassa on esimerkkejä tavallisista DVD-soittimen ja television tai muiden laitteiden kytkennöistä.
Ennen DVD-soittimen kytkemistä
- Katkaise aina virta DVD-soittimesta, televisiosta ja muista laitteista, ennen kuin kytket tai irrotat johtoja.
- Katso lisätiedot kytkettävien lisälaitteiden (kuten television) käyttöoppaista.
Kytkeminen televisioon (SCART)
- Kytke SCART-johto DVD-soittimen takana olevaan SCART (EXT) -lähtöliittimeen ja television SCART (IN)
-tuloliittimeen.
- Jos televisiossasi ei ole SCART-liitintä, voit valita jonkin seuraavista vaihtoehtoisista kytkentätavoista:
Kytkeminen televisioon (Video CVBS)
1
Kytke video- ja audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin
VIDEO OUT (keltainen)- ja AUDIO OUT (punainen ja
valkoinen) -lähtöliittimiin ja television VIDEO IN (keltainen)-
ja AUDIO IN (punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
2
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta,
kunnes DVD-soittimen videosignaali näkyy television
kuvaruudussa.
HUOM!
- Jos audiojohto viedään liian lähelle virtajohtoa, äänessä voi olla kohinaa.
- Jos haluat kytkeä vahvistimen, katso ohjeet vahvistimen kytkentää koskevilta sivuilta. (Katso sivut 13–14.)
- Liittimien määrä ja sijainti voivat vaihdella sen mukaan, millainen televisiosi on. Katso ohjeet oman televi-
siosi käyttöoppaasta.
- Jos televisiossa on yksi audiotuloliitin, kytke se DVD-soittimen vasempaan (L, valkoinen) AUDIO OUT -
lähtöliittimeen.
- Jos painat VIDEO SEL. -painiketta, kun DVD-soitin on pysäytystilassa tai soittimessa ei ole levyä, vide-
olähtötila vaihtuu seuraavassa järjestyksessä: ( I-SCAN P-SCAN SCART RGB)
- Kun Asetukset -valikon Videolähtö -asetukseksi on valittu P-SCAN, video- ja S-Video-lähdöt eivät toimi.
- Älä yhdistä Scart-liitintä ja komponenttivideolähtöä (Y, Pb, Pr) samanaikaisesti, koska ne voivat häiritä
toisiaan ja heikentää kummankin kuvanlaatua.
Kytkentätavan valitseminen
PUNAINEN
VALKOINEN
KELTAINEN
tai
PUNAINEN
VALKOINEN
KELTAINEN
Audiojohto
Videojohto
10
Kytkeminen televisioon (S-Video)
- Kytke DVD-soitin televisioon S-Video-johdolla.
- Kuvanlaatu paranee. S-Video-lähtö erottaa kuvasignaalit musta-valkoisiksi signaaleiksi (Y) ja värisig-
naaleiksi (C), jolloin kuvat ovat selkeämpiä kuin tavallisessa videotulotilassa.
(Äänisignaalit siirtyvät audiolähdön kautta.)
1
Kytke S-Video-johto (ei toimiteta mukana) DVD-soittimen
takana olevaan S-VIDEO OUT -lähtöliittimeen ja television
S-VIDEO IN -tuloliittimeen.
2
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO
OUT (punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja television
AUDIO IN (punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta,
kunnes DVD-soittimen S-Video-signaali näkyy television
kuvaruudussa.
4
Valitse Display Setup (Näytön asetukset) -valikon Video
Output (Videolähtö) -asetukseksi I-SCAN.
(Katso sivut 27.
)
Voi muuttaa Video Output (Videolähtö) -asetusta VIDEO
SEL. -painikkeella. (Katso sivu 9.)
HUOM!
- Jos haluat kytkeä vahvistimen, katso ohjeet vahvistimen kytkentää koskevilta sivuilta. (Katso sivut 13–14.)
- Liittimien määrä ja sijainti voivat vaihdella sen mukaan, millainen televisiosi on.
Katso ohjeet oman televisiosi käyttöoppaasta.
- Älä yhdistä S-Video-lähtöä ja komponenttivideolähtöä (Y, Pb, Pr) samanaikaisesti, koska ne voivat häiritä
toisiaan ja heikentää kummankin kuvanlaatua.
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
Audiojohto
S-Video-johto
(ei toimiteta mukana)
11
Suomi
Kytkeminen televisioon (lomitettu kuvanmuodostus)
- Kytke DVD-soitin televisioon komponenttivideojohdoilla.
- Näin kuva on laadukas ja värit toistuvat tarkasti. Komponenttivideolähtö erottaa kuvasignaalin musta-
valkoisiksi(Y), sinisiksi(P
B
) ja punaisiksi(P
R
) signaaleiksi, jolloin kuva on selkeä ja tarkka.
(Äänisignaalit siirtyvät audiolähdön kautta.)
1
Kytke komponenttivideojohdot (ei toimiteta mukana) DVD-
soittimen takana oleviin COMPONENT OUT -lähtöliittimiin
ja television COMPONENT IN -tuloliittimiin.
2
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO
OUT (punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja television
AUDIO IN (punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta,
kunnes DVD-soittimen komponenttisignaali näkyy televi-
sion kuvaruudussa.
4
Valitse Display Setup (Näytön asetukset) -valikon Video
Output (Videolähtö) -asetukseksi I-SCAN.
(Katso sivut 27.)
Voi muuttaa Video Output (Videolähtö) -asetusta VIDEO
SEL. -painikkeella. (Katso sivu 9.)
HUOM!
- Jos videolähdöksi on valittu vahingossa S-Video komponenttijohtojen ollessa kytkettyinä, kuvaru-
utu muuttuu punaiseksi.
- Jos haluat kytkeä vahvistimen, katso ohjeet vahvistimen kytkentää koskevilta sivuilta. (Katso sivut 13–14.)
-Television komponenttiliittimessä voi olla valmistajasta riippuen merkintä ”R-Y, B-Y, Y” tai ”Cr, Cb, Y”
merkinnän “P
R
, P
B
, Y” sijaan. Liittimien määrä ja sijainti voivat vaihdella sen mukaan, millainen televisiosi
on. Katso ohjeet oman televisiosi käyttöoppaasta.
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
SININEN
VIHREÄ
Audiojohto
Komponenttijohto
(ei toimiteta mukana)
SININEN
VIHREÄ
12
Kytkeminen televisioon (progressiivinen kuvanmuodostus)
1
Kytke komponenttivideojohdot (ei toimiteta mukana) DVD-
soittimen takana oleviin COMPONENT OUT -lähtöliittimiin
ja television COMPONENT IN -tuloliittimiin.
2
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO
OUT (punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja television
AUDIO IN (punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
Kytke virta DVD-soittimeen ja televisioon.
3
Paina television kaukosäätimen lähdevalintapainiketta,
kunnes DVD-soittimen komponenttisignaali näkyy televi-
sion kuvaruudussa.
4
Valitse Display Setup (Näytön asetukset) -valikon Video
Output (Videolähtö) -asetukseksi P-SCAN.
(Katso sivut 27.)
Voi muuttaa Video Output (Videolähtö) -asetusta VIDEO
SEL. -painikkeella. (Katso sivu 9.)
Tarkista progressiivisen videolähdön käytettävyys seuraavasti:
You need a TV set supporting the progressive scan
input function. And you have to set up the TV
- Katso televisiosi käyttöoppaasta, tukeeko televisio progressiivista kuvanmuodostusta.
Jos televisio tukee progressiivista kuvanmuodostusta, määritä progressiivisen kuvanmuodostuk-
sen asetukset television valikkojärjestelmässä käyttöoppaan mukaisesti.
- Kytkentätapa voi erota yllä olevasta kuvasta sen mukaan, millainen televisiosi on.
HUOM!
- Mikä on progressiivinen kuvanmuodostus (progressive scan)?
Progressiivisessa kuvanmuodostuksessa kuvaan piirtyy kerralla kaksi kertaa enemmän vaakajuovia kuin
lomitetussa kuvanmuodostuksessa.
Progressiivinen kuvanmuodostus tekee kuvasta laadukkaamman ja selkeämmän.
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
SININEN
VIHREÄ
Audiojohto
Komponenttijohto
(ei toimiteta mukana)
SININEN
VIHREÄ
13
Suomi
Kytkeminen äänentoistojärjestelmään (kaksikanavaiseen vahvistimeen)
1
Kytke audiojohdot DVD-soittimen takana oleviin AUDIO
OUT (punainen ja valkoinen) -lähtöliittimiin ja vahvisti-
men AUDIO IN (punainen ja valkoinen) -tuloliittimiin.
2
Kytke videosignaalijohdot DVD-soittimen takana olevaan
VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT-lähtöliittimeen ja televi-
sion VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT-tuloliittimeen sivu-
jen 9–14 ohjeiden mukaisesti.
3
Kytke virta DVD-soittimeen, televisioon ja vahvistimeen.
4
Valitse vahvistimen lähdevalintapainikkeella ulkoinen tulo,
jotta kuulet DVD-soittimen äänen.
Katso vahvistimen käyttöoppaasta, miten äänitulo valitaan.
HUOM!
- Pienennä äänenvoimakkuutta, ennen kuin kytket vahvistimeen virran.
Äkillinen kova äänenvoimakkuus voi vaurioittaa kaiuttimia ja kuuloasi.
- Määritä ääniasetukset valikossa vahvistimen mukaisiksi. (Katso sivut 26.)
- Liittimien sijainti voi vaihdella sen mukaan, millainen vahvistin sinulla on.
Katso ohjeet oman vahvistimesi käyttöoppaasta.
PUNAINEN
VALKOINEN
PUNAINEN
VALKOINEN
Kaksikanavainen
stereovahvistin
Audiojohto
14
Kytkeminen äänentoistojärjestelmään (Dolby Digital-, MPEG2- tai DTS-vahvistimeen)
1
Jos käytät optista johtoa (ei toimiteta mukana), kytke se
DVD-soittimen takana olevaan DIGITAL AUDIO OUT
(OPTICAL) -lähtöliittimeen ja vahvistimen DIGITAL AUDIO
IN (OPTICAL) -tuloliittimeen.
Jos käytät koaksiaalijohtoa (ei toimiteta mukana), kytke se
DVD-soittimen takana olevaan DIGITAL AUDIO OUT
(COAXIAL) -lähtöliittimeen ja vahvistimen DIGITAL AUDIO
IN (COAXIAL) -tuloliittimeen.
2
Kytke videosignaalijohdot DVD-soittimen takana olevaan
VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT-lähtöliittimeen ja televi-
sion VIDEO-, S-VIDEO-, COMPONENT-tuloliittimeen sivu-
jen 9–12 ohjeiden mukaisesti.
3
Kytke virta DVD-soittimeen, televisioon ja vahvistimeen.
4
Valitse vahvistimen lähdevalintapainikkeella ulkoinen tulo,
jotta kuulet DVD-soittimen äänen.
Katso vahvistimen käyttöoppaasta, miten äänitulo valitaan.
HUOM!
- Kun kytket DVD-soittimen DTS-vahvistimeen ja toistat DTS-levyä, ota DTS käyttöön Audio Setup
(Ääniasetukset) -valikossa. Jos asetukseksi on valittu Off (Poissa käytöstä), ääntä ei kuulu tai
kaiuttimista kuuluu kovaa kohinaa.
- Pienennä äänenvoimakkuutta, ennen kuin kytket vahvistimeen virran.
Äkillinen kova äänenvoimakkuus voi vaurioittaa kaiuttimia ja kuuloasi.
- Määritä ääniasetukset valikossa vahvistimen mukaisiksi. (Katso sivut 26.)
- Liittimien sijainti voi vaihdella sen mukaan, millainen vahvistin sinulla on.
Katso ohjeet oman vahvistimesi käyttöoppaasta.
-Poista pölysuojus ennen kuin käytät optista johtoa (ei toimiteta mukana), ja aseta pölysuojus takaisin
paikalleen, kun johto ei ole käytössä.
Optinen johto
(ei toimiteta mukana)
Koaksiaalijohto
(ei toimiteta mukana)
tai
Dolby Digital- tai
DTS-vahvistin
15
Suomi
PERUS T
PERUS T
OIMINNOT
OIMINNOT
Levyn soittaminen
Ennen toistoa
- Kytke televisioon virta ja valitse television
kaukosäätimellä oikea videotulo.
- Jos käytössä on ulkoinen äänijärjestelmä, kytke
siihen virta ja viritä se oikealle äänen
tulokanavalle. Lue AUDIO käyttäjän käsikirja.
Kun olet liittänyt laitteen pistorasiaan ensimmäisen kerran ja
painat DVD POWER - painiketta näytöllä näkyy seuraava
viesti: If you want to select the language, press a NUMBER
button. (Jos haluat valita kielen, paina NUMBER-painiketta).
(Tämä näkymä tulee näkyviin ainoastaan ensimmäisellä ker-
ralla, kun liität laitteen pistorasiaan.) Jos kieltä ei valita käyn-
nistysnäytössä, asetukset voivat muuttua aina, kun kytket tai
katkaiset virran. Muista siksi valita haluamasi kieli.
Kun olet valinnut valikkokielen, voit muuttaa sitä painamalla
laitteen etupaneelin painiketta yli 5 sekunnin ajan, kun
laitteessa ei ole levyä. Tällöin kuvaruutuun tulee SELECT
MENU LANGUAGE-ikkuna, josta voit valita haluamasi kielen.
Toisto
1. Paina OPEN/CLOSE ( )-painiketta. STANDBY-merkki-
valo sammuu ja levykelkka aukeaa.
2. Aseta levy varovasti levykelkkaan levyn te stipuoliylöspäin.
3. Paina PLAY/PAUSE ( ) -painiketta tai OPEN/CLOSE
()-painiketta sulkeaksesi levykelkan.
-
Kun lopetat levyn toiston, laite muistaa mihin
pysähdyit. Kun painat PLAY/PAUSE ( ) -painiketta
uudelleen, se etsii kohdan, johon jäit
4. Toiston pysäytys
Paina STOP ( ) painiketta toiston aikana.
6. Toiston keskeyttäminen
Paina PLAY/PAUSE ( ) -painiketta tai STEP- painiketta
toiston aikana.
- Kuvaruutu pysähtyy, ei ääntä.
Jatkaaksesi, paina PLAY/PAUSE ( ) -painiketta
uudelleen.
7. Näkymä kerrallaan -toisto (paitsi CD)
Paina kaukosäätimen STEP-painiketta toiston aikana.
- Joka kerta painiketta painettaessa on käytössä, uusi
kehys ilmestyy.
- STEP-toiminnon aikana ei kuulu ääntä.
- Paina PLAY/PAUSE ( ) -painiketta jatkaaksesi
normaalia toistoa.
- Voit suorittaa STEP-toiminnon vain toistaessasi
forward-asennossa.
8. Hidastettu toisto
Valitse toistonopeudeksi 1/8, 1/4 tai 1/2 normaalista
nopeudesta painamalla SEARCH (
/
) -painiketta
PAUSE- tai STEP -tilassa.
- Ääni ei kuulu hidastetun toiston aikana.
- Paina PLAY/PAUSE ( ) -painiketta palataksesi nor
maaliin toistoon.
5. Levyn poistaminen
Paina OPEN/CLOSE ( ) -painiketta.
HUOM!
- Jos laite jätetään STOP-tooiminnon alaiseksi
kauemmaksi kuin 1 minuutti ilman käyttäjän
mitään toimenpidettä. Paina PLAY/PAUSE ( )-
painiketta palauttaaksesi normaalitian.
- Soitin sammuu automaattisesti ottuaan puoli
tuntia pysähtyneenä. (Automaattinen sammutta-
minen. (Automatic Power-Off Function)
-Jos laite on jätetty 5 minuutiksi tauko-toiminnolle,
se pysähtyy.
- Tämä ( ) merkki tarkoittaa, että olet painanut
painiketta, joka ei juuri ole voimassa.
Press 1 for English
Touche 2 pour Français
Drücken Sie 3 für Deutsch
Pulsar 4 para Español
Premere 5 per Italiano
Druk op 6 voor Nederlands
16
Haku- ja sivuutustoiminto-
jen käyttö
Toiston aikana voit nopeasti käyttää hakutoimintoa
kappaleen tai uran läpi tai käyttää sivuutustoimintoa
hypätäksesi seuraavaan.
FORWARD- ja REVERSE-haku-
toiminnot
Käännä toiston aikana kaukosäätimen paina SEARCH (tai
) -painiketta yli 1 sekunnin ajan.
HUOM!
-Toiminnon nopeus voi poiketa todellisesta
toistonopeudesta.
- Hakutilassa ei kuulu ääntä (paitsi CD-haun
aikana).
DVD
VCD
CD
2X, 4X, 64X, 128X
4X, 8X
2X, 4X, 8X
Raitojen ohittaminen
Paina SKIP ( tai ) -painiketta toiston aikana.
- Mikäli painat SKIP ( )-painiketta DVD-levyn toiston
aikana, siirryt sueraavaan kappaleeseen. Mikäli painat
SKIP ( ) -painiketta, toisto siirtyy kappaleen alkuun.
Yhden lisäpininalluksen seurauksena toisto siirtyy edel-
lisen kappaleen alkuun.
- Mikäli painat SKIP ( ) -painiketta soittaessasi VCD
2.0-levyä MENU OFF -tilassa, VCD1.1-tai CD/DVD-
AUDIO-levyä, toisto siirtyy seuraavaan uraan. Mikäli
painat SKIP ( ) -painiketta, toisto siirtyy uran alkuun.
Yhden lisäpainalluksen seurauksena toisto siirtyy edel-
lisen kappaleen alkuun.
- Mikäli uran kesto on yli 15 minuuttia VCD-levyä soitet-
taessa, toisto siirtyy 5 minuuttia ettenpäin. Mikäli painat
-painiketta, toisto siirtyy 5 minuuttia taaksepäin.
HUOM!
Kun toistat VCD 2.0 -levyä, tämä toiminto toimii
vain silloin, kun valikko on poissa käytöstä.
Display-toiminnon käyttö
DVD/VCD/MPEG4-levyn toistaminen
1. Paina toiston aikana kaukosäätimen INFO -painiketta.
- Voit valita tiedot toimintovalikosta painamalla MENU-
painiketta.
2. Valitse haluamasi vaihtoehto painamalla  painiketta.
- Kun toistat VCD 2.0 -levyä, tämä toiminto toimii vain
silloin, kun valikko on poissa käytöstä.
3. Voit määrittää asetukset käyttämällä ¥ - painikkeita ja
painamalla lopuksi ENTER.
- Voit kaukosäätimen numeropainikkeiden avulla aloittaa
esityksen tai kohtauksen toiston tietyn kellonajan
kohdalta.
HUOM!
Voit siirtyä suoraan toistamaan jotain levyllä
sijaitsevista useista esityksistä.
esimerkiksi useita elokuvista.
Useimmat DVD-levyt on jaettu kohtauksiin,
jolloin voit löytää tietyn kohdan helposti
(kuten Audio CD-levyllä olevat urat).
Voit aloittaa elokuvan toistamisen haluamasi
ajan kohdalta. Syötä aloitusaika.
Aikahakutoiminto ei toimi joillakin levyillä.
Tämä viittaa elokuvan ääniraidan kieleen.
Viittaa elokuvan ääniraidan kieleen. Se voi
olla esimerkiksi English 5.1CH.
DVD-levyllä voi olla kahdeksan eri ääniraitaa.
Viittaa levyn tekstityskieleen.
Voit valita haluamasi tekstityskielen tai pois-
taa tekstityksen käytöstä.
DVD-levyllä voi olla 32 eri tekstitystä.
(DivX)
Tiedoston koko määräytyy nimikkeen resoluu-
tion mukaan.
Mitä suurempi tiedoston koko on, sitä tarkem-
pi resoluutio on.
Jos tiedoston resoluutio on pieni, se suure-
nee automaattisesti. Näin kuvaruutu on
suurempi.
Title
Chapter
Time
Audio
Subtitle
4. Voit piilottaa ikkunan painamalla INFO-painiketta uudelleen.
17
Suomi
Disc-valikon (Levy) käyttäminen
1. DVD-levyn toiston aikana paina kaukosäätimen MENU-
painiketta.
2. Valitse Disc Menu painamalla  -painiketta ja paina
sitten - tai ENTER-painiketta.
HUOM!
- Disc-valikot eivät toimi kaikka levyjä käytettässa.
-Voit myôs käyttää levyn valikkoa kauko-
ohjaimen DISC MENU-painikkeen avulla.
- Jos laitteessa on VCD 2.0 -levy, tila Menu On
(Valikko käytössä) tai Menu Off (Valikko poissa
käytöstä) valitaan DISC MENU -painikkeella.
Title-valikon (Nimike) käyttäminen
1. DVD-levyn toiston aikana paina kaukosäätimen MENU-
painiketta.
2. Valitse Title Menu painamalla  -painiketta ja paina
sitten - tai ENTER-painiketta.
HUOM!
-Title-valikot eivät toimi kaikka levyjä käytettässa.
-Title-valikko tulee näkyviin, jos levy sisältää
vähintään kaksi esitystä.
Toimintovalikon käyttäminen
(DVD/VCD)
1. Paina MENU-painiketta toiston aikana.
2. Valitse Function painamalla  -painiketta ja paina sitten
- tai ENTER-painiketta.
- Info (katso sivut 16)
- Zoom (lisätietoja on sivulla 21)
- Bookmark (katso sivut 20 ~ 21)
- Repeat (katso sivut 17 ~ 18)
- EZ View (katso sivut 18 ~ 19)
- Angle (katso sivut 20)
3. Valitse yksi viidestä toiminnosta painamalla  -painiketta.
Vahvista sitten valinta painamalla -tai ENTER-painiketta.
Voit myös valita nämä toiminnot suoraan käyttämällä
niitä vastaavia kaukosäätimen painikkeita.
- INFO
- EZ VIEW
- REPEAT
Toiminnolla voidaan toistaa uudestaan ura, kappale,
nimike, valittu osuus (A-B) tai koko levy.
Kun laite toistaa DVD/VCD-levyä,
toimi seuraavasti:
1. Paina kaukosäätimen REPEAT-painiketta. Uusintatoiminto
ilmestyy näyttöön.
2. Valitse Chapter, Title tai A-B painamalla ¥ -painiketta
ja paina sitten ENTER-painiketta.
- DVD-levy uusii toiston kappaleittain tai nimikkeittäin.
VCD-levyt uusivat toiston levyittäin tai urittain.
- Kappaleen ( ): aloittaa meneillään olevan kohtauksen
toiston alusta.
- Title ( ): aloittaa meneillään olevan ohjelman toiston alusta.
- Disc ( ): toistaa uudelleen sillä hetkellä toistettavan levyn.
- Track ( ): toistaa uudelleen sillä hetkellä toistettavan raidan.
- A-B: toistaa levyltä osan.
Off 01 01 A - B
REPEAT
ENTER
T
01 01 A - B
REPEAT
ENTER
T
D
DVD
VCD
MenuReturnEnter
Press ENTER key
for Disc Menu
MenuReturnEnter
Press ENTER key
for Title Menu
MenuReturnEnter
Info
Zoom
Bookmark
Repeat
EZ View
Angle
Disc- tal Title-valikon (levy- tai
Nimike-valikon) käyttäminen
Toimintovalikon käyttäminen
Uusintatoisto (Repeat Play)
Off
18
A–B-toistotoiminnon käyttäminen
1.
Paina kaukosäätimen REPEAT-painiketta.
2.
Valitse
A-B
painamalla ¥ -painiketta
.
3. Valitse ENTER -painiketta painamalla kohta, josta haluat
uudelleentoiston alkavan (A). B korostuu automaattisesti.
4. Valitse ENTER -painiketta painamalla kohta, johon haluat
uudelleentoiston päättyvän (B).
- Palaa normaalitoistoon painamalla CANCEL-painiketta.
3. Paina REPEAT-painiketta uusdestaan, kun haluat palata
normaaliin toistoon. Paina sen jälkeen ¥ -painiketta,
vilitse Off ja paina ENTER-painiketta.
HUOM!
- A-B REPEAT (A-B uusintatoisto) antaa sinun
asettaa kohdan (B) heti kun kohta (A) on asetettu.
- Riippuen levystä Repeat-toiminto mahdollisesti
ei onnistu.
- Kun toistat VCD 2.0 -levyä, tämä toiminto toimii
vain silloin, kun valikko on poissa käytöstä.
Tämän toiminnon avulla voidaan toistaa hidastetus-
sa muodossa esimerkiksi urheilua tai tanssi- tai
musiikkiesityksiä, mikä mahdollistaa kuvan yksi-
tyiskohtaisen tarkastelun.
Kun laite toistaa DVD-levyä, toimi
seuraavasti
1. Paina PLAY/PAUSE ( )-painiketta toiston aikana.
2. Valitse toistonopeudeksi 1/8, 1/4 tai 1/2 normaalista
nopeudesta painamalla SEARCH (
/
) -painiketta
PAUSE- tai STEP -tilassa.
Off 01 01 A - B
REPEAT
ENTER
T
01 01 A - B
REPEAT
ENTER
T
D
DVD
VCD
Hidas toisto
KEHITTYNEET
KEHITTYNEET
T
T
OIMINNOT
OIMINNOT
Kuvasuhteen säätäminen
(EZ View)
Toisto käyttämällä kuvasuhdetta (DVD)
Paina EZ VIEW-painiketta.
- Ikkunan koko muuttuu, kun painiketta painetaan toistuvasti.
- Kuvaruudun zoomaustoiminto voi toimia eri tavoilla sen
mukaan, mikä kuvaruutuasetus on valittu Display Setup -
valikossa.
- Jotta EZ VIEW -painike toimisi oikein, määritä oikea kuva
suhde Display Setup -valikossa. (Lisätietoja on sivulla 27).
Jos käyttämäsi TV:n kuvasuhde on
16:9
16:9-kuvasuhteen levyt
-Wide Screen
DVD-esitystä näytettäessa kuvasuhde on 16:9.
- Screen Fit (sovita ruutuun)
Ylä- ja alareunasta poistetaan hieman. Toistettaessa kuva-
suhteen 2.35:1 levyä ala- ja yläosassa ei ole mustia palkke-
ja. Kuvaa on venytetty korkeussuunnassa. Levyn tyypin
mukaan mustat palkit eivät poistu kokonaan näytostä.
- Zoom Fit (zooma keskelle)
Ylä- ja alareunasta sekä vasemmasta ja
oikeasta poistetaan hieman, jolloin keskiosa suurentuu.
4:3-kuvasuhteen levyt
- Normal Wide
DVD-esitystä näytettäessä kuvasuhde on 16:9. Kuvaa on
venytetty sivusuunnassa.
- Screen Fit
Ylä- ja alareunasta poistetaan hieman, ja kuva täyttää koko
näytön. Kuvaa on venytetty korkeussuunnassa.
- Zoom Fit (zoomaa keskelle)
Ylä- ja alareunasta sekä vasemmasta ja
oikeasta poistetaan hieman, jolloin keskiosa suurentuu.
-Vertical Fit (sovita pystysuunnassa)
Katsellessasi kuvasuhteen 4:3 esitystä
kuvasuhteen 16:9 televisiossa kuvan
vasemmalla ja oikealla puolella on mustat palkit. Tällöin
kuva ei näytä vaakasuunnassa venytetyltä.
EZ VIEW
16:9 Wide Screen
Off
19
Suomi
Jos käyttämäsi TV:n kuvasuhde on
4:3
16:9-kuvasuhteen levyt
- 4:3 Letter Box
DVD-esitystä näytettäessä kuvasuhde on 16:9.
Kuvaruudun ylä- ja alareunaan tulee mustat palkit.
- 4:3 Pan&Scan
Kuvaruudun vasen ja oikea reuna leikkautuvat pois, ja
kuvaruudussa näkyy 16:9-kuvan keskiosa.
- Screen Fit (sovita ruutuun)
Ylä- ja alareunasta poistetaan hieman, ja kuva täyttää koko
näytön. Kuvaa on venytetty korkeussuunnassa.
- Zoom Fit (zoomaa keskelle)
Ylä- ja alareunasta sekä vasemmasta ja
oikeasta poistetaan hieman, jolloin keskiosa suurentuu.
4:3-kuvasuhteen levyt
- Normal Screen
DVD-esitystä näytettäessä kuvasuhde on 4:3.
- Screen Fit (sovita ruutuun)
Ylä- ja alareunasta poistetaan hieman, ja kuva täyttää koko
näytön. Kuvaa on venytetty korkeussuunnassa.
- Zoom Fit (zoomaa keskelle)
Ylä- ja alareunasta sekä vasemmasta ja
oikeasta poistetaan hieman, jolloin keskiosa suurentuu.
HUOM!
Tämä toiminto voi toimia eri lailla levyn tyypin mukaan.
Audio-kielen valinta
Voit valita haluamasi äänen helposti ja nopeasti käyt-
tämällä AUDIO-painiketta.
Studio-painikkeen käyttö
(DVD/VCD/MPEG4)
1. Paina AUDIO-painiketta. Audio-ääniasetus muuttuu, kun
painiketta painetaan toistuvasti.
Äänentoistokielet on esitetty lyhenteinä.
2. Voit poistaa AUDIO-kuvakkeen näkyvistä painamalla
CANCEL- tai RETURN-näppäintä.
ENG
DOLBY DIGITAL 5.1CH
AUDIO
DVD
Kun toistat VCD- levyä,
voit valita vaihtoehdot
Stereo, Right tai Left.
Stereo
AUDIO
VCD
HUOM!
-
Toiminto määräytyy sen mukaan, mitä ääni-
raitakieliä levylle on koodattu, ja se ei välttämättä
toimi kaikilla levyillä.
-
DVD-levyllä voi olla jopa 8 audiokieliversiota.
-
Jos haluat käyttää aina samaa ääniraitakieltä
DVD-levyn toistossa, katso ohjeet kappaleesta
”Ääniraitakielen käyttäminen” sivulta 25.
Tekstityskielen valinta
Voit valita halutun tekstityskielen nopeasti ja helposti
SUBTITLE-painikkeella.
SUBTITLE-painikkeen käyttï
(DVD/MPEG4)
1. Paina SUBTITLE-painiketta. Tekstitys muuttuu, kun painiket-
ta painetaan toistuvasti.
Tekstityskielet on esitetty lyhenteinä.
2. Voit poistaa SUBTITLE-kuvakkeen näkyvistä painamalla
CANCEL- tai RETURN-näppäintä.
HUOM!
- DVD-levystä riippuen voit muuttaa haluamaasi
tekstityskieltä kohdassa Disc Menu
(Levyvalikko). Paina DISC MENU -painiketta.
-
Toiminto määräytyy sen mukaan, mitä teksti-
tyskieliä levylle on koodattu, ja se ei välttämättä
toimi kaikilla DVD-levyillä.
-
DVD-levyllä voi olla jopa 32 tekstityskieliversiota.
-
Jos haluat käyttää aina samaa tekstityskieltä
DVD-levyn toistossa, katso ohjeet kappaleesta
”Tekstityskielen käyttäminen” sivulta 25.
DVD
Off
SUBTITLE
Valitse haluamasi MPEG4-
tekstityskieli paina toistu-
vasti kaukosäätimen
Audio (ääni)-painiketta ja
paina sitten ENTER-
painiketta.
AUDIO
MPEG4
PCM 1/2
Valitse haluamasi MPEG4-
tekstityskieli paina toistu-
vasti kaukosäätimen
Subtitle (tekstitys)-
painiketta ja paina sitten
ENTER-painiketta.
MPEG4
Off
MPEG4
ReturnEnter
Subtitle Selection
External Subtitle Off
readme.TXT
Non-standard fonts are not supported
Menu
External subtitle (ulkoinen
tekstitys) -vaihtoehto
ilmestyy DivX-levystä riip-
puen.
20
Kamerakulman muuttaminen
Silloin, kun DVD-levy sisältää tietyn kohtauksen useista
kuvakulmista, voit valita Angle-toiminnon.
ANGLE-toiminnon käyttö (DVD)
Jos levy sisältää useita kuvakulmia, kuvakulman
ANGLE-merkki tulee näkyviin.
1. Paina kaukosäätimessa olevaa MENU-painiketta toiston aikana.
2. Valitse Function painamalla  -painiketta ja paina sitten
- tai ENTER-painiketta.
3. Valitse Angle painamalla  -painiketta ja paina sitten -
tai ENTER-painiketta.
HUOM!
Kaikki levyt eivät tue tätä toimintoa.
4/6
Instant Replay- tai Skip-
toiminnon käyttäminen
Pikatoistotoiminnon käyttäminen
(DVD)
Voit katsella ohi menneen kohtauksen käyttämällä tätä
toimintoa.
Paina INSTANT REPLAY-painiketta. Senhetkinen kohtaus siir-
tyy taaksepäin noin 10 sekuntia ja toistuu uudelleen.
Instant Skip -toiminnon käyttäminen
(DVD)
Voit tämän toiminnon avulla siirtyä 10 sekuntia
eteenpäin nykyisessä kohtauksessa.
Paina INSTANT SKIP-painiketta.
- Toisto siirtyy 10 sekuntia eteenpäin.
Merkintätoiminnon käyttö
Bookmark-toiminto mahdollistaa haluttujen osien valin-
nan DVD- tai VCD-levyltä (Menu Off -tilassa).
Toiminnon ansiosta valittu osuus voidaan nopeasti
löytää myöhemmin.
Bookmark-toiminnon (DVD/VCD)
1. Paina kaukosäätimessa olevaa MENU-painiketta toiston aikana.
2. Valitse Function painamalla  -painiketta ja paina sitten
- tai ENTER-painiketta.
4. Paina ENTER-painiketta, kun saavut kuvakohtaan, jonka
haluat merkata. Voit merkitä samaan aikaan enintään kolme
kohtausta.
1 - -
CANCEL
- - -
HUOM!
- Kun toistat VCD 2.0 -levyä, tämä toiminto toimii
vain silloin, kun valikko on poissa käytöstä.
-
Riippuen levystä Bookmark-toiminto ei mahdollis-
esti toimi.
5. Paina PLAY/PAUSE () -painiketta hypätäksesi
merkittyyn kohtaan.
Merkatun kuvakohdan kutsuminen
1~3. Ensimmäiset vaiheet 1–3 ovat samat kuin kappaleessa ”
Kirjanmerkkitoiminnon käyttäminen” sivulla 19.
4. Valitse merkitty kohtaus painamalla
¥¥
-painiketta.
1 2 3
CANCEL
CANCEL
MenuReturnEnter
Info
Zoom
Bookmark
Repeat
EZ View
Angle
MenuReturnEnter
Info
Zoom
Bookmark
Repeat
EZ View
Angle
4. Voit valita kuvakulman painamalla
¥/
-painikkeita tai
käyttämällä kaukosäätimen numeropainikkeita.
Kirjanmerkin poisto
1~3. Ensimmäiset vaiheet 1–3 ovat samat kuin kappaleessa ”
Kirjanmerkkitoiminnon käyttäminen” sivulla 19.
4. Valitse poistettavan kirjanmerkin numero painamalla
¥¥
-
painiketta.
HUOM!
- Jos levyllä on vain yksi kuvakulma, tämä
ominaisuus ei toimi. Tämä ominaisuus on
käytettävissä vain hyvin harvoilla levyillä.
- Kaikki levyt eivät tue tätä toimintoa.
3. Valitse Bookmark painamalla  -painiketta ja paina
sitten - tai ENTER-painiketta.
21
Suomi
MP3/WMA/JPEG/MPEG4/
CD Audio-leikevalikko
CD Audio tai Levyt, joilla on yksittäisiä musiikkikappaleita
sisältäviä MP3-, WMA-, JPEG- tai MPEG4-tiedostoja,
voidaan järjestää alla näkyvän kaltaisiksi kansioiksi. Tämä
järjestäminen vastaa tietokoneen tiedostojen järjestämistä
kansioiksi.
Zoom-toiminnon käyttö
Zoom-toiminnon käyttö (DVD/VCD)
5. Paina CANCEL-painiketta kirjamerkin numeron poistamiseksi.
1 2 3
CANCEL
CANCEL
1. Paina kaukosäätimessä olevaa MENU-painiketta toiston
aikana tai taukotilassa.
2. Valitse Function painamalla  -painiketta ja paina sitten
- tai ENTER-painiketta.
3. Valitse Zoom painamalla  -painiketta ja paina sitten -
tai ENTER-painiketta.
4. Valitse kuvaruudusta zoomattava osa painamalla  -
painiketta tai
¥¥
- painiketta. Paina ENTER-painiketta.
-
Paina ENTER-painiketta järjestyksessä 2X/4X/2X/normal
zoomataksesi DVD-levyn toiston aikana.
-
Paina ENTER-painiketta järjestyksessä 2X/4X/2X/normal
zoomataksesi VCD-levyn toiston aikana.
Avaa levytarjotin. Aseta
levy tarjottimelle. Sulje
tarjotin. Levyluukku
sulkeutuu, ja kuvaruutuun
tulee tämä näyttö.
-: Parhaillaan toistettavan tiedoston nimi.
-: Nykyinen toistoaika.
-: Nykyinen toistotila. Käytettävissä on neljä tilaa: Voit
valita ne painamalla REPEAT (toisto) -painiketta.
- Off: Tavallinen toisto
- Track: Toistaa nykyisen raidan.
- Folder: Toistaa nykyisen kansion.
- Random: Levyn tiedostot toistetaan
satunnaisessa järjestyksessä
- : MP3-tiedoston kuvake.
- : WMA-tiedoston kuvake.
-: JPEG-tiedoston kuvake.
-: AVI-tiedoston kuvake.
-: CD Audio-tiedoston kuvake.
-: Kansion kuvake.
-: Nykyisen kansion kuvake.
- Päätason kansion valitseminen
Voit siirtyä päätason kansioon painamalla RETURN-painiket-
ta. Voit valita kohteen “..” käyttämällä  -painikkeita ja
siirtyä päätason kansioon painamalla ENTER.
- Saman tason kansion valitseminen
Voit valita haluamasi kansion painamalla -painiketta.
Paina lopuksi ENTER.
- Alikansion valitseminen
Voit valita haluamasi kansion painamalla  -painiketta.
Paina lopuksi ENTER.
Kansion valinta
Kansion voi valita Stop (pysäytys) -tilassa ja Play
(toisto) -tilassa
Root
WMA
JPEG
MP3
SONG FILE 3
MPEG4 FILES
MUSIC
SONG FILE 1
SONG FILE 2
1st
2nd
Parent Folder
Current Folder
Sub-Folders
Peer Folders
MenuReturnEnter
Info
Zoom
Bookmark
Repeat
EZ View
Angle
Stop
WMA
JPEG
MP3
00:00:00
ReturnEnter
Menu
Off
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116
  • Page 117 117
  • Page 118 118
  • Page 119 119
  • Page 120 120
  • Page 121 121
  • Page 122 122
  • Page 123 123
  • Page 124 124
  • Page 125 125
  • Page 126 126
  • Page 127 127
  • Page 128 128
  • Page 129 129
  • Page 130 130
  • Page 131 131
  • Page 132 132
  • Page 133 133
  • Page 134 134

Samsung DVD-P365 Omistajan opas

Kategoria
DVD players
Tyyppi
Omistajan opas