Husqvarna 235 Omistajan opas

Kategoria
Power chainsaws
Tyyppi
Omistajan opas

Tämä käsikirja sopii myös

JOHDANTO
62 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Hyvä asiakas!
Onnittelemme Husqvarna-tuotteen valinnan johdosta!
Husqvarnan perinteet ulottuvat vuoteen 1689 saakka,
jolloin kuningas Kaarle XI antoi pystyttää Huskvarna-joen
rannalle tehtaan muskettien valmistukseen. Sijoitus
Huskvarna-joen rannalle oli looginen, koska jokea
käytettiin vesivoiman tuottamiseen ja se toimi siten
vesivoimalana. Näiden yli 300 vuoden ajan, joina
Husqvarnan tehdas on ollut toiminnassa, siellä on
valmistettu lukemattomia tuotteita, aina puuliesistä
moderneihin keittiökoneisiin, ompelukoneisiin,
polkupyöriin, moottoripyöriin jne. 1956 lanseerattiin
ensimmäinen moottoriruohonleikkuri, jota seurasi vuonna
1959 moottorisaha, ja sillä alalla Husqvarna nykyisin toimii.
Husqvarna tänä päivänä yksi maailman johtavista metsä-
ja puutarhatuotteiden valmistajista, jonka tärkeimpänä
kriteerinä on laatu ja suorituskyky. Liikeideana on kehittää,
valmistaa ja markkinoida moottorikäyttöisiä tuotteita
metsän- ja puutarhanhoitoon sekä rakennus- ja
laitosteollisuudelle. Husqvarnan tavoitteena on myös olla
eturivissä ergonomiassa, käyttäjäystävällisyydessä,
turvallisuudessa ja ympäristöajattelussa, minkä vuoksi
olemme kehittäneet lukuisia onnistuneita yksityiskohtia
tuotteiden parantamiseksi näillä alueilla.
Olemme vakuuttuneita, että tulette tyytyväisenä
arvostamaan tuotteemme laatua ja suorituskykyä vielä
pitkälle tulevaisuudessa. Ostaessasi jonkin tuotteistamme
saat ammattitaitoista korjaus- ja huoltoapua, jos jotakin
kaikesta huolimatta tapahtuu. Jos ostat koneen muualta
kuin valtuutetulta jälleenmyyjältämme, pyydä myyjää
neuvomaan lähin huoltoliike.
Toivomme, että olet tyytyväinen koneeseesi, ja että se saa
olla seuralaisenasi pitkän aikaa eteenpäin. Muista, että
tämä käyttöohje on arvokas asiakirja. Noudattamalla sen
käyttö-, huolto- ja kunnossapito- ja muita ohjeita voit
huomattavasti pidentää koneen elinikää ja lisätä myös sen
jälleenmyyntiarvoa. Jos myyt koneesi, muista luovuttaa
käyttöohje uudelle omistajalle.
Kiitämme Husqvarna-tuotteen valitsemisesta!
Husqvarna AB kehittää jatkuvasti tuotteitaan ja pidättää
siksi itselleen oikeuden mm. muotoa ja ulkonäköä
koskeviin muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta.
Koneessa esiintyvät tunnukset:
VAROITUS! Moottorisahat saattavat
olla vaarallisia! Huolimaton tai
virheellinen käyttö saattaa aiheuttaa
käyttäjälle tai sivullisille vakavia
vammoja tai kuoleman.
Lue käyttöohje huolellisesti ja
ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat
käyttää konetta.
Käytä aina:
Hyväksyttyä suojakypärää
Hyväksyttyjä kuulonsuojaimia
Suojalasit tai visiiri
Tämä tuote täyttää voimassa olevan
CE-direktiivin vaatimukset.
Melupäästöt ympäristöön Euroopan
yhteisön direktiivin mukaisesti. Koneen
päästöt ilmoitetaan luvussa Tekniset
tiedot ja arvokilvessä.
Käyttäjän on käytettävä moottorisahaa
molemmin käsin.
Älä koskaan käytä moottorisahaa
pitämällä sitä vain yhdellä kädellä.
Vältä terälevyn kärjen osumista
mihinkään esineeseen.
VAROITUS! Terälevyn kärjen osuminen
esineeseen voi synnyttää takapotkun ja
aiheuttaa terälevyn sinkoutumisen
ylöspäin ja kohti käyttäjää. Se voi
aiheuttaa vakavia henkilövahinkoja.
Ketjujarru, aktiivinen
(vasemmalla) Ketjujarru, ei
aktiivinen (oikealla)
Muita koneen tunnuksia/tarroja tarvitaan tietyillä
markkina-alueilla ilmaisemaan erityisiä
sertifiointivaatimuksia.
JOHDANTO / SISÄLTÖ
Finnish – 63
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Moottorisahan osat (1)
1 Tuote- ja sarjanumerokilpi
2 Kaasuliipasimen varmistin (Estää tahattoman
kaasutuksen.)
3 Etukahva
4 Sylinterikotelo
5 Takapotkusuojus
6 Äänenvaimennin
7 Kuorituki
8 Kärkipyörä
9 Takakahva oikean käden suojuksella
10Kaasuliipasin
11Kytkinkotelo
12Ketjusieppo
13Terälevy
14Teräketju
15Käynnistyskahva
16Ketjuöljysäiliö
17Käynnistin
18Polttoainesäiliö
19Rikastin/Puolikaasun lukitsin
20Takakahva
21Pysäytin (Sytytyksen päälle- ja päältäkytkentä.)
22Kaasuttimen säätöruuvit
23Polttoainepumppu
24Huomio- ja varoitustarra
25Teräketjun kireydensäätöruuvi
26Teräsuojus
27Yhdistelmäavain
28Käyttöohje
Sisältö
JOHDANTO
Hyvä asiakas! ............................................................. 62
Koneessa esiintyvät tunnukset: .................................. 62
Moottorisahan osat .................................................... 63
SISÄL
Sisältö ........................................................................ 63
YLEISET TURVAOHJEET
Toimenpiteet ennen uuden moottorisahan käyttöä .... 64
Tärkeää ...................................................................... 64
Käytä aina tervettä järkeä .......................................... 64
Henkilökohtainen suojavarustus ................................ 65
Koneen turvalaitteet ................................................... 65
Terälaite ...................................................................... 66
ASENNUS
Terälevyn ja ketjun asennus ....................................... 69
POLTTOAINEEN KÄSITTELY
Polttoaine ................................................................... 70
Tankkaus .................................................................... 70
Polttoaineturvallisuus ................................................. 70
KÄYNNISTYS JA PYSÄYTYS
Käynnistys ja pysäytys ............................................... 71
PERUSTEKNIIKKA
Aina ennen käyttöä: ................................................... 72
Yleiset työohjeet ......................................................... 72
Takapotkua ehkäisevät toimenpiteet .......................... 75
KUNNOSSAPITO
Yleistä ........................................................................ 75
Kaasuttimen säätö ..................................................... 75
Moottorisahan turvalaitteiden tarkastus, kunnossapito
ja huolto ..................................................................... 75
Äänenvaimennin ........................................................ 76
Ilmansuodatin ............................................................. 76
Sytytystulppa .............................................................. 76
Huoltokaavio .............................................................. 77
TEKNISET TIEDOT
Tekniset tiedot ............................................................ 78
Terälevy- ja ketjuyhdistelmät ...................................... 79
EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus ........................... 79
YLEISET TURVAOHJEET
64 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Toimenpiteet ennen uuden
moottorisahan käyttöä
Lue käyttöohje huolellisesti.
(1) - (51) viittaa kuviin sivulla 2-5.
Tarkasta terälaitteen asennus ja säätö. Katso otsikon
Asennus alla annetut ohjeet.
Lisää polttoainetta ja käynnistä moottorisaha. Katso
otsikoiden Polttoaineen käsittely, Käynnistys ja
Pysäytys alla annetut ohjeet.
Älä käytä moottorisahaa, ennen kuin teräketjuun on
päässyt riittävästi ketjuöljyä. Katso otsikon Terälaitteen
voitelu alla annetut ohjeet.
Pitkäaikainen altistuminen melulle saattaa aiheuttaa
pysyviä kuulovammoja. Käytä siksi aina hyväksyttyjä
kuulonsuojaimia.
Tärkeää
Käytä aina tervettä järkeä (2)
On mahdotonta kuvata kaikkia mahdollisia tilanteita, joita
moottorisahan käytössä voi ilmetä. Ole aina varovainen ja
käytä tervettä järkeä. Vältä tilanteita, mihin et katso taitosi
riittävän. Mikäli olet vielä näiden ohjeiden lukemisen
jälkeen epävarma menettelytavoista, sinun on kysyttävä
neuvoa asiantuntijalta ennen jatkamista. Älä epäröi ottaa
yhteyttä jälleenmyyjääsi tai meihin, mikäli sinulla on
kysyttävää moottorisahan käytöstä. Olemme mielellämme
avuksi ja annamme neuvoja, joiden avulla voit käyttää
moottorisahaasi paremmin ja turvallisemmin.
Moottorisahan käyttöön kannattaa hankkia opetusta.
Jälleenmyyjäsi, metsäopistot tai kirjastot voi antaa tietoja
saatavilla olevista koulutusmateriaaleista ja kursseista. T
rakenteiden ja tekniikan parantamiseksi on jatkuvasti
!
VAROITUS! Koneen alkuperäistä
rakennetta ei missään tapauksessa saa
muuttaa ilman valmistajan lupaa. Käytä
aina alkuperäisiä varaosia.
Hyväksymättömien muutosten ja/tai
lisävarusteiden käyttö voi aiheuttaa
käyttäjälle tai muille vakavia vahinkoja
tai kuoleman.
!
VAROITUS! Moottorisaha voi
huolimattomasti tai virheellisesti
käytettynä olla vaarallinen työväline,
joka voi aiheuttaa vakavan tai jopa
hengenvaarallisen tapaturman. On
erittäin tärkeää, että luet ja ymmärrät
tämän käyttöohjeen sisällön.
!
VAROITUS! Äänenvaimennin sisältää
kemikaaleja, jotka saattavat olla
karsinogeenisiä. Vältä kosketusta näihin
osiin, mikäli käsittelet vaurioitunutta
äänenvaimenninta.
!
VAROITUS! Moottorin pakokaasujen,
ketjuöljysumun ja sahanpurupölyn
pitkäaikainen sisäänhengittäminen voi
olla terveydelle vaarallista.
!
VAROITUS! Kone muodostaa käytön
aikana sähkömagneettisen kentän.
Kenttä saattaa joissakin tapauksissa
häiritä aktiivisten tai passiivisten
lääketieteellisten implanttien toimintaa.
Vakavien tai kohtalokkaiden
onnettomuuksien ehkäisemiseksi
kehotamme lääketieteellisiä implantteja
käyttäviä henkilöitä neuvottelemaan
lääkärin ja lääketieteellisen implantin
valmistajan kanssa ennen koneen
käyttämistä.
TÄRKEÄÄ!
Kone on tarkoitettu ainoastaan puun sahaukseen.
Sahassa tulee käyttää ainoastaan kappaleessa
Tekniset tiedot suositeltuja terälevy/
teräketjuyhdistelmiä.
Älä koskaan käytä konetta, jos olet väsynyt tai nauttinut
alkoholia, tai käytät lääkkeitä, jotka voivat vaikuttaa
näkökykyysi, harkintakykyysi tai kehosi hallintaan.
Käytä henkilökohtaisia suojavarusteita. Katso otsikon
Henkilökohtainen suojavarustus alla annetut ohjeet.
Älä tee tähän koneeseen koskaan sellaisia muutoksia,
jotka muuttavat sen alkuperäistä rakennetta, äläkä
käytä sitä, mikäli epäilet jonkun muun muuttaneen
konetta.
Älä koskaan käytä viallista konetta. Noudata tässä
käyttöohjeessa annettuja kunnossapito-, tarkastus- ja
huolto-ohjeita. Tietyt kunnossapito- ja huoltotyöt on
annettava koulutettujen ja pätevien asiantuntijoiden
tehtäviksi. Katso otsikon Kunnossapito alla annetut
ohjeet.
Älä koskaan käytä muita kuin tässä käyttöohjeessa
suositeltuja lisävarusteita. Katso otsikoiden Terälaite ja
Tekniset tiedot alla annetut ohjeet.
HUOM! Käytä aina suojalaseja tai kasvovisiiriä, jotta
sinkoavien kappaleiden aiheuttamia vahinkoriski olisi
pienempi. Moottorisaha voi singota suurella voimalla
liikkeelle sahanpurun, pienien puunpalojen ja
vastaavan kaltaisia kappaleita. Ne voivat aiheuttaa
vakavia vahinkoja, etenkin silmille.
!
VAROITUS! Moottorin käyttäminen
suljetussa tai huonosti ilmastoidussa
tilassa voi aiheuttaa tukehtumisesta tai
hiilimonoksidimyrkytyksestä johtuvan
kuoleman.
!
VAROITUS! Väärä terälaite tai väärä
terälevy/teräketjuyhdistelmä lisää
takapotkun vaaraa! Käytä vain
suosittelemiamme terälevy/
teräketjuyhdistelmiä ja noudata
teroitusohjeita. Katso ohjeita
kappaleessa Tekniset tiedot.
YLEISET TURVAOHJEET
Finnish – 65
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
käynnissä - parannuksilla halutaan lisätä sinun
turvallisuuttasi ja tehokkuuttasi. Käy jälleenmyyjäsi luona
säännöllisesti kuulemassa, millaista hyötyä voit saada
kulloinkin esitteillä olevista uutuuksista.
Henkilökohtainen suojavarustus
Hyväksyttyä suojakypärää
Kuulonsuojaimet
Suojalasit tai visiiri
Viiltosuojalla varustetut käsineet
Viiltosuojalla varustetut housut
Viiltosuojalla, teräksisellä varvassuojalla ja
luistamattomalla pohjalla varustetut saappaat
Ensiapulaukun on aina oltava lähellä.
Palonsammutin ja lapio
Vaatteiden pitää olla ihonmyötäisiä, mutta ne eivät saa
vaikeuttaa liikkumista.
Koneen turvalaitteet
Tässä luvussa selvitetään koneen turvalaitteet ja niiden
toiminta. Katso tarkastus- ja kunnossapito-ohjeet otsikon
Koneen turvalaitteiden tarkastus, kunnossapito ja huolto
alta. Katso luvusta Koneen osat, missä nämä laitteet
koneessasi sijaitsevat.
Koneen käyttöikä voi lyhentyä ja onnettomuusriski kasvaa,
jos koneen kunnossapitoa ei suoriteta oikealla tavalla ja jos
huoltoa ja/tai korjauksia ei tehdä ammattitaitoisesti. Jos
tarvitset lisäohjeita, ota yhteys huoltokorjaamoon.
Takapotkusuojuksella varustettu
ketjujarru
Moottorisahasi on varustettu ketjujarrulla, joka pysäyttää
teräketjun takapotkun sattuessa. Ketjujarru vähentää
onnettomuusriskiä, mutta vain sinä käyttäjänä voit estää
ne.
Käytä sahaa varovasti äläkä koskaan päästä terälevyn
takapotkuille altista aluetta osumaan esineisiin.
Ketjujarru (A) laukaistaan joko käsin (vasemmalla
kädellä) tai automaattisella pysäytystoiminnolla. (3)
Ketjujarru laukeaa, kun takapotkusuojusta (B)
työnnetään eteenpäin. (3)
Liike käynnistää jousikuormitteisen koneiston, joka
kiristää jarruhihnan (C) moottorin ketjupyörän (D)
(kytkinrummun) ympärille. (4)
Takapotkusuojusta ei ole tarkoitettu vain ketjujarrun
laukaisemiseen. Sen toinen erittäin tärkeä tehtävä on
vähentää vaaraa, että vasen käsi osuu teräketjuun, jos
ote irtoaa etukahvasta.
Ketjujarrun on oltava kytkettynä estämässä ketjun
pyöriminen, kun moottorisaha käynnistetään
Käytä ketjujarrua "seisontajarruna" käynnistyksessä
sekä lyhyiden siirtymien aikana, jotta käyttäjä tai
ympäristö ei joutuisi tekemisiin liikkuvan teräketjun
kanssa.
Ketjujarru vapautetaan työntämällä takapotkusuojus
taaksepäin etukahvaan päin.
Takapotkut voivat olla salamannopeita ja erittäin
voimakkaita. Useimmat takapotkut ovat heikkoja,
eivätkä ne aina laukaise ketjujarrua. Näissä tilanteissa
moottorisaha on pidettävä tukevassa otteessa eikä sitä
saa päästää käsistä.
Se, laukaistaanko ketjujarru käsin vai automaattisella
pysäytystoiminnolla, riippuu takapotkun
voimakkuudesta ja moottorisahan asennosta siihen
esineeseen nähden, johon terälevyn takapotkusektori
on osunut.
Rajuissa takapotkuissa ja kun terälevyn
takapotkusektori on mahdollisimman kaukana
käyttäjästä, ketjujarru laukeaa automaattisella
pysäytystoiminnolla, jonka ketjujarrun vastavoima
(hitaus) aktivoi takapotkun suunnassa.
Lievemmissä takapotkuissa, tai kun takapotkusektori on
lähellä käyttäjää, laukeaa ketjujarru vasemman käden
vaikutuksesta.
Kaatoasennossa vasen käsi on sellaisessa asennossa,
että ketjujarrun aktivointi käsin on mahdotonta.
Pidettäessä sahasta tällaisella otteella, ts. kun vasen
käsi on asetettu niin, ettei se pysty vaikuttamaan
takapotkusuojuksen liikkeeseen, voi ketjujarru laueta
vain automaattisen pysäytystoiminnon vaikutuksesta.
Aktivoiko käteni aina ketjujarrun
takapotkun yhteydessä?
Ei. Takapotkusuojan viemiseksi eteen tarvitaan tietyn
suuruista voimaa. Jos kätesi hipaisee vain kevyesti
takapotkusuojaa tai luiskahtaa sen yli, saattaa voima olla
liian pieni ketjujarrun laukaisuun. Moottorisahan kahvasta
on myös pidettävä tukevasti kiinni työskentelyn aikana.
Kun teet niin, et ehkä koskaan irrota otetta etukahvasta ja
aktivoi ketjujarrua, tai ketjujarru voi mennä päälle vasta kun
saha on ehtinyt liikkua melkoisen matkan. Tällaisessa
tapauksessa saattaa käydä niin, ettei ketjujarru ehdi
pysäyttää ketjua ennen kuin se osuu sinuun.
Myös tietyissä työasennoissa kätesi ei ylety
takapotkusuojaan ketjujarrun aktivoimiseksi, esim. kun
sahaa pidetään kaatoasennossa.
!
VAROITUS! Suurin osa
moottorisahaonnettomuuksista
tapahtuu niin, että teräketju osuu
käyttäjään. Konetta käytettäessä on aina
pidettävä hyväksyttyjä henkilökohtaisia
suojavarusteita. Henkilökohtaiset
suojavarusteet eivät poista tapaturmien
vaaraa, mutta lieventävät vaurioita
onnettomuustilanteessa. Pyydä
jälleenmyyjältä apua varusteiden
valinnassa.
TÄRKEÄÄ! Äänenvaimentimesta, terälevystä ja
ketjusta tai muista lähteistä saattaa syntyä kipinöitä.
Pidä palonsammutuskalusto aina saatavilla
mahdollista tarvetta varten. Niin voit olla avuksi
metsäpalojen ehkäisemisessä.
!
VAROITUS! Älä koskaan käytä konetta,
jos sen turvalaitteet ovat rikki.
Turvalaitteet on tarkastettava ja
huollettava. Katso ohjeet otsikon
Koneen turvalaitteiden tarkastus,
kunnossapito ja huolto alta. Jos
koneessasi ilmenee tarkastettaessa
puutteita, se on toimitettava
huoltoliikkeeseen korjattavaksi.
YLEISET TURVAOHJEET
66 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Pysäyttääkö automaattinen
pysäytystoiminto ketjun aina, jos
takapotku tapahtuu?
Ei. Ensinnäkin jarrun on toimittava. Jarrun testaaminen on
helppoa, katso ohjeet otsikon Koneen turvalaitteiden
tarkastus, kunnossapito ja huolto alta. Suosittelemme, että
teet sen ennen jokaista työrupeamaa. Toiseksi takapotkun
on oltava riittävän voimakas, jotta se aktivoisi ketjujarrun.
Jos ketjujarru olisi hyvin herkkä, se aktivoituisi tämän tästä,
ja se olisi melko vaivalloista.
Suojaako ketjujarru minua vahingoilta
aina, jos takapotku tapahtuu?
Ei. Ensinnäkin jarrun on toimittava, jotta se suojaisi
tarkoitetulla tavalla. Toiseksi se on aktivoitava yllä kuvatulla
tavalla, jotta se pysäyttäisi teräketjun takapotkun
yhteydessä. Kolmanneksi ketjujarru voi kyllä aktivoitua,
mutta jos terälevy on liian lähellä sinua, voi käydä niin ettei
jarru ehdi hidastamaan ja pysäyttämään ketjua ennen kuin
moottorisaha osuu sinuun.
Vain sinä itse ja oikea työtekniikka voitte eliminoida
takapotkun ja sen aiheuttamat vaaratilanteet.
Kaasuliipasimen varmistin
Varmistin on suunniteltu estämään tahaton
kaasuliipaisimen käyttäminen. Kun varmistin (A) painetaan
kahvan sisään (= kun kahvasta tartutaan kiinni),
kaasuliipaisin (B) vapautuu. Kun ote kahvasta irrotetaan,
palautuvat sekä kaasuliipaisin että varmistin
lähtöasentoonsa. Lähtöasennossa kaasuliipaisin on siis
aina lukittuna joutokäynnille. (5)
Ketjusieppo
Ketjusieppo pyydystää terälevystä irronneen tai
katkenneen ketjun. Nämä tilanteet voidaan useimmiten
välttää kiristämällä ketju oikein (ks. otsikon Asennus alla
annetut ohjeet) sekä terälevyn ja ketjun oikealla
kunnossapidolla ja huollolla (ks. otsikon Yleiset työohjeet
alla annetut ohjeet).
Rystyssuojus
Rystyssuojuksen on paitsi suojattava kättä ketjun irrotessa
tai katketessa, myös varmistettava, etteivät oksat ja risut
vaikuta käden otteeseen takakahvasta.
Tärinänvaimennus
Koneesi on varustettu tärinänvaimentimilla, jotka tekevät
sen käytöstä mahdollisimman tärinätöntä ja miellyttävää.
Koneen tärinänvaimennus vähentää tärinöiden siirtymistä
moottoriyksiköstä/terälaitteesta koneen kahvoihin.
Moottorisahan runko ja terälaite on eristetty kahvaosista
nk. vaimennuselementeillä.
Kovat puulajit (useimmat lehtipuut) aiheuttavat enemmän
tärinöitä kuin pehmeät (useimmat havupuut). Tylsällä tai
väärällä (väärä tyyppi tai väärä viilaus) terälaitteella
sahaaminen lisää tärinää.
Pysäytin
Moottori on pysäytettävä pysäyttimellä.
Äänenvaimennin
Äänenvaimennin on suunniteltu alentamaan äänitasoa ja
ohjaamaan moottorin pakokaasut käyttäjästä poispäin.
Alueilla, joissa on lämmin ja kuiva ilmasto, voi tulipalovaara
olla ilmeinen. Näillä alueilla lait ja säädökset voivat
määrätä, että äänenvaimentimessa on oltava muun
muassa hyväksytty kipinänsammutusverkko (A). (6)
Terälaite
Tässä osassa kerrotaan, miten oikealla kunnossapidolla ja
oikeantyyppisiä terälaitteita käyttämällä:
Vähennät koneen takapotkualttiutta.
Vähentää ketjun irtoamis- ja katkeamisvaaraa.
Saavuttaa parhaan sahaustehon.
Pidennät terälaitteen kestoikää.
Estää tärinätason kasvamista.
!
VAROITUS! Liiallinen altistuminen
tärinöille saattaa aiheuttaa verisuoni- tai
hermovaurioita verenkiertohäiriöistä
kärsiville henkilöille. Hakeudu lääkäriin,
jos havaitset oireita, jotka voivat liittyä
liialliseen tärinöille altistumiseen.
Esimerkkejä tällaisista oireista ovat
puutumiset, tunnottomuus, kutinat,
pistelyt, kipu, voimattomuus tai
heikkous, ihon värin tai pinnan
muutokset. Näitä oireita esiintyy
tavallisesti sormissa, käsissä tai
ranteissa. Nämä oireet voivat voimistua
alhaisissa lämpötiloissa.
!
VAROITUS! Moottorin pakokaasut ovat
kuumia ja voivat sisältää kipinöitä jotka
voivat aiheuttaa tulipalon. Älä koskaan
käynnistä konetta sisätiloissa tai lähellä
tulenarkaa materiaalia!
HUOM! Äänenvaimennin kuumentuu erittäin
voimakkaasti sekä käytön aikana että pysäyttämisen
jälkeen. Tämä koskee myös joutokäyntiä. Ota
palonvaara huomioon, erityisesti palonarkojen
aineiden ja/tai kaasujen läheisyydessä.
!
VAROITUS! Älä koskaan käytä
äänenvaimenninta ilman
kipinänsammutusverkkoa, tai jos
kipinänsammutusverkko on rikki.
Rikkoutunut äänenvaimennin voi nostaa
äänitasoa ja palonvaaraa merkittävästi.
Pidä palonsammutuskalusto saatavilla.
Älä koskaan käytä moottorisahaa ilman
kipinänsammutusverkkoa, tai jos
kipinänsammutusverkko on rikki, mikäli
kipinänsammutusverkko on pakollinen
varuste työskentelyalueellasi.
YLEISET TURVAOHJEET
Finnish – 67
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Perussäännöt
Käytä vain suosittelemiamme terälaitteita! Katso
ohjeita kappaleessa Tekniset tiedot.
Pidä teräketjun leikkuuhampaat hyvin ja oikein
teroitettuina! Noudata ohjeitamme ja käytä
suositeltua viilausohjainta. Väärin teroitettu tai
vaurioitunut teräketju lisää onnettomuuksien vaaraa.
Pidä kouru- ja säätöhampaan korkeusero oikeana!
Noudata ohjeitamme ja käytä suositeltua
säätöhampaan viilausohjainta. Liian suuri korkeusero
lisää takapotkun vaaraa.
Pidä teräketju kireällä! Liian löysä teräketju lisää
teräketjun irtoamisvaaraa sekä lisää terälevyn,
teräketjun ja ketjupyörän kulumista.
Voitele terälaite hyvin ja huolla se oikein!
Riittämättömästi voideltu teräketju lisää teräketjun
katkeamisvaaraa sekä lisää terälevyn, teräketjun ja
ketjupyörän kulumista.
Takapotkuja ehkäisevä terälaite
Takapotkut voidaan välttää vain siten, että sinä käyttäjänä
huolehdit siitä, että terälevyn takapotkusektori ei koskaan
osu mihinkään esineeseen.
Käyttämällä terälaitetta, jossa on ”sisäänrakennettu”
takapotkusuoja, sekä teroittamalla ja huoltamalla
teräketjun oikein voidaan takapotkun voimakkuutta
vähentää.
Terälevy
Mitä pienempi kärkisäde, sitä pienempi takapotkualttius.
Teräketju
Teräketju koostuu erilaisista lenkeistä, joiden rakenne voi
olla joko vakio tai takapotkuja ehkäisevä.
Terälevyn ja teräketjun määritteleviä käsitteitä
Kaikkien terälaitteen turvalaitteiden pitäminen
toimintakelpoisena edellyttää, että kuluneet ja
vaurioituneet terälevy/teräketjuyhdistelmät vaihdetaan
Husqvarnan suosittelemiin terälevyihin ja teräketjuihin.
Katso tiedot suosittelemistamme terälevy/
ketjuyhdistelmistä otsikon Tekniset tiedot alta.
Terälevy
Pituus (tuumaa/cm)
Kärkipyörän hampaiden lukumäärä (T).
Teräketjun jako (=pitch) (tuumaa). Terälevyn
kärkipyörän ja moottorisahan ketjupyörän on oltava
sovitettu vetolenkkien välisen etäisyyden mukaan.
Vetolenkkien lukumäärä (kpl). Vetolenkkien lukumäärä
riippuu terälevyn pituudesta, ketjujaosta ja kärkipyörän
hampaiden lukumäärästä.
Terälevyn ohjausuran leveys (tuumaa/mm). Ohjausuran
leveyden on oltava sovitettu teräketjun vetolenkkien
vahvuuden mukaan.
Teräketjun öljyreikä ja ketjunkiristystapin reikä.
Terälevyn on oltava sovitettu moottorisahan rakenteen
mukaan.
Teräketju
Teräketjun jako (=pitch) (tuumaa)
Vetolenkin vahvuus (mm/tuumaa)
Vetolenkkien lukumäärä (kpl)
Teräketjun teroitus ja kouru- ja
säätöhampaan korkeuseron säätö
Yleistä kouruhampaan teroittamisesta
Älä koskaan sahaa tylsällä teräketjulla. Teräketju on
tylsä, jos sinun täytyy painaa terälaitetta puuhun ja jos
sahanpuru on erittäin hienoa. Jos teräketju on erittäin
tylsä, ei lastuja synny lainkaan. Tuloksena on vain
sahajauhoa.
Hyvin teroitettu teräketju painuu itsestään puun läpi ja
tekee suuria ja pitkiä lastuja.
Teräketjun leikkaavaa osaa kutsutaan hammaslenkiksi
ja sen osat ovat kouruhammas (A) ja säätöhammas (B).
Näiden korkeusero ratkaisee leikkuusyvyyden. (7)
Kouruhampaan teroituksessa on otettava huomioon neljä
mittaa.
1 Viilauskulma
2 Etukulma
3 Viilan asento
4 Pyöröviilan halkaisija
Teräketjua on erittäin vaikea teroittaa oikein ilman
apuvälineitä. Siksi suosittelemme viilausohjaimemme
käyttöä. Ohjain varmistaa, että teräketju teroitetaan niin,
että se ehkäisee mahdollisimman hyvin takapotkuja ja
antaa mahdollisimman hyvän sahaustehon.
Katso luvusta Tekniset tiedot, mitkä arvot pätevät sinun
moottorisahasi teräketjun teroittamiseen.
Kouruhampaan teroitus
Kouruhampaan teroitusta varten tarvitaan pyöröviila ja
viilausohjain. Katso luvusta Tekniset tiedot, mitä
pyöröviilan halkaisijaa ja viilausohjainta suositellaan
moottorisahasi teräketjulle.
Tarkasta, että teräketju on kireällä. Riittämätön kiristys
tekee teräketjusta epävakaan sivusuunnassa, mikä
vaikeuttaa oikeaa teroitusta.
Viilaa aina kouruhampaan sisäsivulta ulospäin.
Kevennä otetta paluuvedon ajaksi. Viilaa kaikki
hampaat ensin toiselta sivulta, käännä sen jälkeen
moottorisaha ja viilaa hampaat myös toiselta sivulta.
!
VAROITUS! Väärä terälaite tai väärä
terälevy/teräketjuyhdistelmä lisää
takapotkun vaaraa! Käytä vain
suosittelemiamme terälevy/
teräketjuyhdistelmiä ja noudata
teroitusohjeita. Katso ohjeita
kappaleessa Tekniset tiedot.
TÄRKEÄÄ! Yksikään teräketju ei eliminoi
takapotkuvaraa.
!
VAROITUS! Jokainen pyörivän
teräketjun kosketus voi aiheuttaa erittäin
vakavia vahinkoja.
!
VAROITUS! Suojaa kätesi vahingoilta
käyttämällä aina käsineitä, kun käsittelet
ketjua.
!
VAROITUS! Teroitusohjeista
poikkeaminen lisää teräketjun
takapotkualttiutta merkittävästi.
YLEISET TURVAOHJEET
68 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Viilaa kaikki hampaat yhtä pitkiksi. Kun kouruhampaan
pituudesta on jäljellä enää 4 mm (0,16"), on teräketju
loppuunkulunut ja se on vaihdettava. (8)
Yleistä kouru- ja säätöhampaan korkeuseron säädöstä
Kouruhammasta teroitettaessa pienenee kouru- ja
säätöhampaan korkeusero (= leikkuusyvyys).
Parhaimman leikkuutehon säilyttämiseksi täytyy
säätöhammas alentaa suositellulle tasolle. Katso
luvusta Tekniset tiedot, kuinka suuri korkeusero sinun
moottorisahasi teräketjussa tarvitaan.
Kouru- ja säätöhampaan korkeuseron säätäminen
Kun kouru- ja säätöhampaan korkeuseroa säädetään,
täytyy kouruhampaiden olla vastateroitetut.
Suosittelemme, että korkeusero säädetään joka
kolmannella teräketjun teroituskerralla. HUOM! Tämä
suositus edellyttää, ettei kouruhampaita ole viilattu
poikkeuksellisen lyhyiksi.
Kouru- ja säätöhampaan säätöä varten tarvitaan
lattaviila ja säätöhampaan viilausohjain.
Suosittelemme, että käytät säätämisessä
viilausohjaintamme, jotta säätöhampaan mitta ja kulma
tulevat oikeiksi.
Paina viilausohjain teräketjun päälle. Ohjeita
viilausohjaimen käytöstä löytyy pakkauksesta. Hio
lattaviilalla pois liika materiaali säätöhampaan
ylityöntyvästä osasta. Korkeusero on oikea, kun viilaa
ohjaimen yli vedettäessä ei tunnu lainkaan vastusta.
Teräketjun kiristäminen
Mitä enemmän käytät teräketjua, sitä pitemmäksi se venyy.
On tärkeää säätää terälaitetta ketjun pituusmuutoksen
mukaan.
Teräketjun kireys tulee tarkastaa aina tankkauksen
yhteydessä. HUOM! Uusi teräketju vaatii sisäänajon, jonka
aikana teräketjun kireys on tarkastettava useammin.
Teräketju on kiristettävä mahdollisimman tiukalle, ei
kuitenkaan niin kireälle, ettei se pyöri kevyesti käsin
pyöritettäessä. (9)
Löysää terämutterit, jotka lukitsevat kytkinkotelon/
ketjujarrun. Käytä yhdistelmäavainta. Kiristä sen jälkeen
terämutterit käsin niin tiukalle kuin voit. (10)
Nosta terälevyn kärjestä ja kiristä teräketju kiertämällä
teräketjun kiristysruuvia yhdistelmäavaimella. Kiristä
teräketjua, kunnes se ei enää riipu löysällä terälevyn
alapuolella. (11)
Kiristä terämutterit yhdistelmäavaimella, samalla kun
pidät terälevyn kärkeä ylhäällä. Tarkasta, että teräketjua
on helppo pyörittää käsin ja ettei se roiku löysänä
terälevyn alapuolella. (12)
Terälaitteen voitelu
Teräketjuöljy
Teräketjuöljyn ketjuun tarttuvuuden ja
juoksevuusominaisuuksien on oltava hyvät huolimatta
siitä, onko lämmin kesä tai kylmä talvi.
Moottorisahan valmistajana olemme kehittäneet
optimaalisen teräketjuöljyn, joka kasviöljypohjaisena on
lisäksi biologisesti hajoavaa. Suosittelemme öljymme
käyttämistä, sillä se pidentää niin teräketjun kuin
ympäristönkin elinikää. Jos teräketjuöljyämme ei ole
saatavissa, suosittelemme tavallista teräketjuöljyä.
Älä koskaan käytä jäteöljyä! Se on vahingollista sekä
sinulle, koneelle että ympäristölle.
Teräketjuöljyn lisääminen
Kaikissa moottorisahamalleissamme on automaattinen
teräketjuvoitelu. Osaan malleista on saatavana myös
öljynvirtauksen säätö.
Teräketjuöljysäiliö ja polttoainesäiliö on mitoitettu niin,
että polttoaine loppuu ennen teräketjuöljyä.
Tämä turvatoiminto edellyttää kuitenkin oikealaatuisen
teräketjuöljyn käyttämistä (liian ohut ja juokseva öljy
loppuu ennen polttoainesäiliön tyhjentymistä),
kaasuttimen säätösuositustemme noudattamista (liian
"laihalla" säädöllä polttoaine kestää pitempään kuin
teräketjuöljy) ja terälaitetta koskevien suositustemme
noudattamista (liian pitkä terälevy vaatii enemmän
ketjuöljyä).
Teräketjuvoitelun tarkastus
Tarkasta teräketjuvoitelu aina tankkauksen yhteydessä.
Katso otsikon Terälevyn kärkipyörän voitelu alla annetut
ohjeet.
Aseta terän kärki noin 20 cm:n (8 tuuman) päähän
kiinteästä vaaleapintaisesta esineestä. Kun
moottorisahaa käytetään 3/4-kaasulla 1 minuutin ajan,
on vaaleaan esineeseen jäätävä selvästi erottuva
öljyvana.
Jos teräketjuvoitelu ei toimi:
Tarkasta, että terälevyn teräketjuöljykanava on auki.
Puhdista tarvittaessa.
Tarkasta, että ohjausura on puhdas. Puhdista
tarvittaessa.
!
VAROITUS! Liian suuri korkeusero lisää
teräketjun takapotkualttiutta!
!
VAROITUS! Riittämätön kiristys voi
aiheuttaa teräketjun irtoamisen, mikä voi
aiheuttaa vakavan, jopa
hengenvaarallisen tapaturman.
!
VAROITUS! Käytä aina hyväksyttyjä
suojakäsineitä. Myös liikkumaton ketju
voi aiheuttaa vakavia vammoja
käyttäjälle tai henkilöille, jotka koskevat
ketjuun.
!
VAROITUS! Riittämätön terälaitteen
voitelu voi aiheuttaa teräketjun
katkeamisen, mikä voi aiheuttaa
vakavan, jopa hengenvaarallisen
tapaturman.
TÄRKEÄÄ! Kun käytät kasvipohjaista teräketjuöljyä,
pura ja puhdista terälevyn ohjausura ja teräketju ennen
kuin siirrät sahan pitkäaikaissäilytykseen. Muuten
teräketjuöljy voi hapettua, jolloin teräketju jäykistyy ja
terälevyn kärkipyörä ei toimi kunnolla.
YLEISET TURVAOHJEET / ASENNUS
Finnish – 69
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Tarkasta, että terälevyn kärkipyörä pyörii kevyesti ja että
kärkipyörän voitelureikä on auki. Puhdista ja voitele
tarvittaessa.
Jos teräketjuvoitelu ei toimi edellä lueteltujen tarkastusten
ja korjaustoimenpiteiden jälkeenkään, on sinun otettava
yhteys huoltoliikkeeseen.
Ketjupyörä
Kytkinrummussa on Spur-ketjupyörä (ketjupyörä valettu
kiinni rumpuun).
Tarkasta säännöllisesti ketjupyörän kuluneisuus. Vaihda,
jos se on epätavallisen kulunut. Ketjupyörä on vaihdettava
aina teräketjun vaihdon yhteydessä.
Terälaitteen kulumisen tarkastus
Tarkasta teräketjusta päivittäin:
Onko niiteissä ja lenkeissä näkyviä säröjä.
Onko teräketju jäykkä.
Ovatko niitit ja lenkit epätavallisen kuluneet.
Poista teräketju käytöstä, mikäli siinä on havaittavissa yksi
tai useampi yllä mainituista kohdista.
Suosittelemme, että tarkastat teräketjun kuluneisuuden
vertaamalla sitä uuteen teräketjuun.
Kun kouruhampaan pituudesta on jäljellä enää 4 mm, on
teräketju loppuunkulunut ja se on vaihdettava.
Terälevy
Tarkasta säännöllisesti:
Onko ohjauskiskojen ulkosivuilla kierrettä. Poista
tarvittaessa viilaamalla. (13)
Onko ohjausura epätavallisen kulunut. Vaihda terälevy
tarvittaessa. (14)
Onko terälevyn kärki kulunut epätavallisesti tai
epätasaisesti. Jos terälevyn kärkisäteen päähän
terälevyn alapuolelle on tullut ”kuoppa”, olet sahannut
liian löysällä teräketjulla.
Terälevyn maksimaalisen kestoiän varmistamiseksi se
on käännettävä päivittäin.
Terälevyn ja ketjun asennus
Tarkasta, että ketjujarru ei ole lauenneessa asennossa
siirtämällä ketjujarrun takapotkusuojusta etukahvaan päin.
Ruuvaa terämutterit irti ja irrota kytkinkotelo (ketjujarru).
Poista kuljetussuoja.(A) (15)
Asenna terälevy teräpultteihin. Aseta terälevy
takimmaiseen asentoonsa. Aseta ketju ketjupyörälle ja
terälevyn ohjausuraan. Aloita terälevyn yläpuolelta. (16)
Tarkasta, että hammaslenkkien teräsärmät ovat eteenpäin
terälevyn yläpuolella.
Asenna kytkentäkuori (ketjujarru) ja sijoita
ketjunkiristystappi terän syvennykseen. Tarkista, että
ketjun lenkit sopivat ketjun käyttöpyörään ja että ketju
sijaitsee oikein terän urassa. Kiristä terän mutterit sormilla.
(17)
Kiristä ketju kiertämällä ketjun kiristysruuvia
yhdistelmäavaimella myötäpäivään. Ketjua on kiristettävä
sen verran, ettei se roiku löysällä terälevyn alapuolella.
Katso otsikon Teräketjun kiristäminen alla annetut ohjeet.
(18)
Ketjun kireys on oikea, kun se ei roiku löysällä terälevyn
alapuolella ja liikkuu kevyesti käsin pyöritettäessä. Kiristä
terämutterit yhdistelmäavaimella pitäen samalla terälevyn
kärkeä ylhäällä. (19)
Uuden ketjun kireys on tarkastettava usein ketjun
sisäänajon aikana. Tarkasta ketjun kireys säännöllisesti.
Oikein kiristetty ketju takaa hyvän leikkuutehon ja pitkän
kestoiän. (20)
Kuorituen asennus
Ota yhteys huoltoliikkeeseen kuorituen asentamiseksi.
!
VAROITUS! Suurin osa
moottorisahaonnettomuuksista
tapahtuu niin, että teräketju osuu
käyttäjään.
Käytä henkilökohtaisia suojavarusteita.
Katso otsikon Henkilökohtainen
suojavarustus alla annetut ohjeet.
Älä tee mitään sellaista, mihin et katso
taitosi riittävän Katso otsikoiden
Henkilökohtainen suojavarustus,
Takapotkua ehkäisevät toimenpiteet,
Terälaite ja Yleiset työohjeet alla annetut
ohjeet.
Vältä tilanteita, joihin liittyy
takapotkuvaara. Katso otsikon Koneen
turvalaitteet alla annetut ohjeet.
Käytä suositeltua terälaitetta ja tarkasta
sen kunto. Katso otsikon Yleiset
työohjeet alla annetut ohjeet.
Tarkasta moottorisahan turvalaitteiden
toiminta. Katso otsikoiden Yleiset
työohjeet ja Yleiset turvaohjeet alla
annetut ohjeet.
!
VAROITUS! Tarkastus- ja/tai huoltotöiden
aikana moottorin on oltava
sammutettuna. Pysäytyskosketin
palautuu automaattisesti
käynnistysasentoon. Sen vuoksi,
tahattoman käynnistyksen estämiseksi,
sytytystulpan suojus on aina irrotettava
sytytystulpasta asennuksen,
tarkastuksen ja/tai huollon ajaksi.
Suojaa kätesi vahingoilta käyttämällä
aina käsineitä, kun käsittelet ketjua.
POLTTOAINEEN KÄSITTELY
70 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Polttoaine
Huom! Kone on varustettu kaksitahtimoottorilla, jota on
aina käytettävä bensiinin ja kaksitahtimoottoriöljyn
sekoituksella. Oikean seossuhteen varmistamiseksi on
tärkeää mitata sekoitettava öljymäärä tarkasti. Pieniä
polttoainemääriä sekoitettaessa öljymäärän pienetkin
virheellisyydet vaikuttavat voimakkaasti seossuhteeseen.
Bensiini
Käytä lyijytöntä tai lyijyllistä laatubensiiniä.
Suositeltu alin oktaaniluku on 90 (RON). Jos moottoria
käytetään bensiinillä, jonka oktaaniluku on pienempi
kuin 90, voi seurauksena olla nk. nakutus. Tämä nostaa
moottorin lämpötilaa ja lisää laakereiden kuormitusta,
mistä voi seurata vakavia moottorivaurioita.
Työhön, jossa sahaa käytetään jatkuvasti suurella
pyörimisnopeudella (esim. karsinta), suositellaan
suurempaa oktaanilukua.
Sisäänajo
Pitkäaikaista käyttämistä liian korkeilla kierrosnopeuksilla
tulee välttää ensimmäisten 10 tunnin aikana.
Kaksitahtiöljy
Parhaan tuloksen ja suorituskyvyn saavuttamiseksi
suositellaan HUSQVARNAn kaksitahtiöljyä, joka on
suunniteltu erityisesti meidän ilmajäähdytteisille
kaksitahtimoottoreillemme.
Älä koskaan käytä kaksitahtiöljyä, joka on tarkoitettu
vesijäähdytteisille ulkolaitamoottoreille, eli nk.
outboardoil-öljyä (nimitetään TCW:ksi).
Älä koskaan käytä nelitahtimottoreille tarkoitetta öljyä.
Alhainen öljynlaatu tai liian rasvainen öljy/
polttoainesekoitus voivat vaarantaa katalysaattorin
toiminnan ja lyhentää sen käyttöikää.
Seossuhde
1:50 (2 %) HUSQVARNAn kaksitahtiöljy.
1:33 (3 %) muut ilmajäähdytteisille kaksitahtimoottoreille
tarkoitetut öljyt, luokitus JASO FB/ISO EGB.
Sekoitus
Sekoita bensiini ja öljy aina puhtaassa bensiinille
hyväksytyssä astiassa.
Lisää aina ensin puolet sekoitettavasta bensiinistä.
Lisää sen jälkeen koko öljymäärä. Sekoita (ravista)
polttoaineseosta. Lisää loput bensiinistä.
Sekoita (ravista) polttoaineseos huolellisesti ennen
koneen polttoainesäiliön täyttämistä.
Sekoita polttoainetta enintään 1 kuukauden tarvetta
vastaava määrä.
Jos konetta ei käytetä pitkään aikaan, on
polttoainesäiliö tyhjennettävä ja puhdistettava.
Ketjuöljy
Voiteluun suositellaan erikoisöljyä (ketjuvoiteluöljyä),
jolla on hyvä tarttuvuus.
Älä koskaan käytä jäteöljyä. Se vaurioittaa
öljypumppua, terälevyä ja ketjua.
On tärkeää käyttää ilman lämpötilaan sopivaa
öljytyyppiä (oikea viskositeetti).
Osa öljyistä menettää juoksevuuttaan, kun ilman lämpötila
laskee alle 0°C:n. Tästä voi aiheutua öljypumpun
ylikuormittuminen ja pumpun osien vaurioituminen.
Kysy huoltoliikkeestäsi neuvoa ketjuvoiteluöljyn valinnassa.
Tankkaus
Pyyhi polttoainesäiliön korkin ympäristö puhtaaksi. Puhdista
polttoaine- ja ketjuöljysäiliö säännöllisesti.
Polttoainesuodatin on vaihdettava vähintään kerran
vuodessa. Säiliöissä olevat epäpuhtaudet aiheuttavat
käyntihäiriöitä. Varmista, että polttoaine on sekoittunut hyvin,
ravistamalla astiaa ennen tankkausta. Ketjuöljy- ja
polttoainesäiliön tilavuudet on sovitettu huolellisesti toisiinsa.
Täytä siksi aina ketjuöljy- ja polttoainesäiliö samanaikaisesti.
Polttoaineturvallisuus
Älä koskaan tankkaa konetta moottorin käydessä.
Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta tankattaessa ja
polttoainetta sekoitettaessa (bensiini ja 2-tahtiöljy).
Siirrä kone vähintään 3 metrin päähän tankkauspaikalta
ennen käynnistämistä.
Älä koskaan käynnistä konetta:
1 Jos koneen päälle on roiskunut polttoainetta tai
teräketjuöljyä. Poista kaikki roiskeet ja anna bensiinin
jäännösten haihtua.
2 Jos olet läikyttänyt polttoainetta itsesi päälle tai vaatteillesi,
vaihda vaatteet. Pese ne ruumiinosat, jotka ovat olleet
kosketuksissa polttoaineeseen. Käytä saippua ja vettä.
3
Jos koneesta vuotaa polttoainetta. Tarkasta säännöllisesti,
etteivät säiliön korkki ja polttoainejohdot vuoda.
!
VAROITUS! Huolehdi hyvästä
ilmanvaihdosta polttoaineita
käsiteltäessä.
Bensiini, litraa Kaksitahtiöljy, litraa
2% (1:50) 3% (1:33)
5 0,10 0,15
10 0,20 0,30
15 0,30 0,45
20 0,40 0,60
!
VAROITUS! Seuraavat turvatoimet
vähentävät tulipalon vaaraa:
Älä tupakoi tankattaessa äläkä aseta
kuumia esineitä polttoaineen lähelle.
Pysäytä moottori ja anna sen jäähtyä
muutamia minuutteja ennen tankkausta.
Avaa polttoainesäiliön korkki hitaasti
tankkauksen yhteydessä, niin että
mahdollinen ylipaine häviää hitaasti.
Kiristä polttoainesäiliön korkki
huolellisesti tankkauksen jälkeen.
Siirrä aina kone tankkauspaikalta ennen
käynnistämistä.
!
VAROITUS! Polttoaine ja polttoainehöyryt
ovat erittäin tulenarkoja. Käsittele
polttoainetta ja ketjuöljyä varovasti. Muista
palo-, räjähdys- ja sisäänhengitysvaarat.
!
VAROITUS! Älä käytä koskaan konetta,
jonka sytytystulpan suojuksessa tai
sytytyskaapelissa on näkyviä vikoja. Ne
saattavat aiheuttaa kipinöintiä, joka voi
johtaa tulipaloon.
POLTTOAINEEN KÄSITTELY / KÄYNNISTYS JA PYSÄYTYS
Finnish – 71
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Kuljetus ja säilytys
Säilytä moottorisahaa ja polttoainetta niin, että mahdolliset
vuodot ja höyryt eivät pääse kosketuksiin kipinöiden tai
avotulen kanssa. Esimerkiksi sähkökoneet,
sähkömoottorit, sähkökytkimet/virtakatkaisimet,
lämpökattilat tai vastaavat.
Polttoaine on säilytettävä siihen erityisesti tarkoitetuissa ja
hyväksytyissä astioissa.
Moottorisahan pitkäaikaisen säilytyksen tai kuljetuksen
aikana on sekä polttoaine- että teräketjuöljysäiliö
tyhjennettävä. Kysy lähimmältä bensiiniasemalta, mihin
voit hävittää polttoaineen ja ylimääräisen teräketjuöljyn.
Varmista, että kone on puhdistettu hyvin ja että täydellinen
huolto on tehty ennen pitkäaikaissäilytystä.
Terälaitteen kuljetussuojuksen on aina oltava asennettuna
koneen kuljetuksen tai säilytyksen aikana, jotta terävä
teräketju ei vahingossa osu mihinkään. Myös liikkumaton
ketju voi aiheuttaa vakavia vammoja käyttäjälle tai
henkilöille, jotka koskevat ketjuun.
Varmista koneen kiinnitys kuljetuksen aikana.
Pitkäaikaissäilytys
Tyhjennä polttoaine- ja öljysäiliöt hyvin ilmastoidussa
paikassa. Säilytä polttoaineet hyväksytyissä astioissa
turvallisessa paikassa. Asenna terälevyn suojus. Puhdista
kone. Katso otsikon Kunnossapitokaavio alla annetut ohjeet.
Käynnistys ja pysäytys
Kylmä moottori
Käynnistys: Ketjujarrun on oltava kytkettynä, kun
moottorisaha käynnistetään. Aktivoi jarru työntämällä
takapotkusuojus eteenpäin. (21)
1. Polttoainepumppu: Painele polttoainepumpun
kumirakkoa useita kertoja, kunnes polttoainetta alkaa
valua rakkoon. Rakon ei tarvitse olla aivan täynnä. (24)
2. Rikastin: Vedä kokonaan ulos sininen kuristin-/
käynnistyskaasusäädin (asentoon FULL CHOKE). Kun
rikastussäädin on vedetty kokonaan ulos, oikea
käynnistyskaasuasento säädetään automaattisesti. (22)
Käynnistyskaasu: Yhdistetty rikastus/
käynnistyskaasuasento saadaan siirtämällä säädin
rikastusasentoon. (23)
Käynnistys
Tartu etukahvasta vasemmalla kädellä. Työnnä vasen
jalkaterä takakahvan sisään ja paina moottorisahaa maata
vasten.
3. Tartu käynnistyskahvasta oikealla kädellä ja vedä
käynnistysnarusta, kunnes tunnet vastuksen (kytkentäkynnet
tarttuvat) ja vedä sen jälkeen nopein ja voimakkain vedoin.
Älä koskaan kiedo käynnistysnarua kätesi ympärille. (26)
HUOM! Älä vedä käynnistysnarua täysin ulos äläkä irrota
otetta käynnistyskahvasta, kun naru on täysin ulkona. Tämä
voi vaurioittaa konetta.
4. Paina rikastinta sisään "puolirikastuksen" asetukseen heti,
kun moottori sytyttää, minkä kuulee puhallusäänestä. (22)
5. Jatka vetämällä köydestä nopeilla nykäyksillä, kunnes
moottori käynnistyy. (27) Anna moottorin lämmitä
kolmenkymmenen sekunnin ajan, ja purista sitten
kaasuliipaisimesta säätääksesi moottorin normaalille
joutokäynnille.
Koska ketjujarru on yhä kytketty, täytyy moottorin
kierrosluku saada mahdollisimman nopeasti
tyhjäkäynnille, mikä tapahtuu painamalla nopeasti
kaasusäädintä yhden kerran. Siten vältät tarpeetonta
kytkimen, kytkinrummun ja jarrunauhan kulumista.
Huom! Palauta ketjujarru siirtämällä takapotkusuojus
(merkintä ”PULL BACK TO RESET”) etusankaa vasten. (28)
Moottorisaha on tällöin käyttövalmis. Sahan takareunassa
(A) on yksinkertaistettu käynnistysmuistutus, jonka
kuvat kuvaavat kutakin vaihetta.
Lämmin moottori
Käytä samaa käynnistysmenettelyä kuin kylmän moottorin
kanssa mutta asettamatta kuristinsäädintä
kuristinasentoon. Käynnistyskaasu saadaan vetämällä
sininen kuristinsäädin kuristinasentoon ja työntämällä
sitten takaisin sisään. (25)
Älä koskaan käynnistä moottorisahaa ilman, että
terälevy, sahaketju ja kaikki kotelot on asennettu oikein.
Katso otsikon Asennus alla annetut ohjeet. Jos
moottorisahaan ei ole asennettu terälevyä ja ketjua,
kytkin saattaa irrota ja aiheuttaa vakavia vahinkoja. (29)
Ketjujarrun on oltava kytkettynä, kun moottorisaha
käynnistetään. Katso otsikon Käynnistys ja pysäytys alla
annetut ohjeet. Älä koskaan käynnistä moottorisahaa
pudottamalla. Tämä menetelmä on erittäin vaarallinen,
sillä moottorisahan hallinta on helppo menettää. (30)
Älä koskaan käynnistä konetta sisätiloissa. Tiedosta
moottorin pakokaasujen sisäänhengittämiseen liittyvä
vaara.
Tarkkaile ympäristöä ja varmista, ettei terälaite pääse
osumaan ihmisiin tai eläimiin.
Pidä moottorisahasta aina kiinni molemmilla käsillä.
Pidä oikea käsi takakahvalla ja vasen käsi etukahvalla.
Kaikkien käyttäjien, sekä oikea- että vasenkätisten,
tulee käyttää tätä otetta. Pidä tukeva ote niin, että
peukalot ja sormet ovat moottorisahan kahvan
ympärillä. (31)
Pysäytys
Moottori pysäytetään painamalla pysäytyspainike alas. (32)
!
VAROITUS! Ennen käynnistystä on
huomioitava seuraavaa:
Ketjujarrun on oltava kytkettynä, kun
moottorisaha käynnistetään, jotta
pyörivään teräketjuun kosketuksen riski
käynnistyksen aikana pienentyy.
Älä koskaan käynnistä moottorisahaa
ilman, että terälevy, sahaketju ja kaikki
kotelot on asennettu. Muussa
tapauksessa kytkin saattaa irrota ja
aiheuttaa henkilövahinkoja.
Aseta kone tukevalle alustalle. Seiso
tukevasti ja varmista, ettei terälevy
pääse koskettamaan esineisiin.
Varmista, ettei työalueella ole
asiaankuulumattomia.
!
VAROITUS! Moottorin pakokaasujen,
ketjuöljysumun ja sahanpurupölyn
pitkäaikainen sisäänhengittäminen voi
olla terveydelle vaarallista.
PERUSTEKNIIKKA
72 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Aina ennen käyttöä: (33)
1 Tarkasta, että ketjujarru toimii kunnolla ja että se on ehjä.
2 Tarkasta, että takimmainen rystyssuojus on ehjä.
3 Tarkasta, että kaasuliipasimen varmistin toimii kunnolla ja
että se on ehjä.
4 Tarkasta, että pysäytyskosketin toimii kunnolla ja että se on
ehjä.
5 Tarkasta, että kaikki kahvat ovat öljyttömät.
6 Tarkasta, että tärinänvaimennus toimii kunnolla ja että se
on ehjä.
7 Tarkasta, että äänenvaimennin on kiinni ja että se on ehjä.
8 Tarkasta, että moottorisahan kaikki osat on kiristetty ja
etteivät ne ole vioittuneet tai puutu.
9 Tarkasta, että ketjusieppo on paikallaan ja että se on ehjä.
10Tarkasta ketjun kireys.
Yleiset työohjeet
Yleiset turvamääräykset
1 Tarkkaile ympäristöä:
Varmistaaksesi, etteivät ihmiset, eläimet tai muut tekijät
pääse vaikuttamaan koneen hallintaan.
Estääksesi, etteivät edellämainitut pääse koskemaan
teräketjuun tai jää kaatuvan puun alle.
HUOM! Noudata edellä annettuja määräyksiä, mutta älä
koskaan käytä moottorisahaa niin, ettei sinulla
onnettomuustapauksissa ole mahdollisuutta kutsua apua.
2 Vältä käyttöä epäsuotuisissa sääoloissa. Esimerkiksi
tiheässä sumussa, rankkasateessa, kovassa tuulessa,
pakkasessa jne. Huonossa säässä työskentely on
väsyttävää ja voi aiheuttaa vaaratekijöitä, esimerkiksi
tehdä alustasta liukkaan, vaikuttaa puun kaatosuuntaan
ym.
3 Ole erittäin varovainen pieniä oksia katkoessasi ja vältä
sahaamasta pensaita (= paljon pikkuoksia yhdellä
kertaa). Katkotut pikkuoksat voivat tarttua teräketjuun,
sinkoutua itseäsi päin ja aiheuttaa vakavan tapaturman.
4 Varmista, että voit siirtyä ja seisoa turvallisesti. Katso,
onko äkilliselle siirtymiselle esteitä (juuria, kiviä, oksia,
kuoppia, ojia jne.). Noudata suurta varovaisuutta
viettävässä maastossa työskennellessäsi.
5 Ole erittäin varovainen jännityksessä olevia puita
sahatessasi. Jännittynyt puu voi sekä ennen
läpisahausta että sen jälkeen sinkoutua takaisin
normaaliasentoonsa. Jos olet väärin sijoittunut tai
sahaat puun väärästä kohdasta, se voi osua sinuun tai
koneeseen niin, että menetät koneen hallinnan.
Molemmat tilanteet voivat aiheuttaa vakavan
tapaturman.
6 Siirtymisen ajaksi on teräketju lukittava ketjujarrulla ja
moottori sammutettava. Kanna moottorisahaa niin, että
terälevy ja teräketju ovat taaksepäin. Pitempiä matkoja
siirryttäessä ja kuljetuksen aikana on käytettävä
teräsuojusta.
7 Kun asetat moottorisahan maahan, lukitse teräketju
ketjujarrulla ja varmista, että kone on valvonnassasi
koko ajan. Pitempään "pysäköitäessä" moottori on
sammutettava.
Perussäännöt
1 Ymmärtämällä, mitä takapotku tarkoittaa ja miten se
syntyy, pystyt vähentämään yllättäviä tilanteita tai
kokonaan poistamaan ne. Yllättävä tilanne lisää
onnettomuusvaaraa. Useimmat takapotkut ovat pieniä,
mutta osa on salamannopeita ja erittäin rajuja.
2 Pidä moottorisaha aina tukevassa otteessa oikea käsi
takakahvassa ja vasen käsi etukahvassa. Peukaloiden
ja sormien on oltava kahvan ympärillä. Kaikkien
käyttäjien, olivatpa he oikea- tai vasenkätisiä, on
käytettävä tätä otetta. Tällä otteella pystyt parhaiten
pienentämään takapotkun vaikutusta ja samalla
pitämään moottorisahan hallinnassasi. Älä irrota käsiä
kahvoista!
3 Useimmat takapotkuonnettomuudet sattuvat
karsinnassa. Seiso tukevasti ja varmista, ettet pääse
kompastumaan tai menettämään tasapainoasi maassa
olevien esteiden vuoksi.
Huolimattomasti toimittaessa takapotkusektori voi osua
tahattomasti esimerkiksi oksaan tai lähellä olevaan
puuhun ja aiheuttaa takapotkun.
Valvo työkappaletta. Jos sahattavat kappaleet ovat
pieniä ja kevyitä, ne voivat juuttua teräketjuun ja
sinkoutua sinua kohti. Vaikka se ei itsessään olisikaan
vaarallista, saatat yllättyä ja menettää sahan hallinnan.
Älä koskaan sahaa pinottuja pöllejä tai oksia ottamatta
niitä ensin erilleen. Sahaa vain yksi pölli tai kappale
kerrallaan. Siirrä sahatut kappaleet pois, jotta työalue
pysyy turvallisena.
4 Älä koskaan pidä moottorisahaa olkapäittesi
yläpuolella ja vältä sahaamasta terälevyn kärjellä.
Älä koskaan käytä moottorisahaa vain yhdellä
kädellä! (34)
5 Voidaksesi täysin hallita moottorisahaasi sinun on
seisottava tukevassa asennossa. Älä koskaan
työskentele seisoen tikkailla, puussa tai paikassa, jossa
et voi seisoa tukevalla alustalla. (35)
TÄRKEÄÄ!
Tässä osassa käsitellään moottorisahan käyttöön
liittyviä yleisiä turvamääräyksiä. Annetut tiedot eivät voi
koskaan korvata osaamista, jonka ammattimies on
hankkinut koulutuksessa ja käytännön työssä. Kun
joudut tilanteeseen, jossa moottorisahan käytön
jatkaminen tuntuu epävarmalta, on sinun kysyttävä
neuvoa asiantuntijalta. Käänny moottorisahaliikkeen,
huoltoliikkeen tai kokeneen moottorisahan käyttäjän
puoleen. Älä tee mitään sellaista, mihin et katso taitosi
riittävän!
Ennen moottorisahan käyttöä sinun täytyy ymmärtää,
mitä takapotku tarkoittaa ja miten se voidaan välttää.
Katso otsikon Takapotkua ehkäisevät toimenpiteet alla
annetut ohjeet.
Ennen moottorisahan käyttöä sinun täytyy ymmärtää
terälevyn ala- ja yläosalla sahaamisen ero. Katso
otsikoiden Takapotkua ehkäisevät toimenpiteet ja
Koneen turvalaitteet alla annetut ohjeet.
Käytä henkilökohtaisia suojavarusteita. Katso otsikon
Henkilökohtainen suojavarustus alla annetut ohjeet.
!
VAROITUS! Joskus rouhe jumittuu
kytkinkoteloon ja saa ketjun
jumittumaan. Pysäytä aina moottori
ennen puhdistusta.
PERUSTEKNIIKKA
Finnish – 73
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
6 Sahaa suurella ketjunopeudella, ts. täydellä kaasulla.
7 Ole erittäin varovainen, kun sahaat terälevyn yläosalla,
ts. sahattavan alapuolelta. Tätä kutsutaan työntävällä
teräketjulla sahaamiseksi. Teräketju työntää tällöin
moottorisahaa taaksepäin käyttäjään päin. Jos teräketju
juuttuu kiinni, saattaa moottorisaha lennähtää
taaksepäin sinua kohti.
8 Jos käyttäjä ei pidä paina moottorisahaa työntösuuntaa
vastaan, on vaara, että moottorisaha työntyy niin kauas
taaksepäin, että terästä osuu puuhun vain
takapotkusektori, mistä seuraa takapotku. (36)
Terälevyn alaosalla sahaamista, ts. sahattavan
yläpuolelta sahaamista, kutsutaan vetävällä teräketjulla
sahaamiseksi. Tällöin teräketju vetää moottorisahaa
puuta kohti ja moottorisahan rungon etureuna tukee
luonnollisella tavalla runkoon. Vetävällä teräketjulla
sahattaessa käyttäjä pystyy paremmin hallitsemaan
moottorisahaa ja näkee paremmin, missä terälevyn
takapotkusektori kulloinkin on.
9 Noudata terälevyn ja teräketjun viilaus- ja kunnossapito-
ohjeita. Sahassa saa käyttää vain suosittelemiamme
terälevy- ja teräketjuyhdistelmiä. Katso otsikoiden
Terälaite ja Tekniset tiedot alla annetut ohjeet.
Sahauksen perustekniikka
Yleistä
Sahaa aina täydellä kaasulla!
Päästä kaasu joutokäynnille aina sahauksen jälkeen
(pitkäaikainen käyttö täydellä kaasulla moottoria
kuormittamatta, ts. ilman vastusta, jonka moottori
sahattaessa saa teräketjun välityksellä, aiheuttaa
vakavan moottorivaurion).
Sahaus päältä = Sahaus ”vetävällä” teräketjulla.
Sahaus alta = Sahaus ”työntävällä” teräketjulla.
Sahaus ”työntävällä” teräketjulla lisää takapotkuvaaraa.
Katso otsikon Takapotkua ehkäisevät toimenpiteet alla
annetut ohjeet.
Nimitykset
Katkonta = Puun läpisahauksen yleisnimitys.
Karsinta = Oksien katkonta kaadetusta puusta.
Repeäminen = Katkaistava puu repeää poikki, ennen kuin
sahaus on lävistänyt sen.
Ennen katkontaa on aina otettava huomioon viisi
erittäin tärkeätä seikkaa:
1 Terälaite ei saa juuttua kiinni sahausrakoon.
2 Sahattava puu ei saa revetä.
3 Teräketju ei saa osua maahan tai mihinkään
esineeseen läpisahauksen aikana tai sen jälkeen.
4 Onko olemassa takapotkun vaara?
5 Voivatko maasto ja ympäristöolosuhteet vaikuttaa
siihen, kuinka vakaasti pystyt kävelemään ja
seisomaan?
Teräketjun kiinnijuuttuminen tai sahattavan puun
repeäminen johtuu kahdesta tekijästä: Miten sahattava
puu on tuettu ennen ja jälkeen katkaisun, ja onko sahattava
puu jännityksessä.
Edellä mainitut epätoivotut ilmiöt voidaan useimmissa
tapauksissa välttää suorittamalla katkonta kahdessa
vaiheessa, sekä ylä- että alapuolelta. On pystyttävä
estämään sahattavan puun ”taipumus” tarttua teräketjuun
tai haljeta.
Seuraavassa on annettu teoreettiset toimintaohjeet
tavallisimpien moottorisahan käytössä eteen tulevien
tilanteiden varalta.
Karsinta
Paksujen oksien karsintaan on sovellettava samaa
periaatetta kuin katkontaan.
Katko hankalat oksat osissa.
Katkonta
Jos pöllit ovat pinossa, on jokainen sahattavaksi tarkoitettu
pölli otettava pois pinosta, sijoitettava sahapukille tai
juoksuttimelle ja katkaistava erikseen.
Siirrä katkaistut kappaleet pois, jotta työalue pysyy
turvallisena. Jos jätät ne työalueelle, kasvatat sekä
vahingossa tapahtuvan takapotkun vaaraa että
tasapainosi menettämisen vaaraa työskentelyn aikana.
Tukki on maassa. Vaaraa teräketjun juuttumisesta tai
puun repeämisestä ei ole. Vaara, että teräketju osuu
maahan läpisahauksen jälkeen, on kuitenkin suuri.
Sahaa päältä tukin läpi. Sahaa loppuosa varovasti
estääksesi teräketjua osumasta maahan. Sahaa täydellä
kaasulla, mutta ole varuillasi. (37)
Jos mahdollista (= voiko tukkia pyörittää?), sahaa tukin
läpimitasta vain 2/3.
Pyöräytä tukkia niin, että loput 1/3 voidaan sahata päältä.
Tukki on tuettu toisesta päästään. Repeämisvaara on
suuri.
Sahaa ensin alapuolelta (noin 1/3 tukin läpimitasta).
Sahaa lopuksi päältä tarkasti alasahauksen kohdalle.
Tukki on tuettu molemmista päistään. Teräketjun
juuttumisen vaara on suuri.
Aloita sahaamalla päältä (noin 1/3 tukin läpimitasta).
Sahaa lopuksi alapuolelta tarkasti yläsahauksen kohdalle.
!
VAROITUS! Älä koskaan käytä
moottorisahaa pitämällä sitä yhdellä
kädellä. Moottorisahaa ei voi hallita
turvallisesti yhdellä kädellä. Pidä aina
kahvoista molemmin käsin lujalla ja
tukevalla otteella.
TÄRKEÄÄ! Jos teräketju on juuttunut sahausrakoon:
pysäytä moottori! Älä yritä nykäistä moottorisahaa irti.
Jos teet niin, voit loukata itsesi teräketjuun, kun
moottorisaha yhtäkkiä irtoaa. Käytä vääntörautaa
moottorisahan irrottamiseen.
!
VAROITUS! Älä yritä koskaan sahata
pinossa olevia pöllejä, tai kun useampi
pölli on tiiviisti yhdessä. Sellainen
menettely lisää dramaattisesti
takapotkun vaaraa, josta voi aiheutua
vakavia tai hengenvaarallisia vahinkoja.
PERUSTEKNIIKKA
74 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Puunkaatotekniikka
Turvaetäisyys
Kaadettavan puun ja lähimmän työskentelypaikan välille
on jätettävä turvaväliksi 2,5 x puun pituus. Varmista, ettei
tällä ”vaaravyöhykkeellä” ole ketään ennen kaatoa ja sen
jälkeen. (38)
Kaatosuunta
Puunkaadossa pyritään puu saamaan sellaiseen
paikkaan, että tukin karsinta ja katkonta voidaan tehdä niin
”helpossa” maastossa kuin mahdollista. Kävelyn ja
seisomisen on oltava turvallista.
Kun olet päättänyt, mihin suuntaan haluat kaataa puun,
sinun on arvioitava puun luonnollinen kaatosuunta.
Tähän vaikuttavat:
Puun kaltevuus
Puun vääryys
Tuulen suunta
Oksisto
Mahdollinen lumikuorma
Puun ulottuman alueella olevat esteet: esim. muut puut,
voimajohdot, tiet ja rakennukset.
Tarkasta, onko rungossa vaurioita tai lahoja kohtia, jotka
saattavat aiheuttaa puun murtumisen ja ennenaikaisen
putoamisen.
Tämän arvioinnin jälkeen saattaa olla pakko kaataa puu
luonnolliseen kaatosuuntaansa, koska voi olla mahdotonta tai
liian vaarallista yrittää kaataa se alunpitäen suunniteltuun
suuntaan.
Toinen hyvin tärkeä tekijä, joka ei vaikuta kaatosuuntaan,
mutta kylläkin henkilökohtaiseen turvallisuuteesi, on
tarkastaa, ettei puussa ole vaurioituneita tai ”kuolleita” oksia,
jotka saattavat katketa ja vahingoittaa sinua kaadon aikana.
Ennen kaikkea on vältettävä kaatuvan puun tarttuminen
toiseen puuhun. Kiinni kaadetun puun pudottaminen on
erittäin vaarallista. Tilanteessa on erittäin suuri
onnettomuusvaara. Katso otsikon Epäonnistuneiden
kaatojen käsittely alla annetut ohjeet.
Alaoksien karsinta ja väistämistie
Karsi runko hartiatasoon asti. Turvallisinta on työskennellä
ylhäältä alaspäin ja niin, että runko on aina itsesi ja
moottorisahan välissä.
Raivaa alakasvillisuus ja huomioi mahdolliset esteet (kivet,
oksat, kuopat jne.), niin että sinulla on esteetön
väistämistie, kun puu alkaa kaatua. Väistämistie on
tehtävä noin 135° takaviistoon puun suunniteltuun
kaatosuuntaan nähden. (39)
1 Vaaravyöhyke
2 Väistämistie
3 Kaatosuunta
Kaato
Kaato tehdään kolmella sahauksella. Ensin sahataan
kaatolovi, joka käsittää yläsahauksen ja alasahauksen,
minkä jälkeen tehdään lopullinen kaato kaatosahauksella.
Tekemällä nämä sahaukset oikeisiin kohtiin voidaan puun
kaatosuunta ohjata erittäin tarkasti.
Kaatolovi
Kaatoloven sahaus aloitetaan tekemällä tyveen yläsahaus.
Seiso puun oikealla puolella ja sahaa vetävällä teräketjulla.
Sahaa sen jälkeen alasahaus tarkasti yläsahauksen
kärkeen. (40)
Kaatoloven syvyyden tulee olla 1/4 rungon läpimitasta ja
ylä- ja alasahauksen välisen kulman vähintään 45°.
Ylä- ja alasahauksen kohtaamispistettä kutsutaan
kaatolovilinjaksi. Kaatolovilinjan on oltava tarkasti
vaakasuorassa ja muodostettava samalla suora kulma
(90°) valittuun kaatosuuntaan nähden. (41)
Kaatosahaus
Kaatosahaus tehdään puun toiselta puolelta ja ehdottomasti
vaakasuoraan. Seiso puun vasemmalla puolella ja sahaa
vetävällä teräketjulla.
Tee kaatosahaus noin 3-5 cm (1,5-2 tuumaa) vaakasuoraan
kaatoloven pohjatason yläpuolelle.
Työnnä kuorituki (jos sellainen on asennettu) pitopuun taakse.
Sahaa täydellä kaasulla ja työnnä teräketju/terälevy hitaasti
puuhun. Ole varuillasi siltä varalta, että puu liikkuu valitun
kaatosuunnan päinvastaiseen suuntaan. Pane kaatokiila tai
kaatorauta kaatosahausrakoon heti, kun se on riittävän syvä. (42)
Kaatosahauksen on päätyttävä samansuuntaisesti
kaatolovilinjaan nähden, niin että niiden väliin jää vähintään 1/
10 rungon läpimitasta. Läpisahaamatonta rungon osaa
kutsutaan pitopuuksi.
Pitopuu toimii saranana, joka ohjaa puun oikeaan
kaatosuuntaan. (43)
Puun kaatosuunta ei pysy hallinnassa, jos pitopuu on liian
pieni tai jos kaatolovi ja kaatosahaus on tehty väärään
paikkaan.
Kun kaatolovi ja kaatosahaus on tehty, on puun kaaduttava
itsestään tai kaatokiilan tai kaatoraudan avulla.
Suosittelemme rungon läpimittaa pitemmän terälevyn
käyttämistä, jolloin kaatosahaus ja -lovi voidaan tehdä nk.
"yksinkertaisella pistosahauksella". Katso luvusta Tekniset
tiedot, mitä terälevypituutta suositellaan sinun
moottorisahamallillesi.
Käytössä on menetelmiä, joilla voidaan kaataa terälevyn
pituutta paksumpia puita. Näitä menetelmiä käytettäessä on
erittäin suuri vaara, että terälevyn takapotkusektori osuu
johonkin.
Epäonnistuneiden kaatojen käsittely
”Kiinni kaadetun” puun pudottaminen
Kiinni kaadetun puun pudottaminen on erittäin vaarallista.
Tilanteessa on erittäin suuri onnettomuusvaara.
Älä yritä koskaan sahata toisen puun alle jäänyttä puuta.
Älä työskentele koskaan toisen puun päälle riippumaan
jääneen puun vaara-alueella.
Turvallisin tapa on käyttää vinssiä.
Traktoriin asennettu
Siirrettävä
TÄRKEÄÄ! Puun kaatamiseen tarvitaan paljon
kokemusta. Kokemattoman moottorisahankäyttäjän ei
tule kaataa puita. Älä tee mitään sellaista, mihin et
katso taitosi riittävän!
TÄRKEÄÄ! Kriittisen kaatovaiheen aikana on
kuulonsuojaimet käännettävä ylös heti sahauksen
jälkeen, jotta äänet ja varoitussignaalit voidaan
huomioida.
!
VAROITUS! Kehotamme käyttäjiä, joilla
ei ole riittävää pätevyyttä, luopumaan
kaadosta, jos terälevyn pituus on
pienempi kuin kaadettavan rungon
läpimitta!
PERUSTEKNIIKKA / KUNNOSSAPITO
Finnish – 75
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Jännityksessä olevien puiden ja oksien sahaus
Valmistelut: Arvioi, mihin suuntaan jännitys vaikuttaa ja
missä katkaisupiste on (ts. se kohta, jossa puu katkeaisi,
jos se jännittyisi vielä enemmän).
Päätä, miten parhaiten laukaiset jännityksen ja pystytkö
tekemään sen. Erittäin vaikeissa tilanteissa ainoa
turvallinen menetelmä on luopua moottorisahan käytöstä
ja käyttää vinssiä.
Yleissääntö:
Sijoitu niin, ettei ole vaaraa, että puu/oksa osuu sinuun,
kun jännitys laukeaa.
Tee yksi tai useampia sahausviiltoja lähelle
katkaisupistettä. Sahaa niin syvälle ja niin monta viiltoa,
että puun/oksan jännitys laukeaa ja puu/oksa ”katkeaa”
katkaisupisteestä.
Älä koskaan sahaa jännityksessä olevaa puuta
kokonaan poikki!
Jos sahaat puun/oksan läpi, tee kaksi tai kolme
sahausrakoa 3 cm välein, syvyys 3-5 cm.
Jatka sahaamista syvemmälle kunnes puun/oksan
vääntyminen ja jännitys vapautuvat.
Sahaa puu/oksa vastakkaiselta puolelta, kun jännitys on
vapautunut.
Takapotkua ehkäisevät
toimenpiteet
Mikä takapotku on?
Takapotkuksi kutsutaan äkillistä ilmiötä, jossa moottorisaha
ja terälevy sinkoutuvat esineestä, johon terälevyn kärjen ylin
neljännes, nk. takapotkusektori, on osunut. (44)
Takapotkut suuntautuvat aina terätason suuntaan.
Tavallisimmin moottorisaha ja terälevy sinkoutuvat ylös
taaksepäin käyttäjää kohti. Kuitenkin takapotku voi
suuntautua myös muihin suuntiin riippuen siitä, missä
asennossa moottorisaha on sillä hetkellä, kun terälevyn
takapotkusektori osuu esineeseen.
Takapotku voi tapahtua vain, kun terälevyn
takapotkusektori osuu johonkin esineeseen. (45)
Karsinta
Varmista, että voit liikkua ja seisoa turvallisesti! Seiso rungon
vasemmalla puolella. Ole mahdollisimman lähellä
moottorisahaa voidaksesi hallita sitä mahdollisimman hyvin.
Aina kun mahdollista tulee sahan painon antaa levätä runkoa
vasten.
Siirry vain silloin, kun runko on sinun ja moottorisahan välissä.
Rungon katkonta
Katso otsikon Sahauksen perustekniikka alla annetut ohjeet.
Yleistä
Käyttäjä saa tehdä ainoastaan sellaisia huolto- ja
kunnostustehtäviä, jotka on kuvattu tässä käyttöohjeessa.
Laajemmat toimenpiteet tulee antaa valtuutetun
huoltokorjaamon tehtäväksi.
Kaasuttimen säätö
Husqvarna-tuotteesi on suunniteltu ja valmistettu niin, että
se vähentää haitallisia pakokaasuja.
Toiminta
Kaasutin ohjaa kaasuliipasimen välityksellä moottorin
pyörimisnopeutta. Kaasuttimessa ilma ja polttoaine
sekoittuvat keskenään. Tätä ilman ja polttoaineen
seosta voidaan säätää. Jotta koneen suurin teho
saataisiin hyödynnetyksi, säädön on oltava oikea.
T-ruuvi säätelee kaasuläpän perusasentoa
joutokäynnillä. Kiertämällä T-ruuvia myötäpäivään
saadaan suurempi joutokäyntinopeus ja kiertämällä sitä
vastapäivään saadaan hitaampi joutokäyntinopeus.
Perussäätö ja sisäänajo
Kaasuttimelle tehdään perussäätö tehtaalla koekäytön
yhteydessä. Hienosäätö on annettava pätevän henkilön
suoritettavaksi.
Suositeltu joutokäyntinopeus: Katso luku Tekniset tiedot.
Joutokäynnin hienosäätö T
Joutokäynnin säätö suoritetaan ruuvilla, joka on merkitty T-
kirjaimella. Jos säätö on tarpeen, kierrä T-ruuvia
myötäpäivään moottorin käydessä, kunnes ketju alkaa pyöriä.
Kierrä T-ruuvia sen jälkeen vastapäivään, kunnes ketju
pysähtyy. Joutokäyntipyörimisnopeus on oikea, kun moottori
käy tasaisesti kaikissa asennoissa ja säädössä on hyvä
marginaali siihen kierroslukuun, jolla ketju alkaa pyöriä
.
Moottorisahan turvalaitteiden tarkastus,
kunnossapito ja huolto
Takapotkusuojuksella varustettu
ketjujarru
Jarruhihnan kuluneisuuden tarkastus
Puhdista ketjujarru ja kytkinrumpu sahanpurusta, pihkasta ja
liasta. Lika ja kuluminen vaikuttavat jarrun toimintaan. (46)
!
VAROITUS! Takapotkut voivat olla
salamannopeita, yllättäviä ja rajuja ja
voivat singota moottorisahan, terälevyn
ja teräketjun päin käyttäjää. Jos teräketju
pyörii osuessaan käyttäjään, saattaa
seurauksena olla erittäin vakava, jopa
hengenvaarallinen tapaturma. On
tärkeää ymmärtää, mikä aiheuttaa
takapotkut ja että ne voidaan välttää
varovaisuudella ja oikealla työtekniikalla.
!
VAROITUS! Useimmat
takapotkuonnettomuudet sattuvat
karsinnassa. Älä käytä terälevyn
takapotkusektoria. Ole äärimmäisen
varovainen ja vältä terälevyn kärjen
osumista pölliin, muihin oksiin tai
esineisiin. Ole äärimmäisen varovainen
jännitteessä olevien oksien kohdalla. Ne
voivat joustaa takaisin sinuun päin ja
aiheuttaa kontrollin menettämisen,
jolloin seurauksena voi olla vahinkoja.
!
VAROITUS! Jos joutokäyntiä ei voi
säätää niin, ettei ketju pyöri, ota yhteys
huoltoliikkeeseen. Älä käytä
moottorisahaa, ennen kuin se on
säädetty oikein tai korjattu.
Huom! Kaikki koneen huolto- ja korjaustyöt vaativat
erikoiskoulutusta. Tämä koskee erityisesti koneen
turvalaitteita. Jos koneessa havaitaan puutteita alla
luetelluissa tarkastuksissa, suosittelemme että otat
yhteyttä huoltoliikkeeseen. Kaikki muu kuin tässä
kirjassa mainittu kunnossapito on annettava
huoltoliikkeen (jälleenmyyjän) suoritettavaksi.
Pysäytä moottori ja irrota sytytyskaapeli ennen
korjausta tai huoltoa
KUNNOSSAPITO
76 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Tarkasta säännöllisesti, että jarruhihnan paksuus sen
kuluneimmassa kohdassa on vähintään 0,6 mm.
Takapotkusuojuksen tarkastus
Tarkasta, että takapotkusuojus on ehjä eikä siinä ole
näkyviä vikoja, esim. materiaalihalkeamia.
Siirrä takapotkusuojusta edestakaisin tarkastaaksesi, että
se liikkuu kevyesti ja että se on tukevasti kiinni nivelessään
kytkinkotelossa. (47)
Automaattisen pysäytystoiminnon tarkastus
Pidä moottorisahaa, moottori sammutettuna, kannon tai
muun kiinteän esineen päällä. Irrota ote etukahvasta ja
anna moottorisahan pyörähtää takakahvan ympäri omalla
painollaan alas kantoa kohden.
Kun terälevyn kärki osuu kantoon, on jarrun lauettava.
(48)
Jarrutustehon tarkastus
Aseta moottorisaha tukevalle alustalle ja käynnistä se.
Varmista, että teräketju ei pääse osumaan maahan tai
mihinkään esineeseen. Katso ohjeet otsikon Käynnistys ja
pysäytys alla annetut ohjeet.
Pidä moottorisahasta tukevalla otteella peukalot ja sormet
kierrettyinä kahvojen ympärille.
Anna täyskaasu ja laukaise ketjujarru kääntämällä vasen
ranne takapotkusuojusta vasten. Älä päästä otetta irti
etukahvasta. Ketjun on pysähdyttävä välittömästi.
Kaasuliipasimen varmistin
Tarkasta, että kaasuliipasin on lukittu
joutokäyntiasentoon, kun kaasuliipasimen varmistin on
lähtöasennossaan.
Paina varmistin sisään ja tarkasta, että se palautuu
lähtöasentoonsa, kun se vapautetaan.
Tarkasta, että kaasuliipasin ja varmistin liikkuvat
kevyesti ja että niiden palautusjouset toimivat.
Käynnistä moottorisaha ja anna täyskaasu. Vapauta
kaasuliipasin ja tarkasta, että ketju pysähtyy ja pysyy
liikkumattomana. Jos ketju pyörii, kun kaasuliipasin on
joutokäyntiasennossa, on kaasuttimen joutokäyntisäätö
tarkastettava.
Ketjusieppo
Tarkasta, että ketjusieppo on ehjä ja että se on kiinni
moottorisahan rungossa.
Rystyssuojus
Tarkasta, että rystyssuojus on ehjä ja ettei siinä ole näkyviä
vikoja, esim. halkeamia.
Tärinänvaimennus
Tarkasta säännöllisesti, ettei vaimentimissa ole halkeamia
tai vääntymiä.
Tarkasta, että vaimentimet ovat tukevasti kiinni
moottoriyksikön ja kahvaosan välissä.
Pysäytin
Käynnistä moottori ja tarkasta, että moottori pysähtyy, kun
pysäytin siirretään pysäytysasentoon.
Äänenvaimennin
Älä koskaan käytä konetta, jonka äänenvaimennin on rikki.
Tarkasta säännöllisesti, että äänenvaimennin on kunnolla
kiinni koneessa.
Huom! Tämän koneen kipinänsammutusverkko (A)
voidaan vaihtaa. (49) Jos verkko on vioittunut, se on
vaihdettava. Tukkeutunut verkko aiheuttaa moottorin
ylikuumenemisen, mistä seuraa sylinteri- ja
mäntävaurioita. Älä koskaan käytä konetta, jonka
äänenvaimennin on huonossa kunnossa. Älä koskaan
käytä äänenvaimenninta ilman
kipinänsammutusverkkoa, tai jos
kipinänsammutusverkko on rikki.
Normaalissa kotikäytössä äänenvaimentajaa ja
kipinänsammutusverkkoa ei tarvitse vaihtaa.
Suosittelemme, että annatte valtuutetun Husqvarna-
jälleenmyyjän vaihtaa äänenvaimentajan 75 tunnin käytön
jälkeen.
Ilmansuodatin
Puhdistamalla ilmansuodatin säännöllisesti pölystä ja
liasta vältetään seuraavat ongelmat:
Kaasutinhäiriöt
Käynnistysongelmat
Tehon heikkeneminen
Moottorin osien turha kuluminen.
Epätavallisen korkea polttoaineenkulutus.
Ilmansuodatin (3) irrotetaan, kun sylinterikotelo, ruuvi
(1) ja ilmansuodattimen kotelo (2) on otettu pois.
Varmista takaisin asennettaessa, että ilmansuodatin
asettuu ee täysin tiiviisti suodattimen pidintä vasten.
Ravistele tai harjaa suodatin puhtaaksi. (50)
Perinpohjaisempi puhdistus tehdään pesemällä
ilmansuodatin saippuavedessä.
Pitkään käytössä ollutta ilmansuodatinta ei saa koskaan
täysin puhtaaksi. Siksi ilmansuodatin on vaihdettava
säännöllisin väliajoin. Vaurioitunut ilmansuodatin on
aina vaihdettava.
HUSQVARNA-moottorisaha voidaan varustaa
erityyppisillä ilmansuodattimilla työympäristön, säätilan,
vuodenajan yms. mukaan. Kysy neuvoa jälleenmyyjältäsi.
Sytytystulppa
Sytytystulpan kuntoa heikentävät:
Väärin säädetty kaasutin.
Polttoaineen öljymäärä virheellinen (liian paljon tai
väärää öljyä).
Likainen ilmansuodatin.
Nämä tekijät aiheuttavat sytytystulpan kärkien
karstoittumisen, mistä voi seurata käyntihäiriöitä ja
käynnistysongelmia.
Jos koneen teho on heikko, jos sitä on vaikea käynnistää,
tai jos joutokäynti on levotonta: tarkasta aina ennen muita
toimenpiteitä sytytystulppa. Jos sytytystulppa on
karstoittunut, puhdista se ja tarkasta samalla, että kärkiväli
on 0,5 mm. Sytytystulppa on vaihdettava suunnilleen
kuukauden käytön jälkeen, tarvittaessa aikaisemmin.
Huom! Käytä aina suositeltua sytytystulppaa! Väärä
sytytystulppa voi tuhota männän/sylinterin. Varmista, että
sytytystulppa on varustettu nk. radiohäiriöiden poistolla.
Finnish – 77
KUNNOSSAPITO
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Huoltokaavio
Seuraavassa on esitetty luettelo koneelle suoritettavista huoltotoimista.Useimmat kohdista on kuvattu kappaleessa Huolto.
Päivittäiset toimenpiteet(5-10 t
välein)
Viikoittaiset toimenpiteet(10-25 t
välein)
Kuukausittaiset toimenpiteet(25-40
t välein)
Puhdista kone ulkopuolelta.
Tarkasta käynnistinlaite,
käynnistysnaru ja palautusjousi.
Tarkasta ketjujarrun jarruhihnan
kuluminen. Vaihda, kun kuluneimman
kohdan paksuus on alle 0,6 mm.
Tarkasta, että kaasuliipasimen osat
(liipasin ja varmistin) ovat turvallisessa
käyttökunnossa.
Tarkasta, etteivät tärinänvaimentimet
ole vioittuneet.
Tarkasta kytkinkeskiön, kytkinrummun
ja kytkinjousen kuluminen.
Puhdista ketjujarru ja tarkasta, että se
toimii turvallisesti. Tarkasta, että
ketjusieppo on ehjä, vaihda
tarvittaessa.
Viilaa mahdollinen kierre pois
terälevyn sivuilta.
Puhdista sytytystulppa. Tarkasta, että
kärkiväli on 0,5 mm.
Terälevy on käännettävä päivittäin,
jotta se kuluu tasaisesti. Tarkasta, että
terälevyn voitelureikä ei ole tukossa.
Puhdista ketjun ohjausura. Jos
terälevyssä on kärkipyörä, voitele se.
Puhdista kaasuttimen tila. Puhdista kaasuttimen ulkopuoli.
Tarkasta, että terälevy ja ketju saavat
riittävästi öljyä.
Puhdista ilmansuodatin. Vaihda
tarvittaessa.
Tarkasta polttoainesuodatin ja
polttoaineletku. Vaihda tarvittaessa.
Tarkasta, ettei teräketjun niiteissä tai
lenkeissä ole näkyviä halkeamia, ettei
teräketju ole jäykkä tai etteivät niitit ja
lenkit ole epänormaalisti kuluneet.
Vaihda tarvittaessa.
Tyhjennä polttoainesäiliö ja puhdista
se sisäpuolelta.
Teroita ketju ja tarkasta sen kireys ja
kunto. Tarkasta, ettei ketjupyörä ole
epätavallisen kulunut, vaihda
tarvittaessa.
Tyhjennä öljysäiliö ja puhdista se
sisäpuolelta.
Puhdista käynnistimen
ilmanottoaukot.
Tarkasta kaikki kaapelit ja liitännät.
Tarkasta, että ruuvit ja mutterit ovat
kireällä.
Tarkasta, että pysäytin toimii.
Tarkasta, ettei moottorissa, säiliössä
tai polttoaineputkissa ole vuotoja.
TEKNISET TIEDOT
78 – Finnish
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Tekniset tiedot
Huom. 1: Melupäästö ympäristöön äänentehona (L
WA
) EY-direktiivin 2000/14/EG mukaisesti mitattuna.
Huom. 2: Standardin ISO 22868 mukainen ekvivalentti äänenpainetaso lasketaan eri äänenpainetasojen
aikapainotteisena energiasummana eri käyttötiloissa. Tyypillinen ekvivalentin äänenpainetason tilastollinen hajonta on 1
dB:n (A) vakiopoikkeama.
Huom. 3: Standardin ISO 22867 mukainen ekvivalentti tärinätaso lasketaan tärinätasojen aikapainotteisena
energiasummana eri käyttötiloissa. Ilmoitetuilla tiedoilla ekvivalentista tärinätasosta tyypillinen tilastollinen hajonta
(vakiopoikkeama) on 1 m/s
2
.
235 236 240
Moottori
Sylinteritilavuus, cm
3
34 34 38
Iskunpituus, mm 32 32 32
Joutokäyntinopeus, r/min 3000 3000 3000
Teho, kW 1,3 / 9000 1,4 / 9000 1,5 / 9000
Sytytysjärjestelmä
Sytytystulppa Champion RCJ 7Y Champion RCJ 7Y Champion RCJ 7Y
Kärkiväli, mm 0,5 0,5 0,5
Polttoaine-/voitelujärjestelmä
Polttoainesäiliön tilavuus, litraa 0,3 0,3 0,3
Öljypumpun tuotto/8 500 r/min, ml/min 7 7 7
Öljysäiliön tilavuus, litraa 0,20 0,20 0,20
Öljypumpun tyyppi Automaattinen Automaattinen Automaattinen
Paino
Moottorisaha ilman terälaitetta ja säiliöt tyhjinä, kg 4,6 4,6 4,7
Melupäästöt (ks. huom. 1)
Äänentehotaso, mitattu dB(A) 112 112 113
Äänentehotaso, taattu L
WA
dB(A) 118 118 118
Äänitasot (ks. huom. 2)
Ekvivalentti äänenpainetaso käyttäjän korvaan, dB (A) 98,6 98,6 100,7
Vastaavat tärinätasot, a
hveq
(ks. huom. 3)
Etukahva, m/s
2
2,4 2,4 2,1
Takakahva, m/s
2
3,9 3,9 2,7
Ketju/terälevy
Vakio terälevypituus, tuumaa/cm 16/40 16/40 16/40
Suositeltavat terälevypituudet, tuumaa/cm 12-18 / 31-46 12-18 / 31-46 12-18 / 31-46
Tehokas leikkuupituus, tuumaa/cm 11-17 / 29-43 11-17 / 29-43 11-17 / 29-43
Jako, tuumaa/mm 0,325/8,3 0,325/8,3 0,325/8,3
3/8 / 9,52 3/8 / 9,52 3/8 / 9,52
Vetolenkin vahvuus, tuumaa/mm 0,050/1,3 0,050/1,3 0,050/1,3
Ketjupyörän tyyppi/hampaiden lkm 7 7 7
Ketjunopeus maks.teholla, m/sek 20,0 20 20,0
Finnish – 79
TEKNISET TIEDOT
1153134-26 Rev. 3 2010-02-11
Terälevy- ja ketjuyhdistelmät
Seuraavat terälaitteet on hyväksytty Husqvarna-malleille 235, 236 ja 240.
EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus
(Koskee ainoastaan Eurooppaa)
Husqvarna AB, SE-561 82 Huskvarna, Ruotsi, puh: +46-36-146500, vakuuttaa täten, että moottorisahat Husqvarna 235,
236 ja 240 alkaen vuoden 2009 sarjanumeroista (vuosi on ilmoitettu arvokilvessä ennen sarjanumeroa) on valmistettu
noudattaen seuraavaa NEUVOSTON DIREKTIIVIÄ:
- 17. toukokuuta 2006 ”koskien koneita” 2006/42/EY
- 15. joulukuuta 2004 ”sähkömagneettista yhteensopivuutta koskeva” direktiivi 2004/108/EEC.
- 8. toukokuuta 2000 ”koskien melupäästöä ympäristöön” 2000/14/EG.
Katso melupäästöjä koskevat tiedot luvusta Tekniset tiedot. Seuraavia standardeja on sovellettu: EN ISO 12100-2:2003,
CISPR 12:2001, EN ISO 11681-1:2004
Ilmoitettu elin: 0404, SMP Svensk Maskinprovning AB, Fyrisborgsgatan 3, SE-754 50 Uppsala, Ruotsi, on suorittanut
EY-tyyppitarkastuksen konedirektiivin (2006/42/EY) artiklan 12, kohdan 3b mukaisesti.
Liitteen IX mukaisen EY-
tyyppitarkastuksen todistusten numerot ovat:
0404/09/2047.
Lisäksi SMP, Svensk Maskinprovning AB, Fyrisborgsgatan 3, SE-754 50 Uppsala, Ruotsi, on todistanut
vaatimustenmukaisuuden 8. toukokuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin liitteen V ”koskien melupäästöä ympäristöön”
2000/14/EG kanssa. Sertifikaattien numerot ovat: 26/161/001 - 240, 236, 26/161/002 - 235
Toimitettu moottorisaha vastaa EY-tyyppitarkastettua sahaa.
Huskvarna 29. joulukuuta 2009
Ronnie E. Goldman, Suunnittelupäällikkö. (Husqvarna AB:n valtuutettu ja teknisestä dokumentaatiosta vastaava edustaja)
Terälevy Teräketju
Pituus,
tuumaa
Jako,
tuumaa
Ohjausuran
leveys, mm
Kärkipyörän hampaiden
maks. lkm
Tyyppi
Pituus, vetolenkit
(kpl)
13 0,325
0,050/1,3
10T Husqvarna H30
56
15 0,325 64
14 3/8
7T
Husqvarna H36
Oregon 91VG, 91VJ
52
16 3/8 56
18 3/8 62
H36, 91VG,
91VJ
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116
  • Page 117 117
  • Page 118 118
  • Page 119 119
  • Page 120 120
  • Page 121 121
  • Page 122 122
  • Page 123 123
  • Page 124 124
  • Page 125 125
  • Page 126 126
  • Page 127 127
  • Page 128 128
  • Page 129 129
  • Page 130 130
  • Page 131 131
  • Page 132 132
  • Page 133 133
  • Page 134 134
  • Page 135 135
  • Page 136 136
  • Page 137 137
  • Page 138 138
  • Page 139 139
  • Page 140 140
  • Page 141 141
  • Page 142 142
  • Page 143 143
  • Page 144 144
  • Page 145 145
  • Page 146 146
  • Page 147 147
  • Page 148 148
  • Page 149 149
  • Page 150 150
  • Page 151 151
  • Page 152 152
  • Page 153 153
  • Page 154 154
  • Page 155 155
  • Page 156 156
  • Page 157 157
  • Page 158 158
  • Page 159 159
  • Page 160 160
  • Page 161 161
  • Page 162 162
  • Page 163 163
  • Page 164 164
  • Page 165 165
  • Page 166 166
  • Page 167 167
  • Page 168 168
  • Page 169 169
  • Page 170 170
  • Page 171 171
  • Page 172 172
  • Page 173 173
  • Page 174 174
  • Page 175 175
  • Page 176 176
  • Page 177 177
  • Page 178 178
  • Page 179 179
  • Page 180 180
  • Page 181 181
  • Page 182 182
  • Page 183 183
  • Page 184 184
  • Page 185 185
  • Page 186 186
  • Page 187 187
  • Page 188 188
  • Page 189 189
  • Page 190 190
  • Page 191 191
  • Page 192 192
  • Page 193 193
  • Page 194 194
  • Page 195 195
  • Page 196 196
  • Page 197 197
  • Page 198 198
  • Page 199 199
  • Page 200 200
  • Page 201 201
  • Page 202 202
  • Page 203 203
  • Page 204 204
  • Page 205 205
  • Page 206 206
  • Page 207 207
  • Page 208 208
  • Page 209 209
  • Page 210 210
  • Page 211 211
  • Page 212 212
  • Page 213 213
  • Page 214 214
  • Page 215 215
  • Page 216 216
  • Page 217 217
  • Page 218 218
  • Page 219 219
  • Page 220 220
  • Page 221 221
  • Page 222 222
  • Page 223 223
  • Page 224 224
  • Page 225 225
  • Page 226 226
  • Page 227 227
  • Page 228 228
  • Page 229 229
  • Page 230 230
  • Page 231 231
  • Page 232 232
  • Page 233 233
  • Page 234 234
  • Page 235 235
  • Page 236 236
  • Page 237 237
  • Page 238 238
  • Page 239 239
  • Page 240 240
  • Page 241 241
  • Page 242 242
  • Page 243 243
  • Page 244 244
  • Page 245 245
  • Page 246 246
  • Page 247 247
  • Page 248 248
  • Page 249 249
  • Page 250 250
  • Page 251 251
  • Page 252 252
  • Page 253 253
  • Page 254 254
  • Page 255 255
  • Page 256 256
  • Page 257 257
  • Page 258 258
  • Page 259 259
  • Page 260 260
  • Page 261 261
  • Page 262 262
  • Page 263 263
  • Page 264 264
  • Page 265 265
  • Page 266 266
  • Page 267 267
  • Page 268 268
  • Page 269 269
  • Page 270 270
  • Page 271 271
  • Page 272 272
  • Page 273 273
  • Page 274 274
  • Page 275 275
  • Page 276 276
  • Page 277 277
  • Page 278 278
  • Page 279 279
  • Page 280 280
  • Page 281 281
  • Page 282 282
  • Page 283 283
  • Page 284 284
  • Page 285 285
  • Page 286 286
  • Page 287 287
  • Page 288 288
  • Page 289 289
  • Page 290 290
  • Page 291 291
  • Page 292 292
  • Page 293 293
  • Page 294 294
  • Page 295 295
  • Page 296 296
  • Page 297 297
  • Page 298 298
  • Page 299 299
  • Page 300 300
  • Page 301 301
  • Page 302 302
  • Page 303 303
  • Page 304 304
  • Page 305 305
  • Page 306 306
  • Page 307 307
  • Page 308 308
  • Page 309 309
  • Page 310 310
  • Page 311 311
  • Page 312 312
  • Page 313 313
  • Page 314 314
  • Page 315 315
  • Page 316 316
  • Page 317 317
  • Page 318 318
  • Page 319 319
  • Page 320 320
  • Page 321 321
  • Page 322 322
  • Page 323 323
  • Page 324 324
  • Page 325 325
  • Page 326 326
  • Page 327 327
  • Page 328 328
  • Page 329 329
  • Page 330 330
  • Page 331 331
  • Page 332 332
  • Page 333 333
  • Page 334 334
  • Page 335 335
  • Page 336 336
  • Page 337 337
  • Page 338 338
  • Page 339 339
  • Page 340 340
  • Page 341 341
  • Page 342 342
  • Page 343 343
  • Page 344 344
  • Page 345 345
  • Page 346 346
  • Page 347 347
  • Page 348 348
  • Page 349 349
  • Page 350 350
  • Page 351 351
  • Page 352 352
  • Page 353 353
  • Page 354 354
  • Page 355 355
  • Page 356 356
  • Page 357 357
  • Page 358 358
  • Page 359 359
  • Page 360 360
  • Page 361 361
  • Page 362 362
  • Page 363 363
  • Page 364 364
  • Page 365 365
  • Page 366 366
  • Page 367 367
  • Page 368 368
  • Page 369 369
  • Page 370 370
  • Page 371 371
  • Page 372 372
  • Page 373 373
  • Page 374 374
  • Page 375 375
  • Page 376 376
  • Page 377 377
  • Page 378 378
  • Page 379 379
  • Page 380 380
  • Page 381 381
  • Page 382 382
  • Page 383 383
  • Page 384 384
  • Page 385 385
  • Page 386 386
  • Page 387 387
  • Page 388 388
  • Page 389 389
  • Page 390 390
  • Page 391 391
  • Page 392 392
  • Page 393 393
  • Page 394 394
  • Page 395 395
  • Page 396 396
  • Page 397 397
  • Page 398 398
  • Page 399 399
  • Page 400 400
  • Page 401 401
  • Page 402 402
  • Page 403 403
  • Page 404 404
  • Page 405 405
  • Page 406 406
  • Page 407 407
  • Page 408 408
  • Page 409 409
  • Page 410 410
  • Page 411 411
  • Page 412 412
  • Page 413 413
  • Page 414 414
  • Page 415 415
  • Page 416 416
  • Page 417 417
  • Page 418 418
  • Page 419 419
  • Page 420 420
  • Page 421 421
  • Page 422 422
  • Page 423 423
  • Page 424 424
  • Page 425 425
  • Page 426 426
  • Page 427 427
  • Page 428 428
  • Page 429 429
  • Page 430 430
  • Page 431 431
  • Page 432 432
  • Page 433 433
  • Page 434 434
  • Page 435 435
  • Page 436 436
  • Page 437 437
  • Page 438 438
  • Page 439 439
  • Page 440 440
  • Page 441 441
  • Page 442 442
  • Page 443 443
  • Page 444 444
  • Page 445 445
  • Page 446 446
  • Page 447 447
  • Page 448 448
  • Page 449 449
  • Page 450 450
  • Page 451 451
  • Page 452 452
  • Page 453 453
  • Page 454 454
  • Page 455 455
  • Page 456 456
  • Page 457 457
  • Page 458 458
  • Page 459 459
  • Page 460 460
  • Page 461 461
  • Page 462 462
  • Page 463 463
  • Page 464 464

Husqvarna 235 Omistajan opas

Kategoria
Power chainsaws
Tyyppi
Omistajan opas
Tämä käsikirja sopii myös