Sony FMP-X5 pikaopas

Tyyppi
pikaopas
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
2
FI
VAROITUS
Tulipalojen ja sähköiskujen välttämiseksi älä altista
laitetta sateelle tai kosteudelle.
Suojaa laite tippuvalta ja roiskuvalta vedeltä äläkä
sijoita laitteen päälle maljakkoa tai muita nestettä
sisältäviä esineitä, jotta tulipalon tai sähköiskun
vaara voidaan välttää.
Älä peitä laitteen tuuletusaukkoja esimerkiksi
sanomalehdellä, liinalla tai verhoilla, sillä siitä
voiseurata tulipalo. Älä myöskään altista laitetta
avotulen lähteille (kuten palaville kynttilöille).
Sähköiskujen välttämiseksi älä avaa koteloa.
Vainpätevä huoltoasentaja saa huoltaa laitteen.
HUOMIO
Pariston virheellinen vaihto voi aiheuttaa
räjähdysvaaraan.
Vaihda paristo ainoastaan samanlaiseen tai
vastaavaan paristoon.
Älä altista paristoja tai akun sisältäviä laitteita
kuumuudelle, kuten auringonpaisteelle tai tulelle.
Tämä merkki varoittaa käyttäjää
eristämättömästä vaarallisesta
jännitteestä tuotteen kotelon
sisällä, joka saattaa olla riittävän
suuri aiheuttamaan sähköiskun
ihmiselle.
Tämä merkki ilmoittaa käyttäjälle
tärkeistä käyttöön ja ylläpitoon
(huoltoon) liittyvistä ohjeista
laitteen mukana toimitetuissa
asiakirjoissa.
Nämä merkit sijaitsevat verkkolaitteessa.
Käytöstä poistettujen
akkujen, paristojen
sekäsähkö- ja
elektroniikkalaitteiden
hävittäminen (koskee
Euroopan unionia sekä
muita Euroopan maita,
joissa on erilliset
keräysjärjestelmät)
Tämä tuotteessa, akussa tai pakkauksessa oleva
merkki ilmaisee, että tuotetta ja akkua/paristoa ei
saa käsitellä kotitalousjätteenä. Tietyissä akuissa/
paristoissa tätä symbolia voidaan käyttää yhdessä
kemikaalia ilmaisevan merkin kanssa. Akkuun/
paristoon on lisätty elohopean (Hg) tai lyijyn (Pb)
kemialliset merkit, jos akku/paristo sisältää
enemmän kuin 0,0005 % elohopeaa tai enemmän
kuin 0,004 % lyijyä. Huolehtimalla akkujen/
paristojen asianmukaisesta kierrätyksestä voit
auttaa estämään mahdollisia ympäristö- ja
terveyshaittoja, joita muuten voi aiheutua akun/
pariston epäasianmukaisesta käsittelystä.
Materiaalien kierrätys säästää luonnonvaroja.
Jos tuotteen turvallisuus, toimivuus tai tietojen
säilyminen edellyttävät kiinteää akkua, akun
vaihtoon annettava koulutetun huoltohenkilöstön
tehtäväksi. Voit varmistaa akun/pariston
asianmukaisen käsittelyn toimittamalla sen
käyttöiän loputtua sähkö- ja elektroniikkalaitteiden
kierrätyksestä huolehtivaan kierrätys- ja
keräyspisteeseen. Muiden akkujen/paristojen
osalta tarkista käyttöohjeesta, miten akku/paristo
irrotetaan tuotteesta turvallisesti. Toimita akku/
paristo käytöstä poistettujen akkujen kierrätyksestä
huolehtivaan kierrätys- ja keräyspisteeseen.
Lisätietoja tämän tuotteen tai akun/pariston
kierrättämisestä saat paikalliselta
ympäristöviranomaiselta, jätehuoltokeskuksesta
tailiikkeestä, josta tuote on ostettu.
Huomautus asiakkaille:
Seuraavat tiedot koskevat ainoastaan laitteita, joita
myydään EU:n direktiivejä noudattavissa maissa.
Tämän tuotteen valmistaja on Sony Corporation,
1-7-1 Konan Minato-ku Tokio, 108-0075 Japani.
Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvaa
vaatimustenmukaisuutta koskevissa asioissa
valtuutettu edustaja on Sony Deutschland GmbH,
Hedelfinger Strasse 61, 70327 Stuttgart, Saksa.
Huoltoa ja takuuta koskevissa asioissa pyydämme
ottamaan yhteyttä erillisissä huolto- ja
takuuasiakirjoissa annettuihin osoitteisiin.
CE-merkinnän voimassaolo on rajoitettu niihin
maihin, joissa se on lainvoimainen, lähinnä
Euroopan talousalueeseen (EEA) kuuluviin maihin.
V
AKKU
KEM
VAA
R
Tuotte
on nap
aiheut
kahde
Säilyt
ä
ulottum
täysin,
ulottum
Jos ep
kehon
lääkär
Tämä
n
EMC-d
on alle
Varo
Soit
kui
n
itses
Asen
void
jos l
Nim
Asen
Älä ase
umpin
MP-X5
(1) (FI)
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
3
FI
eva
oa ei
ssa/
dessä
/
Pb)
mmän
t
un/
n
östön
eiden
risto
u/
ksestä
sta
, joita
ssa.
on,
.
a
mbH,
.
mme
n
aihin.
VAROITUS
AKKUA/PARISTOA EI SAA NIELLÄ.
KEMIALLISTEN PALOVAMMOJEN
VAARA.
Tuotteen mukana toimitetussa kauko-ohjaimessa
on nappiparisto. Jos nappiparisto niellään, se voi
aiheuttaa vakavia sisäisiä palovammoja jopa
kahdessa tunnissa, mikä voi johtaa kuolemaan.
Säilytä uudet ja käytetyt paristot lasten
ulottumattomissa. Jos paristotilaa ei saa suljettua
täysin, lopeta tuotteen käyttö ja säilytä se lasten
ulottumattomissa.
Jos epäilet, että paristo on nielty tai joutunut
kehonsisään jollain muulla tavalla, hakeudu heti
lääkärin hoitoon.
Tämän laitteen on testeissä todettu olevan
EMC-direktiivin rajoitusten mukainen, kun käytössä
on alle 3 metrin pituinen liitäntäkaapeli.
Varotoimet
Soitin ei ole irrotettu verkkovirrasta niin kauan
kuin se on kytkettynä pistorasiaan, vaikka soitin
itsessään olisi kytketty pois päältä.
Asenna yksikkö siten, että verkkovirtajohto
voidaan irrottaa seinäpistorasiasta välittömästi,
jos laitteessa ilmenee ongelmia.
Nimilaatta on soittimen pohjassa.
Asentaminen
Älä asenna soitinta suljettuun tilaan, kuten
umpinaiseen kirjahyllyyn tai vastaavaan.
Laitteen mukana
toimitettavat
verkkovirtajohdot
Mediasoittimen vakiovarusteena on
verkkovirtajohdot, joissa on neljä erilaista
pistoketta.
Käytä turvallisuussyistä vain maassasi/alueellasi
käytettäväksi tarkoitettua johtoa. Älä koskaan
käytä muita johtoja.
Verkkovirtajohto (A): Kanadassa ja Meksikossa
asuvat asiakkaat
Verkkovirtajohto (B): Britanniassa ja Irlannissa
asuvat asiakkaat
Verkkovirtajohto (C): Brasiliassa asuvat
asiakkaat
Varmista, että piikkien välissä
on nämä merkit.
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
4
FI
Verkkovirtajohto (D): muissa Euroopan maissa
asuvat asiakkaat
Varmista, että piikit
ovat porrastetut.
Varotoimet
Laitteen sijoittaminen
Jotta soitin ei kuumenisi liikaa, sijoita se
paikkaan, jossa on riittävä ilmanvaihto.
Älä sijoita soitinta pehmeälle alustalle, kuten
matolle, joka voi tukkia tuuletusaukot.
Älä sijoita soitinta lämmönlähteiden lähelle
taipaikkaan, missä on suoraa auringonvaloa,
paljon pölyä tai mekaanisia tärähdyksiä.
Älä sijoita soitinta ulkotiloihin, ajoneuvoihin,
laivoihin tai muihin vesikulkuneuvoihin.
Jos soitin tuodaan kylmästä suoraan
lämpimään paikkaan tai sijoitetaan hyvin
kosteaan tilaan, soittimen ulko- ja
sisäpinnoille voi kertyä kosteutta.
Tällöin soitin ei ehkä toimi oikein. Jos näin käy,
kytke soittimeen virta noin puoleksi tunniksi,
jotta kosteus haihtuu.
Älä sijoita soitinta kaltevalle alustalle. Laite
onsuunniteltu käytettäväksi ainoastaan
vaakasuorassa asennossa.
Älä aseta painavia tai kiikkeriä esineitä
soittimen päälle.
Irrota verkkovirtajohto ja kaikki muut kaapelit
soittimesta, kun siirrät soitinta.
Älä sijoita soitinta lähelle voimakkaan
magneettikentän aiheuttavia laitteita, kuten
mikroaaltouuneja tai kookkaita kaiuttimia.
Virtalähteet
Irrota verkkovirtajohto seuraavien ohjeiden
mukaisesti.
Irrota lähiverkkokaapeli tai keskeytä lataus
valitsemalla soittimen päävalikossa
Application-vaihtoehdoista 4K-sovelluksen
asetus.
Odota viisi minuuttia virran katkaisemisen
jälkeen.
Varmista, että kiintolevyasema ei ole
toiminnassa (virran merkkivalo ja
HDD-merkkivalo eivät pala).
Irrota verkkovirtajohto.
Irrota soitin pistorasiasta, jos et käytä soitinta
pitkään aikaan. Irrota verkkovirtajohto
pitämällä kiinni pistokkeesta. Älä koskaan
vedä johdosta.
Huomioi seuraavat asiat, jotta vältät
verkkovirtajohdon vaurioitumisen. Älä käytä
vaurioitunutta verkkovirtajohtoa, koska
seurauksena voi olla sähköisku tai tulipalo.
Älä litistä verkkovirtajohtoa soittimen ja
seinän, hyllyn tms. väliin.
Älä vedä painavia esineitä verkkovirtajohdon
yli. Älä myöskään vedä verkkovirtajohdosta.
Verkkolaite
Käytä laitteessa vain sen mukana toimitettua
verkkolaitetta. Muut verkkolaitteet saattavat
aiheuttaa toimintahäiriön.
Älä pura tai takaisinmallinna laitetta.
Älä sijoita verkkolaitetta suljettuun tilaan,
kuten umpinaiseen kirjahyllyyn tai
AV-kaappiin.
Älä kytke verkkolaitetta matkamuuntajaan.
Muuntaja saattaa tuottaa lämpöä ja
aiheuttaatoimintahäiriön.
Älä pudota tai altista iskuille.
Äänenvoimakkuuden säätäminen
Älä lisää äänenvoimakkuutta, kun kuuntelet
hyvin hiljaista tai äänetöntä levyn osaa. Muutoin
kuulo ja kaiuttimet voivat vahingoittua, kun
äänenvoimakkuus kasvaa suuresti.
Puhdistaminen
Puhdista kotelo, paneelit ja ohjaimet pehmeällä
liinalla. Älä käytä hankaustyynyjä,
tahranpoistoaineita tai liuottimia, kuten
alkoholia tai bensiiniä.
Osien
Jos so
ottaa
varte
n
HDMI
Ota hu
käyttö
-liitint
Kohd
HDM
muo
ylösa
HDM
Älä i
aika
Pidä
HDM
liitin
RK
Huo
pys
ä
telev
ajan
näy
t
pitkä
vahi
proj
e
tässä
Jos so
esiinty
Sony-j
MP-X5
(1) (FI)
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
5
FI
en
ataus
uksen
misen
tinta
n
ytä
o.
a
ohdon
osta.
ttua
vat
,
an.
et
uutoin
n
meällä
Osien vaihtaminen
Jos soitinta korjataan, korjatut osat voidaan
ottaa talteen uudelleenkäyttöä tai kierrätystä
varten.
HDMI-liitännän käyttäminen
Ota huomioon seuraavat asiat, sillä virheellinen
käyttö saattaa vaurioittaa HDMI-liitäntää ja
-liitintä.
Kohdista HDMI-liitin soittimen takana olevaan
HDMI-liitäntään huolellisesti liitännän
muodon mukaan. Varmista, ettei liitin ole
ylösalaisin tai vinossa.
HDMI-liitin HDMI-liitin
Älä irrota HDMI-kaapelia soittimen siirtämisen
aikana.
Pidä HDMI-liitintä suorassa, kun liität tai irrotat
HDMI-kaapelia. Älä kierrä tai työnnä HDMI-
liitintä väkisin HDMI-liitäntään.
TÄRKEÄ HUOMAUTUS
Huomio: Tämä soitin voi pitää
pysäytyskuvaa tai kuvaruutunäyttöä
television kuvaruudussa rajoituksettoman
ajan. Jos jätät pysäytyskuvan tai
näyttökuvan television kuvaruutuun
pitkäksi ajaksi, kuvaruutu saattaa
vahingoittua pysyvästi. Plasma- ja
projektiotelevisiot ovat erityisen herkkiä
tässä suhteessa.
Jos soittimen käytöstä on kysyttävää tai siinä
esiintyy ongelmia, ota yhteyttä lähimpään
Sony-jälleenmyyjään.
Tietoja MPEG-4 AVC -muodosta
TÄMÄ TUOTE ON LISENSOITU AVC PATENT
PORTFOLIO -LISENSSIN MUKAISESTI
KULUTTAJAN HENKILÖKOHTAISEEN KÄYTTÖÖN
JA MUUHUN KÄYTTÖÖN, JOSTA EI SAADA
KORVAUSTA, SELLAISEN (I) AVC STANDARD
-STANDARDIN (”AVC VIDEO”) MUKAISEN VIDEON
KOODAUKSEEN JA/TAI (II) AVC VIDEON
KOODAUKSEN PURKUUN, JOKA ON KOODATTU
KULUTTAJAN HENKILÖKOHTAISEEN KÄYTTÖÖN
JA/TAI HANKITTU LISENSOIDULTA AVC VIDEO
-TOIMITTAJALTA.
LISENSSIÄ EI MYÖNNETÄ MIHINKÄÄN MUUHUN
YTTÖÖN SUORAAN TAI EPÄSUORASTI.
LISÄTIETOJA ANTAA MPEG LA, L.L.C. LISÄTIETOJA
ON OSOITTEESSA HTTP://WWW.MPEGLA.COM.
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
6
FI
Tek
Tulo-
HDMI
HDMI
LAN (
EXTR
A
USB
Virta
Tehon
Virran
Verkk
Käyttö
Käyttö
Mitat
Pain
o
Lisäv
Vakio
* Täm
* Lis
(ht
* Arv
vo
Tekni
s
Kauko-ohjaimen
pariston vaihtaminen
Jos kauko-ohjaimen pariston virta on vähissä,
vaihda se uuteen noudattamalla seuraavia
ohjeita.
1 Vedä paristotila ulos painamalla painiketta
ohuella ja terävällä esineellä, kuten kynän
kärjellä.
2 Vaihda tilalle uusi paristo.
Aseta uusi paristo paikalleen -puoli
ylöspäin.
Sonyn valmistama
CR2032-paristo
3 Sulje paristotila.
Tavaramerkkitiedot
HDMI™ ja High-Definition Multimedia
Interface sekä HDMI-logo ovat
HDMILicensingLLC:n tavaramerkkejä
tairekisteröityjä tavaramerkkejä
Yhdysvalloissa ja muissa maissa.
Valmistettu Dolby Laboratoriesin lisenssillä.
Dolby ja kaksois-D-symboli ovat
DolbyLaboratoriesin tavaramerkkejä.
TUXERA on Tuxera Inc:n tavaramerkki, joka on
rekisteröity Yhdysvalloissa ja muissa maissa.
Muut järjestelmien tai tuotteiden nimet ovat
yleensä valmistajiensa tavaramerkkejä tai
rekisteröityjä tavaramerkkejä. Merkintöjä
™ja® ei käytetä tässä asiakirjassa.
MP-X5
(1) (FI)
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
7
FI
Tekniset tiedot
Tulo-/lähtöliitännät
HDMI OUT 1 (AUDIO VIDEO) Vakiomallinen 19-nastainen HDMI-liitin
Video: 3840 × 2160
Kuvataajuus: 24p, 25p, 30p, 50p, 60p
Ääni: Lineaarinen PCM, Dolby Digital, Dolby Digital Plus
HDMI OUT 2 (AUDIO) Vakiomallinen 19-nastainen HDMI-liitin
Lineaarinen PCM, Dolby Digital, Dolby Digital Plus
LAN (100) 100 BASE-TX -liitäntä
EXTRA HDD USB-liitäntä takana: Ulkoisen kiintolevyaseman kytkemistä varten* *
USB USB-liitäntä edessä: USB-muistin kytkemistä varten*
Virta- ja muut tiedot
Tehontarve Tulo: DC 19,5 V, 1,6 A
Virrankulutus Toiminnassa: 35 W
Valmiustilassa: 0,5 W*
Verkkolaite Tulo: 100–240 V AC, 50/60 Hz, 1,0 A
Lähtö: DC 19,5 V, 4,35 A
Käyttölämpötila 5–35 °C
Käyttöympäristön kosteus 25–80 %
Mitat (noin) 250 mm × 250 mm × 50 mm
(leveys/syvyys/korkeus) ilman ulkonevia osia
Paino (noin) 1,8 kg
Lisävarusteet
Vakiovarusteet Verkkovirtajohto (4) / verkkolaite (1) / kauko-ohjain RMT-D304
jaCR2032-paristo (1) / Aloitusopas, Viiteopas ja takuukortti
* Tämä toiminto ei ole käytettävissä kaikissa maissa / kaikilla alueilla.
* Lisätietoja tähän soittimeen liitettävistä USB-laitteista on käyttöohjeissa
(http://rd1.sony.net/help/hv/fmpx5/h_zz).
* Arvo tarkoittaa likimääräistä virrankulutusta tavallisessa käytössä. Valmiustilan virrankulutus
voikasvaa välittömästi virran katkaisun jälkeen tai ohjelmistoa päivitettäessä.
Teknisiä tietoja ja rakennetta saatetaan muuttaa siitä erikseen ilmoittamatta.
llä.
ka on
ssa.
ovat
i
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
8
FI
ja siirrä
kaikki
aineis
t
päivity
hyväks
käyttö
pidätt
ä
ole nim
(a)ohi
Sony-
o
Sony-o
mekan
hävittä
tai ilm
verkk
o
Sony-o
suoritu
keskey
(ohjelm
kolma
Sonyn
POISS
Edellä
myön
t
Sony-t
koskev
(”Poiss
ohjelm
ohjelm
kompo
käyttö
hyväk
s
ja muu
mukaa
asetta
että ja
lähde
k
kompo
yhdess
laittee
Tietoj
a
http://
luettel
poissu
koskev
muutt
mitää
n
käyttö
ehdot
lähde
k
edellyt
kompo
avoim
laajuu
komp
o
tällaise
kompo
edellyt
ohjelm
tällaist
laajuu
YTT
Osana
käyttö
Euroopan maissa asuvat asiakkaat
ILMOITUKSET JA
YTTÖOIKEUDET, JOTKA
KOSKEVAT TÄSSÄ TUOTTEESSA
YTETTÄVÄÄ OHJELMISTOA
Lisätietoja:
Asiakirja on saatavana seuraavassa sivustossa:
http://support.sony-europe.com
GPL- ja LGPL-käyttöoikeus ovat saatavilla
seuraavassa sivustossa:
http://www.gnu.org/licenses/translations.html
SONY-TUOTTEEN KANSSA KÄYTETTÄVÄN
TIETYN OHJELMISTON JA PALVELUN
LOPPUKÄYTTÄJÄN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS
(EULA)
TÄRKEÄÄ – LUE TÄMÄ SOPIMUS ENNEN
SONY-TUOTTEEN KÄYTTÄMISTÄ.
YTTÄMÄLLÄTÄTÄ TUOTETTA ILMAISET
HYVÄKSYVÄSI TÄMÄN SOPIMUKSEN.
Jos et hyväksy tämän EULAn ehtoja, joita Sony
ajoittain muuttaa oman harkintansa mukaan, Sony
ei myönnä sinulle Sony-ohjelmiston käyttöoikeutta
(kuvataan jäljempänä) eikä salli Sonyn palvelujen
jasisällön (kuvataan jäljempänä) käyttöä, ja sinun
on viipymättä otettava yhteyttä Sonyyn saadaksesi
ohjeet koko Sony-tuotteen ja siihen sisältyvän
Sony-ohjelmiston palauttamisesta ja Sony-tuotteen
ostohinnan hyvittämisestä.
Tämä loppukäyttäjän käyttöoikeussopimus
(End-User License Agreement, ”EULA”) on sinun ja
Sony Corporationin, Japanissa rekisteröidyn yhtiön
(”Sony”), joka on Sony-tuotteeseen sisältyvän
ohjelmiston ja muun materiaalin, johon viitataan
yhteisnimellä ”Sony-ohjelmisto”, käyttöoikeuden
myöntäjä (lukuun ottamatta ohjelmistoa, johon
sovelletaan muita jäljempänä ilmoitettuja
käyttöoikeussopimuksia, ”poissuljettu ohjelmisto”),
välinen sopimus. Tämän EULAn sovellusalue on
maailmanlaajuinen (lukuun ottamatta Yhdysvaltoja,
Kanadaa ja Japania), ja se koskee myös Sony-
ohjelmistoa, Sonylle käyttöoikeuden myöntäneitä
kolmansia osapuolia (”käyttöoikeuden myöntäneet
kolmannet osapuolet”) ja mukana toimitettua
painettua tai online-dokumentaatiota. Sony-
ohjelmisto sisältää Sony-tuotteen ohjelmiston,
muut ohjelmistot, mukaan lukien päivitykset tai
muokatun ohjelmiston, jotka Sony on toimittanut
tallennusvälineellä tai Sony-tuotteeseen jollain
tavalla ladattuna.
Tämä Sony-tuote sisältää myös Sony Entertainment
Network -ominaisuuden, jonka kautta voi käyttää
maksutta valittuja kolmansien
sisällöntuottajaosapuolien, mukaan lukien muiden
Sony-osapuolten kuin Sony Corporationin
(”kolmannen osapuolen toimittajat”),
sisältöpalveluja (”palveluja”). Sony Entertainment
Network -ominaisuudella voi käyttää myös valittuja
Sony-sisältöpalveluja (”Sony-sisältöpalvelut”),
joiden palvelut ja liittyvä sisältö (”Sony-sisältö”)
katsotaan tähän EULAan kuuluvaksi Sony-
ohjelmistoksi. Sony Entertainment Network
-ominaisuutta varten tarvitaan internet-yhteys.
Mahdollisuus käyttää palveluja ja tarjottujen
palvelujen laatu määräytyvät internet-
palveluntarjoajan palveluehtojen sekä käytetyn
internet-yhteyden kaistanleveyden nopeuden
perusteella. Videon laatu ja kuvakoko vaihtelevat
jamääräytyvät internet-palveluntarjoajan
laajakaistapalvelun nopeuden ja kolmannen
osapuolen toimittajien toimitusnopeuden
perusteella. Sisältö koostuu datasta, musiikista,
äänestä, valokuvista, kuvista, grafiikasta,
ohjelmistosta, tekstistä, videoista, viesteistä,
tunnisteista ja muista materiaaleista, jotka
kolmannen osapuolen toimittaja on toimittanut
(”sisältö”). Palvelujen saatavuus on kolmansien
osapuolten toimittajien yksinomaisessa
päätäntävallassa ja hallinnassa. Kolmannen
osapuolen toimittajan sisältö ja palvelut
toimitetaan kyseisen kolmannen osapuolen
toimittajan käyttöehtojen mukaisesti. Premium-
sisältö voi olla maksullista ja/tai edellyttää
rekisteröitymistä tietokoneella kolmannen
osapuolen toimittajalle. Palveluja ja sisältöä saa
käyttää vain omaan, henkilökohtaiseen ja
yksityiseen katseluun eikä sitä saa käyttää
ei-teatterimaiseen näyttämiseen tai näyttämiseen
tavalla (tai paikassa), jonka vuoksi siitä peritään
pääsy-, käyttö- tai katselumaksu, tai
minkäänlaiseen julkiseen katseluun tai
näyttämiseen. Palvelut ja/tai sisältö voi muuttua
koska tahansa, ja sen saatavuudessa voi olla
ajoittain käyttökatkoksia.
OHJELMISTON KÄYTTÖOIKEUS
Sony-ohjelmistoa saa käyttää vain tässä
määritetyllä tavalla. Sony-ohjelmistoon
myönnetään käyttöoikeus, sitä ei myydä. Sony
jasille käyttöoikeuden myöntäneet kolmannet
osapuolet myöntävät rajoitetun käyttöoikeuden
käyttää Sony-ohjelmistoa vain Sony-tuotteessa.
Sony-ohjelmisto voi luoda automaattisesti
Sony-ohjelmiston kanssa käytettäviä
datatiedostoja, ja hyväksyt, että nämä
datatiedostot ovat Sony-ohjelmiston osa.
Sony-ohjelmistoon myönnetään käyttöoikeus
yhtenä tuotteena, eikä sen erillisiä komponentteja
saa erottaa toisistaan käytettäväksi useissa
laitteissa, ellei Sony nimenomaisesti salli tätä.
Etsaa käyttää Sony-ohjelmistoa erillään Sony-
tuotteesta. Ellei sovellettava laki sitä
nimenomaisesti kiellä, hyväksyt, että sinulla ei ole
oikeutta muokata, kääntää, takaisinmallintaa,
purkaa tai hajottaa Sony-ohjelmistoa tai sen osia
mitään tarkoitusta varten muutoin kuin tämän
EULAn niin salliessa. Et myöskään saa vuokrata,
liisata tai myydä Sony-ohjelmistoa tai myöntää
siihen alikäyttöoikeuksia, mutta saat siirtää kaikki
tämän EULAn mukaiset oikeutesi siinä tapauksessa,
että Sony-tuote myydään tai siirretään, ja
edellyttäen, että et säilytä itsellesi yhtään kopiota
MP-X5
(1) (FI)
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
9
FI
ja siirrät koko Sony-ohjelmiston (mukaan lukien
kaikki kopiot, komponentit, tietovälineet, painetun
aineiston, kaikki Sony-ohjelmiston versiot ja
päivitykset sekä tämän EULAn) ja että vastaanottaja
hyväksyy tämän EULAn ehdot. Sony ja sille
käyttöoikeuden myöntäneet kolmannet osapuolet
pidättävät itsellään kaikki EULAn oikeudet, joita ei
ole nimenomaisesti myönnetty sinulle. Et saa
(a)ohittaa, muokata, mitätöidä tai kiertää mitään
Sony-ohjelmiston toimintoja tai suojauksia tai
Sony-ohjelmistoon toiminnallisesti linkitettyjä
mekanismeja tai (b) poistaa, muuttaa, peittää tai
hävittää Sony-ohjelmistossa olevia tavaramerkkejä
tai ilmoituksia. Hyväksyt, että ohjelmistojen,
verkkopalvelujen ja muiden tuotteiden kuin
Sony-ohjelmiston, joista Sony-ohjelmiston
suorituskyky voi riippua, toiminta voidaan
keskeyttää tai lopettaa toimittajien
(ohjelmistotoimittajat, palvelutoimittajat,
kolmannen osapuolen toimittajat jne.) tai
Sonynharkinnan mukaan.
POISSULJETUT OHJELMISTOT
Edellä esitetystä rajoitetun käyttöoikeuden
myöntämisestä huolimatta käyttäjä hyväksyy, että
Sony-tuote sisältää ohjelmiston, jonka käyttöä
koskevat jotkin muut käyttöehdot kuin tämä EULA
(”Poissuljetut ohjelmistot”). Joillakin poissuljetuilla
ohjelmistoilla saattaa olla avoimen lähdekoodin
ohjelmistokäyttöoikeus (”Avoimen lähdekoodin
komponentit”). Tällaisia ovat ohjelmistojen
käyttöoikeudet, jotka Open Source Initiative on
hyväksynyt avoimen lähdekoodin käyttöoikeuksiksi,
ja muut olennaisesti samankaltaiset käyttöoikeudet
mukaan lukien rajoituksetta käyttöoikeudet, jotka
asettavat kattamansa ohjelmiston jakelun ehdoksi,
että jakelija antaa ohjelmiston saataville
lähdekoodimuodossa. Avoimen lähdekoodin
komponentteja koskevat käyttöehdot toimitetaan
yhdessä tämän EULAn kanssa ja/tai tallennettuna
laitteeseen, joka voi sisältää rajoituksetta Ohje- tai
Tietoja-valikot. Tutustu ajoittain sivustossa
http://www.sony.net/Products/Linux olevaan
luetteloon tähän Sony-tuotteeseen sisältyvistä
poissuljetuista ohjelmistoista ja niiden käyttöä
koskeviin käyttöehtoihin. Kolmas osapuoli voi
muuttaa tällaisia ehtoja milloin tahansa ilman
mitään velvollisuuksia käyttäjää kohtaan. Tällaisten
käyttöoikeuksien ehdot ohittavat tämän EULAn
ehdot siinä laajuudessa, jossa avoimen
lähdekoodin komponenttien käyttöoikeudet
edellyttävät. Tämän EULAn avoimen lähdekoodin
komponentteja koskevat rajoitukset eivät päde
avoimen lähdekoodin komponentteihin siinä
laajuudessa, jossa avoimen lähdekoodin
komponenttien käyttöoikeuksien ehdot estävät
tällaiset rajoitukset. Jos avoimen lähdekoodin
komponentteja koskevien käyttöoikeuksien ehdot
edellyttävät, että Sony tarjoaa lähdekoodin
ohjelmiston yhteydessä, tällainen tarjous tehdään
tällaisten käyttöoikeuksien edellyttämässä
laajuudessa.
YTTÄJÄTILI
Osana sopimusta, jolla saat palvelujen ja sisällön
käyttöoikeuden ja jolla voit selata ja käyttää niitä,
kolmannen osapuolen toimittajat ja/tai muut
kolmannet osapuolet voivat edellyttää, että
muodostat käyttäjätilin (”tilin”), jota varten sinun
on ilmoitettava heille todenmukaiset, tarkat,
ajantasaiset ja täydelliset itseäsi koskevat tiedot
sekä ylläpidettävä tai päivitettävä välittömästi
kyseiset tiedot. Olet vastuussa kaikkien kyseiseen
tilin liittyvien käyttäjätunnusten
luottamuksellisuudesta.
TIETOJEN KERÄÄMINEN
Kaikki Sony Corporationin tytäryhtiöiden ja/tai
kolmansien osapuolien tarjoamat palvelut, joita
käytät, voivat sallia myös Sony Corporationin
tytäryhtiöiden ja/tai kolmansien osapuolien kerätä
sinusta ja/tai kyseisen palvelun käytöstä tietoja.
Sony Corporation ei hallitse eikä ole millään tavalla
vastuussa kyseisten tietojen keräämisestä, ja sinun
on syytä tutustua kunkin palvelun
tietosuojakäytäntöön ennen palvelun käyttöä.
SONYN OIKEUDET KÄYTTÄJÄN AINEISTOON
Jos lähetät Sonylle viestejä tai aineistoa
sähköpostitse tai muutoin (”aineisto”), kuten
valintoja, kommentteja, dataa, kysymyksiä tai
vastaavia, kyseinen aineisto ei ole luottamuksellista
eikä omistusoikeudellista eikä sitä sellaisena
käsitellä. Näin ollen luovut sovellettavan
lainsäädännön suurimmassa sallitussa laajuudessa
oikeudesta esittää kanne, että kyseisen aineiston
käyttö rikkoo jollain tavalla oikeuksiasi, mukaan
lukien moraalisia oikeuksia, yksityisyyden suojaa,
omistusoikeutta, julkaisuoikeutta, aineiston tai
ideoiden tekijänoikeuksia tai mitään muuta
oikeutta, kuten oikeutta hyväksyä, miten Sony
käyttää aineistoa. Sony saa muokata, yleislähettää,
muuttaa, kopioida, paljastaa, lisensoida, suorittaa,
julkaista, myydä, siirtää tai käyttää mitä tahansa
aineistoa kaikkialla maailmassa, missä muodossa
tahansa sinä aikana, jona edellä mainitut
luovuttamasi oikeudet ovat olemassa ja ilman
sinun nimeämistä tekijäksi tai korvauksen
suorittamista. Lisäksi myönnät kaikki
omistusoikeudet, ja Sony saa vapaasti käyttää
ilman sinulle annettavaa korvausta kaikkia
aineistoon sisältyviä ideoita, tietotaitoa, käsitteitä,
tekniikoita ja muita immateriaalioikeuksia,
riippumatta siitä, voidaanko niille myöntää patentti
vai ei, mihin tahansa tarkoitukseen, mukaan lukien
rajoittamatta tuotteiden kehittäminen,
valmistaminen, valmistuttaminen, lisensoiminen,
markkinointi ja myynti kyseisiä materiaaleja
hyödyntäen. Hyväksyt kuitenkin, ettei Sonylla ole
mitään velvollisuutta käyttää kyseisiä ideoita,
tietotaitoa, käsitteitä tai tekniikoita tai aineistoja ja
ettei sinulla ole oikeutta pakottaa tällaista käyttöä.
LÄHETETTY AINEISTO
Internet-lähetykset eivät ole koskaan täysin
suojattuja tai turvallisia. Hyväksyt, että muut
voivatlukea tai siepata minkä tahansa Sonylle
lähettämäsi viestin tai tiedot, ellei erikseen
ilmoiteta, että kyseinen viesti (esimerkiksi
luottokorttitiedot) on salattu (lähetetään koodattu-
na). Viestin lähettäminen Sonylle ei synnytä Sonylle
mitään erityisiä velvollisuuksia sinua kohtaan.
alittuja
,
ö”)
s.
yn
n
evat
a,
ut
n
m-
aa
seen
än
tua
y
et
en
sa.
tteja
-
i ole
osia
n
ta,
ää
aikki
ksessa,
piota
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
10
FI
KUSTA
KORJA
VIRHE
Jotkin
takuid
ei ehk
ä
VASTU
SONY
YT
T
OSAPU
TOIMIT
LAIMIN
SILLE K
OSAPU
TOIMIT
SINULL
EPÄSU
VAROI
VAHIN
RAJOI
T
VAHIN
AIHEU
SONY-
T
TAI SIS
YTT
NYKYIS
MENET
MISTÄÄ
TYTÄR
MYÖN
SENK
O
ILMOIT
MAHD
LIITTYV
TOIMIT
SONY,
MYÖN
KOLM
A
VASTA
VAHIN
TAI EP
Ä
RIKKO
HUOLI
TAI M
U
SONY-
TAI TÄ
Jotkin
seura
n
tai rajo
poissu
keston
tai poi
TALLE
RAJOI
Tilante
on toim
tallenn
materi
tietovä
sitä kä
takuu
käyttö
oikeut
MAINOKSET, PALVELUVIESTINTÄ
Kolmannen osapuolen toimittajan palvelun
sisällyttäminen ei tarkoita, että Sony hyväksyy
taitukee tai suosittelee kyseistä kolmannen
osapuolen toimittajaa tai sen sisältöä. Hyväksyt,
että palvelut ja/tai sisältö voi sisältää mainoksia
(”mainokset”) ja että kyseiset mainokset ovat
välttämättömiä palvelujen toimittamiselle. Jos
käytät Sony Entertainment Network -palvelua,
sovelletaan oman maasi SEN- ja/tai PSN-käyttö/
palveluehtoja ja SEN- ja/tai PSN-
tietosuojakäytäntöä ja sinua pyydetään
hyväksymään ne. Hyväksyt, että kyseisen palvelun
(ja muiden sen kautta käytettävien palveluiden)
käyttö sekä muiden kuin Sony Entertainment
Networkin tarjoamat palvelut voivat johtaa siihen,
että sinulle lähetetään tai näytetään suosituksia
ja/tai mainoksia, palveluilmoituksia,
hallintoviestejä, uutisia, päivityksiä ja vastaavia,
joista Sony Corporation ei ole vastuussa.
SONY,SENTYTÄRYHTIÖT JA SEN KOLMANNEN
OSAPUOLEN TOIMITTAJAT EIVÄT MYÖNNÄ MITÄÄN
SUORAA TAI EPÄSUORAA TAKUUTA, JOKA KOSKEE
MINKÄÄN MAINOKSEN, PALVELUILMOITUKSEN
TAISISÄLLÖN TARKKUUTTA, LAINMUKAISUUTTA,
LUOTETTAVUUTTA TAI OIKEELLISUUTTA EIKÄ
MITÄÄN VASTUUTA, JOKA SYNTYY MISTÄÄN
MAINOKSIA, PALVELUILMOITUKSIA JA SISÄLÄ
KOSKEVASTA OIKEUSPERIAATTEESTA.
Jotkin oikeustoimialueet eivät salli epäsuorien
takuiden poissulkemista, joten edellä oleva rajoitus
ei ehkä koske sinua.
PAHEKSUTTAVA SISÄLTÖ JA ALAIKÄISIÄ
KOSKEVAT SÄÄNNÖT
Tietty sisältö ei ehkä sovi alaikäisille tai muille
käyttäjille. Kyseistä sisältöä ei ehkä ole luokiteltu
karkeaa kielenkäyttöä sisältäväksi tai olevan
suunnattu aikuisille tai sitä ei ole tunnistettu
sellaiseksi. Siksi hyväksyt, että käytät palveluja
omalla vastuullasi ja että Sony ei ole vastuussa
sisällöstä, vaikka se oli mahdollisesti loukkaavaa
sisältöä. Sinun vastuullasi on valvoa, miten
alaikäinen käyttää Sony-tuotetta, Sony-ohjelmistoa,
poissuljettuja ohjelmistoja, palveluja ja sisältöä.
Joset ole oikeudellisesti pätevä solmimaan
sopimuksia kolmannen osapuolen kanssa ilman
vanhempiesi, huoltajan tai jonkun muun sellaisen
henkilön suostumusta, jolla on oikeus sovellettavan
lainsäädännön mukaan antaa lupa, sinun on
hankittava lupa ennen kuin
(i) lähetät Sonylle sähköpostia palvelun kautta;
(ii)lähetät mitään tietoja; (iii) osallistut mihinkään
kilpailuun tai peliin, jossa sinun on ilmoitettava
tietoja itsestäsi tai jossa annetaan palkinto; (iv) liityt
mihinkään kerhoon tai ryhmään; (v) julkaiset
mitään tietoja ilmoitustauluilla tai osallistut
keskusteluryhmään tai (vi) ostat mitään verkossa.
TAKUUN RAJOITUS
HYVÄKSYT, ETTÄ KOLMANSIEN OSAPUOLIEN
TOIMITTAJAT TARJOAVAT SISÄLLÖN JA PALVELUT
JA/TAI OHJELMISTON TOIMITTAA KOLMAS
OSAPUOLI, JOKA EI OLE SONYN HALLINNASSA.
TÄLLAISEN SISÄLLÖN JA/TAI OHJELMISTON
VALINTA, TARJOAMINEN, LAATU, KUVAKOKO
JASAATAVUUS OVAT YKSINOMAAN KYSEISEN
KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAN TAI MUUN
KOLMANNEN OSAPUOLEN VASTUULLA. HYVÄKSYT
KAIKKIEN KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAN
SISÄLLÖLLE JA/TAI OHJELMISTON MÄÄRITTÄMIEN
YTTÖEHTOJEN NOUDATTAMISEN. HYVÄKSYT
MYÖS, ETTÄ PALVELUIDEN KÄYTTÖOIKEUS SEKÄ
NIIDEN SELAAMINEN JA KÄYTTÖ EDELLYTTÄT
INTERNET-PALVELUA, JONKA TOIMITAT ITSE JA
JOSTA OLET YKSIN VASTUUSSA, MUKAAN LUKIEN
RAJOITTUMATTA KOLMANSIEN OSAPUOLIEN
MAKSUT (KUTEN INTERNET-PALVELUNTARJOAJAN
MAKSUT TAI KÄYTTÖAIKAMAKSUT), JOITA SYNTYY
YTÖSTÄ JA PALVELUIHIN SISÄLTYVIEN
MAINOSTEN NÄYTTÄMISESTÄ TAI TOIMITTAMISESTA.
INTERNET-PALVELUN OMINAISUUDET,
KAISTANLEVEYS TAI TEKNISET RAJOITUKSET
SAATTAVAT RAJOITTAA SONY ENTERTAINMENT
NETWORK -OMINAISUUDEN JA PALVELUN
TOIMINTAA. SONY, SEN TYTÄRYHTIÖT JA SEN
KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT EIVÄT
VASTAA MILLÄÄN TAVOIN KÄYTTÄJÄN VIESTINNÄN
TAI MUKAUTETTUJEN ASETUSTEN
AJANTASAISUUDESTA, POISTOSTA, VIRHEELLISESTÄ
TOIMITUKSESTA TAI TALLENTAMATTOMUUDESTA.
SONY-OHJELMISTO JA SIIHEN LIITTYVÄ
DOKUMENTAATIO, PALVELUT JA SISÄL
TOIMITETAAN ”SELLAISENAAN” JA ILMAN
MINKÄÄNLAISIA LAKISÄÄTEISIÄ TAI MUUNLAISIA
TAKUITA TAI EHTOJA. SONY, SEN TYTÄRYHTIÖT,
SILLE KÄYTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄNEET KOLMANNET
OSAPUOLET JA SEN KOLMANNEN OSAPUOLEN
TOIMITTAJAT EIVÄT MYÖNNÄ MITÄÄN SUORAA
TAIEPÄSUORAA TAKUUTA MUKAAN LUKIEN
RAJOITTAMATTA TAKUU OMISTUSOIKEUDEN
LOUKKAAMATTOMUUDESTA, OMISTUSOIKEUDESTA,
KAUPALLISTETTAVUUDESTA TAI SOVELTUVUUDESTA
TIETTYYN TARKOITUKSEEN. SONY, SEN
TYTÄRYHTIÖT, SILLE KÄYTTÖOIKEUDEN
MYÖNTÄNEET KOLMANNET OSAPUOLET JA SEN
KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT EIVÄT
MYÖNNÄ TAKUUTA, ETTÄ SONY-OHJELMISTO TAI
SIIHEN LIITTYVÄ DOKUMENTAATIO, PALVELUT TAI
SISÄLTÖ TÄYTTÄVÄT KÄYTTÄJÄN VAATIMUKSET
TAIETTÄ SONY-OHJELMISTON, PALVELUJEN TAI
SISÄLLÖN TOIMINTA EI KESKEYDY TAI ON
VIRHEETÖNTÄ. LISÄKSI SONY, SEN TYTÄRYHTIÖT,
SILLE KÄYTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄNEET KOLMANNET
OSAPUOLET JA SEN KOLMANNEN OSAPUOLEN
TOIMITTAJAT EIVÄT TAKAA EIVÄTKÄ ANNA
SONY-OHJELMISTON TAI SIIHEN LIITTYVÄN
DOKUMENTAATION, PALVELUJEN TAI SISÄLLÖN
YTTÖÄ TAI KÄYTÖN TULOKSIEN OIKEELLISUUTTA,
TARKKUUTTA, LUOTTAVUUTTA TAI MUUTA KOSKEVIA
ESITYKSIÄ TAI EHTOJA. MIKÄÄN SONYN, SEN
TYTÄRYHTIÖN TAI SEN VALTUUTETUN EDUSTAJAN
SUULLINEN TAI KIRJALLINEN LAUSUMA TAI OHJE
EILUO TAKUUTA TAI EHTOA TAI MUUTA TÄMÄN
TAKUUN TAI EHDON RAJOITUSTA MILLÄÄN
TAVALLA. JOS OHJELMISTO, TIETOVÄLINE, JOLLA
OHJELMISTO TOIMITETTIIN, DOKUMENTAATIO,
PALVELUT TAI SISÄLTÖ OSOITTAUTUU
VIRHEELLISEKSI, SINÄ (EIKÄ SONY TAI SEN
VALTUUTETUT EDUSTAJAT) VASTAAT KAIKISTA
MP-X5
(1) (FI)
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
11
FI
KUSTANNUKSISTA LIITTYEN TARPEELLISIIN
KORJAUKSIIN, HUOLTOIHIN TAI
VIRHEENKORJAUKSIIN.
Jotkin oikeustoimialueet eivät salli epäsuorien
takuiden poissulkemista, joten edellä oleva rajoitus
ei ehkä koske sinua.
VASTUUNRAJOITUS
SONY (MUKAAN LUKIEN MUTTA RAJOITUKSETTA
YTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄNEISIIN KOLMANSIIN
OSAPUOLIIN TAI KOLMANNEN OSAPUOLEN
TOIMITTAJIIN LIITTYVÄT
LAIMINLYÖNTIKYSYMYKSET), SEN TYTÄRYHTIÖT,
SILLE KÄYTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄNEET KOLMANNET
OSAPUOLET JA SEN KOLMANNEN OSAPUOLEN
TOIMITTAJAT EIVÄT OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA
SINULLE VASTUUSSA MISTÄÄN ERITYISISTÄ,
EPÄSUORISTA, SATUNNAISISTA, RANKAISEVISTA,
VAROITTAVISTA TAI SEURANNAISISTA
VAHINGONKORVAUKSISTA, MUKAAN LUKIEN
RAJOITTAMATTA KORVAUS, REMBURSSI TAI
VAHINGONKORVAUKSET, JOTKA LIITTYVÄT TAI
AIHEUTUVAT TÄSTÄ EULASTA, JOTKA JOHTUVAT
SONY-TUOTTEEN, DOKUMENTAATION, PALVELUJEN
TAI SISÄLLÖN KÄYTÖN MENETYKSESTÄ,
YTTÖKATKOKSISTA JA AJAN MENETYKSESTÄ,
NYKYISTEN TAI MAHDOLLISTEN TUOTTOJEN
MENETYKSESTÄ, TIETOJEN MENETYKSESTÄ TAI
MISTÄÄN MUUSTA SYYSTÄ, VAIKKA SONYLLE, SEN
TYTÄRYHTIÖILLE, SILLE KÄYTTÖOIKEUDEN
MYÖNTÄNEILLE KOLMANSILLE OSAPUOLILLE JA
SENKOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJILLE OLISI
ILMOITETTU KYSEISTEN VAHINGONKORVAUSTEN
MAHDOLLISUUDESTA. SONY-OHJELMISTO JA SIIHEN
LIITTYVÄ DOKUMENTAATIO, PALVELUT JA SISÄL
TOIMITETAAN SINULLE OMALLA VASTUULLASI.
SONY, SEN TYTÄRYHTIÖT, SILLE KÄYTTÖOIKEUDEN
MYÖNTÄNEET KOLMANNET OSAPUOLET JA SEN
KOLMANNEN OSAPUOLEN TOIMITTAJAT EIVÄT
VASTAA MISTÄÄN SATUNNAISISTA TAI VÄLILLISISTÄ
VAHINGOISTA, JOTKA AIHEUTUVAT NIMENOMAISEN
TAI EPÄSUORAN TAKUUN TAI EHDON
RIKKOMISESTA, SOPIMUKSEN RIKKOMISESTA,
HUOLIMATTOMUUDESTA, ANKARASTA VASTUUSTA
TAI MUUSTA OIKEUSPERIAATTEESTA LIITTYEN
SONY-OHJELMISTOON, PALVELUIHIN, SISÄLTÖÖN
TAI TÄHÄN EULAAN.
Jotkin oikeustoimialueet eivät salli satunnaisten tai
seurannaisten vahingonkorvausten poissulkemista
tai rajoituksia, epäsuorien takuiden tai ehtojen
poissulkemista tai rajoituksia tai epäsuoran takuun
keston rajoittamista, joten edellä olevat rajoitukset
tai poissulkemiset eivät ehkä koske sinua.
TALLENNUSVÄLINEITÄ KOSKEVA
RAJOITETTUTAKUU
Tilanteissa, joissa Sony-ohjelmisto tai jokin sen osa
on toimitettu tallennusvälineellä, Sony myöntää
tallennusvälineelle, jolla Sony-ohjelmisto on,
materiaalin ja työn osalta 90 päivän takuun
tietovälineen ostopäivästä lukien edellyttäen, että
sitä käytetään normaalilla tavalla. Tämä rajoitettu
takuu koskee ainoastaan sinua alkuperäisenä
käyttöoikeuden haltijana. Sonyn vastuu ja sinun
oikeutesi on rajoitettu koskemaan ainoastaan
sellaisen tallennusvälineen vaihtoa, joka ei täytä
Sonyn rajoitettua takuuta. KAIKKI
TALLENNUSVÄLINEITÄ KOSKEVAT EPÄSUORAT
TAKUUT JA EHDOT, MUKAAN LUKIEN
MYYNTIKELPOISUUTTA, OMISTUSOIKEUTTA,
OMISTUSOIKEUDEN LOUKKAAMATTOMUUTTA
JA/TAI TIETTYYN TARKOITUKSEEN SOVELTUVUUTTA
KOSKEVAT EPÄSUORAT TAKUUT JA EHDOT ON
RAJOITETTU KESTOLTAAN YHDEKSÄÄNKYMMENEEN
(90) PÄIVÄÄN ALKUPERÄISESTÄ OSTOPÄIVÄSTÄ
LUKIEN. TIETTYJEN MAIDEN LAINSÄÄDÄNTÖ EI
SALLIEPÄSUORAN TAKUUN TAI EHDON AJALLISTA
RAJOITTAMISTA. EPÄSUORAN TAKUUN AJALLINEN
RAJOITTAMINEN EI OLE VOIMASSA TÄLLAISISSA
MAISSA. TÄMÄ TAKUU ANTAA SINULLE TIETTY
ERITYISIÄ LAILLISIA OIKEUKSIA, MINKÄ LISÄKSI
SINULLA SAATTAA OLLA ASUINVALTION
LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ JOHTUEN MUITA OIKEUKSIA.
MAKSUT
Sony ja sen kolmannen osapuolen toimittajat
pidättävät oikeuden veloittaa koska tahansa uuden
sisällön tai uusien palvelujen tai nykyisen sisällön
tai nykyisten palvelujen tai palvelujen
kokonaisuudessaan käytöstä. Lisäksi kolmannen
osapuolen toimittajat voivat veloittaa sisältönsä
käytöstä. Sinulta ei missään tapauksessa veloiteta
sisällön ja/tai palvelujen tai niiden osien käytöstä,
ellei Sony ja/tai kolmannen osapuolen toimittaja
ole sopinut maksujen veloittamisesta ennakolta.
Jos et hyväksy maksuja, et voi käyttää sellaista
maksullista sisältöä tai sellaisia palveluja, joita
kyseiset maksut koskevat.
IMMATERIAALIOIKEUDET / ILMOITUS
IMMATERIAALIOIKEUKSIEN RIKKOMISTA
KOSKEVISTA KANTEISTA JA ILMOITUKSEN
VASTAANOTTAJA
Sony kunnioittaa muiden immateriaalioikeuksia,
japyydämme myös sinua toimimaan samoin.
Sonyn käytäntönä on oman harkintansa mukaan
(a) lopettaa sellainen käyttö ja/tai poistaa käytöstä
kolmannen osapuolen toimittajan sisältö tai
palveluiden käyttäjät, jotka mahdollisesti tai
jatkuvasti rikkovat Sonyn, sen kolmannen
osapuolen toimittajien tai muiden
immateriaalioikeuksia ja/tai (b) välittää
immateriaalioikeuksien loukkaukset kolmansien
osapuolien toimittajille tai muille arvioitavaksi ja
reagoitavaksi kyseisen kolmannen osapuolen
toimittajan immateriaalioikeuksien
suojausmenetelmien ehtojen mukaisesti.
Sony-ohjelmisto ja sisältö ovat
tekijänoikeuslainsäädännön ja kansainvälisten
tekijänoikeussopimusten sekä muun
immateriaalioikeuksia koskevan lainsäädännön ja
sopimusten suojaamia. Sony-ohjelmistossa,
sisällössä tai palveluissa voi olla omistajan logoja,
palvelumerkkejä, tavaramerkkejä, kuvia tai
kauppanimiä. Vaikka Sony-ohjelmisto ja sisältö
ovat käytettävissä palveluissa, Sony ja kolmannen
osapuolen toimittajat eivät myönnä sinulle oikeutta
hyödyntää näitä omistajan logoja, palvelumerkkejä,
tavaramerkkejä, kuvia tai kauppanimiä. Sony-
ohjelmiston, palvelujen tai sisällön luvaton käyttö
MUUN
KSYT
AJAN
MIEN
T
ÄT
IEN
JAN
TYY
SESTA.
T
NÄN
SESTÄ
STA.
SIA
T,
ANNET
N
A
DESTA,
DESTA
N
TAI
TAI
T
AI
ÖT,
ANNET
N
N
UTTA,
SKEVIA
JAN
JE
N
LA
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
12
FI
muuto
onjulk
sisällö
julkist
u
SONY
TAI KE
SONY-
PYSY
V
ENNAK
RAJOIT
KESKEY
SISÄLT
SISÄLT
JÄLKEE
YTT
jatekn
rikkom
täytän
käyttö
uskoo
,
KORK
Sony-o
suunn
tai my
varte
n
edellyt
ydinla
viesti
n
elintoi
asejär
j
saatta
vakav
a
(”Korke
YTT
OSAPU
EIVÄT
EPÄS
U
TOIMIN
SALAU
RAJOI
Sony-o
salaus
sisältä
asuin
m
myöhe
ulkopu
edellyt
valtuu
sitoud
Sony-
t
vientila
rajoittu
salaus
Sony-o
muuto
vastais
LUOPU
VAIKKA
MAHD
MUKAA
VALAM
EULAA
voi rikkoa tekijänoikeus-, tavaramerkki-, tietosuoja-
ja julkisuuslainsäädäntöä sekä siviili- ja
rikosoikeudellisia lakeja. Sony-ohjelmiston ja
sisällön kaikki oikeudet ja omistusoikeus sekä
kaikki niiden kopiot ja niiden osat ovat Sonyn, sen
käyttöoikeuden myöntäjien, sille käyttöoikeuden
myöntäneiden kolmansien osapuolien,
tavarantoimittajien ja/tai kolmansien osapuolien
toimittajien omistamia. Kaikki oikeudet, joita ei ole
erikseen myönnetty tässä EULAssa, ovat Sonyn, sen
käyttöoikeuden myöntäjien, sille käyttöoikeuden
myöntäneiden kolmansien osapuolien,
tavarantoimittajien ja/tai kolmannen osapuolen
toimittajien varaamia.
Vastaat kaikesta toiminnastasi, mukaan lukien
kaikista oikeudellisista vastuista, jotka aiheutuvat
palvelun käyttöoikeudesta, selaamisesta tai
käytöstä tai jonkun Sony-tuotteesi tai -tilisi kautta
käyttämistä palveluista (Käyttäjätili-osassa
kuvatulla tavalla). Voit käyttää Sony-ohjelmistoa,
palveluja ja sisältöä vain laillisiin tarkoituksiin.
Etsaa jakaa, vaihtaa, muokata, myydä tai siirtää
mitään Sony-ohjelmistosta, palveluista ja sisällöstä
kopioimaasi, mukaan lukien mutta rajoittumatta
dataa, tekstiä, ohjelmistoa, kuvia, valokuvia,
grafiikkaa, ääntä, musiikkia, videoita, viestejä ja
tunnisteita mihinkään liiketoiminnalliseen,
kaupalliseen tai julkiseen tarkoitukseen. Niin kauan
kuin noudatat tämän EULAn ehtoja, Sony myöntää
sinulle ei-yksinoikeudellisen, ei-siirrettävän
rajoitetun oikeuden käyttää palveluja ja sisältöä
Sony Entertainment Network -ominaisuudella tässä
EULAssa määritetyllä tavalla. Hyväksyt lisäksi,
ettetkeskeytä/häiritse tai yritä keskeyttää/häiritä
Sony-ohjelmiston, palvelun tai sisällön toimintaa
millään tavalla.
Jos uskot, että työtäsi on kopioitu tekijänoikeuksia
rikkovalla tavalla tai että immateriaalioikeuksiasi
onrikottu jollain muulla tavalla, ota yhteys ensin
kyseisen palvelun kolmannen osapuolen
toimittajaan. Jos et voi ottaa yhteyttä kyseiseen
kolmannen osapuolen toimittajaan tai jos kyseessä
oleva sisältö kuuluu Sonylle, voit ottaa yhteyttä
Sonyyn (yhteystiedot ilmoitetaan Sony-tuotteen
mukana toimitettavissa asiakirjoissa) ilmoittamalla
kirjallisesti seuraavat tiedot:
(a) sen henkilön sähköinen tai fyysinen allekirjoitus,
jolla on valtuudet toimia tekijänoikeuden tai
muunimmateriaalioikeuden omistajan puolesta;
(b)kuvaus tekijänoikeudella suojatusta työstä tai
muusta immateriaalioikeudesta, jota on mielestäsi
loukattu; (c) kyseisen palvelun kuvaus ja riittävän
tarkat tiedot siitä, missä aineisto, jonka väität
loukkaavan oikeuksia, sijaitsee kyseisessä
palvelussa, jotta se löydetään; (d) osoitteesi,
puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi;
(e)ilmoitus, jonka mukaan hyvässä uskossa
oletsitä mieltä, että kiistanalainen käyttö ei
oletekijänoikeuden tai immateriaalioikeuden
omistajan, edustajan tai lainsäädännön
valtuuttama ja (f) ilmoitus, jossa vakuutat
rangaistuksen uhalla, että edellä ilmoittamasi
tiedot ovat totuudenmukaisia ja että olet
tekijänoikeuden tai immateriaalioikeuden omistaja
tai sinulla on valtuudet toimia tekijänoikeuden tai
immateriaalioikeuden omistajan puolesta.
KORVAUKSET
Sitoudut sovellettavan lainsäädännön suurimmassa
sallitussa laajuudessa suojaamaan ja
puolustamaan Sonya ja kaikkia sen edustajia,
johtajia, toimihenkilöitä, työntekijöitä, tietojen
toimittajia, käyttöoikeuksien myöntäjiä ja
käyttöoikeuden haltijoita, tytäryhtiöitä,
sisällöntuottajia sekä suoria ja epäsuoria
emoyrityksiä (yhdessä suojatut osapuolet”)
kaikkiavastuita ja kustannuksia vastaan (mukaan
lukien rajoituksetta asianajomaksut ja -kulut), joita
suojatuille osapuolille liittyy sellaiseen kanteeseen,
joka johtuu (i) siitä, että olet rikkonut tai sinun
väitetään rikkoneen tätä EULAa jollain tavalla,
(ii)Sonylle lähettämistäsi tiedoista, (iii) siitä,
ettäolet rikkonut tai sinun väitetään rikkoneen
kolmannen osapuolen oikeuksia, (iv) mistään
vahingosta, jonka olet aiheuttanut tai jonka sinun
väitetään aiheuttaneen Sony-ohjelmistolle,
palveluille tai sisällölle. Sovellettavan
lainsäädännön suurimmassa sallitussa laajuudessa
Sonyn ja/tai suojattavan osapuolen on
hyväksyttävä asianajaja, jonka valitset
puolustamaan tai sopimaan kannetta, ennen
asianajajan palkkaamista edustamaan sinua ja
Sonya ja/tai suojattavia osapuolia. Sinä ja
asianajajasi toimitte yhdessä siten kuin suojattavat
osapuolet voivat kohtuullisesti odottaa kannetta
puolustettavan ja sovittavan. Sony ja/tai
suojattavat osapuolet pidättävät oikeuden hoitaa
yksin, omalla kustannuksellaan minkä tahansa
asian puolustuksen tai sopimisen, joka muuten
olisisinun vastuullasi. Et saa missään tapauksessa
hyväksyä mitään tuomiota, sopimusta, liittämistä
tai panttausta tai mitään muuta toimea, joka olisi
Sonyn tai jonkun suojattavan osapuolen etujen
vastainen, ilman Sonyn ja/tai suojatun osapuolen
ennalta antamaa kirjallista suostumusta.
AUTOMAATTINEN PÄIVITYSTOIMINTO / EULAN
PALVELUJA KOSKEVAT MUUTOKSET
Sony tai kolmannet osapuolet voivat ajoittain
automaattisesti päivittää tai muutoin muokata
Sony-ohjelmistoa, muun muassa virheiden
korjaamiseksi, toimintojen kehittämiseksi ja
tietoturvaominaisuuksien parantamiseksi. Tällaiset
päivitykset tai muutokset voivat muuttaa tai
poistaa Sony-ohjelmiston ominaisuuksien
luonnetta tai muita puolia, mukaan lukien sellaisia
ominaisuuksia, joista toimintasi saattaa olla
riippuvainen. Hyväksyt sen, että tässä kuvattujen
toimien toteuttaminen on Sonyn yksinomaisessa
päätäntävallassa sekä sen, että Sony saattaa
asettaa Sony-ohjelmiston käytön jatkamisen
edellytykseksi sen, että asennat tai hyväksyt
kokonaisuudessaan kyseiset päivitykset tai
muutokset. Sony voi lisätä, muuttaa tai poistaa
milloin tahansa ilman ennakkoilmoitusta minkä
tahansa EULAn osan tai ehdon, joka koskee
Sony-ohjelmistoa, palveluja ja/tai sisältöä. Mitä
tahansa tällaista Sony Entertainment Network
-ominaisuudessa julkaistua ehtojen lisäystä,
MP-X5
(1) (FI)
FMP-X5
4-541-607-11(1) (FI)
13
FI
muutosta tai poistoa sovelletaan heti, kun se
onjulkaistu. Palvelujen, Sony-sisältöpalvelujen,
sisällön ja/tai Sony-sisällön käytön jatkaminen
julkistuksen jälkeen osoittaa, että hyväksyt sen.
SONY VOI LISÄTÄ, MUUTTAA, LOPETTAA, POISTAA
TAI KESKEYTTÄÄ MINKÄ TAHANSA PALVELUN TAI
SONY-SISÄLTÖPALVELUT TILAPÄISESTI TAI
PYSYVÄSTI MILLOIN TAHANSA ILMAN
ENNAKKOILMOITUSTA JA ILMAN VELVOLLISUUKSIA.
RAJOITTAMATTA MUITA OIKEUKSIA SONY VOI
KESKEYTTÄÄ TAI IRTISANOA PALVELUJA, SONY-
SISÄLTÖPALVELUJA, SISÄLTÖÄ JA/TAI SONY-
SISÄLTÖÄ KOSKEVAN EULAN HETI ILMOITUKSEN
JÄLKEEN, JOS ET NOUDATA TÄMÄN EULAN
YTTÖEHTOJA. Sony voi myös ryhtyä laillisiin
jateknisiin toimiin estääkseen tämän EULAn
rikkomisen ja/tai pannakseen tämän EULAn
täytäntöön, mukaan lukien rajoituksetta palvelujen
käyttöoikeuden välitön irtisanominen, jos Sony
uskoo, että rikot tai aiot rikkoa tätä EULAa.
KORKEAN RISKIN TOIMINNOT
Sony-ohjelmisto ei ole vikasietoinen, eikä sitä ole
suunniteltu, valmistettu tai tarkoitettu käytettäväksi
tai myytäväksi verkossa tapahtuvaa ohjausta
vartenvaarallisissa ympäristöissä, joissa
edellytetään vikaturvallista toimintaa, kuten
ydinlaitoksissa, lentokoneiden navigointi- tai
viestintäjärjestelmissä, lennonjohdossa,
elintoimintoja ylläpitävissä laitteissa tai
asejärjestelmissä, joissa Sony-ohjelmiston häiriö
saattaisi aiheuttaa kuoleman, henkilövahingon tai
vakavan fyysisen tai ympäristöllisen vahingon
(”Korkean riskin toiminnot”). SONY,
YTTÖOIKEUDEN MYÖNTÄNEET KOLMANNEN
OSAPUOLEN TOIMITTAJAT JA NIIDEN TYTÄRYHTIÖT
EIVÄT MYÖNNÄ MINKÄÄNLAISTA SUORAA TAI
EPÄSUORAA TAKUUTA KORKEAN RISKIN
TOIMINTOIHIN.
SALAUSTEKNIIKAN VIENTIÄ KOSKEVAT
RAJOITUKSET
Sony-ohjelmisto ja sisältö voivat sisältää
salaustekniikkaa. Hyväksyt, että salaustekniikkaa
sisältävän Sony-ohjelmiston tai sisällön vieminen
asuinmaastasi tai tällaisen ohjelmiston
myöhemmin tapahtuva jälleenvienti asuinmaasi
ulkopuolella asuvan henkilön toimesta voi
edellyttää viranomaisen lupaa tai muuta
valtuutusta. Hyväksymällä käyttöoikeussopimuksen
sitoudut noudattamaan kaikkia hankittavan
Sony-tuotteen ostoon ja käyttöön sovellettavia
vientilakeja ja määräyksiä, mukaan lukien
rajoittumatta määräyksiä, jotka liittyvät
salausnimikkeiden vientiin, ja olemaan siirtämättä
Sony-ohjelmistoa tai sisältöä kiellettyyn maahan tai
muutoin tällaisten rajoitusten tai määräysten
vastaisesti tai valtuuttamaan tällaista siirtoa.
LUOPUMINEN VALAMIESOIKEUDENKÄYNNISTÄ
VAIKKA VALAMIESOIKEUDENKÄYNTI OLISI
MAHDOLLISTA SOVELLETTAVAN LAINSÄÄDÄNNÖN
MUKAAN, OSAPUOLET LUOPUVAT OIKEUDESTA
VALAMIESOIKEUDENKÄYNTIIN KAIKISSA TÄHÄN
EULAAN LIITTYVISSÄ ASIOISSA SOVELLETTAVAN
LAINSÄÄDÄNNÖN SUURIMMASSA SALLITUSSA
LAAJUUDESSA. Mikä tahansa palveluja koskeva
kanne tai vaatimus on aloitettava yhden (1) vuoden
kuluessa siitä, kun kanne tai vaatimus nousee esille
sovellettavan lainsäädännön suurimmassa
sallitussa laajuudessa. Tietyt oikeustoimialueet
eivät salli kanteiden aloittamisen rajoittamista
(taimäärittävät pidemmän ajanjakson), joten
edelläoleva rajoitus ei ehkä koske sinua.
KOKO SOPIMUS, ILMOITUS, LUOPUMINEN,
JAKAMINEN JA TOIMIVALTAINEN
TUOMIOISTUIN
Tämä EULA, Sony-tuotteen mukana toimitettava
rajoitettu takuu, Sonyn kyseisellä hetkellä voimassa
oleva tietoturvakäytäntö ja muut mahdolliset
palveluissa julkaistut käyttöehdot muodostavat
yhdessä koko sinun ja Sonyn välisen Sony-tuotetta,
Sony-ohjelmistoa, palveluja ja sisältöä koskevan
sopimuksen. Sony voi lähettää tähän liittyvän
ilmoituksen postitse, sähköpostitse tai
julkaisemalla sen palveluissa. Jonkin tämän EULAn
mukaisen oikeuden tai ehdon käyttämättä tai
toimeenpanematta jättäminen ei tarkoita, että
Sony luopuisi tällaisesta oikeudesta tai ehdosta.
Josjokin tämän EULAn ehto on pätemätön, laiton
tai toimeenpanokelvoton, kyseinen ehto pannaan
toimeen suurimmassa sallitussa laajuudessa tämän
EULAn tarkoituksen säilyttämiseksi, ja muut osat
pysyvät voimassa koko laajuudessaan. Tätä
sopimusta hallitaan ja se laaditaan lain sallimassa
laajuudessa Japanin lakien mukaisesti.
KOLMANNEN OSAPUOLEN EDUNSAAJAT
Käyttöoikeuden myöntänyt kolmas osapuoli ja
kolmannen osapuolen toimittaja on tämän
sopimuksen tarkoittama kolmannen osapuolen
edunsaaja, jolla on oikeus toimeenpanna tämän
EULAn ehdot tarjoamansa ohjelmiston suhteen.
VOIMASSAOLO
Tämä EULA on voimassa, kunnes se irtisanotaan.
Toimittamalla ilmoituksen Sony voi irtisanoa tämän
EULAn välittömästi, jos et noudata sen ehtoja. Siinä
tapauksessa sinun on tuhottava Sony-ohjelmisto ja
siihen liittyvä dokumentaatio ja kaikki niistä otetut
kopiot. Sinulla ei myöskään ole oikeutta valittaa
irtisanomisen jälkeen Sonysta, sen tytäryhtiöstä,
sille käyttöoikeuden myöntäneistä kolmansista
osapuolista tai sen kolmannen osapuolen
toimittajista sen vuoksi, että et voi käyttää
Sony-ohjelmistoa tai siihen liittyvää
dokumentaatiota, palveluja tai sisältöä.
LAITTEEN REKISTERÖINNIN POISTAMINEN
Jos palautat Sony-tuotteen ostopaikkaan tai siirrät
Sony-tuotteen tämän EULAn mukaisesti tai jos
EULA irtisanotaan, hyväksyt (i) Sony-tuotteen
rekisteröinnin poistamisen poistamalla kaikki tilit,
jotka olet luonut tai joita olet käyttänyt Sony-
tuotteella ja (ii) alkuperäisten tehdasasetusten
palauttamisen Sony-tuotteeseen. OLET YKSIN
VASTUUSSA KOLMANNELLA OSAPUOLELLA
OLEVIEN TILIESI LUOTTAMUKSELLISUUDESTA
SEKÄKAIKISTA SONY-TUOTTEEN KÄYTTÖÖN
LIITTYVISTÄ SALASANOISTASI.
n tai
massa
n
aan
joita
eseen,
n
n
nun
dessa
a
ttavat
etta
oitaa
a
en
essa
istä
olisi
en
olen
ULAN
a
laiset
laisia
jen
essa
a
k
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84

Sony FMP-X5 pikaopas

Tyyppi
pikaopas