Tunturi E60R Ohjekirja

Kategoria
Fitness, gymnastics & weight training
Tyyppi
Ohjekirja
73
S
BRUKSANVISNING
E60R
HUOMAUTUKSET JA
VAROITUKSET
Tämä ohjekirja on tärkeä osa
kuntolaitettasi: perehdy tähän
oppaaseen huolellisesti ennen kuin
asennat, käytät tai huollat kuntolaitettasi.
Sinun on syytä myös säilyttää tämä
opas, sillä se on jatkossakin oppaasi niin
kuntolaitteesi tehokkaaseen käyttöön
kuin huoltoonkin. Muista aina noudattaa
tämän oppaan ohjeita.
HUOMIOITAVAA TERVEYDESTÄSI
Ennen harjoittelun aloittamista käy
varmistuttamassa terveydentilasi
lääkärillä.
Jos harjoittelun aikana tunnet
pahoinvointia, huimausta tai muita
epänormaaleja oireita, keskeytä
harjoittelu välittömästi ja ota yhteys
lääkäriin.
Estääksesi lihasten venähtämisen tai
kipeytymisen aloita ja päätä jokainen
harjoituskerta verryttelyllä (hidasta
poljentaa alhaisella vastuksella). Muista
myös venytellä harjoittelun päätteeksi.
HUOMIOITAVAA HARJOITTELUYMPÄ-
RISTÖSTÄ
Laitetta saa käyttää vain sisätiloissa.
Sijoita laite kovalle ja mahdollisimman
tasaiselle alustalle. Aseta laite myös
lattiaa suojaavalle alustalle.
Huolehdi, että harjoitteluympäristö on
riittävän hyvin ilmastoitu. Vilustumisen
estämiseksi vältä kuitenkin harjoittelua
vetoisissa tiloissa.
SISÄLLYSLUETTELO
ASENNUS ................................................................75
KUNTOLAITTEESI SÄÄDÖT ..................................77
KUNTOLAITTEESI KÄYTTÖ ...................................77
MITTARI ...................................................................79
MITTARIN KÄYTTÖ .................................................80
KULJETUS JA SÄILYTYS .......................................82
HUOLTO ..................................................................83
TEKNISET TIEDOT .................................................83
Harjoitteluolosuhteissa laite kestää
lämpötiloja +10 asteesta +35 asteeseen.
Varastoitaessa
laite kestää lämpötiloja -15 asteesta +40
asteeseen. Missään tapauksessa ilman
kosteus ei saa ylittää 90 %.
HUOMIOITAVAA LAITTEEN KÄYTÖSTÄ
Mikäli lasten annetaan käyttää laitetta,
vanhempien tai muiden vastuullisten
tulee ottaa huomioon lasten sekä
henkinen että fyysinen kehitys ja ennen
kaikkea luonne. Lapsia tulee valvoa ja
opastaa laitteen oikeassa käytössä.
Varmista ennen harjoittelun
aloittamista, että laite on kaikin puolin
kunnossa. Älä koskaan käytä viallista
laitetta.
Vain yksi henkilö kerrallaan saa
harjoitella laitteella.
Nouse laitteelle ja laitteelta ottaen
tukea käsikahvoista.
Käytä harjoittelun aikana
asianmukaisia vaatteita ja kenkiä.
Älä milloinkaan nojaa käyttöliittymään!
Paina näppäimiä sormenpäällä;
kynnet voivat vaurioittaa näppäinkalvoa.
Älä käytä laitetta mikäli laitteen
suojakotelot eivät ole paikallaan.
Suojaa mittari auringonvalolta ja
kuivaa mittarin pinta aina, mikäli sen
päälle on tippunut hikivettä.
Älä yritä tehdä laitteelle muita kuin
tässä ohjekirjassa kuvattuja säätöjä tai
huoltotoimenpiteitä.
Laitteen ehdoton
enimmäiskäyttäjäpaino on 150 kg.
Laite on tarkoitettu kotikäyttöön.
Tunturi Oy:n myöntämä takuu kattaa
vain kotikäytössä ilmenneet viat ja
puutteet; takuuaika on 24 kuukautta.
Huomaa, että takuu ei korvaa mitään
vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet tässä
ohjekirjassa mainittujen asennus-, säätö-
ja huolto-ohjeiden laiminlyönneistä.
74
BRUKSANVISNING
E60R
TERVETULOA TUNTURI-KUNTOILIJOIDEN
JOUKKOON!
Valintasi osoittaa, että tahdot todella huolehtia
kunnostasi; valintasi osoittaa myös sen,
että arvostat korkeaa laatua ja tyylikkyyttä.
Tunturi-kuntolaitteen myötä olet valinnut
korkealuokkaisen, turvallisen ja motivoivan
kuntolaitteen harjoituskumppaniksesi. Olkoon
tavoitteesi kuntoilun saralla mikä tahansa, olemme
varmoja, että tällä Tunturin kuntolaitteella tulet
tavoitteesi saavuttamaan. Lisätietoa Tunturin
kuntolaitteista sekä harjoittelusta löydät internetistä
Tunturin kotisivuilta
WWW.TUNTURI.COM.
ASENNUS
Avaa kuljetuspakkaus kyljellään. Pura laite
pakkauksesta ja tarkista samalla, että pakkaus
sisältää kaikki seuraavat osat:
1. Eturunko
2. Alarunko
3. Istuinrunko
4. Istuin (2 osaa)
5. Käsituki
6. Mittari
7. Tukijalat (2)
8. Polkimet (2)
9. Asennustarvikepussi (sisältö merkitty *:llä
varaosaluetteloon): säästä asennustarvikkeet, sillä
voit tarvita niitä mm. laitteen säätämiseen
Varaosaluettelon löydät tämän oppaan lopusta.
Ongelmatapauksissa ota yhteys laitteen myyjään
ja ilmoita aina laitteen malli sekä sarjanumero.
Pakkauksessa on laitteen kuljetuksen ja
varastoinnin aikana kosteutta imevä silikaattipussi.
Kun olet avannut pakkauksen, voit hävittää
silikaattipussin heittämällä sen roskiin. Ohjeessa
mainitut suunnat oikea, vasen, etu ja taka on
määritelty harjoitusasennosta katsottuna.
KÄSITUKI JA ISTUIN
(versio ilman käsipulssimittausta)
Irrota istuimen mutterit. Aseta istuin ylösalaisin
esim. tuolin päälle. Aseta käsituki, laattatanko
sekä ylösalaisin oleva istuinrunko istuimen pohjan
päälle. Kiinnitä käsituki sekä istuin istuinrunkoon
muttereilla.
KÄSITUKI JA ISTUIN
(käsipulssimittauksella varustettu versio)
Irrota istuimen mutterit. Aseta istuin ylösalaisin
esim. tuolin päälle. Aseta käsituki, laattatanko
sekä ylösalaisin oleva istuinrunko istuimen pohjan
päälle. Varo vahingoittamasta käsipulssien johtoja.
Kiinnitä käsituki sekä istuin istuinrunkoon
muttereilla. Liitä käsipulssien johdot
lähetinlaatikkoon ja työnnä ylimääräinen johdon
pituus käsituen sisään. Avaa lähetinlaatikon kansi,
aseta paristot (3 x AAA) paikalleen ja sulje kansi.
ALARUNKO
Työnnä istuinrungon alapuolella oleva
lukituslaatta kiskon etupäähän. Kiinnitä alarunko
istuinrunkoon: käytä edessä lyhyempää M8-ruuvia
(A) ja takana pidempää M8-ruuvia (B). Pujota
lyhyempi ruuvi (A) reikään runkoputken päästä ja
pidempi ruuvi (B) runkoputken läpi. Pujota ruuvit
alarungon reikiin siten, että ne osuvat lukituslevyn
kierteisiin. Kiristä lopuksi ruuvit huolellisesti.
TUKIJALAT
Kiinnitä takatukijalka kahdella M10-ruuvilla (C) ja
aluslaatalla (D). Kiinnitä ruuvit sormin, älä
kiristä vielä lopulliseen tiukkuuteen. Nosta
laite lattialle ja käännä se oikein päin. Kiinnitä
siirtopyörin varustettu etutukijalka eturunkoon
vastaavalla tavalla.
75
S
BRUKSANVISNING
E60R
RUNGON YHDISTÄMINEN
Yhdistä eturunko ja istuinrunko työntämällä
putket sisäkkäin siten, että kiinnitysruuvien
reiät osuvat kohdakkain: käytä tarvittaessa aseta
eturungon alle pala pakkauksessa käytettyä
styrofoamia. Kiinnitä rungot toisiinsa kahdella
M8-ruuvilla (E) ja aluslaatalla (F). Kiristä tämän
jälkeen etu- ja takatukijalkojen kiinnitysruuvit
tiukkaan ja paina kiinnitysruuvien päihin
muovitulpat.
SELKÄNOJA
Pujota selkänojan taakse jäävä kiinnitysruuvi (G)
istuinrunkoputkessa olevan reiän sekä selkänojan
liitoslevyn läpi. Aseta holkki (H) kiinnitysruuvin
päälle ja kiinnitä liitoslevy istuinrunkoputkeen
kiristämällä kiristysmutteri (I) kiinnitysruuvin
päähän. Irrota selkänojan mutterit ja aluslaatat ja
kiinnitä näillä selkänoja liitoslevyyn. Paina lopuksi
kiinnitysmutterien päihin muovitulpat.
MITTARI
Irrota runkoputkesta tulevan johdon teippaus ja
liitä johto mittariputken sisällä olevaan liittimeen.
Ohjaa liitetty johto huolellisesti runkoputken
sisään ja työnnä mittarin liitosputki paikalleen
runkoputken sisään siten, että kiinnitysruuvien
kannat osoittavat istuimeen päin.
TÄRKEÄÄ! Älä irroita liitosputken
kiinnitysruuveja, vaan kiristä ne vastapäivään
kiertäen siten, että työnnät kuusiokoloavaimen
pään runkoputkessa olevan reiän läpi
kiinnitysruuvin kantaan ja kiristät kiinnitysruuvin.
Avaa juomapullotelineen kaksi kiinnitysruuvia
mittarin alapuolelta, ja kiinnitä niiden avulla
juomapulloteline paikalleen.
POLKIMET
1. Polkimet ja hihnat erottuvat toisistaan
merkinnöin R (oikea) ja L (vasen). Kiinnitä oikea
poljin oikeaan kampeen myötäpäivään kiertäen
ja vasen poljin vasempaan kampeen vastapäivään
kiertäen.
2. Kiinnitä polkimien hihnat aloittaen laitteen
puoleisesta kiinnikkeestä. Työnnä hihna polkimessa
olevan hahlon läpi ja paina hihnan aukko
polkimessa olevaan ulokkeeseen.
3. Kiinnitä hihnat polkimen ulkosivulle. Työnnä
hihna lukitussoljen läpi, jolloin se lukittuu
automaattisesti.
4. Hihnan pituus on säädettävissä. Säädä pituutta
lukitussoljen avulla.
MUUNTAJA
Kytke muuntaja takajalan yläpuolella olevaan
pistokkeeseen. Kytke muuntajan johto pistorasiaan.
Irrota muuntajan johto pistorasiasta ja laitteesta
aina harjoituksen päätteeksi. Tarkista, ettei
muuntajan johto ole laitteen alla!
76
KÄYTTÖOHJE
E60R
KUNTOLAITTEESI SÄÄDÖT
OIKEA HARJOITUSASENTO
Ergometri E60R on suunniteltu siten, että
painosi jakautuu miellyttävän tasaisesti lantion
ja alaselän varaan. Lisäksi harjoitusasennossa
jalkasi ovat lähes sydämen korkeudella, jolloin
verenkiertoelimistösi rasittuu vähemmän ja voit
harjoitella tehokkaammin. Harjoitusasentoasi
voit säätää seuraavien ohjeiden mukaisesti:
istuimen etäisyys polkimista tulee säätää siten,
että jalkaterän keskikohta ulottuu polkimelle
jalan ollessa miltei suorana ja polkimen ollessa
kauimmaisessa asennossa istuimesta. Nosta
istuimen alla oleva lukitussanka yläasentoon. Aseta
ensin jalkasi polkimille, vapauta sitten istuin ja
työnnä se sopivalle etäisyydelle. Tarkista etäisyyden
sopivuus polkemalla vastapäivään. Lukitse etäisyys
vapauttamalla lukitussanka. Varmista aina että
istuin on lukittunut!
KUNTOLAITTEESI KÄYTTÖ
Sinun kannattaa testauttaa kuntosi ja käydä
lääkärintarkastuksessa, jos olet yli 40-vuotias,
koet fyysisen kuntosi heikoksi, etkä ole
kuntoillut pitkään aikaan, jos sinulla on jokin
pitkäaikaissairaus tai muita terveydellisiä ongelmia
tai jos sinulla on tuki- ja liikuntaelimistön vamma
tai näihin liittyviä ongelmia. Henkilöiden, joilla on
todettu sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia
tai muita riskitekijöitä, kannattaa ehdottomasti
mittauttaa peruskuntonsa ennen kuntoilun
aloittamista. Jos haluat kehittää kuntoasi ja edistää
terveyttäsi, olisi hyvä kuntoilla vähintään kolme
kertaa viikossa. Harjoittelun vaikutukset tuntuvat
jo muutaman viikon kuluttua. Jos kuntosi on
huono, aloita noin 20 minuutin harjoituksella.
Kun kuntosi paranee, pidennä aikaa 30 - 60
minuuttiin tavoitteistasi riippuen.
OIKEA HARJOITUSTASO
Parhaiten yleiskunnon kohottamiseen soveltuu
liikunta, jonka teho on kohtuullinen ei liian rajua
eikä liian löysää. Harjoittelun aikana hien tosin
pitää nousta pintaan, silti on kyettävä puhumaan.
Tällaista harjoitusta kutsutaan aerobiseksi eli
kestävyysliikunnaksi, jonka aikana elimistö tuottaa
lihasten tarvitseman energian polttamalla hapen
avulla kehon rasvaa, jolloin rasvakudos vähenee.
Olipa tavoitteesi harjoittelussa mikä hyvänsä,
parhaaseen tulokseen pääset harjoittelemalla
oikealla rasitustasolla. Paras rasitustason mittari
on oman sydämen syketaajuus. Lähde liikkeelle
selvittämällä ensin maksimisykearvosi eli se
lyöntimäärä, josta sykkeesi ei enää nouse,
vaikka rasitus lisääntyisikin. Jos et tiedä omaa
maksimisykearvoasi, voit käyttää seuraavaa kaavaa
suuntaa antavana:
220 – IKÄ
Tulokset ovat keskimääräisiä arvoja, sillä
maksimisyke voi vaihdella yksilöllisesti
runsaastikin. Maksimisyke putoaa keskimäärin
yhden sykkeen vuodessa. Varsinkin siinä
tapauksessa, että kuulut johonkin mainituista
riskiryhmistä, kannattaa sinun ehdottomasti
varmistaa maksimisykkeesi lääkärin avustuksella.
Olemme määritelleet kolme eri sykealuetta,
joista löydät tavoitteitasi parhaiten vastaavat
harjoittelualueet.
Aloittelijan taso
50 - 60 %
maksimisykkeestä
Tämä taso on sopiva laihduttajille, toipilaille
ja niille, jotka eivät ole harrastaneet liikuntaa
aikaisemmin tai pitkään aikaan. Suositeltava
harjoitusmäärä on kolme kertaa viikossa vähintään
puoli tuntia kerrallaan.
Kuntoilijan taso
60 - 70 %
maksimisykkeestä
Tämä taso sopii erinomaisesti kunnon
kohottamiseen ja ylläpitämiseen. Tällä tasolla
vahvistat sydäntäsi ja keuhkojasi edellistä tasoa
enemmän, mutta rasitus tuntuu silti kohtuulliselta.
Harjoituksen tulisi kestää kerrallaan vähintään
puoli tuntia ja harjoituskertoja tulisi olla vähintään
kolme viikossa. Mikäli haluat kohottaa kuntoasi
edelleen, sinun on lisättävä joko harjoituskertoja tai
harjoitustehoa (ei kuitenkaan molempia yhtäaikaa).
Aktiivikuntoilijan taso
70 - 80 %
maksimisykkeestä
Harjoittelu tällä tasolla soveltuu vain erittäin
hyväkuntoisille ja edellyttää jo pitkään jatkunutta
kuntoilua.
Muista, että kunto-ohjelmassa lepo on yhtä tärkeää
kuin harjoittelu. Jos esimerkiksi harjoittelet kolme
viikkoa tunnollisesti, kannattaa ottaa seuraava
viikko hieman kevyemmin.
PULSSINMITTAUS
KÄSIANTUREIDEN AVULLA
Käsipulssimittaus toimii istuimen alla olevan
lähettimen kytkimen ollessa
ON asennossa.
Mikäli haluat käyttää Polarin sykevyötä
sykemittaukseen, vaihda kytkin asentoon
OFF.
E60R:n pulssinmittaus perustuu käsituissa oleviin
antureihin, jotka mittaavat pulssia aina kun
laitteen käyttäjä koskettaa molempia antureita
yhtäaikaisesti. Pulssinmittaus edellyttää että iho on
jatkuvassa kosketuksessa antureihin ja että antureita
koskettava iho on hieman kostea.
TÄRKEÄÄ! Mikäli harjoittelet sykeohjatusti tai
77
FIN
KÄYTTÖOHJE
E60R
sykelukeman tarkkuus on harjoittelussa tärkeä,
suosittelemme sykemittausta sykevyön avulla;
toisin kuin sykevyön avulla tapahtuvassa
sykemittauksessa, pulssinmittauksen tarkkuudessa
voi esiintyä huomattaviakin yksilöllisiä eroja.
LANGATON SYKEMITTAUS
Sykettä voidaan mitata mittarin sisälle valmiiksi
asennetun sykevastaanottimen avulla langattomien
sykelähettimien kanssa.
TÄRKEÄÄ! Mikäli käytät sydämentahdistinta,
varmista lääkäriltäsi, että voit käyttää langatonta
sykemittausta.
Luotettavimmaksi sykkeenmittausperiaatteeksi on
todettu langaton sykkeenmittaus, jossa rintakehälle
kiinnitettävän lähettimen elektrodit siirtävät
sykeimpulssit sydämestä sähkömagneettisen
kentän avulla mittarille. Mikäli haluat mitata
sykettä langattomasti harjoittelun aikana, kostuta
huolellisesti lähetinvyössä olevat, ihoa vasten
tulevat uralliset elektrodit vedellä tai syljellä.
Mikäli käytät lähetintä paidan päällä, kostuta
paita elektrodipintoja vastaavilta kohdilta.
Kiinnitä lähetin joustavan vyön avulla sopivan
tiukasti rintalihasten alapuolelle siten, että
elektrodit pysyvät ihokontaktissa polkemisen
aikana. Lähetin ei kuitenkaan saa olla liian
tiukalla, jottei esim. normaali hengitys vaikeudu.
Sykelähetin siirtää sydämen sykelukeman
automaattisesti sykevastaanottimelle n. 1 m:
n etäisyyteen saakka. Sykearvo näkyy mittarissa.
Tarkkaile sykettäsi harjoittelun aikana ja erityisesti
ns. sykeindikaattoria. Valon tulisi vilkkua
sydämen tahdissa. Jos havaitset indikaattorissa
rauhattomuutta, ylimääräisiä tai puuttuvia
sykkeitä, mittaus ei toimi luotettavasti.
HUOMIOI LANGATONTA
SYKEMITTAUSTA KÄYTTÄESSÄSI
Mikäli elektrodipinnat eivät ole kosteat,
sykelukema ei ilmesty mittarin näyttöön. Siksi jos
elektrodit kuivuvat iholla, kostuta ne uudelleen.
Muista myös, että elektrodien tulee antaa
lämmetä iholla kehon lämpöisiksi, jotta mittaus
toimisi luotettavasti. Jos langattomasti sykettä
mittaavia laitteita on useampia vierekkäin, niiden
välisen etäisyyden tulee olla vähintään 1,5 m.
Vastaavasti jos käytössä on vain yksi vastaanotin,
mutta useampi lähetin, saa mittauksen aikana
lähetysetäisyydellä olla vain yksi henkilö, jolla on
lähetin. Lähettimen toiminta lakkaa, kun otat sen
pois yltäsi. Kosteus saattaa kuitenkin aktivoida
lähettimen, jolloin patterin käyttöikä lyhenee. Siksi
on tärkeätä kuivata lähetin huolellisesti käytön
jälkeen.
Huomioi harjoitusvaatetuksessasi että tietyt
vaatteisiin käytetyt kuidut (esim. polyesteri,
polyamidi) tuottavat staattista sähköä, mikä saattaa
estää luotettavan sykemittauksen.
Huomioi että matkapuhelin, tv ja muut
sähkölaitteet muodostavat ympärilleen
sähkömagneettisen kentän, joka aiheuttaa ongelmia
sykemittauksessa.
MITTARI
NÄPPÄIMET JA TOIMINNOT
1. MANUAL
Valitsemalla MANUAL-toiminnon voit harjoittelun
aikana säätää vastusta suuremmaksi tai
pienemmäksi nuolinäppäimiä käyttämällä.
2. WATT CONTROL
Valitsemalla WATT CONTROL - eli vakioteho-
ohjelman voit asettaa mittariin haluamasi
tehoarvon watteina, jolloin laite ohjaa kuormitusta
poljentanopeudesta riippuen. Poljentanopeuden
kasvaessa kuorma automaattisesti pienenee
(ja päinvastoin), jolloin teho säilyy samana
koko harjoittelun ajan. Asetettua tehoarvoa on
mahdollista myös muuttaa harjoittelun aikana.
Vastustaso ja siinä tapahtuvat muutokset näkyvät
mittarin näytöllä. Painamalla nuolinäppäimiä
toistuvasti voit valita haluamasi, omalle
kuntotasollesi sopivan tehoalueen.
3. PROGRAMS
Toiminto sisältää valmiita harjoitusprofiileja.
Profiileissa teho- / syketaso vaihtelee
78
KÄYTTÖOHJE
E60R
automaattisesti. Vastustaso ja siinä tapahtuvat
muutokset näkyvät mittarin näytöllä. Painamalla
nuolinäppäimiä toistuvasti voit valita haluamasi,
omalla kuntotasollesi sopivan tehoalueen.
4. TARGET HR
Valitsemalla TARGET HR- eli vakiosykeohjelman voit
asettaa mittariin haluamasi sykearvon, jolloin laite
ohjaa kuormitusta siten, että syke säilyy halutulla
tasolla. Sykkeen noustessa kuorma kevenee - ja
päinvastoin. Asetettua sykearvoa on mahdollista
myös muuttaa harjoittelun aikana.
5. RESET
Arvojen nollaus painamalla näppäintä 2 sekunnin
ajan.
6. ENTER
Arvojen ja valintojen hyväksyntä, Quick Start-
toiminnon aktivointi
RESET-painalluksen jälkeen.
7. MEMORY
Manuaalisten ohjelmien tallentaminen ja
kutsuminen P1- P8 nimillä.
8. SCAN HOLD
Mittari vaihtaa näyttöikkunoiden arvoja 6
sekunnin välein. Mikäli haluat seurata jotakin
arvoa pidempään, paina
SCAN HOLD -näppäintä,
jolloin näytöt lukittuvat. Kun haluat taas seurata
vaihtuvia näyttöjä, vapauta lukitus painamalla
uudestaan
SCAN HOLD -näppäintä.
9. NUOLINÄPPÄIMET
Asetusarvojen ja vastuksen lisääminen ja
vähentäminen sekä ohjelmien valinta.
10. TIME / EFFORT (W)
Näyttö ilmoittaa vuorotellen aikaa ja tehoa
watteina.
11. DISTANCE / RPM (MATKA /
POLJINKIERROSNOPEUS)
Näyttö ilmoittaa vuorotellen matkaa kilometreinä
ja nopeutta poljinkierroksina minuutissa.
12. KCAL / HR
Näyttö ilmoittaa vuorotellen energiankulutusta
kilokaloreina ja sykettä. Koska ihmisten kyky
tuottaa energiaa vaihtelee, energiankulutusnäyttö
on suuntaa-antava arvio todellisesta kulutuksesta.
13. PAINOYKSIKÖN VALINTA
Mittarin painoyksikön (KG / LB) voit valita mittarin
takana olevan kytkimen avulla.
14. TOTAALIARVOLASKURI
Laitteen kokonaiskäyttötunnit (aikanäyttö, TIME)
ja -matka (matkanäyttö,
DISTANCE) tallentuvat
automaattisesti mittarin muistiin. Arvot saat
näkyviin painamalla yhtäaikaisesti molempia
nuolinäppäimiä.
15. T-WARE OHJELMISTO
Tämä laite on yhteensopiva Tunturin kehittämän
T-Ware -kuntotestaus- ja seurantaohjelmiston
kanssa. Voit ottaa T-ware-ohjelmiston käyttöösi
asentamalla sen PC-tietokoneellesi ja liittämällä
kuntolaitteesi tietokoneeseen liitoskaapelin
avulla; kuntolaitteen liitin on mittarissa.
Tarvittava liitoskaapeli on ristiinkytketty
nollamodeemikaapeli jonka molemmissa päissä on
D9F-liitin.
MITTARIN KÄYTTÖ
TÄRKEÄÄ! Suojaa mittari liialta auringonvalolta,
koska se saattaa haalistaa mittarin kotelon ja
pintakalvon värejä. Vältä myös mittarin joutumista
kosketuksiin veden kanssa. Voimakkaat iskut voivat
myös vaurioittaa mittaria.
Mittari kytkeytyy automaattisesti päälle kun laite
on kytketty verkkovirtaan. Lyhyen äänimerkin
jälkeen mittarin kaikki näytöt ovat nollassa. Kun
mittarin näppäimiä ei ole painettu tai laitteella
poljettu n. 5 minuuttiin, mittari kytkeytyy
automaattisesti pois päältä.
QUICK START
1. Quick Start on perusharjoitustoiminto, joka
aktivoituu, kun laite käynnistetään. Myöhemmin
voit valita toiminnon painamalla
RESET-näppäintä
ja tämän jälkeen ENTER-näppäintä.
2. Painamalla nuolinäppäimiä voit lisätä tai
vähentää vastusta
(tasot 1-32). Pylväät näytössä
ilmaisevat valitun kuormitustason.
3. Aloita harjoittelu.
MANUAL
1. Valitse toiminto painamalla MANUAL-näppäintä
mittarin käynnistymisen tai
RESET-näppäimen
painalluksen jälkeen.
2. Aikanäyttö (TIME) alkaa vilkkua. Valitse
haluamasi ohjelman pituus (10-90 minuuttia
viiden minuutin portain) käyttämällä
nuolinäppäimiä. Hyväksy valitsemasi ohjelman
kestoaika
ENTER-näppäimellä.
3. Aseta nuolinäppäimillä mittarille painosi
kiloina (oletusarvona 70 kg). Mittari laskee
käyttäjän painon perusteella energiankulutuksen
kilokaloreina. Hyväksy painotiedot
ENTER-
näppäimellä.
4. Aloita harjoittelu.
79
FIN
KÄYTTÖOHJE
E60R
5. Painamalla nuolinäppäimiä voit lisätä tai
vähentää vastusta (tasot 1-32) . Pylväät näytössä
ilmaisevat valitun kuormitustason.
Tehty harjoitusohjelma on mahdollista tallettaa
mittarin muistiin.
WATT CONTROL (VAKIOTEHO-OHJELMA)
Sykealueiden tavoin myös harjoittelu tietyllä
tehotasolla vaikuttaa elimistöön eri tavoin. Jos
esim. harjoittelet kuntoosi nähden liian alhaisella
tehoalueella, harjoittelu ei välttämättä tuo toivottua
tulosta tai vaikutusta kuntosi kehittymiseen
harjoittelun toistuvuudestakin huolimatta.
Vakioteho-ohjelma mahdollistaa harjoittelun
halutulla tehotasolla, esim. 100 W.
1. Valitse WATT CONTROL -ohjelma painamalla
WATT CONTROL -näppäintä mittarin
käynnistymisen tai
RESET-näppäimen painalluksen
jälkeen.
2. Tehonäyttö (EFFORT) alkaa vilkkua. Aseta
haluamasi tehoarvo nuolinäppäimien avulla (20-
400 W, 10 W portain, oletusarvo 100 W). Hyväksy
ENTER-näppäimellä.
3. Aikanäyttö (TIME) alkaa vilkkua. Valitse
haluamasi ohjelman pituus (10-90 minuuttia
viiden minuutin portain) käyttämällä
nuolinäppäimiä. Tässä valittavaa arvoa käytetään
harjoitteluohjelman pylväiden ajallisen pituuden
laskentaan. Hyväksy valitsemasi ohjelman kestoaika
ENTER-näppäimellä.
4. Aseta nuolinäppäimillä mittarille painosi
kiloina (oletusarvona 70 kg). Mittari laskee
käyttäjän painon perusteella energiankulutuksen
kilokaloreina. Hyväksy painotiedot
ENTER-
näppäimellä.
5. Aloita harjoittelu.
6. Painamalla nuolinäppäimiä voit lisätä tai
vähentää tehoa. Pylväät näytössä ilmaisevat valitun
kuormitustason.
Tehty harjoitusohjelma on mahdollista tallettaa
mittarin muistiin.
PROGRAMS (HARJOITUSPROFIILIT)
Toiminto sisältää valmiita harjoitusprofiileja.
Profiileissa teho- / syketaso vaihtelee
automaattisesti. Vastustaso ja siinä tapahtuvat
muutokset näkyvät mittarin näytöllä.
Valmisprofiilit on suunniteltu tuomaan vaihtelua ja
mielenkiintoa harjoitteluusi: voit valita harjoittelusi
pohjaksi minkä tahansa profiilin, mutta säädä
profiilin tasoa nuolinäppäinten avulla ennen
harjoituksen alkua tai harjoituksen aikana siten,
että profiili on kuntotasollesi sopivalla tehoalueella.
PROFIILI P1. Kolmihuippuinen tehoprofiili
hapenottokyvyn parantamiseen. Huiput
ovat melko lyhytkestoisia, profiili sopii myös
aloittelijoille. Valmisasetuksilla keskimääräinen
teho on 121 W, huipputeho 182 W.
PROFIILI P2. Kolmihuippuinen tehoprofiili
hapenottokyvyn parantamiseen. Huiput ovat
melko pitkäkestoisia, profiili sopii etenkin
hyväkuntoisille. Valmisasetuksilla keskimääräinen
teho on 122 W, huipputeho 154 W.
PROFIILI P3. Monihuippuinen tehoprofiili
nopeusvoiman parantamiseen. Tehotasojen
vaihtelut ovat epäsäännöllisiä ja huiput
melko lyhytkestoisia, profiili sopii kaikille.
Valmisasetuksilla keskimääräinen teho on 120 W,
huipputeho 182 W.
PROFIILI P4. Ylämäkitehoprofiili kestävyyden
parantamiseen. Melko pitkäkestoiset huiput
ovat profiilin loppupuolelle asti aina edeltäjiään
korkeampia. Profiili sopii etenkin hyväkuntoisille.
Valmisasetuksilla keskimääräinen teho on 133 W,
huipputeho 210 W.
PROFIILI P5. Kolmihuippuinen sykeprofiili
hapenottokyvyn parantamiseen. Huiput
ovat melko pitkäkestoisia, profiili sopii myös
aloittelijoille. Valmisasetuksilla keskimääräinen
syke on 119, huippusyke 136.
80
KÄYTTÖOHJE
E60R
haluamasi ohjelman pituus (10-180 minuuttia
viiden minuutin portain, oletusarvona 20 min.)
käyttämällä nuolinäppäimiä. Tässä valittavaa arvoa
käytetään harjoitteluohjelman 32 askeleen ajallisen
pituuden laskentaan. Hyväksy valitsemasi ohjelman
kestoaika
ENTER-näppäimellä.
4. Aseta nuolinäppäimillä mittarille painosi
kiloina (oletusarvona 70 kg). Mittari laskee
käyttäjän painon perusteella energiankulutuksen
kilokaloreina. Hyväksy painotiedot
ENTER-
näppäimellä.
5. Aloita harjoittelu. Painamalla nuolinäppäimiä
voit lisätä tai vähentää ohjelman intensiteettiä
(tavoitetehoa tai -sykettä). Pylväät näytössä
ilmaisevat valitun kuormitustason.
TARGET HR (VAKIOSYKEOHJELMA)
Vakiosykeohjelma mahdollistaa harjoittelun
halutulla syketasolla. Ohjelman käyttö edellyttää
sykkeenmittausta harjoittelun aikana.
1. Valitse vakiosykeohjelma painamalla TARGET
HR-näppäintä mittarin käynnistymisen tai RESET-
näppäimen painalluksen jälkeen.
2. Sykearvo alkaa vilkkua. Aseta haluamasi
sykearvo nuolinäppäimien avulla (oletusarvo
110 bpm). Sykearvoa on mahdollista muuttaa
harjoittelun aikana, joten voit aloittaa harjoittelun
alhaisemmalla lämmittelytasolla ja lisätä
kuormitusta sykearvoa nostamalla halutun ajan
kuluttua. Hyväksy asettamasi sykearvo
ENTER-
näppäimen avulla.
3. Aikanäyttö (TIME) alkaa vilkkua. Valitse
haluamasi ohjelman pituus (10-90 minuuttia
viiden minuutin portain) käyttämällä
nuolinäppäimiä. Hyväksy valitsemasi ohjelman
kestoaika
ENTER-näppäimellä.
4. Aseta nuolinäppäimillä mittarille painosi
kiloina (oletusarvona 70 kg). Mittari laskee
käyttäjän painon perusteella energiankulutuksen
kilokaloreina. Hyväksy painotiedot
ENTER-
näppäimellä.
5. Aloita harjoittelu. Painamalla nuolinäppäimiä
voit lisätä tai vähentää tavoitesykearvoa. Pylväät
näytössä ilmaisevat valitun kuormitustason.
Tehty harjoitusohjelma on mahdollista tallettaa
mittarin muistiin.
MUISTITOIMINTO (MEMORY)
Mittarin muistiin on mahdollista tallentaa
kahdeksan itse tehtyä harjoitusohjelmaa.
OHJELMIEN TALLENTAMINEN
Kun haluat tallentaa tekemäsi harjoitusohjelman
mittarin muistiin, paina
MEMORY-näppäintä
PROFIILI P6. Ylämäkisykeprofiili, jossa syke
nousee tasaisesti profiilin puoleenväliin ja lähtee
tämänjälkeen tasaiseen laskuun. Profiili sopii myös
aloittelijoille. Valmisasetuksilla keskimääräinen
syke on 126, huippusyke 157.
PROFIILI P7. Kolmihuippuinen sykeprofiili
kestävyyden parantamiseen. Huiput ovat
melko pitkäkestoisia, mutta syketaso on melko
tasainen läpi profiilin. Profiili sopii kaikille.
Valmisasetuksilla keskimääräinen syke on 131,
huippusyke 155.
PROFIILI P8. Kolmihuippuinen sykeprofiili
hapenottokyvyn parantamiseen. Melko
pitkäkestoisia huippuja seuraa tasainen
palautusvaihe. Profiili sopii etenkin hyväkuntoisille.
Valmisasetuksilla keskimääräinen syke on 137,
huippusyke 170.
1. Paina PROGRAMS-näppäintä mittarin
käynnistymisen tai
RESET-näppäimen painalluksen
jälkeen.
2. Valitse haluamasi ohjelma (P1-P8)
nuolinäppäimien avulla. Hyväksy valintasi
ENTER-
näppäimellä.
3. Aikanäyttö (TIME) alkaa vilkkua. Valitse
81
FIN
KÄYTTÖOHJE
E60R
harjoituksen jälkeen. Näyttöön ilmestyy
ensimmäinen vapaa muistipaikka; mikäli kaikki
muistipaikat ovat täynnä, ilmestyy näytölle
P1.
Valitse nuolinäppäimillä haluamasi muistipaikka
(P1-P8) ja paina ENTER-näppäintä. RKEÄÄ!
Profiiliin tallentuu korkeintaan 32 muutosta.
Talletettavan profiilin tulee olla vähintään 10
minuuttia pitkä.
TALLENNETTUJEN OHJELMIEN KÄYTTÖ
1. Kun haluat harjoitella käyttämällä aikaisemmin
tallennettua harjoitusohjelmaa, paina
MEMORY-
näppäintä mittarin käynnistymisen tai RESET-
näppäimen painalluksen jälkeen.
2. Valitse haluamasi ohjelma nuolinäppäimien
avulla. Hyväksy valintasi
ENTER-näppäimellä.
3. Aikanäyttö (TIME) alkaa vilkkua. Valitse
haluamasi ohjelman pituus (10-180 minuuttia
viiden minuutin portain, oletusarvona viimeksi
talletettu kesto) käyttämällä nuolinäppäimiä.
Hyväksy valitsemasi ohjelman kestoaika
ENTER-
näppäimellä.
4. Aseta nuolinäppäimillä mittarille painosi kiloina
(oletusarvona 70 kg,
DISTANCE-näyttö ja teksti
KG). Mittari laskee käyttäjän painon perusteella
energiankulutuksen kilokaloreina. Hyväksy
painotiedot
ENTER-näppäimellä.
5. Aloita harjoittelu.
Painamalla nuolinäppäimiä voit lisätä tai vähentää
vastusta. Ympyräpylväät näytössä ilmaisevat valitun
kuormitustason. Mikäli haluat tallettaa muutokset,
paina
MEMORY -näppäintä harjoituksesi jälkeen ja
valitse muistipaikka
(P1-P8). Paina lopuksi ENTER-
näppäintä.
PAUSE
Mikäli keskeytät harjoituksesi, käyttämäsi
ohjelman tiedot säilyvät 5 minuutin ajan mittarin
muistissa, jolloin voit jatkaa keskeyttämääsi
harjoitustasi. Mikäli keskeytys jatkuu yli 5
minuuttia, mittarin tiedot nollautuvat.
VIKAKOODIT
Mittari antaa tiedon havaitsemastaan
toimintahäiriöstä näytölle.
Err 2 Laite ei reagoi ohjaukseen.
Mikäli mittarin näyttöön tulee vikakoodi,
sammuta laite minuutiksi ja käynnistä uudestaan.
Mikäli virheilmoitus ei poistu, ota yhteyttä laitteen
myyjään.
KULJETUS JA SÄILYTYS
Laitetta on helppo kuljettaa pitkin lattiaa
kuljetuspyörien varassa työntäen. Siirrä aina
laitetta seuraavan ohjeen mukaisesti, sillä väärä
nosto- ja siirtotapa voi rasittaa selkää tai aiheuttaa
vaaratilanteita.
TÄRKEÄÄ! Muista irrottaa verkkojohto ennen
laitteen siirtoa!
Asetu laitteen taakse ja ota toisella kädellä
istuinrungosta ja toisella käsituesta kiinni. Nosta
laite rungon etuosassa olevien kuljetuspyörien
varaan ja siirrä kuljetuspyörien varassa työntäen.
Laske laite alas pitäen laitteesta kiinni ja koko ajan
laitteen takana pysytellen.
Toimintahäiriöiden välttämiseksi säilytä laitetta
mahdollisimman kuivassa ja tasalämpöisessä
paikassa pölyltä suojattuna.
HUOLTO
E60R:n huoltotarve on vähäinen. Tarkista
kuitenkin aika ajoin kaikkien kiinnitysruuvien ja
-muttereiden kireys.
Pyyhi laitteesi kaikki osat harjoituksen päätyttyä
hikivedestä pehmeällä, imukykyisellä liinalla. Älä
käytä liuottimia. Hikivesi voi syövyttää metallia;
siksi suosittelemme, että suojaat kaikki katteiden
ulkopuoliset metallipinnat esimerkiksi teflon-
suojaöljyllä tai autovahalla.
Älä poista laitteen suojakoteloita paikaltaan.
Sähkömagneettijarru muodostaa
magneettikentän, joka saattaa vioittaa
esimerkiksi rannekellon mekanismia tai luotto-
tai pankkikorttien magneetintunnistinnauhaa
näiden joutuessa välittömään kosketukseen
magneettikentän kanssa. Älä koskaan yritä irrottaa
tai poistaa sähkömagneettijarrua!
Sähkömagneettijarrun toiminta perustuu
sähkömagneettiseen vastukseen: vastustaso mita-
taan elektronisesti ja näytetään teholukemana
(watt) käyttöliittymän näytöllä. Mittaustavasta
johtuen Sinun ei tarvitse kalibroida ergometriäsi,
mikäli asennat, huollat ja käytät sitä tämän oppaan
ohjeiden mukaisesti.
Mikäli laite on käyttämättä pidemmän aikaa,
voimansiirtohihna voi tilapäisesti muotoutua
laitteen voimansiirtopyörien mukaisesti.
Tämä saattaa johtaa hieman epätasaiseen
poljintuntumaan, joka kuitenkin katoaa jo
muutaman minuutin käytön jälkeen, kun hihna
palautuu takaisin normaaliin muotoonsa.
KÄYTTÖHÄIRIÖT
Jatkuvasta laaduntarkkailusta huolimatta laitteessa
saattaa esiintyä yksittäisistä komponenteista
johtuvia yksilövikoja tai toimintahäiriöitä. Koko
laitteen toimittaminen korjattavaksi on yleensä
tarpeetonta, sillä vika on useimmiten korjattavissa
ko. osan vaihdolla.
82
KÄYTTÖOHJE
E60R
TÄRKEÄÄ! Mikäli laitteen toiminnassa ilmenee
häiriöitä käytön aikana, ota välittömästi yhteys
laitteen myyjään. Ilmoita laitteesi malli ja
sarjanumero (sarjanumerotarran sijainnin näet
tämän käyttöohjeen etukannen sisäpuolelta).
Ilmoita lisäksi häiriön luonne, laitteen
käyttöympäristö sekä ostopäivämäärä.
Mikäli tarvitset laitteeseesi varaosia, ota yhteys
laitteen myyjään. Ilmoita aina laitteen malli,
sarjanumero sekä tarvittavan osan varaosanumero.
Varaosaluettelon löydät tämän oppaan lopusta.
Laitteessa saa käyttää vain varaosalistassa mainittuja
osia.
TEKNISET TIEDOT
Pituus .......................... 165 cm
Leveys ......................... 67 cm
Korkeus ....................... 100 cm
Paino ........................... 63 kg
Tunturin pyöräergometri E60R täyttäää
sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan
EU:n EMC-direktiivin (89/336/EEC) sekä
pienjännitedirektiivin (73/23/EEC) vaatimukset.
Tuotteet on varustettu sen mukaisesti CE-
merkinnällä.
Tunturin pyöräergometri E60R täyttää CEN-
tarkkuus- ja turvanormien vaatimukset (Luokka
HA, EN-957, osat 1 ja 5).
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
TÄRKEÄÄ! Ohjekirjan tietoja kuntolaitteen
asennuksessa, käytössä tai huollossa on syytä
noudattaa erittäin huolellisesti. Takuu ei korvaa
vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet tässä ohjekirjassa
mainittujen asennus-, säätö- tai huolto-ohjeiden
laiminlyönneistä. Mikäli laitteelle tehdään
muita kuin Tunturi Oy Ltd:n neuvomia ja
nimenomaisesti hyväksymiä toimenpiteitä, laitetta
ei saa käyttää!
Toivotamme Sinulle miellyttäviä
harjoitushetkiä Tunturi-harjoituskumppanisi
kanssa.
1 / 1