Chamberlain LiftMaster LM60 and LM80 Omistajan opas

Tyyppi
Omistajan opas
1-fi
Jos oven sulkeutuvan oven reunassa vaikuttava
voima on yli 400N (40kg), on asennettava valokenno
The Protector System™. Ylikuormittuminen saattaa
haitata automaattista turvaperäytystä tai vahingoittaa
autotallin ovea.
Turvallisuuden vuoksi aseta varoituskyltti pysyvästi
seinäohjaimen viereen.
Autotallin oven vahingoittumisen välttämiseksi on
avattava/irrotettava kaikki oven lukot ennen koneiston
kokoonpanoa.
Valaistu seinäohjain (tai muut lisäpainikkeet) on
asennettava vähintään 1,5m korkeuteen ja lasten
ulottumattomiin paikkaan, josta on näköyhteys autotallin
oveen. Älä anna lasten leikkiä painikkeilla tai
kaukosäätimellä, sillä ovikoneiston vääränlainen käyttö
voi aiheuttaa pahoja loukkaantumisia oven sulkeutuessa
äkkinäisesti.
Käytä ovikoneistoa vain, kun näet oven kokonaan,
sen liikerata on vapaa esteistä ja koneisto on
säädetty oikein. Kukaan ei saa kulkea autotallin
ovesta, kun ovi on aukeamassa tai sulkeutumassa.
Lasten ei saa antaa leikkiä autotallin oven
läheisyydessä, kun koneistoa käytetään.
Käytä hätävapautinta ainoastaan virroittimen
vapauttamiseen ja mahdollisuuksien mukaan vain oven
ollessa suljettu. Punaista kahvaa ei saa käyttää oven
avaamiseen eikä sulkemiseen.
Ovikoneiston sähkövirta on katkaistava ennen
kaikkia korjaustöitä tai suojusten poistoa.
Tämä tuote on varustettu erityismallisella virtajohdolla.
Jos se vioittuu, se on vaihdettava samantyyppiseen
johtoon. Saat virtajohdon jälleenmyyjältäsi, joka varmasti
myös liittää sen mielellään.
Valvo etteivät lapset leiki laitteella.
Näiden ohjeiden laiminlyönti voi aiheuttaa vakavia henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Lue nämä ohjeet huolellisesti.
Autotallin ovikoneisto on luonnollisesti suunniteltu ja testattu toimimaan turvallisesti. Tämä voidaan kuitenkin taata
vain, jos asennuksessa ja käytössä noudatetaan tarkasti tämän käsikirjan ohjeita.
Nämä merkit tarkoittavat: ”VAROITUS”; niiden jälkeen seuraa ohjeita henkilö- ja omaisuusvahinkojen välttämiseksi. Lue
nämä ohjeet huolellisesti.
3.0
3.0
VAROITUS: Ellei autotallissasi ole sivuovea, on asennettava ulkopuolinen lukituksen hätävapautin, malli 1702E. Sen avulla autotallin
ovi voidaan avata ulkopuolelta sähkökatkon sattuessa.
Oven on oltava tasapainossa. Kiinni jääviä tai
juuttuneita ovia ei saa liikuttaa ovikoneistolla, vaan ne
on korjattava. Autotallin ovet, ovijouset, kaapelit,
väkipyörät, kannattimet ja kiskot joutuvat muutoin
suuren rasituksen alaisiksi ja voivat aiheuttaa vakavia
henkilövahinkoja. Älä yritä löysentää, liikuttaa tai
oikaista ovea vaan soita huoltopalveluun.
Ovikoneistoa asennettaessa tai huollettaessa ei saa
käyttää koruja, kelloja tai väljiä vaatteita.
Kiinni jäämisestä johtuvien vakavien loukkaantumisten
välttämiseksi kaikki oveen kiinnitetyt köydet ja ketjut
on poistettava ennen ovikoneiston asennusta.
Asennuksessa ja sähkötöissä on noudatettava
paikallisia rakennus- ja sähkömääräyksiä. Tämä laite
on suojausluokka 2 mukainen eikä tarvitse
maadoitusta.
Erityisen kevytrakenteisia ovia (esim. lasikuitu-,
alumiini- ja teräsovet) on vahvistettava riittävästi,
jotta ne eivät vahingoitu (vrt. sivu 4). Kysy asiaa oven
valmistajalta.
Automaattinen turvaperäytys on testattava. Oven
osuessa maassa olevaan 50mm korkeaan esteeseen
sen TÄYTYY kääntyä takaisin. Jos ovikoneisto on
säädetty väärin, sulkeutuva ovi voi aiheuttaa vakavia
loukkaantumisia. Toista testi kerran kuukaudessa ja
tee tarvittavat muutokset.
Tätä laitetta ei saa asentaa kosteisiin eikä märkiin
tiloihin.
Laitetta käytettäessä ovi ei missään tapauksessa
saa estää yleisen kulkuväylän käyttöä.
Tätä laitetta eivät saa käyttää fyysisesti tai henkisesti
kehittymättömät tai muuten laitteen käyttöön
kokemattomat henkilöt (mukaan lukien lapset) ilman
heidän turvallisuudest
aan vastuussa olevan henkilön
valvontaa tai ohjausta alussa.
LUE ENSIMMÄISEKSI SEURAAVAT TURVALLISUUSOHJEET!
Sisällys Sivu Kuva
T
urvallisuusohjeet . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1
Ennen kuin aloit
at . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2
Ovityypit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 . . . . . . . . . . . . . . . . 1
Tarvittavat työkalut . . . . . . . . . . . . . . . . . 2 . . . . . . . . . . . . . . . . 2
T
oimitukseen kuuluvat pienet osat . . . . 2 . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Valmiiksi asennettu laite . . . . . . . . . . . . . 2 . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Kokoonpano . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2-3 . . . . . . . . . . . . . 5-11
Asennus
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3-4 . . . . . . . . . . . . 12-21
Koneiston ja kauko-ohjauksen
ohjelmointi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 . . . . . . . . . . . . . . . 22
Avaimettoman käytön ohjelmointi . . . . .5 . . . . . . . . . . . . . . .23
Seinäohjaimen käyttö
. . . . . . . . . . . . . . . .
5
. . . . . . . . . . . . . . .
24
Säätö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6 . . . . . . . . . . . . 25-26
T
urvaperäytysjärjestelmän test
aus
. . . . .6 . . . . . . . . . . . . .27
Protector System™ -turvajärjestelmän
(lisälaite) asennus . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6 . . . . . . . . . . . . 28
Mallien LM60, LM80 erityisominaisuudet
6
. . . . . . . . . . . .29
Tarvikkeet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7 . . . . . . . . . . . . 30
Varaosat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7 . . . . . . . . . 31-32
Onko ongelmia?
. . . . . . . . . . . . . . . . . .
7-8
Koneiston hoito . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Koneiston kunnossapito . . . . . . . . . . . . . 8
Koneiston käyttö
. . . . . . . . . . . . . . . . . . .
9
Tekniset tiedot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9
VAROITUS
2-fi
Ennen kuin aloitat
1. Tarkastele autotallin oven yläpuolista seinää ja kattoa. Päätykannatin on kiinnitettävä kantaviin rakenteisiin ja varmistettava hyvin.
2. Onko autotallisi katto rapattu, päällystetty, verhoiltu tms.? Tällöin kiinnitykseen saatetaan tarvita erityistulppia ja muita osia, jotka eivät kuulu
toimitukseen.
3. Ovityypistä riippuen saatetaan tarvita erityinen ovenvarsi.
4. Onko autotallissa pääoven lisäksi sivuovi? Jos autotallissasi ei ole sivuovea, on erittäin suositeltavaa asentaa ulkopuolinen hätävapautin,
malli 1702E.
Ovityypit
1
A. Yksiosainen ovi, jossa on vain vaakasuora kisko.
B. Yksiosainen ovi, jossa on pysty- ja vaakasuora kisko – tarvitaan erityinen ovenvarsi (E, The Chamberlain Arm™) ja valokenno, ”The
Protector System™”. Jälleenmyyjäsi auttaa sinua varmasti mielellään.
C. Moniosainen ovi, jossa on käyrä kisko – ks. 20B – ovenvarren liittäminen. Yli 2,5 m korkuisiin oviin tarvitaan Protector-järjestelmä.
D. Kippiovi – tarvitaan erityinen ovenvarsi (E, The Chamberlain Arm™) ja valokenno, ”The Protector System™”. Jälleenmyyjäsi auttaa sinua
varmasti mielellään.
E. Erityinen ovenvarsi – The Chamberlain Arm™ käytettäväksi ovityypeissä B ja D.
Valmiiksi asennettu laite
Kokoonpanon, asennuksen ja säädön aikana on hyvä katsoa välillä
valmiiksi asennetun laitteen kuvaa.
(1) kiinnitin
(2) kaapelipyörän pidike
(3) virroitin
(4) kisko
(5) ketju/hammashihna
(6) kattokiinnitys
(7) virtajohto
(8) koneisto
(9) lampunsuojus
(10) käsivapauttimen köysi ja
kahva
(11) käyrä ovenvarsi
(12) suora ovenvarsi
(13) ovikannatin ja levy
(14) päätykannatin
(15) virroittimen hätävapauttimen
vipu
(1) kuusiokantaruuvi
(2) liitintapit
(3) lukitusruuvi
(4) puuruuvit
(5) ohutlevyruuvit
(6) liitintapit
(7) köysi
(8) kahva
(9) eristetyt niitit
(10) ankkurit
(11) betoniankkurit
(12) joustolaatat
(13) kuusiokantamutteri
(14) kiinnitysrenkaat
(15) metrinen kierteittävä ruuvi
(16) kuusiokoloruuvi
(17) rajoitin
(18) ljousi
(19) aluslaatta
(20) lukitusmutteri
(21) kiskorasva
Toimitukseen kuuluvat pienet osat
3
4
Tarvittavat työkalut
2
ASENNUS
Tärkeää! Jos ovesi on kippiovi, seuraa kiskon kokoonpanossa
tämän käyttöohjeen lisäksi Chamberlain™-ovenvarren (The
Chamberlain Arm™) mukana seuraavia asennusohjeita.
Ketjun/hammashihnan asennus
Ota ketju/hammashihna ulos laatikosta ja aseta se lattialle (varo, ettei
ketju/hammashihna mene sotkuun).
A. Ketju: Työnnä ketjulukon (3) tapit ketjun lenkin (4) ja virroittimen (5)
.(ks Kuva) Työnnä kärkikappale (2) tappien päälle ja loviin. Työnnä
kiinnitysjousi (1) kärkikappaleen päälle ja tappien loviin, kunnes
molemmat tapit lukittuvat kunnolla paikoilleen.
B. Hammashihna: Kiinnitä virroittimen yhdyskappale (6) virroittimen (8)
loveen (7).
6
Virroittimen ja kaapelipyörän pidikkeen
kiinnitys kiskoon
Aseta kaapelipyörän pidike (1) ja sisävirroitin (2) kiskoasennuksen
takapäähän (koneiston puoleiseen päähän) (3). Kaapelipyörän pidike
on asetettava ehdottomasti kuvan mukaisesti. Virroittimen (7) nuolen
on osoitettava kiskon (4) etupäähän (kannattimen puoleiseen päähän).
Työnnä kaapelipyörän pidikettä kohti kiskon (4) etupäätä (kannattimen
puoleista päätä). Aseta lukkoruuvi (5) kaapelipyörän pidikkeen (6)
aukkoon.
7
Virroittimen kiinnitys kiskoon
Aseta ulkovirroitin (1) kiskoyhdistelmän (2) takapäähän (koneiston
puoleiseen päähän). Virroittimen vapauttimen (3) pään on
ehdottomasti osoitettava koneistoon päin. Liikuta ulkovirroitinta kiskoa
pitkin, kunnes se kohtaa sisävirroittimen.
8
Kiskon kiinnitys koneistoon ja
ketjun/hammashihnan asennus
Irrota neljä aluslevyllistä ruuvia (1) koneiston yläosasta. Aseta kisko (2)
koneistoon, säädä koneiston yläosan rajoittimen (3) mukaan. Aseta
ketju/hammashihna (4) hammaspyörän (5) päälle.
T
yönnä
kaapelipyörää ja sen pidikettä kohti kiskon etupäätä, niin että
ketju/hammaspyörä ei jää liian löysäksi. Aseta kannattimien (6)
ruuvinreiät koneiston ruuvinreikien kohdalle. Kiinnitä kannattimet
koneistoon irrotetuilla ruuveilla. Kiristä ruuvit hyvin. Koneiston
hammaspyörien on osuttava tarkasti ketjun/hammashihnan
aukkoihin.
VAROITUS: Käytä vain koneiston yläosassa olevia ruuveja!
Muiden ruuvien käyttö vahingoitt
aa ovikoneistoa p
ahasti.
9
Hammaspyörän suojuksen kiinnitys
Aseta hammaspyörän suojus (1) koneiston yläosaan (2) ja kiristä
ruuveilla (3).
Aset
a ruuvi (4) virroittimen pysäytinreikään (5), varmista
aluslevyllä (6) ja mutterilla (7).
10
Kiskon asennus
Voitele kiskon osien sisäpinnat rasvalla (1). Aseta kiskon osat (2)
t
asaiselle pinnalle asennust
a varten. Kiskon neljä osaa voivat olla
halutussa järjestyksessä. Aseta kiskotuki (3) yhteen kiskon osista.
Kaksi kiskon osaa yhdistetään työntämällä kiskotuki seuraavaan
osaan. Kiskonosat (4) yhdistetään puunkapp
aleen (5) päällä siten, että
ne ovat suorassa toisiinsa nähden. Toista sama muilla kiskonosilla.
5
3-fi
ASENNUS
Silmävaurioiden välttämiseksi tulisi käyttää suojalaseja
työskenneltäessä katon läheisyydessä.
Avaa ja tarvittaessa irrota kaikki autotallin oven lukot oven
vahingoittumisen välttämiseksi.
Ennen autotallin ovikoneiston asentamista poista kaikki oveen
kiinnitetyt köydet ja narut kiinni jäämisestä johtuvan
loukkaantumisvaaran välttämiseksi.
Tilan salliessa on suositeltavaa asentaa koneisto vähintään 2,1m
korkeudelle autotallin lattiasta.
Päätykannattimen kohdistaminen
Päätykannatin on kiinnitettävä lujasti autotallin kantavaan
rakenteeseen. Vahvista seinää/kattoa tarvittaessa 40mm laudalla.
Jos asennus tehdään väärin, on vaarana, että
turvaperäytysjärjestelmä ei toimi oikein.
Voit kiinnittää päätykannattimen joko päätyseinään (1) oven yläpuolelle
tai kattoon (3); noudata niitä ohjeita, jotka sopivat paremmin
tilanteeseesi.
Merkitse autotallin oven pystysuora keskiviiva (2) oven ollessa
suljettuna. Jatka viivaa oven yläpuolella olevaan kiinnitysseinään.
Avaa ovi ylimpään asentoon. Piirrä risteävä vaakasuora viiva (4)
päätyseinään 5 cm oven liikeradan ylimmän kohdan yläpuolelle, jotta
ovi voi liikkua vapaasti.
12
Päätykannattimen kiinnitys
HUOMAUTUS: Käytä kohdassa 12 tehtyä pystysuoraa keskiviivaa
ja vaakasuoria viivoja, jotta päätykannatin tulee asetetuksi tarkasti.
A. Seinäkiinnitys: Keskitä kannatin (1) pystysuoran keskiviivan (2)
mukaisesti siten, että kannattimen alapää on vaakasuoran viivan (4)
kohdalla (nuolen osoittaessa katon suuntaan). Merkitse kaikki
kannattimen reiät (5). Poraa 4,5mm reiät ja kiinnitä kannatin
puuruuveilla (3).
B. Kattokiinnitys: Jatka vaakasuoraa merkkiviivaa (2) kattoon.
Keskitä kannatin (1) pystysuoraan viivaan nähden enintään 150mm
etäisyydelle seinästä. Varmista, että nuoli osoittaa seinän suuntaan.
Merkitse kaikki kannattimen reiät (5). Poraa 4,5mm reiät ja kiinnitä
kannatin puuruuveilla (3). Betonikattoon kiinnitettäessä käytä
toimitukseen kuuluvia betoniankkureita (6).
13
Kiskon kiinnitys päätykannattimeen
Aseta koneisto autotallin lattialle päätykannattimen alle. Nosta kiskoa,
kunnes kiinnittimen ja päätykannattimen reiät ovat samalla kohdalla.
Kiinnitä liitint
apilla (1). Aseta kiinnitysrengas (2) varmistukseksi.
HUOMAA: On ehkä tarpeen asettaa koneisto tilapäisesti
korkeammalle, jott
a moniosaisen oven kisko ei osu jousiin. Tällöin
koneistoa on joko tuettava (tikkailla) tai toisen henkilön täytyy
kannatella sitä.
14
Koneiston kohdistus
HUOMAA: Ihannetapauksessa 25mm lauta (1) on sopiva asetusapu
oven ja T-kiskon etäisyyden määrittämiseksi. Se ei kuitenkaan ole
mahdollista, jos etäisyys kattoon on liian pieni.
Aseta koneisto tikkaille. Avaa autotallin ovi. Aseta 25mm lauta (1)
(ykkösnelonen) oven yläosaan lähelle keskiviivaa kuvan osoittamalla
tavalla. Aseta kisko lautaa vasten.
Jos ovi osuu avattaessa virroittimeen, vedä virroittimen vapautinvartta
alaspäin irrottaaksesi virroittimen sisä- ja ulko-osat. Virroitin voi olla
irtikytkettynä, kunnes ovenvarren ja virroittimen liitos on valmis.
15
Koneiston kiinnitys
Koneisto on kiinnitettävä lujasti autotallin kantavaan
rakenteeseen.
Seuraavassa näytetään kolme asennusesimerkkiä, mutta saattaa olla,
ettei mikään niistä sovi täsmälleen omaan järjestelmääsi.
Riippukannattimet (1) tulee asentaa kulmittain (kuva A) tukevuuden
aikaansaamiseksi. Ennen koneiston asennusta kiinnitetään rapattuihin,
verhoiltuihin ja päällystettyihin kattoihin (Kuvio B) tukeva
metallikannatin rakenteelliseksi tueksi (ei kuulu toimitukseen) (4).
Betonikattoon kiinnitettäessä (kuva C) käytä toimitukseen kuuluvia
betoniankkureita (5).
Mittaa koneiston kummaltakin puolelta etäisyys kantavaan
rakenteeseen (tai kattoon).
Leikkaa molemmat riippukannattimen osat tarvittaviin mittoihin. Tasoita
kummankin kannattimen toinen pää ja taivuta tai kierrä siten, että se
sopii kiinnityskulmiin. Varo taivuttamasta kannattimen reikien
kohdalta. Poraa 4,5mm ohjausreiät kantaviin rakenteisiin (tai kattoon).
Kiinnitä kannattimet rakenteisiin puuruuveilla (2).
Nosta koneistoa ja kiinnitä kannattimiin ruuvilla, joustolevyllä ja
mutterilla (3). Varmista, että T-kisko on keskellä ovea. POISTA 25mm
lauta. Avaa ovi käsin. Jos ovi osuu kiskoon, kiinnitä päätykannatin
ylemmäs. Voitele kiskon (6) alapinta kiskorasvalla.
16
Käsivapauttimen köyden ja kahvan
asennus
Pujota narun (1) toinen pää punaisen kahvan yläosan reiästä sisään,
siten että sana ”NOTICE” (3) on luettavissa oikeinpäin kuvan
osoittamalla tavalla (ks. kuva). Kiinnitä varmistukseksi päätesolmulla
(kahdeksikolla) (2). Solmun on oltava ainakin 25 mm etäisyydellä
narun päästä, jotta se ei aukea luistamalla.
Pujota narun toinen pää ulkovirroittimen (4) vapautusvarren reiän läpi.
Säädä narun pituus siten, että kahva on 1,8 m korkeudella lattiasta.
Varmista toisella päätesolmulla.
HUOMAA: Jos on tarpeen leikata narua, sulata leikattu pää tulitikulla
tai sytyttimellä estääksesi narun rispautumisen.
17
Virran kytkentä
ASENNUSV
AIKEUKSIEN VÄLTTÄMISEKSI KYTKE OVIKONEISTO
PÄÄLLE VASTA KUN OHJEISSA NIMENOMAAN NEUVOTAAN
TEKEMÄÄN NIIN.
Koneiston saa liittää vain asianmukaisesti asennettuun
pistorasiaan.
Lampun kiinnitys
Käännä lampun suojus (2) varovasti kokonaan alas. Älä poista
suojust
a kokonaan! Ruuvaa enintään 24 V / 21 W lamppu kantaan
kuvan osoittamalla tavalla. Kun koneisto käynnistetään, myös
koneiston valo syttyy 2 minuutin ajaksi ja sammuu sitten. Aseta
lampun suojus paikoilleen.
18
Päätykannattimen kokoonpano ja
ketjun/hammashihnan kiristys
Aseta päätykannatin (1) kiskoon (5). Työnnä aluslaatta (3), jousi (2) ja
aluslevy (3) lukkoruuviin (4). Kiristä mutteri (6) käsin lukkoruuviin.
Kiristä mutteria kiintoavaimella (7), kunnes ketju/hammashihna on n. 2
mm kiskon pohjan yläpuolella sen keskipisteen kohdalla. ÄLÄ
KIRISTÄ KETJUA/HAMMASHIHNAA LIIKAA! Ks. kuva (8).
11
4-fi
Ovikannattimen kiinnitys
Jos kyseessä on pystysuoralla kiskolla varustettu kippiovi, tarvitaan
erityinen ovenvarsi. Noudata tällöin erityisen ovenvarren mukana
toimitettuja ohjeita. Ole varovainen ottaessasi erityisovenvarren
pakkauksesta ja asentaessasi sen; älä pane sormia liukuvien osien alle.
HUOMAUTUS: Kevyisiin oviin tarvitaan vaaka- ja pystysuorat
vahvistukset.
Moniosaisen ja yksiosaisen oven asennus:
Ovikannattimessa (1) on kiinnitysreiät oikealla ja vasemmalla puolella.
Jos tarvitset kiinnitykseen ylempää ja alempaa kiinnitysreikää, käytä
ovikannatinta ja levyä (2) kuvan osoittamalla tavalla.
1. Aseta kannatin keskelle ylös oven sisäpuolelle kuvan osoittamalla
tavalla (tarpeen mukaan kiinnityslevyllä tai ilman). Merkitse reiät.
A. Yksiosainen ovi tai yksikiskoinen nosto-ovi: kiinnitä ovihela
sisäpuolelle, oven yläosaan.
B. Nosto-ovi, jossa kaksi vaakasuoraa kiskoa: Kiinnitä ovihela
150-250 mm päähän oven yläreunasta.
2. A. Puuovet
Poraa 8mm reiät ja kiinnitä ovikannatin mutterilla, joustolaatalla ja
lukkoruuvilla (3).
B. Metalliovet
Kiinnitä puuruuveilla (4).
C. Yksiosainen ovi – valinnainen
Kiinnitä puuruuveilla (4).
19
Ovenvarren asennus
A. YKSIOSAISTEN OVIEN ASENNUS:
Yhdistä suora (1) ja käyrä ovenvarsi (2) toimitukseen kuuluvilla
liitoselementeillä (3, 4, 5) mahdollisimman pitkäksi (kaksi tai kolme
reikää päällekkäin). Oven ollessa suljettuna liitä suora ovenvarsi (1)
oven kannattimeen liitintapilla (6) ja varmista liitos kiinnitysrenkaalla
(7). Irrota sisä- ja ulkovirroitin toisistaan. Työnnä ulkovirroitinta takaisin
koneiston suuntaan ja liitä käyrä ovenvarsi (2) liitintapilla (6)
virroittimen (8) liitinreikään. Ovea täytyy tällöin ehkä kohottaa jonkin
verran. Varmista kiinnitysrenkaalla (7).
HUOMAUTUS: Asennon ”AUKI” raja-arvon säädössä ovi ei saa taipua
alaspäin täysin avoimessa asennossa. Pienikin taipuma alaspäin (9)
aiheuttaa tarpeettoman nykivää liikettä avattaessa ovea tai
suljettaessa sitä täysin avoimesta asennosta.
B. MONIOSAISEN OVEN ASENNUS:
Kiinnitä kuvan B mukaisesti ja siirry sitten kohtaan 21.
20
Seinäohjaimen asennus
Asenna seinäohjain vähintään 1,5 m korkeuteen ja lasten
ulottumattomiin paikkaan, josta on näköyhteys autotallin oveen ja
jossa se ei ole oven tai ovikiskon tiellä.
Ovenkoneiston väärinkäyttö voi johtaa vakaviin
henkilövahinkoihin auki tai kiinni liikkuvan oven vuoksi.
Lasten ei saa antaa käyttää seinäpainiketta eikä kaukosäädintä.
Turvallisuuden vuoksi aseta varoituskyltti pysyvästi
seinäohjaimen viereen.
Seinäohjaimen (2) takapuolella on kaksi pinnettä (1). Kuori noin 6mm
eristettä johtimesta (4). Erota johtimia tarpeeksi, jotta voit yhdistää
punavalkoisen johtimen päätepinteeseen 1 (RED) ja valkoisen
johtimen päätepinteeseen 2 (WHT).
Kiinnitä painike autotallin sisäseinään toimitukseen kuuluvilla
metalliruuveilla (3). Poraa 4mm reiät ja käytä ankkureita (6), jos
asennat painikkeen elementtiseinään. Sopiva paikka on sivuoven
vieressä poissa lasten ulottuvilta.
Vedä johdin ylös seinää ja kattoa pitkin autotallin ovikoneistoon. Käytä
eristettyjä niittejä (5) johtimen kiinnittämiseen. Vastaanottimen pinteet
sijaitsevat koneiston lampun suojuksen takana. Yhdistä johdin
päätepinteisiin seuraavasti: punavalkoinen punaiseen (1) ja valkoinen
valkoiseen (2).
Painikkeen käyttö
Paina kertaalleen avataksesi tai sulkeaksesi oven. Paina uudelleen
pysäyttääksesi liikkuvan oven.
21
Monitoimintoinen seinäohjain (78LM lisälaite): Paina valkoista
neliötä avataksesi tai pysäyttääksesi oven. Kun painat uudelleen, ovi
pysähtyy.
Valotoiminto: Paina valopainiketta sytyttääksesi tai sammuttaaksesi
koneiston valon. Kun kytket valon päälle ja otat koneiston käyttöön,
valo palaa 2,5 minuutin ajan. Paina painiketta uudelleen, jotta valo
sammuu aikaisemmin. Valokytkimellä ei ole vaikutusta koneiston
valaistukseen sen ollessa käytössä.
Sulkemistoiminto: Estää oven avautumisen kaukosäätimellä. Ovi
aukeaa kuitenkin seinäohjaimen, avainkytkimen ja koodilukon avulla.
Aktivointi: Paina sulkemispainiketta ja pidä painettuna 2 sekunnin
ajan. Painikkeen valo vilkkuu niin kauan kuin sulkemistoiminto on
aktivoitu.
Deaktivointi: Paina sulkemispainiketta ja pidä painettuna 2 sekunnin
ajan. Painikkeen valo lakkaa vilkkumasta. Sulkemistoiminto kytketään
pois käytöstä painamalla ohjauspaneelin ”LEARN”-painiketta.
5-fi
Koneiston ja kauko-ohjauksen ohjelmointi
/2-toimintoinen kaukosäädin
Käytä ovikoneistoa vain, kun näet oven kokonaan, sen liikerata
on vapaa esteistä ja koneisto on säädetty oikein. Kukaan ei saa
kulkea autotallin ovesta, kun ovi on aukeamassa tai
sulkeutumassa. Älä anna lasten käyttää (mahdollisia) painikkeita
tai kaukosäädintä tai leikkiä autotallin oven läheisyydessä.
Ovikoneistosi vastaanotin ja kauko-ohjain on ohjelmoitu samalle
koodille. Uusia kauko-ohjaimia ostettaessa ovikoneisto on ohjelmoitava
siten, että se tunnistaa uuden kauko-ohjauskoodin.
Kauko-ohjainkoodien lisääminen vastaanottimen ohjelmointiin
oranssilla oppimispainikkeella
1. Paina koneiston oranssia oppimispainiketta ja päästä se.
Oppimispainikkeen valo palaa 30 sekuntia yhtäjaksoisesti (1).
2. Paina 30 sekunnin ajan kauko-ohjaimen painiketta, jolla haluat
ohjata autotallin ovea (2).
3. Päästä painike, kun koneiston valo alkaa vilkkua. Koodi on opittu.
Jos lamppu ei ole paikoillaan, kuuluu kaksi naksahdusta (3).
Oppiminen monitoimintoisella seinäohjaimella:
1. Paina kauko-ohjaimen painiketta, jolla haluat ohjata autotallin ovea,
ja pidä se painettuna (4).
2. Pidä samalla painettuna monitoimintoisen seinäohjaimen LIGHT-
painiketta (5).
3. Pidä edelleen molemmat painikkeet pohjassa ja paina
samanaikaisesti monitoimintoisen seinäohjaimen isoa painiketta
(kaikki kolme painiketta painettuina) (6).
4. Päästä kaikki painikkeet, kun koneiston valo alkaa vilkkua. Koodi on
nyt opittu. Jos lamppu ei ole paikoillaan, kuuluu kaksi naksahdusta (7).
Nyt koneisto toimii, kun kauko-ohjaimen painiketta painetaan. Jos
päästät kauko-ohjaimen painikkeen ennen kuin koneiston valo vilkkuu,
koneisto ei opi koodia.
Kaikkien kauko-ohjauskoodien poisto
Jos halutaan deaktivoida koodeja, on ensin poistettava kaikki koodit:
Paina koneiston oranssia oppimispainiketta, kunnes valaistu
oppimispainike sammuu (n. 6 sekuntia). Nyt kaikki aikaisemmin opitut
koodit on poistettu. Kaikki haluamasi kaukosäätimet ja avaimettomat
käytöt on ohjelmoitava uudelleen.
3-kanavainen kauko-ohjain:
Jos autotallin ovikoneistosi toimitukseen kuuluu tämä kaukosäädin,
sen iso painike on ohjelmoitu jo tehtaalla oven käyttämiseen. Lisäksi
voidaan ohjelmoida muita kolmikanavaisen Rolling Code -kauko-
ohjaimen tai minikauko-ohjaimen painikkeita tämän tai muiden Rolling
Code -ovikoneistojen käyttämiseen.
22
Avaimettoman käytön ohjelmointi
Käytä ovikoneistoa vain, kun ovi on kokonaan näkyvissä, vapaa
esteistä ja oikein säädetty. Kukaan ei saa kulkea autotallin ovesta,
kun ovi on aukeamassa tai sulkeutumassa. Lasten ei saa antaa
käyttää painikkeita tai kaukosäätimiä eikä leikkiä autotallin oven
läheisyydessä.
HUOMAUTUS: Avaimeton käyttösi on ohjelmoitava ovikoneiston
käyttöä varten.
Kauko-ohjainkoodien lisääminen vastaanottimen ohjelmointiin
oranssilla oppimispainikkeella:
1. Paina koneiston oranssia oppimispainiketta (1) ja päästä se.
Oppimispainikkeen valo palaa 30 sekuntia yhtäjaksoisesti.
2. Anna 30 sekunnin kuluessa näppäimistöllä (2) haluamasi
nelinumeroinen tunnistusnumero (PIN); pidä sitten ENTER-
painiketta painettuna.
3. Päästä painike, kun koneiston valo alkaa vilkkua (3). Koodi on
opittu. Jos lamppu ei ole paikoillaan, kuuluu kaksi naksahdusta.
HUOMAUTUS: Kahden henkilön on suoritettava tämä ohjelmointi, jos
avaimeton käyttö on jo asennettu autotallin ulkopuolelle.
Ohjelmointi monitoimintoisella seinäohjaimella:
1. Anna näppäimistöllä haluamasi nelinumeroinen tunnistusnumero
(PIN) ja pidä sitten ENTER-painiketta painettuna.
2. Pidä edelleen painettuna ENTER-näppäintä ja samalla
monitoimintoisen seinäohjaimen LIGHT-painiketta.
3. Pidä edelleen ENTER- ja LIGHT-painikkeita painettuna ja paina
samanaikaisesti monitoimintoisen seinäohjaimen isoa painiketta
(kaikki kolme painiketta pidetään painettuna).
4. Päästä kaikki painikkeet, kun koneiston valo alkaa vilkkua. Koodi on
opittu. Jos lamppu ei ole paikoillaan, kuuluu kaksi naksahdusta.
23
Seinäohjaimen käyttö
MONITOIMINTOINEN SEINÄOHJAIN
Paina isoa painiketta (1) kertaalleen avataksesi tai sulkeaksesi oven.
Paina uudelleen pysäyttääksesi liikkuvan oven.
Valaistuksen käyttö
Paina LIGHT-painiketta (2) koneiston valaistuksen kytkemiseksi päälle
tai pois. Kun ovea avataan tai suljetaan, tällä painikkeella ei ole
vaikutusta koneiston valaistukseen. Kun kytket valon päälle ja
käynnistät sitten koneiston, valo palaa 2 minuutin ajan. Paina
painiketta uudelleen sammuttaaksesi valon aikaisemmin.
Lukitustoiminto
Lukitustoiminnolla voidaan estää oven käyttö kaukosäätimellä. Ovea
voidaan kuitenkin edelleen käyttää seinäohjaimella, ulkoisella
vapauttimella ja avaimettoman käytön järjestelmällä.
Lukituksen aktivoimiseksi paina LOCK-painiketta (3) kahden sekunnin
ajan. Iso painike vilkkuu niin kauan, kun lukitustoiminto on aktivoituna.
Lukituksen vapauttamiseksi painetaan LOCK-painiketta uudelleen
kahden sekunnin ajan. Iso painike lakkaa vilkkumasta. Lisäksi lukitus
aukeaa aina, kun ovikoneiston oppimispainike on aktivoitu.
24
6-fi
SÄÄTÖ
Raja-arvojen säätö
Raja-arvojen tehtävä on pysäyttää ovi tietyissä kohdissa, kun se
on saavuttanut toivotun avaus- tai sulkemisaseman.
Raja-arvot ohjelmoidaan seuraavasti:
1. Avaa lampunsuojus. Pidä musta painike (1) painettuna, kunnes
keltainen LED (3) alkaa hitaasti vilkkua; päästä painike.
2. Pidä musta painike (1) painettuna, kunnes ovi on saavuttanut
toivotun aseman ”AUKI”. Säädä oven asento mustan (1) ja oranssin
(2) painikkeen avulla. Mustaa painiketta painettaessa ovi liikkuu
YLÖS, oranssia painettaessa ALAS.
3. Paina ohjelmoidun kaukosäätimen (4) painiketta tai ovikoneiston
mukana toimitetun seinäohjaimen isoa painiketta. Näin oven
asennon ”AUKI” raja-arvo on säädetty. Ovi liikkuu silloin lattiaan asti
ja taas aivan ylös asentoon ”AUKI”. Raja-arvoasetukset on näin
opittu.
Varmista, että ovi avautuu tarpeeksi auki ajoneuvollesi. Säädä
tarvittaessa.
4. Kun raja-arvot on ohjelmoitu, LED (3) lakkaa vilkkumasta.
Jos ovi pysähtyy tai kääntyy ennen lattiaa, toista
välittömästi kohdat 1–3, ennen kuin se saavuttaa lattian.
Jos raja-arvojen säädöt eivät kuitenkaan ole oikein,
noudata luvussa ”Onko ongelmia?” (kohta 15) annettuja
ohjeita raja-arvojen säätämiseksi käsin.
HUOMAUTUS: Jos raja-arvojen säätö epäonnistuu, käyttövalo vilkkuu
11 kertaa. Saadessasi tämän virheilmoituksen siirry luvun ”Onko
ongelmia?” kohtaan 15. Sieltä löydät ohjeet raja-arvojen säätämiseksi
käsin.
25
Voiman säätö
Voimansäädön painike on lampun suojuksen alla. Voiman
oppimisen avulla säädetään oven avaamiseen ja sulkemiseen
tarvittava voima.
1. Avaa lampunsuojus. Sen alla on oranssi painike (2).
2. Painamalla kaksi kertaa oranssia painiketta (2) päästään
voimansäätötilaan. LED (3) vilkkuu nopeasti.
3. Paina ohjelmoidun kaukosäätimen (4) painiketta tai ovikoneiston
mukana toimitetun seinäohjaimen isoa painiketta. Ovi liikkuu alas
asentoon ”KIINNI”. Paina uudelleen kaukosäädintä (4), tällöin ovi
liikkuu aivan ylös asentoon ”AUKI”.
LED (3) lakkaa vilkkumasta, kun oikea voima on opittu.
Oven on liikuttava kertaalleen aivan ylös ja alas, jotta voima tulee
säädettyä oikein. Jos koneisto ei pysty avaamaan ja sulkemaan oveasi
kokonaan, tarkista, että ovi on tasapainotettu oikein eikä ota kiinni
johonkin tai ole juuttunut.
Raja-arvojen oikean ja lopullisen säädön suorittamiseksi
ON suoritettava voiman säätö.
26
Turvaperäytysjärjestelmän tarkistus
Turvaperäytysjärjestelmän tarkistus on erittäin tärkeää. Oven
täytyy muuttaa suuntaa osuessaan autotallin lattialla olevaan 50
mm korkuiseen esteeseen. Jos koneistoa ei ole säädetty oikein,
autotallin ovi voi sulkeutuessaan aiheuttaa vakavia
loukkaantumisia. Peräytyksen tarkistus ja siitä mahdollisesti
aiheutuvat säädöt on suoritettava kerran kuukaudessa.
Menettely: Aseta 50mm korkea este (1) lattialle autotallin oven alle.
Laske ovi alas. Oven pitää kääntyä takaisin kohdatessaan esteen. Jos
ovi pysähtyy esteeseen, se on poistettava ja kohta 25, raja-arvojen
säätö, toistettava. Toista testi.
Jos ovi muuttaa suuntaa osuessaan 50 mm korkuiseen esteeseen,
poista este ja sulje ja avaa ovi kertaalleen kokonaan. Ovi ei saa
kääntyä takaisin saavuttaessaan asennon ”KIINNI”. Jos se kuitenkin
kääntyy, on toistettava kohdat 25 ja 26, raja-arvojen säätö / voiman
säätö.
Myös automaattinen turvaperäytys on testattava uudelleen. Kun asetat
20kg painon oven päälle sen keskikohdalle, ovi saa liikkua korkeintaan
500mm ylöspäin.
27
Protector System™ -turvajärjestelmän
asennus
(ks. tarvikkeet)
Sulkeutuvan oven reunasta mitattu voima ei saa ylittää 400
Newtonia (40kg). Jos sulkeutumisvoimaksi säädetään yli 400N, on
asennettava ”Protector System”.
Kun autotallin ovikoneisto on asennettu ja säädetty, voidaan
asentaa Protector System™ turvallisuuden parantamiseksi. Se on
saatavissa lisävarusteena. Sen mukana on yksityiskohtaiset
asennusohjeet.
Protector System™ tarjoaa lisäsuojaa, jotta esimerkiksi
pikkulapset eivät jää puristuksiin liikkuvan oven alle.
Protector System™ toimii infrapunasäteen avulla. Kun este
katkaisee säteen, se pakottaa sulkeutuvan oven aukeamaan ja
estää aukeavaa ovea sulkeutumasta; järjestelmää suositellaan
ehdottomasti autotallin omistajille, joilla on pieniä lapsia.
28
Erityisvarusteet
A. Pikkuoven liitäntä
Avaa lampunsuojus. Sen takana on lisää päätepinteitä. Yhdistä
johdin päätepinteisiin 8 ja 7.
B. Vilkkuvalon liitäntä
Vilkkuvalo voidaan asentaa haluttuun paikkaan. Yhdistä
asianomainen johto päätepinteisiin 6 ja 5. Pinne 5 on maadoitettu.
29
7-fi
Tarvikkeet
(1) Malli 94330E 1-kanavainen kauko-ohjain
(2) Malli 94333E 3-kanavainen kauko-ohjain
(3) Malli 94335E 3-kanavainen minikauko-ohjain
(4) Malli 94334E 4-kanavainen minikauko-ohjain
(5) Malli 128LM 2-toimintoinen kaukosäädin
(6) Malli 975EML Laser Garage Parking Assist
(4) Malli 9747E langaton koodilukko
(5) Malli 78LM monitoimintoinen seinäohjain
(6) Malli 760E avainkytkin
(7) Malli 1702E ulkoinen hätävapautin
(8) Malli 770E Protector System™
(9) Malli 1703E Erityinen ovenvarsi – The Chamberlain Arm™
(10)Malli FLA230 vilkkuvalo
(11) Malli EQL01 ovenkahvan hätävapautin
(12)Malli 100027 1-komento avainkytkin (upotettu - 100010)
Malli 100041 2-komento avainkytkin (upotettu - 100034)
(13)Malli 16200LM Ovi-ovessa kytkin
EI KUVASSA
Malli MDL100LM lisälukitus
TARVIKKEIDEN JOHDOTUSOHJEET
avainkytkin – koneiston liittimille: punainen-1 ja valkoinen-2
Protector System™ – koneiston liittimille: valkoinen-3 ja harmaa-4
Seinäohjain – koneiston liittimille: punainen-1 ja valkoinen-2
30
Varaosat
31 32
ONKO ONGELMIA?
1. Koneisto ei toimi kauko-ohjaimella eikä seinäpainikkeella:
Tuleeko koneistoon virtaa? Kytke lamppu pistorasiaan. Jos se toimii,
on tarkistettava sulakekaappi tai turvakytkin.
• Onko kaikki oven lukot avattu? Lue sivun 1 asennusohjeiden
varoitukset.
Onko oven alle kertynyt jäätä tai lunta? Ovi on saattanut jäätyä kiinni
maahan. Poista este.
Autotallin oven jousi on saattanut murtua. Pyydä vaihtamaan jousi.
2. Koneisto toimii kauko-ohjaimella mutta ei seinäpainikkeella:
• Palaako seinäohjaimen valo? Jos ei, irrota johdin koneiston liittimistä.
Yhdistä punainen ja valkoinen liitin koskettamalla niitä
samanaikaisesti johtimen pätkällä. Jos koneisto toimii, tarkista, onko
seinäohjaimen johdinliitos vahingoittunut, onko liittimien alla syntynyt
oikosulku tai onko jokin johdin murtunut.
• Ovatko kaikki johdinliitokset kunnossa? Katso uudelleen sivua 4.
3. Koneisto toimii seinäpainikkeella mutta ei kauko-ohjaimella:
• Vaihda paristo tarvittaessa.
• Jos sinulla on kaksi tai useampia kauko-ohjaimia, joista vain yksi
toimii, toista kohdat 22 ja 23: ”Koneiston ja kauko-ohjauksen
ohjelmointi”, ”Avaimettoman käytön ohjelmointi”.
• Vilkkuuko seinäpainike? Siinä tapauksessa koneiston lukitustoiminto
on aktivoitu. Jos sinulla on monitoimintoinen seinäohjain, paina
lukitusnäppäintä kahden sekunnin ajan, jolloin seinäpainike lakkaa
vilkkumasta.
4. Kauko-ohjauksen kantama ei riitä:
• Onko paristo asennettu?
• Kiinnitä kauko-ohjauslähetin eri paikkaan autossasi.
• Jos autotallissa on metalliovi, metallieristys tai metallipäällysteinen
julkisivu, kauko-ohjaimen aktivointietäisyys lyhenee.
5. Oven liikesuunta muuttuu ilman näkyvää syytä eikä koneiston
valo vilku:
• Estääkö jokin oven liikettä? Vedä vapautinkahvasta. Liikuta ovea
käsin. Jos se ei ole tasapainossa tai on juuttunut, käänny
ammattilaisen puoleen.
• Poista jää tai lumi siitä kohdasta, johon autotallin ovi normaalisti osuu
sulkeutuessaan.
Toista kohdat 25 ja 26: ”Raja-arvojen säätö”, ”Voiman säätö”.
Toista turvaperäytyksen testi, kun säädöt ovat valmiit.
6. Jos oven liikesuunta muuttuu ilman näkyvää syytä ja koneiston
valo vilkkuu 5 sekunnin ajan suunnanmuutoksen jälkeen:
Tarkista Protector System™ (valokenno) (jos olet asentanut tämän
lisävarusteen). Jos LED vilkkuu, korjaa suuntaus.
7. Koneiston äänet häiritsevät asukkaita:
Jos normaali käyttöääni aiheuttaa ongelmia asuintiloissa, suositellaan
tärinänvaimennusp
aketin 41A3263 asentamista. Tämä paketti on
kehitetty resonanssi-ilmiön poistamiseksi, ja se on helppo asentaa.
8.
Autotallin ovi aukeaa ja sulkeutuu itsestään:
Varmista, ettei kauko-ohjaimen painike ole juuttunut.
9. Ovi pysähtyy mutta ei mene aivan kiinni:
Toista kohta 25: ”Raja-arvojen säätö”.
Automaattinen turvaperäytys on test
attava uudelleen aina kun on
säädetty ovenvarren pituuksia, sulkeutumisvoimaa tai oven
ääriasentoa ”KIINNI”.
10. Ovi aukeaa mutta ei sulkeudu:
Tarkista Protector System™ (valokenno) (jos olet asentanut tämän
lisävarusteen). Jos LED vilkkuu, korjaa suunt
aus.
Jos koneiston valo ei vilku ja kyseessä on uusi asennus, toista
kohdat 25 ja 26: ”Raja-arvojen säätö”, ”V
oiman säätö”.
Toista turvaperäytyksen testi, kun säädöt ovat valmiit.
11. Koneiston valo ei syty:
Vaihda hehkulamppu (enint. 24V / 21W). Vaihda palaneiden lamppujen
tilalle vakiohehkulamput.
8-fi
12. Koneisto narisee:
Ovi ei ehkä ole tasapainossa tai jousia on mennyt poikki. Sulje ovi ja
käytä käsivapauttimen narua ja kahvaa virroittimen kytkemiseksi irti.
Avaa ja sulje ovi käsin. Hyvin tasapainotettu ovi pysyy paikallaan
missä tahansa liikeradan kohdassa, koska jouset antavat sille täyden
tuen. Jos näin ei ole, käänny jälleenmyyjän puoleen ongelman
korjaamiseksi.
13. Moottori käynnistyy hetkeksi, sitten se ei toimi:
• Oven jousia on ehkä mennyt poikki. KS. EDELLÄ.
• Jos ongelma ilmenee koneiston ensimmäisen käyttöönoton
yhteydessä, ovi on lukittu. Avaa oven lukko.
Toista turvaperäytyksen testi, kun säädöt ovat valmiit.
14. Koneisto ei toimi sähkökatkon vuoksi
• Vedä käsivapauttimen köydestä ja kahvasta alaspäin virroittimen
kytkemiseksi irti. Ovi voidaan avata ja sulkea käsin. Kun virta
kytketään uudelleen päälle, vedä käsivapauttimen kahvasta suoraan
taakse. Kun koneisto aktivoidaan seuraavan kerran, virroitin
kytkeytyy uudelleen.
• Lisävarusteena saatavalla ulkopuolisella pikavapauttimella virroitin
voidaan vapauttaa autotallin ulkopuolelta sähkökatkon sattuessa.
15. Raja-arvojen säätö käsin:
1. Pidä musta painike painettuna, kunnes keltainen LED alkaa hitaasti
vilkkua; päästä painike.
2. Säädä painikkeet. Mustaa painiketta painettaessa ovi liikkuu YLÖS,
oranssia painettaessa ALAS.
Varmista, että ovi avautuu tarpeeksi auki ajoneuvollesi.
3. Paina kaukosäätimen painiketta tai seinäpainiketta. Näin oven
asennon ”AUKI” raja-arvo on säädetty. Sen jälkeen ovi alkaa
sulkeutua. Paina heti oranssia tai mustaa painiketta. Ovi
pysähtyy.
Säädä haluttu oven ”KIINNI”-asento mustan ja oranssin painikkeen
avulla. Varmista, että ovi sulkeutuu ilman, että kiskoon kohdistuu
liiallista painetta (kisko ei saa taipua ylöspäin, ketju/hammashihna ei
saa roikkua kiskon alla). Paina kaukosäätimen painiketta tai
seinäpainiketta. Näin oven asennon ”KIINNI” raja-arvo on säädetty.
Ovi alkaa avautua.
HUOMAUTUS: I: Jos kumpaakaan painiketta (mustaa tai oranssia) ei
paineta ennen kuin ovi osuu lattiaan, ovikoneisto yrittää säätää raja-
arvot automaattisesti. Ovi liikkuu uudelleen ylöspäin ja pysähtyy
säädetyssä ”AUKI”-asennossa. Jos käyttövalo ei tällöin vilku
kymmentä kertaa, raja-arvojen säätö on onnistunut, eikä niitä tarvitse
säätää käsin; oven asento ”KIINNI” säädetään lattian pintaan. V
oima
TÄYTYY
kuitenkin
oppia (ohjelmoida) – riippumatta siitä,
säädetäänkö raja-arvot automaattisesti vai käsin –, jotta raja-
arvojen säätö tulee suoritettua oikealla tavalla loppuun (ks. luku
26, voiman säätö).
4. Avaa ja sulje ovi kaukosäätimellä tai seinäpainikkeella 2–3 kertaa.
• Jos ovi ei pysähdy toivotussa ”AUKI”-asennossa ja käänny
t
akaisin ennen pysähtymistään ”KIINNI”-asentoon, toista vielä
kerran raja-arvojen säätö käsin.
• Jos ovi pysähtyy toivotuissa ”AUKI”- ja ”KIINNI”-asennoissa, siirry
koht
aan
”Automaattisen turvaperäytysjärjestelmän test
aus”.
Kerran kuukaudessa:
Toista turvapysäytyksen tarkistus. Suorita tällöin kaikki tarvittavat
säädöt.
Liikuta ovea käsin. Jos se ei ole tasapainossa tai on juuttunut,
käänny ammattitaitoisen huoltoliikkeen puoleen.
Varmista, että ovi aukeaa ja sulkeutuu kokonaan. Säädä tarpeen
mukaan raja-arvot ja/tai voima.
Kerran vuodessa:
• Öljyä oven rullat, laakerit ja saranat. Koneisto ei vaadi lisävoitelua.
Älä voitele oven juoksukiskoja!
• VOITELE VIRROITIN JA KISKOT.
Jos koneisto on asennettu oikein, se säilyttää täyden toimintakykynsä
minimaallisella kunnossapidolla. Koneisto ei vaadi lisävoitelua.
Raja-arvojen ja voiman säätö: Nämä asetukset on tarkistettava ja
tarvittaessa säädettävä asennuksen jälkeen. Sääolosuhteet voivat
aiheuttaa pieniä muutoksia oven toiminnassa, joten erityisesti
ensimmäisen käyttövuoden aikana saatetaan tarvita pientä jälkisäätöä.
Lisätietoja raja-arvojen ja voiman säädöstä on sivulla 6. Noudata
ohjeita tarkasti ja toista turvaperäytyksen testi jokaisen säädön jälkeen.
Kauko-ohjain: Kauko-ohjain voidaan kiinnittää toimitukseen kuuluvalla
pidikkeellä ajoneuvon häikäisysuojaan. Katso kohdasta ”Tarvikkeet”,
jos tarvitset lisää kauko-ohjaimia ajoneuvoihin, jotka käyttävät samaa
autotallia. Uudet kauko-ohjaimet on ”opetettava” (ohjelmoitava)
koneistoa varten.
Kauko-ohjaimen paristo: Litiumparistojen pitäisi kestää jopa 5 vuotta.
Vaihda paristot, kun kauko-ohjauksen kantama heikkenee.
Pariston vaihto: Paristojen vaihtamiseksi avaa paristokotelo
ruuvitaltalla tai pidikkeellä. Aseta paristot paikoilleen pluspuoli ylöspäin.
Aseta kansi takaisin siten, että se loksahtaa molemmilta puolin
paikoilleen. Älä hävitä käytettyä paristoa talousjätteen mukana. Toimita
se asianmukaiseen jätteenkeräyspisteeseen.
KONEISTON KUNNOSSAPITO
KONEISTON HOITOONKO ONGELMIA?
9-fi
KONEISTON KÄYTTÖ
Voit aktivoida koneiston jollakin seuraavista tavoista:
Seinäohjain. Paina painiketta ja pidä painettuna, kunnes ovi alkaa
liikkua.
Avainkytkin tai avaimeton käyttö (jos olet asentanut
jommankumman näistä lisävarusteista).
Kauko-ohjain. Paina nappia ja pidä painettuna, kunnes ovi alkaa liikkua.
Oven avaaminen käsin:
Oven tulee olla täysin kiinni, jos mahdollista. Heikkojen tai
murtuneiden jousien vuoksi ovi voi mennä nopeasti kiinni. Tämä
voi aiheuttaa vakavia henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Ovi voidaan avata käsin vetämällä vapautinkahvasta alas- ja
taaksepäin (koneiston suuntaan). Vedä vapautinkahvaa suoraan
alaspäin kytkeäksesi oven uudelleen koneistoon.
Älä käytä käsivapautinkahvaa oven avaamiseen tai sulkemiseen.
Kun koneistoa käytetään kauko-ohjaimella tai valaistulla
seinäpainikkeella,...
1. ovi sulkeutuu, jos se on auki, ja aukeaa, jos se on kiinni.
2. ovi pysähtyy, kun se on sulkeutumassa.
3. ovi pysähtyy, kun se on aukeamassa (ja jättää riittävästi tilaa pienille
kotieläimille tai ilmanvaihtoa varten).
4. ovi liikkuu vastakkaiseen suuntaan, jos se on pysäytetty avaamisen
tai sulkemisen aikana.
5. ovi avautuu, jos se osuu esteeseen sulkemisen aikana.
6. ovi kääntyy ja pysähtyy, jos se osuu esteeseen aukeamisen aikana.
7. Lisävarusteena toimitettava Protector System perustuu
näkymättömään säteeseen. Jos säde katkeaa esteen vuoksi oven
ollessa sulkeutumassa, ovi avautuu uudelleen. Kun ovi on auki,
järjestelmä estää sitä sulkeutumasta. JÄRJESTELMÄÄ
SUOSITELLAAN EHDOTTOMASTI AUTOTALLIN OMISTAJILLE,
JOILLA ON PIENIÄ LAPSIA.
Anna koneiston jäähtyä aina 15 minuuttia, kun sitä on käytetty viisi
kertaa aivan peräkkäin.
Koneiston valo syttyy automaattisesti: 1. kun koneisto liitetään
ensimmäisen kerran verkkovirtaan; 2. sähkökatkon jälkeen; 3.
Koneistoa käytettäessä.
Valo sammuu automaattisesti n. 2 1/2 minuutin kuluttua. Hehkulamppu
ei saa olla voimakkaampi kuin 24V / 21W.
Tulojännite......................230-240 VAC, 50Hz
Suurin vetovoima............600N (LM60), 800N (LM80)
Teho................................100W (LM60), 125 (LM80)
Teho valmiustilassa ........2,6W (LM60), 2,8W (LM80)
Normaali
vääntömomentti..............5Nm (LM60), 8Nm (LM80)
Moottori
Moottorityyppi .................Kestovoideltu DC-vaihteistomoottori
Kohista laakea................55dB
Käyttömekanismi
Käyttö .............................Ketju/hammashihna kaksiosaisella
teräskiskoilla olevalla virroittimella.
Oven liikkeen pituus .......Säädettävissä 2,3m saakka
Nopeus ...........................127–178 mm sekunnissa
Valaistus .........................Päällä, kun koneisto aktivoidaan, sammuu
2,5 minuutin kuluttua koneiston
pysähtymisestä
Ovenvarsi .......................Säädettävä ovivarsi. Vetoköysi virroittimen
vapauttamiseksi.
Turvallisuus
Henkilökohtainen
turvallisuus......................Painikkeen painallus ja automaattinen
pysäytys alas-liikkeen aikana. Painikkeen
painallus ja automaattinen pysäytys alas-
liikkeen aikana.
Elektroninen....................Automaattinen voiman oppiminen
Sähköinen.......................Muuntajan ylikuormitussuoja ja
seinäohjaimen pienjännitejohdotus.
Raja-arvojen säätö .........Kierrosluvun ja oven aseman optinen
tunnistus.
Raja-arvojen säätö .........Elektroninen, puoli- ja täysautomaattinen.
Käynnistysvirtapiiri..........Seinäohjaimen pienjännitepiiri.
Mitat
Pituus (kaikkiaan)...........3,2m
Vaadittava
etäisyys katosta..............30mm
Riippuva paino................14,5kg
Vastaanotin
Muistirekistereitä.............12
Käyttötaajuus..................433,92MHz
HUOMAUTUS: Chamberlain suosittelee ehdottomasti ”The Protector
System” -valokennon asent
amista kaikkiin autotallin ovikoneistoihin!
TEKNISET TIEDOT
114A2803G-fi © 2010, Chamberlain GmbH
AUTOTALLIN OVEN TAKUU
Chamberlain GmbH takaa tämän tuotteen ensimmäiselle ostajalle (LM60, LM80),
että tuote on vapaa teko- ja/tai materiaalivirheista 24 kk (2 vuoden) ostopäivästä
lähtien. Vastaanottaessaan tämän tuotteen, ensimmäinen vähittäisostaja on
velvoitettu tarkistamaan tämän tuotteen näkyvien vikojen kannalta.
Ehdot: Tämä takuu on ainoa ostajalle saatavissa oleva oikeuskeino mistään
vahingoista, jotka liittyvät tai aiheutuvat viallisesta osasta ja/tai tuotteesta.
Takuu
on ehdottomasti rajoitettu tämän tuotteen viallisiksi havaittujen osien vaihtamiseen
uusiin tai korjaukseen.
Tämä takuu ei kata ei valmistusviasta johtuvaa vahinkoa, joka on aiheutunut
kohtuuttomasta käytöstä, mukaan luettuna käyttö, joka ei ole ollut täysin
Chamberlain asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeiden mukaista; tai mistä tahansa
tuotteen sovelluksista tai muutoksista, eikä yksikön osiinpurkamisesta tai
uudelleenasentamisesta johtuneista työkustannuksista tai paristojen vaihtoa.
Takuu ei kata vahinkoa, joka ei johdu vioista, vaan kohtuuttomasta käytöstä
(mukaan luettuna käyttö, joka ei ole ollut täysin Chamberlain asennus-, käyttö ja
hoito-ohjeiden mukainen; tarpeellisen huollon laiminlyönti tai jos tuotteeseen on
tehty muutoksia), työkustannuksia, jotka johtuvat hajottamisesta tai korjatun tai
vaihdettavan yksikön asentamisesta. V
ialliset osat korjataan tai vaihdetaan uusiin
tehtaalla uudistettuihin osiin Chamberlain harkinnan mukaisesti.
Jos tuote näyttää olevan viallinen takuun aikana, ota yhteys alkuperäiseen
ostoliikkeeseen.
Tämä takuu ei vaikuta ostajan laillisiin vallitseviin oikeuksiin maan lakia
sovellettaessa, ei myöskään ostajan oikeuksiin jälleenmyyjään nähden heidän
välisessä myynti/ostosopimuksessa. Ellei ole olemassa sovellettavaa kansallista
tai EY-lainsäädäntöä, tämä takuu on ostajan ainoa yksinomainen oikeuskeino,
eivätkä Chamberlain tai sen kanssa yhteistyössä olevat yhtiöt tai edustajat, ole
vastuuvelvollisia mistään tämän tuotteen yhteydessä annetuista suorista tai
epäsuorista takuista ja satunnaisista tai seurannaisvahingoista.
Kukaan edustaja tai muu henkilö ei ole Chamberlain valtuuttama omaksumaan
mitään muuta vastuuta tämän tuotteen myynnin yhteydessä.
V
aatimustenmukaisuusvakuutus
Allekirjoitt
aneet vakuutt
avat, että kuvattu laite ja kaikki lisävarusteet täyttävät
jäljempänä mainitut direktiivit ja standardit.
Malli #:
..............................................................................................
LM60, LM80
2004/108/EC
2006/95/EC
1999/5/EC
EN55014-1 (2000), EN55014-2 (1997), EN61000-3-2 (2000), EN61000-3-3
(1995), EN 301 489-3 (V1.3.1), EN 300 220-3 (V1.1.1), EN60335-1 (1994), ja
EN60335-2-95 (2004)
Valmistajan ilmoitus
Mikäli sähkökäyttöinen ovikoneisto asennetaan ja huolletaan autotallin oven
yhteydessä kaikkien valmist
ajan ohjeiden mukaisesti, se on st
andardien
EN12453, EN13241-1 ja konedirektiivin 2006/42/ETY määräysten mukainen.
B. P
. Kelkhof
f
Manager, Regulatory Affairs
Chamberlain GmbH
D-66793 Saarwellingen
February, 2010
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116
  • Page 117 117
  • Page 118 118
  • Page 119 119
  • Page 120 120
  • Page 121 121
  • Page 122 122
  • Page 123 123
  • Page 124 124
  • Page 125 125
  • Page 126 126
  • Page 127 127
  • Page 128 128
  • Page 129 129
  • Page 130 130
  • Page 131 131
  • Page 132 132
  • Page 133 133
  • Page 134 134
  • Page 135 135
  • Page 136 136
  • Page 137 137
  • Page 138 138
  • Page 139 139
  • Page 140 140
  • Page 141 141
  • Page 142 142
  • Page 143 143
  • Page 144 144
  • Page 145 145
  • Page 146 146
  • Page 147 147
  • Page 148 148
  • Page 149 149
  • Page 150 150
  • Page 151 151
  • Page 152 152
  • Page 153 153
  • Page 154 154
  • Page 155 155
  • Page 156 156
  • Page 157 157
  • Page 158 158
  • Page 159 159
  • Page 160 160
  • Page 161 161
  • Page 162 162
  • Page 163 163
  • Page 164 164
  • Page 165 165
  • Page 166 166
  • Page 167 167
  • Page 168 168
  • Page 169 169
  • Page 170 170
  • Page 171 171
  • Page 172 172
  • Page 173 173
  • Page 174 174
  • Page 175 175
  • Page 176 176
  • Page 177 177
  • Page 178 178
  • Page 179 179
  • Page 180 180
  • Page 181 181
  • Page 182 182
  • Page 183 183
  • Page 184 184
  • Page 185 185
  • Page 186 186
  • Page 187 187
  • Page 188 188
  • Page 189 189
  • Page 190 190
  • Page 191 191
  • Page 192 192
  • Page 193 193
  • Page 194 194
  • Page 195 195
  • Page 196 196
  • Page 197 197
  • Page 198 198
  • Page 199 199
  • Page 200 200
  • Page 201 201
  • Page 202 202

Chamberlain LiftMaster LM60 and LM80 Omistajan opas

Tyyppi
Omistajan opas