Samsung PS42A466P2W Omistajan opas

Kategoria
LCD TVs
Tyyppi
Omistajan opas
Suomi - 2
Ohjeita käyttäjälle
Kuvaruudun jäännöskuva
Älä jätä plasmanäyttöön pysäytyskuvaa (kuten videopelin tai tietokoneen näyttökuvaa, jos televisioon
on kytketty tietokone) kuin enintään kahdeksi tunniksi, jottei kuva jää näyttöön jäännöskuvaksi.
Jäännöskuvaa kuvataan myös ”kuvan palamiseksi kuvaruutuun”. Kun kuvaruudussa on
pysäytyskuva, vähennä kirkkautta ja kontrastia, jottei jäännöskuvaa pääsisi muodostumaan.
Korkeus
Plasmanäyttö toimii normaalisti alle 2 000 metrin korkeudessa. Älä asenna ja käytä plasmanäyttöä yli
2 000 metrin korkeudessa, sillä tällöin näytössä voi esiintyä toimintahäiriöitä.
Plasmatelevision päällinen kuumenee
Television päällinen voi olla kuuma pitkään kestäneen katselun jälkeen, koska lämpö vapautuu
yläpuolen tuuletusaukon kautta. Tämä kuuluu asiaan, eikä laitteessa tai sen toiminnassa ole mitään
vikaa. Lasten ei kuitenkaan saa antaa koskea television päällisosaan.
Televisiosta kuuluu naksahduksia.
Televisiosta voi kuulua naksahduksia, kun televisio supistuu ja laajenee ympäristön muutosten
seurauksena kuten lämpötilan tai kosteuden muuttuessa. Tämä on normaalia eikä merkki television
viasta.
Vialliset kennot
Plasmatelevision paneelissa on 1 230 000–3 150 000 kuvapistettä (sen mukaan, onko kyseessä
SD- vai HD-televisio), mikä edellyttää pitkälle kehitettyä tekniikkaa. Näytössä saattaa kuitenkin näkyä
muutamia kirkkaita tai tummia kuvapisteitä. Nämä kuvapisteet eivät vaikuta laitteen suoritustehoon.
Älä käytä televisiota alle 5 °C (41 °F) lämpötilassa
Jos pysäytyskuvaa näytetään liian pitkään, plasmapaneeli voi vaurioitua pysyvästi.
Jos katsot plasmatelevisiota pitkään 4:3-kuvasuhteella, kuvaruutuun voi
jäädä jälkiä vasemman ja oikean reunan mustista palkeista kuvaruudun valon
kirkkauserojen vuoksi. DVD-levyn toistaminen tai konsolipelin pelaaminen voi
vaurioittaa kuvaruutua samalla tavalla. Takuu ei kata tästä syystä syntyneitä
vaurioita.
Kuvaruudun jäännöskuva.
Jos video- ja pc-pelien pysäytyskuvia näytetään kuvaruudussa liian pitkään, saattaa näkyä
jäännöskuvia. Voit estää tämän ilmiön vähentämällä kuvaruudun kirkkautta ja kontrastia, jos katselet
pitkään pysäytyskuvia.
Takuu
– Takuu ei kata jäännöskuvan aiheuttamia vahinkoja.
– Takuu ei kata ruutuun palaneita kuvia.
Asennus
Neuvottele asiasta valtuutetun huoltoliikkeen kanssa, jos laite asennetaan johonkin seuraavista
paikoista: pölyiset paikat tai paikat, joissa käytetään kemikaaleja, erittäin kylmät ja kuumat paikat,
erittäin kosteat paikat tai lentokentät ja asemat, joissa laite altistuu jatkuvalle käytölle vuorokauden
ympäri. Jos näin ei tehdä, laite saattaa vaurioitua vakavasti.
Kaikki digi-televisioon (DVB) liittyvät toiminnot toimivat vain niissä maissa/alueilla, joissa
on käytössä digitaalinen maanpäällinen lähetys DVB-T (MPEG2). Tarkista DVB-T-signaalin
vastaanottomahdollisuus paikalliselta jälleenmyyjältä. Tämä televisio on suunniteltu vastaamaan DVB-
T-vaatimuksia, mutta yhteensopivuutta tulevien maanpäällisten DVB-T-lähetysten kanssa ei voida
taata. Monet toiminnot voivat puuttua joissakin maissa.
MAAILMANLAAJUINEN HUOLTO
Ha a Samsung termékekkel kapcsolatban kérdése vagy megjegyzése van, vegye fel a kapcsolatot a
SAMSUNG ügyfélszolgálatával. (További információ a hátoldalon)
© 2008 Samsung Electronics Co., Ltd. All rights reserved.
BN68-01573A-00Fin.indd 2 8/28/2008 4:29:44 PM
Suomi - 3
Symbolit
®
Paina
Tärkeää
Huomautus
Sisällys
Yleiset tiedot
Ohjeita käyttäjälle ............................................ 2
Osien tarkistaminen ........................................ 4
Jalustojen asentaminen .................................. 4
Ohjauspaneeli ................................................ 5
Kytkentäpaneeli .............................................. 6
Kaukosäätimen kuvaus .................................. 8
Käyttö
Television virran kytkeminen ja
katkaiseminen ................................................. 9
Valikot.............................................................. 9
Plug & Play
-toiminto ...................................... 10
TOOLS-painikkeen käyttäminen
....................... 12
Ulkoisten signaalilähteiden katseleminen ..... 12
Laitteiden nimien muokkaaminen ................. 13
Kanavien hallinta
Maan asettaminen
........................................... 13
Kanavien automaattinen tallentaminen ......... 14
Kanavien manuaalinen tallentaminen ........... 15
EPG (ohjelmaopas) -tietojen näyttäminen .... 17
Kanavien poistaminen ja lisääminen ............. 18
Suosikkikanavien asettaminen ...................... 19
Ohjelman ajastaminen
(Ajastettu katsominen) .................................. 20
Ajastuksen varmistaminen ............................ 21
Kanavien nimeäminen .................................. 22
Tallennettujen kanavien lajitteleminen -
analoginen .................................................... 23
Kaikkien kanavien valitseminen ja
valintojen poistaminen .................................. 23
Kanavien tallentaminen muistiin
(Automaattinen tallennus) ............................. 24
Kanavatilan asettaminen ............................... 24
Kanavien lukitus ............................................ 25
Analogisten kanavien hienosäätäminen ....... 26
Signaalitietojen katsominen .......................... 26
Kuvansäätö
Kuvastandardin muuttaminen ....................... 27
Kuva-asetusten muuttaminen ....................... 27
Kuvan tarkkasäätö ........................................ 28
Kuvan asetukset ........................................... 29
Kuva-asetusten palauttaminen
oletusasetuksiksi ........................................... 31
Äänen ohjaus
Äänitoiminnot ................................................ 32
Äänitilan valitseminen (mallikohtainen) ......... 34
Kuulokkeiden kytkeminen
(myydään erikseen) ...................................... 34
Toiminnon kuvaus
Aikatoiminnot ................................................ 35
Kieli / Vaihda PIN / Lapsilukitus / Tekstitys /
Teksti-tv:n kieli / Valinta / Valoefekti /
Melodia / Viihde / Energiansäästö ............... 36
Ohjelmiston päivittäminen... .......................... 39
Yl. Liitäntä ..................................................... 40
Tietokonenäyttö
Tietokoneen asetusten määrittäminen
(Windows XP) ............................................... 41
Näyttöasetukset (PC) .................................... 42
PC-asetusten määrittäminen ........................ 43
Tietoja Anynet+
Mikä on Anynet+? ........................................ 45
Anynet+ -laitteiden kytkeminen ..................... 45
Anynet+ asetukset ........................................ 46
Anynet+ -laitteiden haku ja laitteiden valinta . 47
Tallennus ....................................................... 48
Kuuntelu vastaanottimen kautta (kotiteatteri) 49
Tarkistettavaa ennen huollon puoleen
kääntymistä ................................................... 49
Liite
Tekstitelevisio-ominaisuus (mallikohtainen) .. 50
Seinätelineen asennussarjan tiedot
(VESA) .......................................................... 52
Seinäkiinnikkeen säätäminen
(myydään erikseen) ...................................... 53
Esivalmistelut ennen Wall- Mount
-seinätelineen asentamista seinään .............. 54
Jalustan asentaminen (mallista riippuen) ...... 54
Television kiinnittäminen seinään .................. 55
Vianetsintä .................................................... 56
Tekniset tiedot ............................................... 57
Suomi
BN68-01573A-00Fin.indd 3 8/28/2008 4:29:44 PM
Suomi - 4
Jalustojen asentaminen
®
Älä kanna plasmanäyttöä
yksin vaan vähintään yhden
avustajan kanssa. Älä koskaan
aseta plasmanäyttöä lattialle,
jottei kuvaruutu vaurioidu. Pidä
plasmatelevisio aina ylöspäin.
Plasmatelevisio kääntyy 20 astetta
oikealle ja vasemmalle.
Osien tarkistaminen
Omistajan käyttöopas Kaukosäädin/
AAA-paristot
Virtajohto Puhdistusliina
Kannatinrengas
(4ea)
(
Katso sivu
54)
Takuukortti/
Turvallisuusopas
(Ei saatavissa kaikkialla)
Alaosan suojalevy / Ruuvit (2ea)
(Katso sivu 54)
Virtajohdon
ferriittisydän
S-Video-
kaapelin
ferriittisydän
Cable Tie
Myydään erikseen
Antennijohto Komponenttijohdot Äänijohdot PC-kaapeli
SCART-kaapeli PC-äänikaapeli HDMI-kaapeli HDMI/DVI-kaapeli
®
Ferriittisydän (virtajohto, S-Video)
Ferriittisydämillä suojataan johtoja häiriöiltä.
Kun kytket johtoa, avaa ferriittisydän ja kiinnitä se johdon
ympärille lähelle liitintä.
-20° ~ 20°
iu]_TWX\^ZhTWWmUGGG[ YWW_TW_TY`GGG㝘䟸G[a[Xa\X
Suomi - 5
Ohjauspaneeli
1
SOURCE
Tällä painikkeella voit aktivoida vuorotellen
kaikki valittavissa olevat kuvalähteet
(TV, Ulk.1, Ulk.2, AV, S-Video, Komponentti,
PC, HDMI1, HDMI2/DVI, HDMI3
).
®
Käytä tätä painiketta kuvaruutuvalikossa
kuten kaukosäätimen
ENTER-painiketta.
2
MENU
Tuo kuvaruutuun television toimintojen valikko
painamalla tätä.
3
+
Paina vähentääksesi tai lisätäksesi
äänenvoimakkuutta.
Käytä kuvaruutuvalikon
+ -painikkeita
samalla tavoin kuten kaukosäätimen ◄ ja ►
-painikkeita.
4
C/P.
Vaihda kanavaa painamalla tätä. Käytä
kuvaruutuvalikon
C/P. -painikkeita
samalla tavoin kuten kaukosäätimen ▲ ja ▼
-painikkeita.
5
Virtavalo
Virtavalo vilkkuu ja sammuu, kun televisioon
kytketään virta, ja syttyy valmiustilassa.
6
(virtapainike)
Kytke tai katkaise television virta painamalla
virtapainiketta.
7
Kaukosäätimen infrapuna-anturi
Suuntaa kaukosäädin tähän kohtaan.
8
Kaiutin
®
Tuotteen väri tai muoto voi vaihdella mallista riippuen.
Etupaneeli
Etupaneelin painikkeet
Painikkeet toimivat
koskettamalla.
BN68-01573A-00Fin.indd 5 8/28/2008 4:29:48 PM
Suomi - 6
Kaapelitelevisio
verkko
1
POWER IN
Virtaliitin, johon kytketään näytön mukana
toimitettu virtajohto.
2
COMPONENT IN
Audio- (AUDIO L/R) ja videosignaalien
(Y/P
B/PR) komponenttitulot.
3
PC IN(PC) / AUDIO
PC-tuloliittimet, joihin kytketään tietokoneen
video- ja audiolähdöt.
4
EXT 1, EXT 2
Ulkoisten laitteiden, kuten videonauhurin, DVD-
laitteen, videopelilaitteen tai videolevylaitteen
tulo- tai lähtöliittimet.
Tulon ja lähdön tekniset tiedot
Liitin
Tulo Lähtö
Video
Audio (L/R) RGB Video + Audio (L/R)
EXT 1
Valittavissa vain TV-
tai DTV-lähtö.
EXT 2
Lähtö on valittavissa.
5
DIGITAL AUDIO OUT (OPTICAL)
Kytke digitaaliseen audiokomponenttiin.
6
AUDIO OUT (AUDIO R/L)
Yhdistä television RCA–audiosignaali ulkoiseen
lähteeseen, kuten äänilaitteisiin.
7
SERVICE
Tämä liitin on huoltoa varten.
Kytke sarjaliitin sähkömoottorilla
varustettuun seinätelineeseen ja televisioon,
jos haluat säätää television katselukulmaa
kaukosäätimellä.
Takapaneeli
®
Tuotteen väri tai muoto voi vaihdella mallista riippuen.
tai
1
432685
9
7
Kytkentäpaneeli
Jatkuu...
Kun kytket televisioon ääni- tai videolaitteen, varmista, että kaikki laitteet on kytketty pois päältä.
Kytke ulkoisten laitteiden johdot samanvärisiin liittimiin.
tai
BN68-01573A-00Fin.indd 6 8/28/2008 4:29:49 PM
Suomi - 7
8
HDMI IN 1,2
HDMI–HDMI-liitäntä ei edellytä erillistä
ääniliitäntää.
Käytettäessä HDMI/DVI-kaapeliliitäntää on
käytettävä HDMI IN 2 -liitintä.
®
Mikä on HDMI?
“High Definition Multimedia interfacen”
avulla voidaan lähettää digitaalista
teräväpiirtovideota ja useita digitaalisia
audiokanavia.
HDMI/DVI-liitin tukee ulkoisen laitteen
DVI-liitäntää sopivalla johdolla (ei toimiteta
laitteen mukana). HDMI:n ja DVI:n välinen
ero on se, että HDMI-laite on pienempi,
siihen on asennettu HDCP (High Bandwidth
Digital Copy Protection) –koodaus ja se
tukee monikanavaista digitaaliääntä.
DVI IN (HDMI 2) AUDIO L/R
Ulkoisten laitteiden DVI-audiolähdöt.
9
ANT IN
Antennin tai kaapeliverkon 75&-koaksiaaliliitin.
HDMI/DVI - ja komponenttiliitäntää varten tuetut
tilat
480i 480p 576i 576p 720p 1080i
HDMI/DVI 50Hz
XXXOOO
HDMI/DVI 60Hz
XOXXOO
Komponentti O O O O O O
®
Tuotteen väri tai muoto voi vaihdella mallista riippuen.
Sivupaneeli
1
COMMON INTERFACE -korttipaikka
Aseta CI (Common Interface) -kortti
korttipaikkaan. (katso sivu 40)
Kun “CI-korttia” ei aseteta joihinkin
kanaviin, kuvaruutuun tulee ilmoitus
“Scramble Signal”.
Puhelinnumero, CI-kortin ID, isännän
ID ja muita tietoja tulee näkyviin noin
2–3 minuutin kuluessa. Jos ruutuun
tulee virheilmoitus, ota yhteyttä
palveluntarjoajaan.
Kun kanavatietojenmääritys on valmis,
ruutuun tulee ilmoitus “Updating
Completed”, joka kertoo, että
kanavaluettelo on päivitetty.
®
Aseta CI-kortti kortissa osoitetun suunnan
mukaisesti.
2
HDMI IN 3
HDMI-tuloliitin, johon kytketään HDMI-lähdöllä
varustettu laite.
3
SERVICE
Vain huoltoa varten.
4
S-VIDEO tai VIDEO / AUDIO L/R
Video- (S-Video tai Video) ja audioliitännät
ulkoisille laitteille, kuten videokameralle tai
videonauhurille.
5
KUULOKELIITÄNTÄ
Voit liittää laitteeseen kuulokkeet, jos haluat
katsella televisiota häiritsemättä muita
huoneessa olijoita.
®
Kuulokkeiden pitkäaikainen käyttö kovalla
äänenvoimakkuudella voi vahingoittaa
kuuloasi.
Tai
5
2
4
3
1
BN68-01573A-00Fin.indd 7 8/28/2008 4:29:55 PM
Suomi - 8
Kaukosäätimen kuvaus
Kirkas valo voi vaikuttaa kaukosäätimen toimintaan.
1
POWER-painike
(television virran kytkentä ja
katkaisu)
2
Valitsee TV-tilan ja DTV-tilan
suoraan
3
Numeropainikkeet kanavien
suoraan valintaan
4
Yksi- tai kaksinumeroisen
kanavan valinta
5
Äänen väliaikainen mykistys
6
Äänenvoimakkuuden
lisäys
Äänenvoimakkuuden
vähennys
7
Ohjelmaopas (EPG)
8
Käytetään valittaessa usein
käytettyjä toimintoja.
9
Ohjaa valikon kohdistinta
0
Käytä saadaksesi tietoa sen
hetkisestä lähetyksestä
!
Käytä näitä painikkeita
kanavaluettelossa jne.
#
Valitse painikkeella
vaihtoehtoinen näyttö ja
äänitila urheilulle, elokuville
ja peleille.
$
Videonauhuri/DVD-toiminto
(kelaus/haku taaksepäin,
pysäytys, toisto/tauko ja
pikakelaus/-haku eteenpäin)
%
Lähteen valinta
^
Edellinen kanava
&
Seuraava kanava
Edellinen kanava
*
Näyttää pääkuvaruutuvalikon
(
Kanavan hallintapainike
(Katso sivu 18)
)
Palaa edelliseen valikkoon
a
Poistu kuvaruutuvalikosta
b
Kuvakoon valinta
c
Käytä tätä painiketta DMA-
tilaan siirtymiseen, jos
SAMSUNG DMA (Digital
Media Adapter) device -laite
on yhdistetty HDMI-liitännän
välityksellä. (DMA-painike on
valinnainen.)
Katso lisätietoja
käyttötavoista DMA-laitteen
käyttöohjeesta.
®
Tämä painike on
käytettävissä, jos
“Anynet+ (HDMI-CEC)”
on tilassa “Käytössä ”.
(katso sivu 47)
d
Digitaalinen tekstitys
e
Valitsee HDMI-tilan suoraan
Tekstitelevisiotoiminnot
(Katso sivu 50)
2
Poistu teksti-TV näytöstä
(riippuu mallista)
7
Teksti-TV:n tallennus
8
Teksti-TV:n koon määritys
0
Teksti-TV paljasta
!
Fastext-teksti-TV:n
aihevalinta
@
Teksti-TV:n näyttö/mix, sekä
teksti-TV:n että tavallisen
lähetyksen katsominen
%
Teksti-TV -tilan valinta
(LIST/FLOF)
^
Teksti-TV:n alasivu
&
P : Tekstitelevision
seuraava sivu
P
: Tekstitelevision
edellinen sivue
*
Teksti-TV:n sisällys
)
Teksti-TV:n pysäytin
a
Teksti-TV peruutus
Jatkuu...
BN68-01573A-00Fin.indd 8 8/28/2008 4:29:58 PM
Suomi - 9
Paristojen asettaminen kaukosäätimeen
1 Nosta kaukosäätimen takana olevaa kantta ylöspäin kuvan
osoittamalla tavalla.
2 Asenna kaksi AAA-paristoa.
®
Varmista, että paristojen napaisuus vastaa
paristolokeron
+” ja “” –merkintöjä.
Käytä kaukosäätimessä vain samantyyppisiä
paristoja, ei siis esimerkiksi alkali- ja
mangaaniparistoja sekaisin.
3 Sulje kansi kuvan osoittamalla tavalla.
®
Jos et käytä kaukosäädintä pitkään aikaan, poista paristot
ja säilytä ne viileässä, kuivassa paikassa. Kaukosäädin
toimii jopa noin 7 metrin etäisyydellä televisiosta. (Paristot kestävät normaalissa TV-käytössä
noin vuoden.)
®
Jos kaukosäädin ei toimi. Tarkista seuraavat seikat:
1. Onko television virta kytketty päälle?
2. Ovatko paristot asetettu oikein päin?
3. Ovatko paristot kuluneet loppuun?
4. Onko kyseessä sähkökatkos tai onko virtajohto irti pistorasiasta?
5. Onko lähiympäristössä erikoisloistevalaisin tai neonvalomainos?
Television virran kytkeminen ja katkaiseminen
Virtajohto kytketään television takapaneeliin.
1 Kytke virtajohto pistorasiaan.
®
Käyttöjännite ja jännitteen taajuus 50 tai 60 Hz on merkitty television takapaneeliin.
2 Kytke plasmatelevisio päälle painamalla television etupaneelin
(Virtapainike) (Käytössä /Poissa
käytöstä) -virtapainiketta tai kaukosäätimen
POWER-painiketta. Viimeksi katsottu kanava tulee
kuvaruutuun automaattisesti. Jos yhtään kanavaa ei ole tallennettu muistiin, ruutuun ei tule
selkeää kuvaa. Katso kanavatallennuksen ohjeet sivulta 14 kappaleesta ”Kanavien automaattinen
tallentaminen” tai sivulta 15 kappaleesta “Kanavien manuaalinen tallentaminen”.
®
Kun televisio kytketään päälle ensimmäisen kerran, se kehottaa sinua automaattisesti
määrittämään peruskäyttöasetukset. Katso “Plug & Play –toiminto” sivulla 10.
3 Kytke televisio pois päältä painamalla etupaneelin
(Virtapainike) (Käytössä /Poissa käytöstä)
–painiketta tai kaukosäätimen
POWER -painiketta.
4 Kytke televisio pois päältä painamalla etupaneelin
(Virtapainike) (Käytössä /Poissa käytöstä)
–painiketta tai kaukosäätimen
POWER -painiketta tai numeropainikkeita.
Valikot
1 Paina MENU -painiketta.
Kuvaruutuun tulee päävalikko.
Sen vasemmalla puolella on kuusi kuvaketta:
Kuva, Ääni,
Kanava, Asetukset, Tulo ja Sovellus.
2 Valitse kuvake painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Siirry kuvakkeen alavalikkoon painamalla
ENTER
-painiketta.
3 Siirry valikon kohteisiin painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Avaa valikon kohta painamalla
ENTER -painiketta.
4 Vaihda valittuja kohteita painamalla ▲/▼/◄/► -painiketta.
Palaa edelliseen valikkoon painamalla
RETURN
-painiketta.
5 Poistu painamalla EXIT-painiketta.
Tila : Vakio
Solun taustavalo : 7
Kontrasti : 95
Kirkkaus : 45
Terävyys : 20
Väri : 50
Sävy (V/P) : V50/P50
Tarkat asetukset
Kuva
BN68-01573A-00Fin.indd 9 8/28/2008 4:30:00 PM
Suomi - 10
Plug & Play -toiminto
Kun televisio kytketään päälle ensimmäisen kerran, se kehottaa sinua automaattisesti
määrittämään peräkkäin peruskäyttöasetukset.
Käytettävissä ovat seuraavassa kuvatut asetukset.
Jos valitset vahingossa väärän maan, kuvaruudulla näkyvät merkit eivät välttämättä näy oikeassa
muodossa.
Kaikki digi-televisioon (DVB) liittyvät toiminnot toimivat
vain niissä maissa/alueilla, joissa on käytössä
digitaalinen maanpäällinen lähetys DVB-T (MPEG2).
Tarkista DVB-T-signaalin vastaanottomahdollisuus
paikalliselta jälleenmyyjältä. Tämä televisio on suunniteltu
vastaamaan DVB-T-vaatimuksia, mutta yhteensopivuutta
tulevien maanpäällisten DVB-T-lähetysten kanssa ei
voida taata. Monet toiminnot voivat puuttua joissakin
maissa.
Näytönsäästäjä aktivoituu, jos kaukosäädintä ei käytetä
yli minuuttiin, kun
Plug & Play -toiminto on käytössä.
1 Jos televisio on valmiustilassa, paina kaukosäätimen
POWER-painiketta. Kuvaruutuun tulee viesti Valitse
valikkokieli, myymalademo, kanavat ja kellonaika.
2 Paina ENTER-painiketta. Sen jälkeen kuvaruutuun tulee
Valitse kuvaruutuvalikon kieli. -valikko. Paina ENTER-
painiketta.
3 Valitse haluamasi kieli painamalla ▲ tai ▼-painiketta.
Paina
ENTER-painiketta. Kuvaruutuun tulee viesti Valitse
"Kotikäyttö", kun asennat television kotiin..
4 Valitse
Myymälädemo tai Kotikäyttö ◄ tai ► -painiketta
ja paina sitten
ENTER-painiketta.
®
Oletusasetus on Kotikäyttö.
®
Suosittelemme, että asetat TV:n Koti-tilaan
saadaksesi parhaan kuvan kotiympäristössä.
®
Myymälädemo on tarkoitettu käytettäväksi vain
myymäläympäristöissä.
®
Jos televisio on vahingossa asetettu Myymälädemo
-tilaan ja haluat palauttaa sen
Kotikäyttö -tilaan
(normaali): Paina äänenvoimakkuuden painiketta.
Kun äänenvoimakkuuden kuvaruutuvalikko ilmestyy
näkyviin, pidä
MENU -painiketta painettuna 5
sekuntia.
Varmista, että television antennijohto on kytketty.
5 Kuvaruutuun tulee Maa-valikko. Paina ENTER-painiketta
ja valitse sen jälkeen maa ▲- tai ▼ -painikkeella. Paina
ENTER-painiketta.
6 Valitse muistiin tallennettava kanavalähde ▲ tai ▼
-painikkeella. Valitse
Aloita painamalla ENTER-painiketta.
Digitaalinen ja analoginen: Digitaalinen ja Analoginen-
kanavat.
Digitaalinen: Digitaalinen-kanavat.
Analoginen: Analoginen-kanavat.
7 Jos haluat tallentaa valitun yhteyden kanavat, paina
ensin ▲- tai ▼-painiketta ja sen jälkeen ENTER-
painiketta.
Antenni: Antenni-antennisignaali.
Kaapeli: Kaapeli-antennisignaali.
Kanavahaku käynnistyy ja päättyy automaattisesti.
Voit keskeyttää toiminnon koska tahansa painamalla
ENTER-painiketta.
Jatkuu...
Plug & Play
Valitse valikkokieli, myymalademo, kanavat ja kellonaika.
Hyväksy
OK
Plug & Play
Valitse “Kotikäyttö”, kun asennat television kotiin.
Kotikäyttö
Myymälädemo
Hyväksy
Siirrä
Plug & Play
Valitse kuvaruutuvalikon kieli.
Hyväksy
Kieli : English
Siirrä
Eesti
Suomi
Français
Kytke & käytä
Valitse muistiin tallennettava antennitulo.
Digitaalinen ja analoginen
Digitaalinen
Analoginen
Aloita
Hyväksy
Ohita
Aloita
Aloita
Siirrä
Plug & Play
Valitse maa.
Maa : Suomi
Hyväksy
Kytke & käytä
Valitse muistiin tallennettava antennitulo.
Kaapeli
Antenni
Aloita
Hyväksy
Ohita
Aloita
Siirrä
Kytke & käytä
Automaattinen tallennus käynnissä.
Pysäytä
Hyväksy
Ohita
Digikanavat : 0
Analogikanavat :
--
1%
143MHz
BN68-01573A-00Fin.indd 10 8/28/2008 4:30:01 PM
Suomi - 11
®
Jos haluat pysäyttää haun ennen kuin se on
valmis, paina
ENTER painiketta samalla kun
pysäytä on valittuna. Valitse Kyllä painamalla
◄ tai ►-painiketta, paina sitten ENTER-painiketta.
Kuvaruutuun tulee Automaattinen tallennus valikko.
Paina
ENTER-painiketta, kun kanavat on tallennettu
muistiin.
8 Kuvaruutuun tulee ilmoitus Aseta kellon tila.
Paina
ENTER-painiketta. Suorita manuaalinen ajan
asettaminen valitsemalla ▲- tai ▼-painikkeella Man. ja
paina sen jälkeen
ENTER painiketta. Kuvaruutuun tulee
ilmoitus
Päivämäärän ja ajan asettaminen.
®
Jos valitset Auto, kuvaruutuun tulee viesti
Hyviä
Hyviä katseluhetkiä. Jos televisio on
vastaanottanut digitaalista signaalia, aika asetetaan
automaattisesti.
9 Siirry ◄- tai ►-painikkeella kohtaan Pvm, Kuukausi,
Vuosi, Tunti tai Minuutti. Aseta haluttu päivämäärä ja
aika ▲- tai ▼-painikkeella ja paina sen jälkeen ENTER
-painiketta.
®
Voit asettaa Pvm, Kuukausi, Vuosi, Tunti
ja
Minuutti -tiedon suoraan kaukosäätimen
numeropainikkeilla.
10 Kuvaruutuun tulee teksti Hyviä katseluhetkiä. Kun olet
valmis, paina
ENTER-painiketta.
®
Viesti häviää automaattisesti muutaman sekunnin
kuluttua, vaikket painaisikaan
ENTER-painiketta.
Toimi seuraavasti, jos haluat määrittää asetukset
uudelleen...
1 Tuo valikko esiin painamalla
MENU-painiketta.
2 Valitse Asetukset painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja
paina sitten
ENTER-painiketta.
3 Valitse Plug & Play -toiminto ENTER-painiketta
painamalla.
4 Syötä nelinumeroinen PIN-koodi. Uuden television
oletus-PIN-koodi on “0-0-0-0”.
®
Jos joku kanava on lukittu Lapsilukko -asetuksella,
kuvaruutuun tulee PIN-koodin syöttöruutu.
(katso sivu 25)
®
Asetuksista löytyy lisää tietoa sivuilta 10–11.
®
Plug & Play toiminto on käytettävissä vain TV-tilassa.
Plug & Play
Automaattinen tallennus on valmis.
Digikanavat : 20
Analogikanavat : 36
OK
Hyväksy
Ohita
Plug & Play
Aseta kellon tila
Kellon tila : Auto
Auto
Man.
OK
Plug & Play
Hyviä katseluhetkiä.
Plug & Play
Päivämäärän ja ajan asettaminen
01
Pvm
01
Kuukausi
2008
Vuosi
Tunti
00
Minuutti
Ohita
Hyväksy
SäädäSiirrä
00
Plug & Play
Kieli : Suomi
Aika
Lapsilukko : Käytössä
Vaihda PIN
Lapsilukitus
Tekstitys
Teksti-tv:n kieli : ----
Asetukset
Hyväksy
Siirrä
Ohita
Plug & Play
Jos annat PIN-koodin, ‘Plug & Play’ käynnistyy. Kaikki
kanava-asetukset ja käyttäjän asetukset poistetaan.
Anna PIN-koodi
Palaa
0~9
BN68-01573A-00Fin.indd 11 8/28/2008 4:30:01 PM
Suomi - 12
Ulkoisten signaalilähteiden katseleminen
Voit vaihtaa katsottavaksi kuvalähteeksi kaukosäätimellä
jonkin televisioon kytketyn ulkoisen laitteen, kuten
videonauhurin, DVD-laitteen, digisovittimen tai TV-kuvan.
1 Tuo valikko esiin painamalla MENU-painiketta.
2 Valitse Tulo painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja paina sitten
ENTER-painiketta.
3 Valitse Lähdeluettelo painamalla ENTER-painiketta.
4 Valitse signaalilähde painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja paina
sitten ENTER-painiketta.
®
Kaukosäätimen väripainikkeiden käyttäminen
lähdeluettelossa.
Punainen (Päivitä): Virkistää yhdistetyt ulkoiset
laitteet.
TOOLS (Vaihtoehto): Näyttää Nimen muokkaus-
ja informaatiovalikot.
Käytettävissä olevat signaalilähteet: TV, Ulk. 1, Ulk. 2, AV,
S-Video, Komponentti, PC, HDMI1, HDMI2/DVI, HDMI3.
®
Voit valita vain televisioon yhdistetyt ulkoiset laitteet.
®
Voit valita nämä vaihtoehdot myös suoraan painamalla
kaukosäätimen SOURCE-painiketta.
®
Jos haluat katsoa jälleen televisio-ohjelmia, paina
TV/DTV -painiketta ja valitse haluamasi kanavanumero.
TV
Ulk.1
----
Ulk.2
----
AV
----
S-Video
----
Komponentti
----
Päivitä Vaihtoehto
Lähdeluettelo
TOOLS-painikkeen käyttäminen
TOOLS -painiketta käytetään valittaessa usein käytettyjä toimintoja nopeasti ja helposti.
"Työkalut"-valikko muuttuu käytettävän ulkoisen signaalilähteen mukaisesti.
1 Paina TOOLS -painiketta.
Näkyviin ilmestyy Työkalut-valikko.
2 Valitse haluttu valikko ▲- tai ▼-painikkeella ja paina sitten
ENTER-painiketta.
3 Näytä, vaihda tai käytä valittu kohde ▲/▼/◄/►/ENTER-
painikkeilla.
Tarkempi kuvaus jokaisesta toiminnosta löytyy vastaavalta
sivulta.
Anynet+ (HDMI-CEC), katso sivu 46
• Kuvakoko, katso sivu 29
• Kuvatila, katso sivu 27
• Äänitila, katso sivu 32
• Uniajastin, katso sivu 35
• SRS TS XT, katso sivu 32
• Energiansäästö, katso sivu 38
• Dual I II, katso sivu 34
Automaattinen säätö, katso sivu 43
Lähdeluettelo
Nimen muokkaus
Tulo
Työkalut
Anynet+ (HDMI-CEC)
Kuvakoko : Auto. leveys
Kuvatila : Vakio
Äänitila : Muunneltu
Uniajastin : Pois
SRS TS XT : Pois
Energiansäästö : Pois
Dual I II : Mono
Siirrä
Hyväksy
Poistu
BN68-01573A-00Fin.indd 12 8/28/2008 4:30:03 PM
Suomi - 13
Laitteiden nimien muokkaaminen
Voit nimetä ulkoisen kuvalähteen.
1 Tuo valikko esiin painamalla
MENU-painiketta.
2 Valitse Tulo painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja paina sitten
ENTER-painiketta.
3 Valitse Nimen muokkaus painamalla ▲ tai ▼ -painiketta
ja paina sitten
ENTER-painiketta.
4 Valitse ulkoinen kuvalähde, jonka nimeä haluat muokata,
painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja paina sitten ENTER-
painiketta.
5 Valitse haluamasi laite painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja
paina sitten
ENTER-painiketta.
Valittavissa olevat nimet: Videonauhuri, DVD,
Kaapelipääte, Satelliittipääte, PVR-sovitin,
AV-vastaanotin, Peli, Videokamera, PC, TV, IPTV,
Blu-Ray, HD DVD, DMA.
6 Poistu painamalla EXIT-painiketta.
Tulo
Lähdeluettelo
Nimen muokkaus
Nimen muokkaus
Ulk.1 :
----
Ulk.2 :
----
AV :
----
S-Video :
----
Komponentti :
----
PC :
----
HDMI1 :
----
Hyväksy
PalaaSiirrä
Nimen muokkaus
Ulk 1 :
----
Ulk 2 :
----
AV :
----
S-Video :
----
Komponentti :
----
PC :
HDMI1 :
Hyväksy
PalaaSiirrä
----
Videonauhuri
DVD
Kaapelipääte
Satelliittipääte
PVR-sovitin
Maan asettaminen
1 Tuo valikko kuvaruudulle MENU -painikkeella.
Valitse
Kanava ▲ tai ▼-painikkeella. Paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
2 Valitse Maa ▲ tai ▼-painikkeella ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
3 Valitse Analoginen kanava tai Digitaalinen kanava
▲ tai ▼-painikkeella ja paina sitten ENTER-painiketta.
®
Jos kanava on lukittu Lapsilukko-toiminnolla, näytölle
ilmestyy PIN-koodin syöttöikkuna (ks. s. 25).
Syötä nelinumeroinen PIN-koodi.
4 Valitse haluamasi maa painamalla ▲ tai ▼-painiketta.
Vahvista valintasi painamalla
ENTER-painiketta.
Kanava
Maa
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Koko ohjelmaopas
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
BN68-01573A-00Fin.indd 13 8/28/2008 4:30:03 PM
Suomi - 14
Kanavien automaattinen tallentaminen
Voit selata käytettävissä olevia taajuusalueita (taajuudet ovat maakohtaisia).
Automaattisesti tallennetut kanavanumerot eivät aina vastaa todellisia tai haluttuja kanavanumeroita.
Voit kuitenkin lajitella kanavanumerot manuaalisesti ja poistaa kaikki ne kanavat, joita et halua katsella.
1 Tuo valikko esiin painamalla MENU-painiketta.
2 Valitse Kanava painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja paina sitten
ENTER-painiketta.
3 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Automaattinen tallennus ja
paina sen jälkeen ENTER-painiketta.
4
Valitse muistiin tallennettava kanavalähde ▲- tai ▼
-painikkeella. Paina ENTER-painiketta valitaksesi Aloita.
®
Digitaalinen ja analoginen: Digitaalinen ja
Analoginen
-kanavat.
Digitaalinen: Digitaalinen-kanavat.
Analoginen: Analoginen-kanavat.
5 Jos haluat tallentaa valitun yhteyden kanavat, paina ensin
▲- tai ▼-painiketta ja sen jälkeen ENTER-painiketta.
®
Antenni: Antenni-antennisignaali.
®
Kaapeli: Kaapeli
-antennisignaali.
®
Etsii kaikki toiminnassa olevat kanavat ja tallentaa ne
television muistiin.
®
Jos haluat keskeyttää automaattisen tallennuksen, paina
ENTER-painiketta.
Kuvaruutuun tulee kysymys Keskeytetäänkö
automaattinen kanavatallennus?
Valitse ◄- tai ►-painikkeella Kyllä ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Digitaalinen ja analoginen / Digitaalinen
6 Päivitystoimenpiteet riippuvat valitusta
Maa-asetuksesta.
Päivitä kanavaluettelo valitsemalla haluamasi vaihtoehto.
Jos “Maa”-asetus on “Suomi”
Valitse Kaapeli tai Antenni painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Paina ENTER-painiketta.
Valitse Aloita painamalla ENTER-painiketta.
- Kaapeli: etsii kaapelikanavat.
- Antenni: etsii maanpäälliset kanavat.
®
Tällä laitteella ei voi hakea kaapelikanavia ja
maanpäällisiä kanavia samanaikaisesti.
®
Kun toiminto on valmis, näkyviin tulee löydettyjen
palveluiden lukumäärä.
®
Olemassa olevaa suosikkikanavaluetteloa ei poisteta, kun
kanavaluettelo päivitetään.
Jos “Maa”-asetus on “Ruotsi”, tai “Tanska”
Valitse Kaapeli tai Antenni painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Paina ENTER-painiketta.
Jos valitset Kaapeli:
- Taajuus: näyttää kanavan taajuuden. (maakohtainen)
- Modulaatio: näyttää käytettävissä olevat modulaatioarvot.
- Symbolinopeus: näyttää käytettävissä olevat
symbolinopeudet.
- Verkkotunn: näyttää verkon tunnistekoodin.
Aloita digitaalikanavien haku painamalla punaista painiketta.
Kun haku on päättynyt, kanavaluettelon kanavat on päivitetty.
Jos valitset Antenni:
Valitse Aloita painamalla ENTER-painiketta.
Jos “Maa”-asetus on “Norja”
Valitse Aloita painamalla ENTER-painiketta.
7 Poistu painamalla EXIT-painiketta.
®
Jos jokin kanava on lukittu Lapsilukko-toiminnolla,
näytölle ilmestyy PIN-koodin syöttöikkuna. (ks. s. 25)
Kanava
Maa
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Koko ohjelmaopas
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Automaattinen tallennus
Automaattinen tallennus käynnissä. 143 MHz
Digikanavat : 0
Analogikanavat : 0
Pysäytä
Hyväksy
Palaa
0%
Automaattinen tallennus
Automaattinen tallennus on valmis..
Digikanavat : 20
Analogikanavat : 36
Hyväksy
OK
Palaa
Automaattinen tallennus
SäädäSiirrä
143000kHz
Taajuus
999
Verkkotunn
6875 kS/s
Symbolinopeus
QAM 64
Modulaatio
Palaa
Automaattinen tallennus
Valitse muistiin tallennettava antennitulo.
Kaapeli
Antenni
Aloita
Hyväksy
Aloita
Siirrä
Palaa
Valitse muistiin tallennettava antennitulo.
Digitaalinen ja analoginen
Digitaalinen
Analoginen
Automaattinen tallennus
Siirrä
Aloita
Aloita
Aloita
Hyväksy
Palaa
BN68-01573A-00Fin.indd 14 8/28/2008 4:30:04 PM
Suomi - 15
Kanavien manuaalinen tallentaminen
Voit tallentaa kaikki televisiokanavat kaapelikanavat mukaan lukien.
Kun tallennat kanavia manuaalisesti, voit valita:
tallennetaanko kaikki löydetyt kanavat.
mille paikkanumerolle kanavat tallennetaan.
1 Tuo valikko esiin painamalla
MENU-painiketta.
2 Valitse Kanava painamalla ▲ tai ▼ -painiketta ja paina
sitten ENTER-painiketta.
3 Valitse Manuaalinen tallennus painamalla ▲ tai ▼ -
painiketta ja paina sitten
ENTER-painiketta.
4 Valitse haluamasi vaihtoehto ▲ tai ▼ -painikkeella ja paina
sitten ENTER-painiketta.
5 Kun olet valinnut haluamasi asetukset, paina ENTER-
painiketta.
6 Poistu painamalla EXIT-painiketta.
Digitaalinen kanava
Jos “Maa”-asetus on “Suomi”
Valitse Kaapeli tai Antenni painamalla ensin ▲- tai ▼-
painiketta ja sen jälkeen ENTER-painiketta.
Jos valitset “Kaapeli”:
-
Taajuus: näyttää kanavan taajuuden. (maakohtainen)
-
Modulaatio: näyttää käytettävissä olevat modulaatioarvot.
-
Symbolinopeus: näyttää käytettävissä olevat
symbolinopeudet.
Aloita digitaalisten palveluiden haku painamalla ENTER-
painiketta.
Kun haku on päättynyt, kanavaluettelon kanavat on
päivitetty.
Jos valitset “Antenni”:
-
Kanava: kanavat 21-69 näytetään (maasta riippuen)
-
Taajuus: Channel-valikon taajuusvaihtoehdot tulevat
kuvaruutuun.
-
Kaistanleveys: valittavissa olevat taajuusalueet ovat
8 MHz.
Aloita digitaalisten palveluiden haku painamalla
ENTER-
painiketta.
Kun haku on päättynyt, kanavaluettelon kanavat on päivitetty.
Jos “Maa”-asetus on “Ruotsi”, “Tanska” tai “Norja”
- Kanava: kanavat 21-69 näytetään (maasta riippuen)
-
Taajuus: Channel-valikon taajuusvaihtoehdot tulevat
kuvaruutuun.
-
Kaistanleveys: valittavissa olevat taajuusalueet ovat 8
MHz.
Aloita digitaalisten palveluiden haku painamalla
ENTER-
painiketta.
Kun haku on päättynyt, kanavaluettelon kanavat on
päivitetty.
Kanava
Maa
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Koko ohjelmaopas
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
Digitaalinen kanava
Analoginen kanava
Kanava
Maa
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Koko ohjelmaopas
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
Manuaalinen tallennus
177500 KHz
Taajuus
7 MHz
Kaistanleveys
5
Kanava
PalaaHakuSäädäSiirrä
Manuaalinen tallennus
PalaaSäädäSiirrä
Automaattinen
Värijärjestelmä
BG
Äänijärjestelmä
1
Muistipaikka
40 MHz
Haku
?
Tallennus
C
--
Kanava
Manuaalinen tallennus
Valitse muistiin tallennettava antennitulo.
Kaapeli
Antenni
Aloita
Hyväksy
Palaa
Aloita
Siirrä
Manuaalinen tallennus
QAM 16
Modulaatio
4000 kS/s
Symbolinopeus
177000kHz
Taajuus
PalaaHakuSäädäSiirrä
Jatkuu...
BN68-01573A-00Fin.indd 15 8/28/2008 4:30:05 PM
Suomi - 16
Analoginen kanava
Muistipaikka (Muistipaikkanumeron valitseminen kanavalle)
Paina ▲ tai ▼ -painiketta kunnes löydät oikean numeron.
®
Voit valita kanavanumeron myös suoraan painamalla numeropainikkeita 0–9.
Värijärjestelmä: Automaattinen/PAL/SECAM/NTSC4.43
Valitse oikea väristandardi painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Äänijärjestelmä: BG/DK/I/L
Valitse oikea äänistandardi painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Kanava (Kun tiedät tallennettavan kanavan numeron)
Valitse C (ilman kautta lähetettävä kanava) tai S (kaapelikanava) painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Valitse haluamasi numero painamalla ► -painiketta ja paina sitten ▲ tai ▼ -painiketta.
®
Voit valita kanavanumeron myös suoraan painamalla numeropainikkeita 0–9.
®
Jos ääni on epänormaali tai sitä ei kuulu ollenkaan, valitse äänistandardi uudelleen.
Haku (Kun et tiedä kanavien numeroita)
Aloita haku painamalla ▲ tai ▼ -painiketta.
Viritin selaa taajuusalueen läpi, kunnes ensimmäinen kanava tai valitsemasi kanava löytyy ja tulee
kuvaruutuun.
Tallennus (Kun tallennat kanavan ja sen muistipaikkanumeron)
Valitse OK painamalla ENTER-painiketta.
®
Kanavatila
P (kanavapaikkatila): Kun viritys on päättynyt, alueellasi lähetettäville kanaville on
annettu muistipaikkanumerot P00–P99. Tässä tilassa voit valita kanavan syöttämällä sen
muistipaikkanumeron.
C (ilman kautta lähetettävien kanavien tila): Tässä tilassa voit valita kanavan syöttämällä kunkin
lähetysaseman numeron.
S (kaapelikanavatila): Tässä tilassa voit valita kanavan syöttämällä kunkin kaapelikanavan numeron.
BN68-01573A-00Fin.indd 16 8/28/2008 4:30:05 PM
Suomi - 17
EPG (ohjelmaopas) -tietojen näyttäminen
EPG (elektroninen ohjelmaopas) -tiedot saadaan TV-yhtiöiltä. Ohjelmatiedot voivat olla tyhjiä tai
vanhentuneita. Näyttö päivittyy heti, kun uusia tietoja tulee saataville.
1 Tuo valikko esiin painamalla MENU-painiketta.
2 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanava ja paina sen
jälkeen
ENTER-painiketta.
3 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Koko ohjelmaopas,
Miniopas tai Oletusopas ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Koko ohjelmaopas
Näyttää vasemmanpuoleisen sarakkeen kuuden
kanavan tämänhetkiset ja seuraavat ohjelmat.
®
Näkyvissä ovat yhden tunnin ohjelmatiedot, joita
voidaan selata eteen- ja taaksepäin.
Miniopas
Ohjelmien tiedot näytetään riveittäin tämän hetkisen
kanavan miniopasnäytöllä tämän hetkisestä
ohjelmasta eteenpäin ohjelman alkamisajan
mukaisessa järjestyksessä.
▲/▼/◄/►,
(ENTER)
Valitse ohjelma ▲/▼/◄/►-painikkeella.
Jos seuraava ohjelma on valittu,
se ajastetaan, ja näkyviin tulee
kellokuvake. Jos
ENTER-painiketta
painetaan uudestaan, valitse
▲/▼/◄/►-painikkeella Peruuta
ajastukset
, ajastus peruutetaan ja
kellokuvake poistuu.
Löydät lisätietoja ohjelmien
ajastamisesta seuraavasta osiosta.
PUNAINEN
Vaihda oppaaksi
Miniopas tai Koko
ohjelmaopas.
VIHREÄ
Koko ohjelmaopas: Nopea taaksepäin
selaaminen (24 tuntia).
Miniopas: Nopea seuraavan sivun
näyttö.
KELTAINEN
Koko ohjelmaopas: Nopea eteenpäin
selaus (24 tuntia).
Miniopas: Nopea edellisen sivun näyttö.
SININEN Poistu oppaasta
INFO
INFO-painiketta, niin saat tarkat tiedot.
Seuraavat tiedot näytetään: kanavan
numero, toistoaika, tilarivi, lapsilukon
taso, kuvanlaatutiedot (HD/SD), äänitilat,
tekstitys tai tekstitelevisio, tekstityksen
tai tekstitelevision kielet sekä lyhyt
yhteenveto valitusta ohjelmasta. “…”
näkyy, jos yhteenveto on pitkä.
Oletusopas: Miniopas/Koko Opas
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Miniopas tai Koko
Opas. Paina ENTER -painiketta. Näkyviin tulee
valitun oppaan valikko.
®
Voit näyttää opasvalikon myös suoraan
painamalla kaukosäätimen
GUIDE-painiketta.
Kanava
Automaattinen tallennus
Manuaalinen tallennus
Koko ohjelmaopas
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
Kanava
Manuaalinen tallennus
Koko ohjelmaopas
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
Koko Opas
Miniopas
Katso
Poistu
DTV 805 BBCi
BBCi
18:00~0:00
BBCi-featuring news, sport, weather and TV.
18:08 Pe 5 Elo
Tänää 18:00~19:00 19:00~20:00
801 BBC NEWS 24 BBC Ne.. BBC News
802 BBC ONE BBC Ne.. Departure Lounge
803 BBC THREE
This is BBC THREE
The 7 O’..
804 BBC THREE
This Weakest L..
Tsunami..
805 BBCi
BBCi
806 Canal 7
Ei tietoja
INFO
Tiedot
+24 H
Koko Opas
Miniopas DTV 801 BBC NEWS 24
18:00 BBC News
18:30 Sportsday
19:00 BBC News
Katso
Tiedot
Seur.sivu
INFO
Poistu
Kanava
Koko ohjelmaopas
Miniopas
Oletusopas :
Mini GuideMini Guide
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
Miniopas
Koko Opas
BN68-01573A-00Fin.indd 17 8/28/2008 4:30:05 PM
Suomi - 18
Kanavien poistaminen ja lisääminen
Voit poistaa tai lisätä kanavan tarpeidesi mukaisesti.
1 Paina MENU -painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanava ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanavaluettelo ja paina sen
jälkeen
ENTER-painiketta.
2 Valitse ◄-painikkeella Kanavia lisätty.
3 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kaikki kavavat.
®
Näyttää kaikki tällä hetkellä käytettävissä olevat
kanavat. Paina
ENTER -painiketta.
4 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella poistettava kanava ja paina
sen jälkeen
TOOLS-painiketta.
5 Valitse ENTER-painikkeella Pois.
®
Kaikki poistetut kanavat näkyvät Kanavia lisätty
-valikossa.
6 Poistu painamalla EXIT-painiketta.
®
Voit vastaavalla tavalla lisätä kanavan Kaikki kavavat
-valikkoon.
®
Kanava tulee poistaa ennen kuin sen voi lisätä takaisin
Kanavia lisätty -luetteloon.
®
Jos haluat lisätä (palauttaa) kanavan takaisin lisättyjen
kanavien luetteloon, suorita edellä kuvatut vaiheet 1-3,
valitse ▲- tai ▼-painikkeella lisättävä kanava ja paina
sen jälkeen
TOOLS-painiketta. Valitse ENTER
-painikkeella Add.
®
Kaukosäätimen CH LIST -painikkeella voit tuoda
näkyviin kanavaluettelot.
Kanava
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
0 C 64
1 C 66
2 C 68
3 C --
4 C --
5 C --
6 C --
7 C --
8 C --
Kaikki kavavat
Pois
Lisää suosikkeihin
Lukko
Ajastettu katselu
Kanavan nimen muutos
Lajittelu
Kaikki
Kanavatyyppi
Zoom
Valitse Vaihtoehto
BN68-01573A-00Fin.indd 18 8/28/2008 4:30:06 PM
Suomi - 19
Suosikkikanavien asettaminen
Usein katsottavat kanavat voi asettaa suosikeiksi.
1 Paina MENU-painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanava ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanavaluettelo ja paina sen
jälkeen
ENTER-painiketta.
2 Valitse ◄-painikkeella Kanavia lisätty.
3 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kaikki kavavat ja paina sen
jälkeen
ENTER-painiketta.
®
Näyttää kaikki tällä hetkellä käytettävissä olevat
kanavat.
4 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella kanava suosikkikanavaksi.
®
Usean kanavan lisääminen suosikkeihin.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella haluttu kanava
kanavaluettelosta. Paina keltaista painiketta. Toista
edelliset vaiheet valitaksesi useita kanavia.
-merkki
ilmestyy valittujen kanavien vasemmalle puolelle.
5 Paina TOOLS-painiketta.
6 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Lisää suosikkeihin ja paina
sen jälkeen
ENTER-painiketta.
“♥”-symboli näytetään ja kanava asetetaan suosikiksi.
7 Suosikkikanavan valinnan voi peruuttaa painamalla TOOLS-painiketta, kun suosikkikanava on
valittuna. Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Poista suosikeista ja paina sen jälkeen ENTER-painiketta.
Kanava poistetaan suosikeista ja “♥”-merkki poistuu.
Poistu painamalla
EXIT-painiketta.
®
Voit myös lisätä tai poistaa suosikkikanavan vastaavalla
tavalla
Kanavia lisätty-valikossa.
®
Kaikki suosikkikanavat näkyvät Suosikki-valikossa.
®
Kaukosäätimen CH LIST-painikkeella voit tuoda
näkyviin kanavaluettelot.
0 C 69
1 C 69
2 C --
3 C --
4 C --
5 C --
6 C --
7 C --
8 C --
Kaikki kanav
Pois
Lisää suosikkeihin
Lukko
Ajastettu katselu
Kanavan nimen muutos
Lajittelu
Kaikki
Kanavatyyppi
Zoom
Valitse Vaihtoehto
Kanava
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
BN68-01573A-00Fin.indd 19 8/28/2008 4:30:06 PM
Suomi - 20
Ohjelman ajastaminen (Ajastettu katsominen)
Kun ajastat haluamasi ohjelman, kanava muuttuu kanavaluet-
telossa ajastetuksi kanavaksi, vaikka olisit katsomassa jotain
toista kanavaa.
Aseta oikea aika ennen ohjelman ajastamista. Katso sivu 35.
Ajastetut kanavat voi asettaa vain, jos ne ovat kanavaluettelossa
(Katso sivu 18).
1 Paina MENU-painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella
Kanava ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanavaluettelo ja paina sen
jälkeen
ENTER-painiketta.
2 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella kanava ja paina sen jälkeen
TOOLS-painiketta.
3 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Ajastettu katselu ja paina sen
jälkeen
ENTER-painiketta.
Kuvaruutuun tulee ohjelman ajastusnäyttö (ajastettu
katsominen).
4 Ajasta ohjelma ▲/▼/◄/►-painikkeilla ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Ohjelman ajastaminen on suoritettu.
Poistu painamalla
EXIT-painiketta.
®
Voit vastaavalla tavalla ajastaa ohjelman Kaikki
kavavat - tai Suosikki -valikoissa.
® Katso tietoja ajastuksen varmistamisesta sivulta 21.
Vain muistiin tallennetut kanavat voidaan ajastaa.
® Voit asettaa kanavan, kuukauden, päivän, vuoden,
tunnit ja minuutit suoraan painamalla kaukosäätimen
numeropainikkeita.
Kaukosäätimen CH LIST -painikkeella voit tuoda näkyviin
kanavaluettelot.
Digitaalinen ohjelmaopas ja ohjelman ajastaminen
Kanavan ohjelmaopas ilmestyy kuvaruudulle, jos valittuna on
digitaalinen kanava ja painetaan ►-painiketta. Voit ajastaa
ohjelman edellä kuvatulla tavalla.
: Parhaillaan esitettävä ohjelma.
: Ajastettu ohjelma.
Jatkuu...
Ajastettu katselu
Antenni Kanava Toisto
ATV 1 Kerran
Pvm
01-01-2008
Aloitusaika
10:09
Hyväksy
PalaaSiirrä Säädä
Kanavia lisätty
Kaikki
Zoom
Vaihtoehto
Katso
824 UKTV Gold
825 UKTV style
1 C --
2 C --
3 C --
4 C --
5 C --
6 C --
7 C --
8 C --
1/22/2008
12:47 2.0
3:54
6:44 HD 1 100
7:49 HD
8:59 +
10:08
10:37
0 C 69
1 C 69
2 C --
3 C --
4 C --
5 C --
6 C --
7 C --
8 C --
Kanavia lisätty
Pois
Lisää suosikkeihin
Lukko
Ajastettu katselu
Kanavan nimen muutos
Lajittelu
Kaikki
Kanavatyyppi
Zoom
Valitse Vaihtoehto
Kanava
Miniopas
Oletusopas : Mini Guide
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
BN68-01573A-00Fin.indd 20 8/28/2008 4:30:07 PM
Suomi - 21
Ajastuksen varmistaminen
Voit katsoa, muuttaa tai poistaa ajastuksen.
1 Paina MENU-painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanava ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Kanavaluettelo ja paina sen
jälkeen
ENTER-painiketta.
2 Valitse ◄-painikkeella Kanavia lisätty.
3 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Tallennus ja paina sen
jälkeen ENTER-painiketta.
Voit katsoa ohjelmien ajastuksia.
Ajastuksen muuttaminen
4 Valitse muutettava ajastettu kohde ▲- tai ▼-painikkeella ja
paina sen jälkeen TOOLS-painiketta.
5 Valitse ENTER-painikkeella Muuta tietoja.
6 Muuta ajastettu asetus ▲/▼/◄/►-painikkeilla ja paina sen
jälkeen ENTER-painiketta.
Ajastuksen muuttaminen on suoritettu.
Ajastuksen poistaminen
4 Valitse peruutettava ajastettu kohde ▲- tai ▼-painikkeella
ja paina sen jälkeen TOOLS-painiketta.
5 Valitse ▲- tai ▼-painikkeella Peruuta ajastukset ja paina
sen jälkeen ENTER-painiketta.
6 Valitse ◄- tai ►-painikkeella OK ja paina sen jälkeen
ENTER-painiketta.
Ajastus on poistettu.
Poistu painamalla
EXIT-painiketta.
Tallennus Valikko
Muuta tietoja: Muuta ajastusta.
Peruuta ajastukset: Peruuta ajastus.
Tiedot: Katso ajastustiedot.
• Val. kaikki / Poista valinnat: Voit valita kaikki kanavaluettelon kanavat (tai poistaa
valinnat).
Kaukosäätimen CH LIST -painikkeella voit tuoda
näkyviin kanavaluettelot.
Jatkuu...
2008
3:15 1 Antenni Ei ohjelman nimeä
4:15 2 Antenni Ei ohjelman nimeä
2008
2:14 3 Antenni Ei ohjelman nimä
2008
2:15 4 Antenni Ei ohjelman nimä
Tallennus
Kaikki
Kanavatyyppi
Zoom
Valitse Vaihtoehto
Tiedot
Tallennus
2008
3:15 1 Antenni No Program Name
4:15 2 Antenni No Program Name
2008
2:14 3
Antenni No Program Name
2008
2:15 4 Antenni Ei ohjelman nimä
Muuta tietoja
Peruuta ajastukset
Tiedot
Val.kaikki
Kaikki
Kanavatyyppi
Zoom
Valitse Vaihtoehto
Tiedot
824 UKTV Gold
825 UKTV style
1 C --
2 C --
3 C --
4 C --
5 C --
6 C --
7 C --
8 C --
Kanavia lisätty
Kaikki
Kanavatyyppi
Zoom
Valitse Vaihtoehto
Kanava
Miniopas
Oletusopas : Miniopas
Kanavaluettelo
Kanavatila : Kanavia lisätty
Hienosäätö
Signaalitiedot
BN68-01573A-00Fin.indd 21 8/28/2008 4:30:08 PM
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116
  • Page 117 117
  • Page 118 118
  • Page 119 119
  • Page 120 120
  • Page 121 121
  • Page 122 122
  • Page 123 123
  • Page 124 124
  • Page 125 125
  • Page 126 126
  • Page 127 127
  • Page 128 128
  • Page 129 129
  • Page 130 130
  • Page 131 131
  • Page 132 132
  • Page 133 133
  • Page 134 134
  • Page 135 135
  • Page 136 136
  • Page 137 137
  • Page 138 138
  • Page 139 139
  • Page 140 140
  • Page 141 141
  • Page 142 142
  • Page 143 143
  • Page 144 144
  • Page 145 145
  • Page 146 146
  • Page 147 147
  • Page 148 148
  • Page 149 149
  • Page 150 150
  • Page 151 151
  • Page 152 152
  • Page 153 153
  • Page 154 154
  • Page 155 155
  • Page 156 156
  • Page 157 157
  • Page 158 158
  • Page 159 159
  • Page 160 160
  • Page 161 161
  • Page 162 162
  • Page 163 163
  • Page 164 164
  • Page 165 165
  • Page 166 166
  • Page 167 167
  • Page 168 168
  • Page 169 169
  • Page 170 170
  • Page 171 171
  • Page 172 172
  • Page 173 173
  • Page 174 174
  • Page 175 175
  • Page 176 176
  • Page 177 177
  • Page 178 178
  • Page 179 179
  • Page 180 180
  • Page 181 181
  • Page 182 182
  • Page 183 183
  • Page 184 184
  • Page 185 185
  • Page 186 186
  • Page 187 187
  • Page 188 188
  • Page 189 189
  • Page 190 190
  • Page 191 191
  • Page 192 192
  • Page 193 193
  • Page 194 194
  • Page 195 195
  • Page 196 196
  • Page 197 197
  • Page 198 198
  • Page 199 199
  • Page 200 200
  • Page 201 201
  • Page 202 202
  • Page 203 203
  • Page 204 204
  • Page 205 205
  • Page 206 206
  • Page 207 207
  • Page 208 208
  • Page 209 209
  • Page 210 210
  • Page 211 211
  • Page 212 212
  • Page 213 213
  • Page 214 214
  • Page 215 215
  • Page 216 216
  • Page 217 217
  • Page 218 218
  • Page 219 219
  • Page 220 220
  • Page 221 221
  • Page 222 222
  • Page 223 223
  • Page 224 224
  • Page 225 225
  • Page 226 226
  • Page 227 227
  • Page 228 228
  • Page 229 229
  • Page 230 230
  • Page 231 231
  • Page 232 232
  • Page 233 233
  • Page 234 234
  • Page 235 235
  • Page 236 236
  • Page 237 237
  • Page 238 238
  • Page 239 239
  • Page 240 240
  • Page 241 241
  • Page 242 242
  • Page 243 243
  • Page 244 244
  • Page 245 245
  • Page 246 246
  • Page 247 247
  • Page 248 248
  • Page 249 249
  • Page 250 250
  • Page 251 251
  • Page 252 252
  • Page 253 253
  • Page 254 254
  • Page 255 255
  • Page 256 256
  • Page 257 257
  • Page 258 258
  • Page 259 259
  • Page 260 260
  • Page 261 261
  • Page 262 262
  • Page 263 263
  • Page 264 264
  • Page 265 265
  • Page 266 266
  • Page 267 267
  • Page 268 268
  • Page 269 269
  • Page 270 270
  • Page 271 271
  • Page 272 272
  • Page 273 273
  • Page 274 274
  • Page 275 275
  • Page 276 276
  • Page 277 277
  • Page 278 278
  • Page 279 279
  • Page 280 280
  • Page 281 281
  • Page 282 282
  • Page 283 283
  • Page 284 284
  • Page 285 285
  • Page 286 286
  • Page 287 287

Samsung PS42A466P2W Omistajan opas

Kategoria
LCD TVs
Tyyppi
Omistajan opas